Saara "meinasin lankuttaa itselleni aivoverenvuodon" Sarvas avautuu..

Saara Sarvas

 

Lankutus. Tuo vatsalihaksen treenaamisen jaloin ja kamalin muoto. Siis aivan kertakaikkisen kamala. Keskiviikkona se olisi voinut koitua mun kohtalokseni, koska olin yksinkertaisesti hölmö.

Tässä blogissa on lankutettu mm. Tukholmassa, mutta kuka olisi arvannut, että vaarallisin paikka lankuttaa on Pasilan Radiotalon viidennessä kerroksessa?

Meillä oli aamussa keskiviikkona työhyvinvointiin ja kuntoiluun liittyvän haastiksen lopuksi tarkoituksena tehdä nopea ja tehokas minijumppa, johon me tartuttiin Ilen kanssa heti! Jostain syystä minä päätin tehdä siitä jonkinlaisen kilpajuoksun ja todistaa, että tämä pläskihän ei jää viikoittain kovaa treenaavasta Uusivuoresta jälkeen kyykyn kyykkyä...

Eilen keskustellessamme tapahtumista Ile totesi, ettei tiennyt kyseessä olleen minkäänlaisen kilpailun. Niin, eihän sellaista ollutkaan, missään muualla kuin minun pääni sisällä :D

Lopetettuani treeniblogini vajaa vuosi sitten, on elämässä tapahtunut melkoisesti ja olen napsinut mukavan määrän lisää elopainoa ja kas, jostain syystä tuollainen korkean intensiteetin treeni ei sujunut ihan yhtä keveästi, kuin viime talvena... Kaikki minitreenimme liikkeet olivat sellaisia, joiden tekniikka minulla on syvällä takaraivossani, mutta koska piti repiä, olin viimeisen lankutuksemme kohdalla ilmeisesti melko poikki, enkä todellakaan kiinnittänyt tekniikkaani mitään huomiota. 

En muista tuosta aamun viimeisestä puolituntisesta oikeastaan mitään muuta kuin sen, että päätäni viilsi äkkiä kova kipu ja huono olo valtasi kehoni melko nopeasti. Pidättelin viimeiset biisit oksennusta, mutta pistin kaiken vain sen piikkiin, että NOH, tällaista kovan treenin tekeminen vähän pulskana ja huonokuntoisena varmaan on! 

Meidän piti äidin kanssa olla illalla Puoli Seitsemän -ohjelmassa vierailemassa, joten päätin lähteä pikimmiten kotiin tankkaamaan ja syömään särkylääkettä, mutta päästyäni toimituksen käytävän puoleen väliin, iski huono olo uudestaan.. Tiedättekö, se olo, kun tiedät että kohta sisuksistasi ryöppyää tavaraa oikein olan takaa....

Tilanne oli melko toivoton. Lähimpiin saniteettitiloihin oli matkaa noin 30m, lähtisin suuntaan kuin suuntaan.. Muovipusseja tai vastaavia apuvälineitä ei löytynyt laukkuni kätköistä, joten ainoa mahdollisuuteni oli hyökätä jonkun tuottajan toimistoon. Arvottuani muutaman oven kohdalla valikoin uhriksi ystäväni Jennyn, jonka roskakoriin tyhjensin vatsani sisältöä melkoisella antaumuksella. Oloni oli melko hutera ja pääni ei välttämättä toiminut ihan tavalliseen malliinsa, joten jatkoin matkaani kohti autoani, aina silloin tällöin huilaten.

Istuessani autoon aloin pohtia, onkohan tämä ajaminen nyt kuitenkaan se fiksuin valinta tässä olotilassa.. Kotimatkani varrella on kaksi pätkää, joilla nopeus on 100km/h, joten yllättävä oksennus ei välttämättä olisi ollut paras ratkaisu liikenneturvallisuuden kannalta.

Tuottajamme kehotti minua lähetyksen lopuksi käymään työterveyshoitajan pakeilla, jonne matkani suuntasinkin. 

Odotushuone oli suoraan 90-luvulta ja samaa sarjaa olivat myös sen lehdet. En löytänyt huoneesta ainoatakaan roskakoria tai vessaa, joten huolestuin hieman tietäen olotilani epästabiilin luonteen. Tein kuitenkin vakaan päätöksen siitä, että spontaani oksentaminen sai nyt riittää. Sehän on monesti toimivaa, että vain päättää, että nyt en enää tee asiaa johon minulla ei ole mitään kontrollia, eikö?

Arvaatte varmaan, mitä seuraavaksi tapahtui. 

Pääsin paniikinomaisella wc/roskis/pussi/ruma laukku -kierroksellani kohti talon ulkoaulaa ja päätin suunnata ulos, mutta jostain sisältäni kumpusi syvä häpeä, sillä talon portailla oli ihmisiä. Oli siis todella paljon parempi vaihtoehto kääntyä ja oksentaa suoraan ovimatolle ja lasiovea päin.............. Kävin kertomassa tapahtumasta ja pahoittelemassa syvästi työterveysosastomme sihteerille, joka totesi että nyt on aika saada tämä nainen hoitoon ja pian :D

Kertoessani tapahtumaketjua hoitajalle, alkoi tilanne ensimmäistä kertaa hieman huvittaa: "No.. Mä tota, lankutin itseni tähän tilaan.. Joo, vähän heittää näkökentässä. Joo, on aika heikko olo.."

Sain käskyn ottaa heti yhteys oman alueeni päivystykseen ja soitinkin ensin Tapiolan terveysasemalle, josta oireiden perusteella sain käskyn soittaa Jorviin. Siellä kuvailuni aiheuttivat välittömän käskyn tilata ambulanssi ja kiidättää itseni heidän päivystykseensä. Paikalle hälyttämäni Tuula-Äippä oli kuitenkin vain kivenheiton päässä, joten päätin ottaa riskin ja matkata sairaalalle äidin kyydissä.

