Skin Perfection Challenge - Ensipuraisu pinkkeihin purkkeihin!

Saara Sarvas

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä L'Oréal

Tästä se nyt sitten virallisesti alkaa. Kuukauden mittainen testijakso, jonka aikana levitän kasvoilleni täysin tavallisesta rutiinistani poikkeavia tuotteita. Oikeasti olen käyttänyt Skin Perfection -tuotteita jo tässä vaiheessa reilun viikon verran, että osaan kertoa teille hieman enemmän niiden vaikutuksista käytännössä. 

Olen oikeastaan aika innoissani, koska minua todella kiinnostaa, voiko näin edullisella sarjalla saada ihossa aikaan näkyviä muutoksia! Olen kuullut, nähnyt ja lukenut ulkomaisten kollegoideni positiivisia kokemuksia, jotka alun alkaen saivat minut silmäilemään sarjan suuntaan. Viimeinen tikki kuitenkin vaatii pohjustukseksi lyhyen rakkaustarinan menneisyydestä.

Muistan, miten innoissani olin, kun Lancôme lanseerasi joitakin vuosia sitten Visionnaire-seeruminsa (ehkä 2010 tai 2011?), jonka hehkutettu ainesosa LR 2412 -molekyyli oli jotakuinkin koko brändin isoin juttu usean vuoden ajan. Ostin ja käytin Visionnairea huimat kolme pulloa, ennen kuin hurahdin taas johonkin muuhun ja kas, nyt samaista molekyylia on lisätty tähän päivittäiskosmetiikan sarjaan.

Teoriassa tämä tuotelinja on siis edullinen versio vanhasta suosikkituotteestani.

 

Tuotteissa käytetty LR 2412 molekyyli on aktiiviaine, joka toimii iholla vähän samaan tapaan kuin retinolit, mutta ilman niiden aiheuttamaa ärsytystä. Molekyyli kiihdyttää ihon uusiutumista, paksuntaa ja tasoittaa epidermistä ja pehmittää samalla ihon pintaa. 

Tämän kauneusmolekyylin kaveriksi on lisätty vielä Perline-P -kasviyhdistettä, jonka sisältämää oligosakkaridiuutetta on tutkimuksissa pidetty selkeänä haastajana retinoleille ihon kollageenituotannon parantamisessa. Perline-P sisältää myös puunkuoriuutetta, joka rauhoittaa ihon punoitusta ja ärsytystä ja tämä kyseinen ainesosa käy samalla voimalla myös pienten ikääntymisen merkkien kimppuun.

Käytännössä kaikki tuotteiden aktiiviaineet pelaavat samaan pussiin, ihon koostumuksen parantamiseen ja ensimmäisten ikääntymisen merkkien korjaamiseen - yay!

Koska kaikki tuotteet ovat alle 15€ hintaisia, olisi täysin absurdia olettaa, että koko ainesosalista olisi samanlaista silmäniloa, kuin nämä lippulaiva-ainesosat. Tämän testin ideana onkin nimenomaan kokeilla, voiko tehokkaiden aktiiviaineiden pakkaaminen kustannustehokkaampaan pakettiin toimia?

 

Tänään tahdon pureutua toistaiseksi omaan suosikkituotteeseeni, Anti-tiredness Instant Beautifieriin. Melkoisen nimihirviön taakse piiloutuu ihon sävyä kevyesti tasoittava, hoitovoiteen ja sävyttävän päivävoiteen sekoitus, joka sopii mainiosti kevyen päivämeikin pohjalle. 

Tuubista valkoisena puristettava voide on neutraalin ja kevyen parfyymisen tuoksuista ja muuttuu iholle levitettäessä nopeasti hyvin ohueksi ja miellyttävän luistavaksi.

Jos olette joskus kokeilleet L'Oréalin Nude Magique CC-voiteita, kuvitelkaa niistä hyvin kevyt, kosteuttavampi ja läpikuultava versio!

 

Voiteessa on pieniä mikrohelmiä, joiden hajotessa iholle leviää kevyt sävy, jonka tummuutta voi kontrolloida hieman voiteen määrää ja levitystapaa muuttamalla. Kevyesti kellertävä sävy sulautuu kauniisti ihoon ja tasoittaa sen sävyä, aivan kuten lupaakin. 

 

Koska ihoni kunto on ollut viime kuukaudet hieman kyseenalainen, olen valinnut kasvoilleni useammin reilusti peittävän meikkipohjan. Muutamana laiskana päivänä kuitenkin lähdin kaupungille pelkkä Instant Beautifier naamallani ja huomasin kaipaavani lisäpeittoa vain parin akuutin epäpuhtauden kohdalle. 

Uusin rutiinini on aamulla levittää iholle ensin seerumi, jonka annan imeytyä aamiaisen ajan. Sen jälkeen levitän kevyen kerroksen IB:tä, joka saa niin ikään imeytyä kevyen silmämeikin levittämisen ajan.

Ihon pinnan kuivuttua hieman, levitän T-alueelle ohuen meikkivoiteen ja puuterin. Lopputulos on luonnollinen ja hehkuva ja olen sen ansiosta jaksanut katsoa itseäni peilistä myös vapaapäivinä! 

