Unelmieni mattahuulipunat - Melt Cosmetics

Ladataan...
Saara Sarvas

Melt Cosmetics ei todennäköisesti sano kovin monelle teistä yhtään mitään. Kyseessä on tällä hetkellä kahden yhdysvaltalaisnaisen perustama indie-meikkifirma. En tosin ihmettele, vaikka firma kasvattaisikin kokoaan lähitulevaisuudessa melko eksponentiaalisesti.. Vasta hiljattain valikoimansa myös silmämeikkeihin laajentanut brändi on nimittäin tehnyt itsensä tutuksi ehkäpä maailman parhailla mattahuulipunilla. Jep. Parhailla. Väistykää M.A.C. ja NARS, täältä tulee Melt!

Olen testannut punia vasta pari kertaa, mutta olen täysin myyty.

Meltin toinen perustaja, Lora Arellano, tunnetaan myös yhtenä Rihannan vakiomeikkitaiteilijoista! Laulajattaren huulia ovatkin koristaneet useat Meltin sävyt, jotka ovat toinen toistaan upeampia. Tämä onkin varmasti todella uniikkien värien lisäksi yksi syy Meltin räjähdysmäiseen suosioon rapakon toisella puolen.

Tuoreita ideoita, loistavia sävyjä ja vielä julkkisfaneja.. Mikä muu tekee Meltistä niin hyvän, että sitä kannattaisi tilata tullimaksujenkin uhalla?

 

Nämä huulipunat ovat ihan oikeasti mattaisia, mutta ne eivät silti murene tai tunnu kuivattavan huulia juurikaan. Toki, jos levität minkä hyvänsä mattapunan kuiville ja halkeileville huulille, on lopputulos melko ikävä... Kosteilla huulilla käytettynä et kuitenkaan tule saamaan tämän parempaa kokemusta - ja mikä värivalikoima!!! 

Mua suoraan sanottuna KYRSII, että en ehtinyt saada itselleni sävyjä Blow, DGAF, Space Cake, 6six6 ja ... Siis juuri niitä kaikkia, jotka on myyty loppuun ties kuinka pitkä aika sitten :D Olen tietysti postituslistalla ja tilaan kaikki em. sävyt heti, kun ne palaavat kaupan hyllyyn. 

Kaikista rajuimmatkin sävyt näyttävät huulilla arvokkailta ja.... Uskallanko sanoa sen..? Cooleilta.

Saatan vallan mainiosti mustata huuleni jatkossa arkipäivienkin ratoksi, ihan vaan todistaakseni, että oikeassa yhteydessä rajutkin värivalinnat sopivat katukuvaan. Siis ilman sitä pelkoa, että ihmiset alkavat kuiskutella sinun näyttävän Marilyn Mansonilta. Joka siis näyttää nykyään Nicholas Cagelta. Mitä tässä maailmassa oikein tapahtuu?

 

Loistavan koostumuksen muita hyviä puolia ovat tajuton pysyvyys ja hyvä peittokyky jo yhdellä kerroksella. Saman peittokyvyn ansiosta huulia ei välttämättä tarvitse rajata laisinkaan, vaan punan voi levittää erittäin tarkasti vain siveltimellä, eivätkä reunat silti sotkeudu. Mattaisen koostumuksen ansiosta punien pysyvyys on myös huippuluokkaa, eikä niitä juurikaan tarvitse korjailla muuten, kuin syömisen ja juomisen jäljiltä.

Melt ei itse tarjoa huultenrajauskyniä, mutta sivuilta löytyy sellaisia kaipaaville suora listaus M.A.C.:in rajauskynistä, jotka sopivat eri sävyjen kanssa käytettäviksi. 

Jos tässä ei vielä ollut tarpeeksi syitä rakastua, kerron vielä että tuotteet ovat suurilta osin vegaanisia, eikä niitä ole testattu eläimillä - JEE!!

 

Tällä hetkellä meikkejä saa tilattua vain firman nettikaupan kautta, mutta sehän meille Suomen tytöille passaa. Firma myös tarjoaa kansainvälisen postitusmahdollisuuden, mutta postikulut ovat totuttuun tapaan hieman tyyriit.. 

Itse tilasin omat tuotteeni ystäväni osoitteeseen Losissa ja saanpa osan niistä vielä omana "jälkitoimituksenaan" huomenna. Voi siis olla, että Melt -fiilistelyni jatkuu lähipäivinä, kun saan sarjan upouudet luomivärit testiini.

Meltiä saa siis halutessaan tilattua osoitteesta www.meltcosmetics.com.