Turun moottoritietä pitkin silmät kiinni huristellessani päähäni palasi muisto tunnin takaa kuin salama kirkkaalta taivaalta. Jennyn roskis. Jonka jätin paikoilleen. Oksennuksineen. Fuck... Yritin soittaa työtoverilleni, mutta puhelimensa tuutatessa varattua päädyin lähettämään nopean sairaskertomuksen ja pahoittelut mahdollisesta yllätyksestä huoneessaan. Eikai mikään lähennä kahta ihmistä, kuin toisen epämieluisten eritteiden sietäminen? Ei minun mielestäni ainakaan. 

 

Päästyämme Jorviin, minut otettiin välittömästi päivystykseen ja verenpaineet, pulssi yms. tsekattiin totuttuun tapaan ja jäätyäni hetkeksi yksin, aloin pian tyrskähdellä, varsinkin kun kuulin hoitajan kertovan lääkärille tilanteestani käyttäen myös sanaa lankutus... :D 

Luonani hetken kuluttua vieraillut lääkäri totesi, että oireeni viittaavat lukinkalvonalaiseen verenvuotoon, mistä en tietenkään ymmärtänyt mitään. Nopea salagooglaus kertoi kyseessä olevan yksi yleisimmistä ja kah myös vaarallisimmista aivoverenvuodon tyypeistä. Koska yleensähän aivoverenvuodot ovat ihan piece of cake...

Poissulkutekniikkaa käyttäen minut lähetettiin pään magneettikuvaukseen sekä verikokeisiin ja istuessani hieman nälkäpelin Peetaa muistuttavan pyörätuolikuskini kyydissä facepalmailin hiljaa ja mietin, miksi.. MIKSI pitää aina olla niin perkeleen sisukas? Miksi piti lankuttaa se viimeinen puoli minuuttia? Mitä jos olen nyt lankuttanut itselleni aivovaurion? Kuinka tyhmä voi ihminen taas kerran olla?

Muutama tunti lääkärin ensimmäisen vierailun jälkeen ensimmäiset testini olivat valmiit ja aivokuva näytti onneksi puhtaalta, mutta lääkäri halusi varmuuden vuoksi vielä tsekata selkäydinnesteeni, koska no.. Parempi että tutkitaan, kuin että kupsahdan seuraavan päivän aikana ja kävisi huonosti -___-

Ajatus selkäytimeni sörkkimisestä alkoi toden teolla iljettää, enkä muista milloin olisin viimeksi ollut yhtä yltä päältä kylmässä hiessä, kuin itseäni sikiöasentoon puristaessani. Lääkärini Laura oli kuitenkin äärimmäisen sukkela ja taitava minua piikittäessään, eikä selkäytimeni hiplailu tuntunut verikoetta kummoisemmalta. Neste oli silmämääräisesti kirkasta, mutta se käytettiin vielä labrassa varmuuden vuoksi.

Kahdeksan tuntia aamuisen riehumiseni jälkeen sain terveen paperit, käskyn syödä pari päivää panadolia ja ottaa rauhallisesti. Että sellainen rumba, koska lankku. Voi hele... Lopullinen diagnoosi oli siis lihasperäinen jumahdus ja sen "melko rajut" sivuoireet. Kaikki on ns. hyvin. 

Jatkan siis tästä säikähdyksestä toivuttuani hc-treenailun sijaan mukavia uintireissujani, pitkiä kävelylenkkejä ja muita keveän aktiivisia harrastuksiani vielä tovin, ennen kuin siirryn edes kuntosalin puolelle. Hitaudesta seuraava hyvyys, olen kuullut että siinä on se juju :B

 

Syyt siihen, että jaoin tämän tarinan kanssanne, ovat simppelit:

1) Jos olisin ollut viimeisen vuoden ajan sellaisissa hengen ja ruumiin voimissa, että olisin liikkunut aktiivisesti, ei näin todennäköisesti olisi käynyt. En nyt ala purkaa syitä siihen, miksi olen ollut ja olen edelleen rapakunnossa, koska en halua. Uteliaita varten sanotaan vaikka perus blogosfäärin tyyliin, että viime vuonna kävin sukelluksella ehkä ja toivottavasti elämäni syvimmissä vesissä, eikä siinä pään hajoillessa ruumiin hyvinvointi ja sen ylläpitäminen valitettavasti onnistunut.

Tästä päästäänkin siihen, että jos olet jaksanut tehdä yli puolen tunnin korkean intensiteetin kestävyystreenejä 1,5v sitten, ei tarkoita sitä että voisit tehdä niitä elettyäsi vuoden verran kuin pellossa. Älä edes yritä, tai saatat olla sairaalassa :D

 

2) Kiinnittäkää huomiota tekniikkoihinne!! Minä en ole ensimmäinen ihminen, joka teloo itsensä huolimattomuuden, tyhmän sisun ja väärän tekniikan takia. Se, että osaat jonkin asian vaikka unissasi, ei tarkoita sitä etteikö sinun pitäisi silti keskittyä sen tekemiseen täysillä. Vähän sama, kuin olisin ajanut autoa ja yrittänyt samaan aikaan pelata Clash of Clansia, kolarihan siitä olisi seurannut.

Yleensä vammat ovat huomattavasti lievempiä, mutta varsinkin kovalla teholla treenatessa voi käydä huonosti. Käytännössä vastaavanlainen aivoverenvuoto voisi sattua ihan missä tahansa ja melkeinpä kenelle tahansa.

 

3) Tässä olisi ihan oikeasti voinut käydä huonosti. Vaikka mua kuinka naurattaa se, että oksensin työkaverini roskakoriin ja jouduin viemään yhden päivystyspaikan Jorvissa "turhaan", ovat äkilliset ja kovat pään alueen kipuilut ja varsinkin niistä johtuvat rajut fyysiset oireet kuten näköhäiriöt ja oksentelu äärimmäisen vakavia

Vaikka minulla kävi tällä kertaa hyvä tuuri, tilanne olisi erittäin helposti voinut olla hengenvaarallinen. Älkää siis ikinä vähätelkö oireitanne vastaavassa tilanteessa, vaan ottakaa veroeuroistanne ilo irti ja tutkituttakaa itsenne, ettei käy hullusti.