 

Näin viikon tehomakustelun jälkeen olen koko sarjasta yllättävän vaikuttunut. Ensin huomasin epäileväni aivan kaikkea ja levittäväni tuotteet kasvoilleni todella kriittisenä. Pahimmat epäpuhtaudet ovat kuitenkin rauhoittumaan päin, eikä uusia ole ilmestynyt yhtä ärhäkkään tahtiin, kuin ennen. Toivottavasti tulokset jatkuvat saman suuntaisina myös seuraavan viikon.

 

Mutta hei, se minusta, mitäköhän tiimiläisilleni kuuluu?? Kampanjan sivut ovat auenneet ja minä läväytin samoin tein kaikki omat tiimiläiseni seurannan alaisiksi ja kävin selailemassa jo nyt ilmestyneitä postauksia.

En tosiaan osannut odottaa, että sivusta tulisi noin hauska ja interaktiivinen - olen todella innoissani siitä, että pääsen näin kädestä pitäen seuraamaan ja kommentoimaan valitsemieni testaajien koitoksia!

Juuri kun sitä vähiten odotatte, hirmuhallitsija Sarvas tulee kommentoimaan postauksianne typerin kissavideo-linkein :D

Nyt painun iltapesun ja rasvailujen kautta nukkumaan, ensi viikolla taas uusia fiiliksiä ja hieman tarkempi katsaus siihen, mitä kaksi viikkoa Skin Perfectin kanssa on iholleni tehnyt.

Share

Kommentit

Janet Fantazya (Ei varmistettu) http://my-fantazya.blogspot.fi

Ihan mahtia olla teikäläisen tiimissä ♥
Ja kuinka mahtavaa, kun sulta saa enempi tietoa tähänkin pönttöön pääkoppaan! Meni multa vieläkin osa sanoista vähän ohi, mutta pointti tuli perille ;D
Testailut on todellakin aloitettu ihan hurjana ja innolla odotetaan kuin käy. :)

Charlottaaa (Ei varmistettu)

Apua, kiinnostuin! Mutta mites me kiiltomatonassut, miten vaikuttaa meikin kestoon? Eli siis huonontaako entisestään.. :D Muuten kuulostaa kyllä hyvältä vaihtoehdolta myös "meikittömille" päiville. :)

Lullah

Oman kokemukseni ja monien muiden testiryhmän jäsenten mielestä parantaa meikkivoiteen kestoa kasvoilla ja toimii vähän pohjustajana siis. Kannattaa seurailla tuolla yourskinperfection.fi sivulla porukan kokemuksia, koska siellä on todella monenlaista ihotyyppiä, lähtötilannetta ja odotuksia, että varmasti löytyy itselle sopiva vertailukohde :)

Sallusalla (Ei varmistettu)

Moi Saara!

Ihan ensteks haluisin kiittää sua ihan huikeesta blogista! Siitä ja susta löytyy vain kaikki mitä inspiroivalta blogilta ja ihmiseltä voi toivoa:) Sun juttuja on lueskeltu hymy huulilla (ja usein marssittu kosmetiikkaputiikkin sun innoittamana hullun kiilto silmissä).

Jälleen kerran sun suosituksesta oon aatellu kokeilla MUFE:n face and bodyä, nyt kun rakas HD:ni vetelee viimeisiään. Opiskelijabudjetilla olen aikeissa tilata tuotteen netistä (http://www.preciousaboutmakeup.com/), joten osaatko sanoa vastaavatko näiden kahden voiteen samannimiset sävyt toisiaan ollenkaan? HD:ssä olen käyttänyt sävyä 110 Pink Porcelain, ja F&B:ssä näyttäisi samanniminen väri olevan koodilla 38. Mikäli vain satut tietämään niin se olis varsin mahtavaa, netistä löyty aika nihkeesti..

Kiitos jo etukäteen ja ihanaa loppusyksyä sulle Saara.

Vierailija (Ei varmistettu)

olisi kiva tietää mitä mieltä olet esim. kookosöljystä, jojobaöljystä ja arganöljystä ihon ja hiustenhoitotuotteina? olet varmaan joskus kokeillut?

Mariennetta (Ei varmistettu)

Liv-boxin mukana tuli sarjan päivävoide. Valitettavasti koostumus on vetinen, eikä riitä kosteuttamaan edes minun sekaihoani. Lisäksi jättää kasvoille ihmeellisen muovisen kalvon, kuten monet halpis rasvat tekee. Miesystävä toi reissultaa tuliaisena biothermin kasvorasvan ja olin ihan ällistynyt kuinka ihanasti se imetyi ihoon ja iho näytti upealta pesun ja kosteutuksen jälkeen. Ennen käytin Vichyn idealiaa, mutta taidan siirtyä tuohon biothermin vastaavaan tuotteeseen. Halvalla saa purkillisen vettä ja siihen lisättyjä tuoksuja, ei muuta. Ja minä tahdon olla

mariennetta (Ei varmistettu)

Viesti karkasi :D Eli tahdon olla rypytön ja silkki ihoinen, eikä tässä teho vain riitä. Ikää 26-vuotta.

Kommentoi