 

 

p.s. Miten mä olen voinut kuvata tällä kameralla ennen kaiken...? Kuvasin tänään muka neljän eri postauksen kuvat, mutta käytännössä voin käyttää niistä ehkä puolet -____- . Pahoittelen siis kuvanlaatua, kunnes saan taas oikean kamerani toimintaan!

p.p.s. Ihoni on tehnyt melkoisen parantumistempun, enkä muista milloin olisin viimeksi ottanut blogikuvia näin kevyellä pohjameikillä. Olen aika varma, että siitä on kiittäminen mm. muutamia tuotteita.. Ai mitä niin? No sen kerron myöhemmin ;)

Share

Kommentit

Joanna / Hearts or Nothing (Ei varmistettu) http://heartsornothing.refashion.fi/

EIKÄ!!! Oon halunnu tilaa noita niiiiin pitkään mutten vielä oo raaskinut!! <3

RipRap (Ei varmistettu)

Katsoinkin että sun iho näyttää upealta, joten kerro pian pliiis!!

Lullah

Oolalaaa! Itselläni on ollut tässä Viva la Divan musta huulipuna ostoslistalla. Porukka meinaa, että on hieman liian creepy vetää huulet mustiksi, mutta itse rakastan efektiä. Eritoten sen monipuolisuuden vuoksi. Se toimii goottisilmien kanssa tosi hauskasti, mutta myös ihan pelkän ripsivärinkin kanssa. Muutenkin kaipaan tosi räikeitä värejä lisää lisää lisää!

Witch (Ei varmistettu)

Ei liity tähän, mutta pakko kysyä minkä niminen oli se luumunpunainen sävy Nyxin huulikiilloissa? Haluan samanlaisen! :D

Laura/Lara Zone (Ei varmistettu) http://larazonee.blogspot.fi/

Oon ihastellut YouTubessa noita huulipunia, en kestä, vaikuttaa liian ihanilta! Tää mun must have -lista on niin pitkä että, joko tarviin lottovoiton niiden kaikkien hankkimiseen tai sitten kun viimein oon saanu ostettua kaikki himotustuotteet niin oon 100-vuotias :'D

lauraw (Ei varmistettu)

Heii osaakko kertoa jotai niksiä millä saisi m.a.c peitevoide pullon auki jotta saisi viimeisetkin rippeet käytettyä?

Elisa// (Ei varmistettu) http://liiallisuuksia.blogspot.com

Luulen, ettei olisi kovinkaan vaikeaa saada innostuneita purkkimafialaisia kimppatilaukseen! Mä olen ainakin tassu pystyssä heti, jos sellainen saadaan aikaiseksi :)

Anne.kann (Ei varmistettu)

Hei mä oon tilaamassa! Jos on joku halukas jakaa postarit ni huomisee mennes mailia: annemari.kantola(at)gmail.com

Anne.kann (Ei varmistettu)

Argh tuo tatuata mailiosotteen automaattisesti
Siis: annemari.kantola(at)gmail.com

Ilona/Eyeshadow and Flame (Ei varmistettu) http://eyeshadowandflame.blogspot.fi/

Yhtään en ole kade, ennennennenn. Mäkin haluan!

Elzei (Ei varmistettu)

Eiii oon kade! Kyynel poskella aina katson Lora Arellanon instagram kuviakin yhyy

Tiahaar (Ei varmistettu) http://tiahaar.blogspot.fi

Mä tilasin Meltin huulipunia, kun kaikki sävyt tulivat takaisin varastoon. Unelmoin pitkään harmaasta Space Cake-huulipunasta ja se on ihana! Toisena tilasin tummanpunaisen 6six6-punan. DGAF kiinnostaisi myös, mutta taidan tyytyä NYXin sinisiin.
Meltiltä tilaaminen on vähän turhan tyyristä tosiaan yksin, koska nähtävästi kaikki paketit jää tulliin ja saa maksaa vielä vähän lisää.

Mun viimeisin kuolaamisen kohde on ColorPop (mutta ne ei lähetä Jenkkien ulkopuolelle).

mattako? (Ei varmistettu)

Siis oonko todellakin ainoa jonka mielestä nuo meltin huulipunat eivät ole lähelläkään mattaa, tai eivät ainakaan näytä siltä? Onhan sitä nyt parempiakin nähty. Itse ainakin tuntuu että niihin jää semmoinen pieni kiilto, mitä nyt oon viedoita ja kuvia nähnyt.

idaaa (Ei varmistettu)

oi että! oon jo varmaan puoli vuotta haaveillu 6six6:istä, mutta tulis niin kalliiks tilata vaan yks huulipuna ku postitus+tulli :( oonkin miettiny että tilaisin jenkeissä aupairina työskentelevän kaverin osoitteeseen lime crimeltä pari huulituotetta ja ton punan (jos se ei olis aina loppuunmyyty:D) ja sit saisin ne itelleni kun mennään käymään siellä :--D ei hirveenä huvita maksaa miljoonia huulipunasta kun yritän reissuunkin säästää rahaa näin opiskelijana :'d #hankalaelämä

Kommentoi

Ladataan...