 

Nyt olisi muuten oiva hetki jakaa teidän karuja liikuntatapaturmianne.

Kerro siis kommenteissa milloin riehuit oikein olan takaa ja mitä siitä seurasi?

Share

Kommentit

Torey
Näissä neliöissä

Jestas sentään sun kanssas! Onneksi selvisit säikähdyksellä!

Äitini vietti lukinkalvonalaisen verenvuodon takia edelliskesänä n. 6 viikkoa sairaalassa ja tuntuu edelleen olevan lääkäreistäkin ihme, ettei äidilleni jäänyt pieniä muistiongelmia lukuunottamatta sivuoireita. Kyseessä siis ei tosiaan ole mikään kevyt diagnoosi!

Iiro
Aina jonon viimeinen

ps. Tsemppiä!

Lullah

Voi nainen minkä menit tekemään! Pidähän siellä huoli itsestäsi, ettei käy köpelösti. Ihmettelinkin ja selasin viikon verran puoli seitsemää, että missäs Saara oikein on, mutta tämä selittää. Mut jos jotain positiivista tahtoo kaivaa tästä esiin, sulla on ehdottomasti hauskimmat oksennustarinat kerrottavana nyt :D Toivottavasti kuitenkin jää viimeiseksi vastaavaksi tapaukseksi. Onni ei ole aina onnettomuudessa matkassa. 

Mia K.
Voi taivas

Oi eih..!! Onneksi kaikki nyt hyvin!! 

:) 

Älä lankuta enää ;)))))))

Ja, kyssäriin olisi mooontakin ns huonoa vastausta, mutta ratsastaessa erään kerran orilla, jonka säkäkin huikeet 174, tämä miellyttävä Polle päätti pelästyä, ja heitti mut kevyesti selästään suoraan kalliolle, johon putosin selälleni, ensin lennettyäni n reilun 5 metrin ilmalennon. Auts. Ja, sitten ns elinikäinen ridauskielto! Jota en ole noudattanut ;))))

Tsemppiä!! ;)

Luru
Changes

Huijui, onneksi selvisit ns. "säikähdyksellä". Ehkä tässä kohtaa olisi aika hyvä muistuttaa kaikkia siitä, miten kolmella helpolla testillä voi tsekata, tuliko päänsä kolauttaneella kaverille pahempikin tälli (siis se aivoverenvuoto):

1. PYYDÄ KAVERIA HYMYILEMÄÄN - jos ei onnistu, tai onnistuu vain toispuoleisesti - 112

2. PYYDÄ KAVERIA TOISTAMAAN KOLMISANAINEN LAUSE - jos ei onnistu (tyyliin: Nyt paistaa aurinko) - 112

3. PYYDÄ KAVERIA NOSTAMAAN KÄDET PYSTYYN - jälleen, jos ei onnistu 112 ja kaverille apua

Lääkärilukija (Ei varmistettu)

Ihan hyviä vinkkejä nämä, mutta toisaalta läheskään kaikki aivoverenvuodot eivät paljastu näillä testeillä. Nämä testit on jostain syystä lähteneet kiertämään Facebookissa, ja toivoisin, ettei tätä otettaisi ihan kirjaimellisesti. Esim. jos kaikki onnistuvat, ei se sulje pois aivoverenvuodon mahdollisuutta.

Pään kolauttaminen ja sen jälkeinen tajuttomuus tai sekavuus ovat pitäviä syitä käydä lääkärissä. Yhtäkkiä alkava pahoinvointi ja kova päänsärky pitää myös ottaa tosissaan, ja reissu lääkäriin on ehdottoman tärkeä. Ylipäänsä jos vähänkin epäilyttää --> lääkäriin.

Luru
Changes

Itseasiassa nämä ei tulleet mistään Facebookista vaan eilen töissä käymästäni turvallisuuskoulutuksesta. Parempi varmasti jonkinasteinen tietoisuus ja testausvalmius kuin tietämättömyys ja hälläväliä-asenne.

Lyrinna (Ei varmistettu)

Tarkennus vielä täältäkin: tällä testillä kartoitetaan lähinnä aivoinfarktin oireita. Sen oireet ovat täysin erilaiset kuin lukinkalvonalaisen verenvuodon, joka puhkeaa tyypillisesti fyysisen ponnistelun yhteydessä. Lukinkalvonalaisen verenvuodon tyyppioireet ovat äkillinen kova päänsärky, oksentelu ja niskajäykkyys. Jos tällaisia oireita ilmenee, on välittömästi hakeuduttava lääkärin hoitoon siitä huolimatta vaikka nämä temput onnistuisivatkin, ne eivät kerro lukinkalvonalaisesta verenvuodosta mitään. Saaran oireet kuulostivat tosiaan pahalta, mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä!

Spinning Pirjo (Ei varmistettu)

En harrastanut yliopistossa mitään liikuntaa paitsi satunnaista hörhöily joogaa, mutta ystäväni ylipuhui minut spinning tunnille. Jo tunnin puolessa välissä tiesin että lopussa pirjo seisoo. Heti kun tunti loppui, kävelin rauhallisesti ja leuka ylhäällä pukuhuoneeseen missä huuto oksensin vessakopissa reilut 20 min. samalla kun huolestuneet randomit tarjosivat ympärilläni vettä. Kun tokenin, vavahduin siihen etten tiedä missä ystäväni on. Löysin hänet spinning salin ovelta istumasta, hänen jalkansa olivat pettäneet alta. Ei enää koskaan:D

Lamb (Ei varmistettu)

Spinning on kamalaa, jos ei ole hyvässä kunnossa! Kerran tulin myös ylipuhutuksi tunnille, mutta onneksi vedin lunkisti omaan tahtiin, vaikka ohjaaja huusi edessä "jaksaa jaksaa" ja niin pois päin.
Pari kertaa olen meinannut myös pyörtyä jumppaan, mutta nykyisin en mene jos jo aamulla väsyttää ja otan aina pienimmät painot, koska tiedän, että tietyt liikkeet eivät mulle sovi.

Halla (Ei varmistettu)

Hei, sun henkilötiedot näkyy tuosta rannekkeesta, kannattaa sutata yli ettei kukaan pölli niitä!

reeling (Ei varmistettu)

Sarjassamme "nolot urheilutapaturmat": olin koiran kanssa syksyllä pimeydessä ja tihkusateessa lenkillä. Käveltiin yhden jalkapallokentän luokse ja huomattiin koiran kanssa molemmat että maalitolppien vieressähän nököttää vajunut jalkapallo. Innoissani otin vauhtia ja (täysin väärällä tyylillä) varpaat edellä potkaisin tätä palloa. Meni pari sekuntia kun älysin ettei pallo liikahtanut mihinkään ja kipu hiipii varpaaseen. Nokkelana olin potkaissut jalkapalloksi naamioitunutta kiveä.... Siitä päivystykseen, diagnoosiksi varpaan murtuma, keppien kanssa kotiin ja kahden viikon sairaslomalle. Oli hiukan noloa selittää lääkärille että potkaisin kiveä kun luulin sitä jalkapalloksi, lääkärin sanojen seassa sana "vitutus" ja "itsetuhoisuuskin" kerkesi vilahtaa.

mou (Ei varmistettu)

Hui sentään! Onneksi selvisit säikähdyksellä! :o
Ite ole hieman aloitellut liikuntaa uudelleen paikallisella salilla mutta hieman huolettaa, kun kesken reenailun alkaa pyörryttää hulluna. Kroppa menee jotenkin veltoksi, tulee kylmä ja tajunta hämärtyy. Liittynee sykkeen nousuun ja verenpaineeseen ja helpottaa parissa minuutissa kun rauhoittuu hetkeksi, joten rauhallisemmin pitäisi varmaan treenailla nyt alkuun. Elopainoa on tännekin kertynyt moninaisista syistä, mutta mitäpä sillä täydellisellä kropalla tekee jos pää ja mieli on rikki ja on paha olla. Toivottavasti pahin on takana ja voit nyt paremmin. :) Olet ihana Saara, lepäile nyt, äläkä riehu siellä! Mitä ne niistä karhuistakin sanoo, että nekin vetää puolukoita välillä. ;) <3

MarikaJohannaP
Hey girl

Onneksi olet kunnossa! Kuulosti todella hurjalta. Omat sähläilyt on ihan amatöörisettiä tuon rinnalla. Tämä on varmaan jokaiselle ihan tervetullut muistutus siitä treeni aina kehon ehdoilla, kehoa kuunnellen :).

Thym (Ei varmistettu)

Voi ei, onpa kurja tuuri, onneksi aivoverisuonesi sentään kestivät sisukkuutesi.

Mä tein vuosi sitten boksihyppyjä, mutta steppilautapino hajosi altani ja onnistuin fiksuna ja filmaattisena taaksepäin kaatuessani panemaan molemmat kädet alle, jolloin vasen ranne meno 5 palaseen ja oikea noin viiteentoista. Molemmat kädet leikattiin, ja paranin hyvin. Nyt voi naureskella, että toiset saa salilta ruista ranteisiin ja minä titaania, mutta olen käsityöammatissa, joten molemmat kädet kipsissä ehti jo maalata kaikenlaisia kauhuskenaarioita. Nykyisin hypin ilmaan ja vedän polvet rintaan, boksit jätän muille, en vaan uskalla enää. Nynny mikä nynny.

Pikaista paranemista!

:) (Ei varmistettu)

Tapaturmista suurin, joka on liittynyt liikuntaan, on ollut törmääminen tolppaan. Sen siitä saa kun ei katso eteensä. Nimittäin mandariinin kokoisen patin keskelle otsaa ja kaksi mustaa silmää. Ei naurattanu :D

Toinen liikuntamuisto ei ole tapaturma, mutta tuli mieleen tuosta kehoituksesta tutkituttaa itsensä. Se ei aina olekaan niin yksinkertaista päästä lääkärin juttusille, vaikka aihetta olisi. 14-vuotias minä oli nimittäin yläasteella elämänsä ensimmäisellä (ja viimeisellä) aerobick-tunnilla, kun päässä yhtäkkiä pimeni, sydän hakkasi hullun lailla, eikä jalat enää kantaneetkaan. Kun tämä sitten myöhemmin toistui, menin terveysasemalle varaamaan aikaa lääkärille. En sellaista koskaan saanut. Se oli kuulemma ihan normaalia, että sydän vähän tykyttää. Ja sekin, että taju meinaa lähteä. Olinhan hoikka ja nuori. Ei siis aihetta minkäänlaisille testeille.

Olin 7 vuotta harrastamatta liikuntaa, koska en yksinkertaisesti pystynyt edes juoksemaan pienen pientää matkaa ilman, ettei sydän seonnut ja taju alkanut hämärtyä. Päätin, että nyt saa riittää. Kakskymppinen minä pääsi vihdoin lääkärille ja perusteellisen tutkinnan jälkeen selvisi, että kyseessä oli synnynnäinen rakennepoikkeama sydämessä. Kolmas tähystysleikkaus onnistui ja pääsin erittäin hankalasta rytmihäiriöstä (ainakin toistaiseksi) eroon.

Jos jostain olen katkera niin siitä, ettei oireita otettu silloin teininä vakavasti. Jouduin lopettamaan liikuntaharrastukset ja kärsin kakkasydämestä päivittäin - ja ihan turhaan. Kaikki 7 vuotta.

Konnakartanon Konna (Ei varmistettu)

Oltiin opintomatkalla Lontoon World Travel Market - messuilla viime syksynä, ja kierreltiin ympäri messualuetta (sain mm. "lentää" luudalla velhonkaavussa ja nostin lajitteluhatusta Rohkelikko-pinssin!) kun törmättiin Abu Dhabin tai vastaavan maan pisteelle, jossa oli mahdollista ajaa spinning-pyörällä jonkinlainen peli läpi, täysillä tietysti, ja parhaan ajan polkeneelle palkintona lomamatka kahdelle. Minä tietysti otin haasteen vastaan, vaikken ole edes juoksulenkillä käynyt yli vuoteen, Herätys kyseisenä aamuna, jolloin olimme matkustaneet Helsingistä Lontooseen oli tosiaan ollut 3lta yöllä, ja lentokentältä olimme painelleet suoraan messuille, koko päivänä olin syönyt jonkun puolikkaan sandwichin (spinningkokeiluni tapahtui joskus puoliltapäivin). Melko hyvät lähtökohdat, eikö? No, enhän minä sitä ajatellut, vaan palkintomatkaa, ja vedin niin lujaa kuin rapakuntoisista kintuista lähti jotakuinkin 5 minuuttia. Ensifiilikset suorituksen jälkeen oli vain, että jalat olivat aivan spagettia, mutta semmoisen minuutin päästä huomasin, että vähän rupesi päästä heittämään ja näkökenttä sumeneen, ja pientä huonoa oloakin pukkasi. Hienovaraisesti mainitsin opiskelutovereilleni, että "hehheh vähän meinaa heikottaa", jonka sanomisesta olo vaan paheni, väri pakeni kasvoilta ja kylmä hiki pukkasi koko kroppaan. Etsittiin siitä minulle istumapaikka jossa sitten pää jalkojen välissä läähätin huonoa oloani. Onneksi kyseisesn pisteen lähellä oli kohteliaita esittelijöitä, jotka toivat minulle vettä ja leivoksia (jotka normaalisti kuuluivat vain neuvotteluasiakkaille). Kohtaus meni 5-10 minuutin rauhoittumisen jälkeen ohi, ja luojan kiitos en pyörtynyt tai ruvennut oksentamaan... olisi kyllä hävettänyt semmoisilla business messuilla, tuokin kohtaus oli aivan riittävän noloa....... Kaverit muisti tän jälkeen koko reissun ajan varmistella, oonko syönyt hyvin ja eihän heikota :D

Huhhuh mikä keissi! Onneksi päättyi hyvin.

 

Oon kyllä niin kade, että sulla sujui tuo lumbaalipunktio (selkäydinhomma) noin helpon kuuloisesti :D multa on otettu se kahdesti ja molemmilla kerroilla teki niin perhana kipeää. Se muuten saattaa jälkikäteen aiheuttaa aika reipastakin päänsärkyä, johon tehoaa kofeiini! Been there, done that, don't wanna go back...

Jenppa (Ei varmistettu)

Se päänsärky on muuten ihan kamala :s mulla oli kolme päivää (tolkuttomasta kofeiinin määrästä huolimatta), olin aivan varma että kuolen. Oikeasti. Itkin sängyssä kun piti kääntää kylkeä, jos piti päästä vessaan niin siihen reissuun meni helposti tunti, kun ensin piti selviytyä vessaan ja sitten siellä piti maata lattialla koska pää tuntui räjähtävän. Lopulta menin päivystykseen ja mulle laitettiin veripaikka, joka auttoikin heti.

Voi juma, tosiaan, ei se kofeiinikaan kaikilla auta :( onneks veripaikka auttoi sulla.

Laura Meikkipää

Saara mä voin alkaa sun kanssa semmoiseen "pohjalta ylös"- tyyppiseen treeniohjelmaan. En oo vauvan syntymän jälkeen tehnyt juuri muuta kuin syönyt herkkuja.

Rege
Pöllömummo

Kiinnitin myös huomiota tohon sotuun kahdessa kuvassa, kannattaa varmaan pikaiseen poistaa tai sutata!

Onneksi kävi onni onnettomuudessa, pikaista paranemista.

tsemppaaja <3 (Ei varmistettu)

Nauroin hirmuisesti tätä lukiessani, (oksennushuumori, toimii!) mutta samalla olin kuitenkin todella huolissani! Onneksi sinulla kävi kuitenkin tuuri. Parane pian!

Tekevälle sattuu (Ei varmistettu)

Noh, olin lapsen jalkapallopeliä kahtomassa ja vanhana (nais)fuutaajana potkiskelin jengin pikkupoikien kanssa palloa. Sattui niin, että yhdeltä pojalta karkasi pallo, jonka perään reippaana urheilijana lähdin juoksemaan. Pallohaltuun tyylillä ja samalla sadasosasekunnilla tajuan, että oikea jalka on kuopassa mutta kroppa on jo kääntymässä oikealle. Aivot kiljuu stoppia, jonka käskyyn oikea jalka reagoi lyömällä jalan täysin lukkoon. Kiertoliike kuitenkin on edennyt jo yläkropasta polven tasolle, joka siinä sitten voimasta kiertyy ja rusahtaa. Vanhasta kokemuksesta osasin toisen sadasosasekunnin aikana sanoa, että nyt meni ristisiteet ja jotain muuta polvesta (myöhemmin selvisi, että myös kierukka repeytyi) ja ihan itse, omin voimin rikottuna. Tipahdin maahan istumaan ja viskasin pallon pojille ja totesin, että jatkakaahan te, mä lepään hetken. Jengin huoltaja näki ja kuuli (polven rusahduksen) homman ja kysyi, että pystynkö tekemään mitään. Pyysin vain jääpalapussin pelin ajaksi, laitoin jalan ylös ja otin kämmenleikkauksen (tämä ei sentään ollut itseaiheutettu juttu ;)) jälkeen laukkuuni jääneitä särkylääkkeitä, noh muutaman. Ajoin pelaajat kotiin ja sitten jouduin sanomaan, kun astuin kotiovesta sisään, että nyt sattuu niin paljon, että on pakko itkeä. Lapset hieman säikähtivät ja miehen iltameno olikin sitten hieman erilainen. Nyt polvea availtu muutamaan otteeseen mutta jalkatreenillä aina vaan saatu kuntoon, pallokin pysyy taas jaloissa. Syväkyykyssä polvi tosin vielä ei ole allekirjoittanut yhteistoimintasopimusta, tuskin sitä tulee tekemäänkään mutta onhan nuita muitakin liikkeitä jumpata. Otappa neitokainen iisisti!

Saara S.
Saara Sarvas

:* :* kiitos kommenteista!! Palaan vastaamaan kun pääsen koneelle ja kiitos ranneke-huomioista, puhelimessa näyttivät niin suhruisilta etten tajunnut numeroiden erottuvan. Jos joku ne on nyt mennyt rosmoamaan, voidaan ensi kuussa lukea tarina tämän toiminnan huonoista puolista :'D

Johannnna (Ei varmistettu)

Voi Saara, onni onnettomuudessa ja nyt lepiä! :&gt;

Ite kävin joskus tanssitunneilla ahkeraan tahtiin ja kerran sitten treeneissä venähti alaselkä vasemmalta puolelta niin, että se salpasi hengen kesken koreografian. Noo sen pari päivää jaksoin haudutella sitä kylmällä ja läträtä kipugeelejä mutta tyhmänä nuorena seuraaviin treeneihin taas normaalisti. Nyt sitten venähdys muistuttelee itsestään kipuiluna aina välillä, kun olen esim. kahvakuulaillut vähän kovempaa tai käyttänyt selkää enemmän töissä... Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis :D

cerisier (Ei varmistettu)

Laskin opiskelijabileissä pulkalla, ja tietty vauhtien parantamiseksi oli rakennettu lumivalliin hyppyri ja sen alle lumikasa pehmentämään laskua. En sitten ihan osunut siihen lumikasaan vaan rysähdin suoraan selälleen viereen, parin metrin pudosu jäiselle urheilukentälle teki gutaa. Lääkäri totesi pienen murtuman selkärangassa ja sainkin vuosiksi satunnaisia mutta tosi kivuliaita selkävaivoja (ei onneksi ole enää vuosiin ollut).
Yksi kaveri onnistui murtamaan jalkansa tanssilattialla ja toinen yöllä nukkuessaan (eikä edes ollut kännissä), oli kuulemma metka herätys.

Töissä ponnistin portaalle ja etureisi revähti. Iso lihas ja aijai sitä kipua. Useamman viikon vaivasi  vaikka yritin liikkua.

Malle (Ei varmistettu)

Saara *kele! en sano muuta kun että iisisti nyt! Itsellä sama vika, aina täysillä "tai ei lasketa". Sisu on hyvästä mutta kyllä se joskus turmioonkin taittaa.. Välillä voi hölläillä ja miettiä ennekun riuhtoo. Onneksi oot fiksu ja älysit purjoilun jälkeen lähtee lekuriin. Ehkä tästä nyt jokainen välillä tarpeettoman paljon sisukas oppii olemaan :)

Ps. I love you!

Tuttelityhmä (Ei varmistettu)

Yliopiston pippaloinneissa pidimme nuoremmille opiskelijoille aikoinaan urheilupainotteisen rastin suunnistuksessa (rasteja ympäri keskustaa ja he kiertävät ja tekeävät tehtäviä). Pidin jokaiselle ryhmälle, joita oli noin kuusi pienen zumban, ja luonnollisesti kun kyseessä oli bileiden kaltainen tilaisuus tuli sitä kuppiakin otettua. Humalassa olo on rento, niin liikeradat ovat hieman isompia ja epänormaalimpia mikä olisi keholle hyväksi. Seuraavana päivänä aivan hirveä jumi. Eli älä zumbaa kännissä.

dea (Ei varmistettu)

Uh..voi Saara. Onneksi selvisit säikähdyksellä ja hienoa, kun tapahtuman vakavasta luonteesta huolimatta jaoit sen meidän kanssa. Kyseessä kuitenkin asia johon olisi syytä itse kunkin kiinnittää huomiota.

Itsellä ei urheiluvammoista ole kokemusta (johtuisiko vähäisestä urheilullisuudesta :D ) mutta syvissä vesissä on sukellettu pari vuotta sitten täälläkin ja silloin huomaa miten hauras voi ihmisen mieli ja fysiikka olla, kun olosuhteet sellaiseen ovat otolliset. Oli sinun syysi sitten mikä ikinä niin suuresti jaksamista ja lämpöä tulevaan. Muista myös, että joskus pitää osata sanoa ei ja istua nauttimassa auringosta ja kuunnella vain itseään, vaikka työt kuinka meinaisivat viedä mennessään :)

Tuula-Äippä (Ei varmistettu)

Sitä luulee, kun lapset lentävät pois kotoa, että niistä ei enää tarvitse kantaa huolta. Kaikki te pienten lasten äidit, ei pidä paikkaansa. Vaikka se lapsosesi olisi minkä ikäinen tahansa, esimerkiksi vaikkapa 26v, ei huoli minnekään katoa. Ei ainakaan, jos saa rauhoitelevasti alkavan puhelun, jossa tytär sanoo, että tuli vähän riehuttua töissä, tuletko pelastamaan... Sekuntin puolikastakaan ei mieti, jäisikö mieluummin Hulujen Päivien jonoon sovittamattomien farkkujen kanssa. Lukuisia puheluita ajomatkan aikana tyttärelle, no ihan vain varmistukseksi, että on tajuissaan. Ja hysteerisesti nauravan aikuisen lapsensa ajaminen sairaalaan, vaikka koko ajan on olo että hänen pitäisi olla ambulanssissa asianmukaisessa hoidossa. Se huoli, kun katsoo rakasta lastaan sairaalasängyssä, se huoli, jota ei päästä päähänsä, se huoli, joka sanoo, että entä jos tällä kerralla kävikin tosi huonosti. Ja äidin sydän, joka on aina toivoa täynnä ja uskoo, että kyllä tämä tästä.
Onneksi selvittiin säikähdyksellä ja kirjoituksestasi päättelen, Saara rakas, että olet ottanut opiksesi. Elämä ja virheet opettavat (vielä tässäkin iässä). Sinulla on selvästi kaikki mahdollisuudet jatkossa käyttää aivojasi, sillä ymmärsin, että magneettikuvissa ne on nyt virallisesti nähty. Love U :),

Emma

Tota joo, viimeksi kun riehuin, meinasi käydä huonosti.

Ehkä puolen vuoden liikkumattomuuden (ei, bussille ja takas -kävelyä EI lasketa) liityin taas vaihteeksi kuntosalin jäseneksi. Ekalla PT-tapaamisella alotettiin mukavalla 1km soudulla, hyvimmeni. Sit tehtiinkin itselle ihan uusia, koko kehoa kuormittavia liikkeitä, boksiaskelluksia ja siis whatnot, en tiedäkään, aivan sairaan rankkoja juttuja (mulle, ei jooga tai tanssi tai perussaleilu sellaseen valmista yhtään!). Tuli vähän kumma olo, ikään kuin kroppa ei toimisi täydellä teholla, ja hirveä, koko vartaloa painava väsymys. Kappas, syke junnaa 150:ssä (ei ihan tyypillistä mulle, mulla on ollut aina korkeat lepo- ja treenisykkeet eikä vaikka treenin keskisyke 180 oo tuntunut missään :D).

Tajusin sitten siinä vaiheessa sanoa pt:lle, että joo, mullahan on siis toi beetasalpaaja migreenin estolääkkeenä, ja sehän heikentää sydämen lyöntitiheyttä, eikä se sydän tavallaan "vedä" täysillä. Eipä oo astangajoogassa tuntunut vaikutus noin voimakkaana... Oli kuitenkin PAKKO jatkaa, ajattelin että nyt oon oikein tosi hyvä asiakas ja urheilija ja raivolla, irvistellen, jatkoin vaan. Sitten tulikin pää vähän kipeäksi, paineenomaisesti päälaelta, ja lopulta tuli semmonen olo että päässä räjähtää. Pt onneksi kehotti lopulta lopettamaan (jouduin jättämään suunnitellut kierrokset kesken, melkein kolme tuli tehtyä neljästä).

No, rauhassa istuskelemalla ja vettä juomalla olo ja päänsärkykin meni ohi, mutta pikkasen alkoi pelottaa. Pari senjälkeistä aerobista treeniä on kyllä mennyt mukavasti, kun on tajunnut aloittaa vähän h i t a a m m a l l a tempolla, eikä ihan täpöllä repien kuten itselleni valitettavasti tyypillistä on. Että näin. Jatkossa ehkä pt:nkin kanssa vähän iisimpää aloitusta.

Kiitos hei että jaoit tämän kokemuksesi, muuten. Herätti itseäkin, että kehnosti voi käydä ihan oikeasti! Ja että nää munkin tuntemukset täytyy ottaa tosissaan.

Miukkis (Ei varmistettu)

Ooh, onneksi olet nyt kunnossa! Tsemppiä toipumiseen!!!

Jyyli
Spice 'n' Shine

Mun ainut liikuntaonnettomuus taisi olla 9-vuotiaana, kun tipuin hevosen selästä ja mursin käteni. Muuten kyse on ollut vain omasta kömpelyydestä, esim. kävele pimeässä ruuvilaatikkoa päin ja murra varpaasi...

nurse (Ei varmistettu)

voi saara..

Viikin vapaaherra (Ei varmistettu)

Hurjii reissui. Itellä joskus alko holtiton päänsärky bodypumpis joka pintaantu vielä parin päivän jälkee yhdynnän merkeissä. Seuraavana päivänä päivystyksee josta alkoi unohtumaton 15h reissu Meikun neurologisen päivystyksee aivoverenvuotoepäilyn takia. Sama testirumba, jonka aikana jokanen hoitaja ja lekuri luki paperista "yhdynnän aikana alkanut voimakas päänsärky".

kuukie (Ei varmistettu)

Kylähän noita sattuu ja tapahtuu. :D Piti lähteä kaverin kanssa rullaluistelemaan 10 vuoden tauon jälkeen ja pakkohan sitä oli elvistellä. Meni kirjaimellisesti 2 minuuttia kun olin mäen juuressa ja ranne murtuneena. Siinä sitten lähettiin päivystykseen ja sain jopa kipupiikin kun juoksin vastaanotolla oksentamaan lääkärin roskikseen. xD Koko yö meni Hyvinkään sairaalassa ja kolme miestä kiskoi ranteen palasia paikalleen. Ei enää koskaan kiitos :D

Sanska (Ei varmistettu)

Jaa mun liikunnallinen suoritus. Pukersin mukulan maailmaan niin että poksahti suoni päästä eli sain sen aivoverenvuodon :D

Tuula-Äippä (Ei varmistettu)

Voi ei. Synnyttäminen kyllä haastaa monin verroin lankuttamiset. Toivottavasti olet parantunut ja saat elää normaalia äidin elämää. Halauksia.

Sanska (Ei varmistettu)

Juu ei tässä kummempia. En vaan pukerra toista kertaa :D

Halina (Ei varmistettu)

Voi eiij, Saara!! Tsemppiä ja parane pian!&lt;3 Susta tulee ihan mieleen mun paras kaveri, jolle aina sattuu ja tapahtuu:D Mutta sen vuoksi olenkin jaksanut tätä sun blogia vuodesta 2007 lukea, koska olet niin avoin ja symppis tyyppi! Tiedätkös!

Itse oon aina osannut aika hyvin vältellä urheilutapaturmia, mutta on perus venähdyksiä, revähdyksiä ja osumia ja mustelmia saatu usein! Ehkä mun suojakeino on mukavuus, kaiken pitää tuntua mukavalta ja kivalta. hih :D En halua jatkaa mitään toimintaa, mikä tuntuu kipeältä tai kurjalta:D En edes vaikka voitto judorandorissa ois siitä kiinni.

Paljon täpäriä tilanteita on kyllä tullut, mitkä ei oo itsestä riippuneet täysin. Kerran lensin hevosen selästä ihan kunnolla ja lapaluu venähti. Mutta tein refleksinomaisesti judoaukemin(eli hallitun laskeutumisen kuperkeikalla) ja siksi ei käynyt niin köpelösti:)

Mutta kaikkea ei tosiaan voi ennakoida, ja joskus tapaturmia sattuu ihan vaikka ei tekisi itse mitään erikoista! Koita parantua!&lt;3

jun (Ei varmistettu)

Pelasin lapsesta teiniksi jalkapalloa about viis kertaa viikossa tai useammin. 90min pelit, nopeat spurtit ja pallolla kikkailu oli aika hyvin hallussa. Useamman vuoden tauon jälkeen palasin pelaamaan pienelle kentälle ja peliaika 2 x 20min. Ja tosiaan ihan huvin vuoksi pelailtiin ei mitenkään verenmaku suussa. Aivot muistaa vieläkin sen miten osasi pelata ja miten kroppa toimi sillon joskus, lihakset vaan oli sen unohtanu. Tosiaan juostessa nopea suunnanvaihdos, kovaääninen naksahdus, kova kipu ja eturistiside poikki. Monen kuukauden sairasloma, polvileikkaus, onneton sairaspäiväraha ja suunnaton vitutus. Eli ihan nappisuoritus! (:

Riikkar (Ei varmistettu)

Mulla murtu selkä Levillä hiihtoloma matkalla lautaillessa ja sieltä sitten korvatunturin kautta Töölöön ambulanssilla. Näin 16 vuotiaana yksin koettuna ei mikään mailman makein kokemus odottaa ahtaanpaikan kammoisena Rovaniemen sairaalassa magneetti kuvaan pääsyä. Ei siinä auttanu muu kun antaa rauhottavia.

laallaa (Ei varmistettu)

Huh onneksi selvisit säikähdyksellä! :) ehdin jo pelästyä!
Oma typerä kommellukseni sattui viime kesän eräänä kuumimpana päivänä. Olin sopinut lounastreffit äidin kanssa yhteen kivaan paikkaan missä oli ihana ulkoterassi. Tietenkin istuttiin suurin osa lounaasta täydessä auringonpaahteessa ja nautittiin siinä myös muutama lonkero ruokajuomana ja vähän ruoan jälkeenkin... noh oli lomapäivä ja haluttiin nautiskella ihanasta ilmasta. Söin lounaaksi jonkun kivan salaatin ja unohdin tyhmänä melkein kokonaan veden tankkauksen. Lounaalta palasin kotiin ja sain aivan älyttömän hienon ajatuksen että hei lähenpäs läheiseen uimahalliin vähän urheilemaan. Kesän shortsikelit ahdisti sillä oma kroppa ei ollut lähelläkään mitään rantakuntoa ja muutenkin kunto aika heikko, joten uimahallille päästyäni päätin vetää semmoset tappo treenit uiden ja vesijuosten. Reilu tunti täysillä vetämistä takana päätin todella fiksuna käväistä vielä saunassakin. Saunanlauteilla kroppani valtaasi aivan järkyttävä olotila, heitti päästä ja tärisin. Tän jälkeen muistikuvat aika heikot, ja seuraavan kerran palaan kunnolla tajuihini kun makaan pukkarin lattialla jalat nostettuna koholle ja uimavalvoja ja vaikka ketä mun ympärillä. Noh kohta ambulanssimiehet kävivät tarkistamassa mun tilanteen ja pyörittelivät hieman silmiä kun mainitsin: kuuma kesäpäivä, ehkä 1 lasi vettä juotu, hurja treeni, lonkerot, auringossa istuminen ja sauna... Suoraansanottuna hävetti. Diagnoosina oli nestehukka ja tämän jälkeen olen kyllä ollut tarkkana nesteytyksen suhteen varsinkin kuumina kesäpäivinä. Noh tekevälle sattuu!

Huh! Onneksi pääsit nopeasti hoitoon.

Mä opiskelin parikymppisenä alaa johon liittyi paljon fyysisiä harjoitteita. Olin akrobatiatunneilla oppinut mielestäni PALJON SIISTEI JUTTUI ja piti lähteä keulimaan. Juoksu ponnahduslaudalle, voltti ja lasketuminen patjalle - hienosti meni mutta onnistuin potkaisemaan itseäni polvella päähän. Taju lähti ja sain aivotärähdyksen. 

Hyi (Ei varmistettu)

Säälin sitä raukkaa, joka/jotkajoutuivat oksennuksesi siivoamaan, kyllä aikuinen sen verra osaa varautua olotilaansa, että ehtii vessaan!
Ja jos ei ehdi, niin siivoaa itse! Kuvia kyllä pystyit huolella napsimaan tialnteista, joten ei voinut täysin kuolettava olo olla! Hyi, häpeä!
Men maku tähän blogiin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Lol.

momo (Ei varmistettu)

voi apua!! onneksi ei ollut tosi kyseessä!

mun mielestä on aivan superhuippua, että uskallat sanoa täällä blogissa, että henkisesti ei ole ollut kaikki hyvin ja ei sitä silloin vain jaksa treenata. itsellä sama tilanne, mutta kun lukee kaikenmaailman fitnessblogeja tai hengaa urheilulle elävien kanssa sitä vaan tuntee itsensä ihan laiskapaskaksi jos ei ole läpivuoden supertikissä. vaikka miten itse tietäisi, että silloin on ollut pakko priorisoida, koska kaikkea ei ihminen jaksa ja se treeni ei ole ollut ykkösprioriteetti.

mä kärsin kroonisesta flunssasta ja lääkärit ovat sanoneet, että saa treenata ihan vapaasti. kuumettakaan ei kuulema saa mitata, sillä siitä tulee vaan neuroottiseksi, vaan aina saa treenata. minä hönelö olen valinnut uskoa lääkäreitä ja treenannut todella kovaa sairaanakin, mikä on vienyt mut erittäin vaikeiden rytmihäiriöiden ja sydänongelmien kanssa päivystykseen! terveydellään ei tosiaan pitäisi leikkiä vaikka olisi nuori ja joskus ollut hyväkuntoinen.

ihan mielettömän paljon tsemppiä!!!! nyt järkeä päähän! ja tavallaan myös kiitos, että kerroit rehellisesti tästä. hyvä saada muistutus, että on oikeasti ok ottaa iisimmin, eikä se tarkoita että on laiskaläskilöllyrä :P (kyllä, olen myös tyhmän sisukas jääräpää!)

Kommentoi