YSL Forever Light Creator

Ladataan...
Saara Sarvas

fl2.jpg

Olin vajaa kuukausi sitten YSL:n lehdistötilaisuudessa, mistä mukaani kulkeutuivat YLS:n Forever Light Creator -ihonhoitouutuudet. Myyntipuheet ja teknologia tuotteiden takana kuulosti niin vakuuttavalta, että otin ne intensiivitestaukseen.

Yves Saint Laurent Beautén uudet innovaatiot perustuvat glykobiologiaan, eli sokeritutkimukseen! Glykobiologiaa ja glykaaneja on tutkittu pitkään, mutta tämän on ennustettu olevan yhä enemmän tulevaisuuden tiedettä monimutkaisuutensa takia. Yritän tiivistää toimintaperiaatteen mahdollisimman selkeästi.

Ihon eri kerrosten ihosolujen pinnalta löytyy glykaaneja, jotka toimivat reseptoreina, eli hieman kuin pieninä antenneina. YSL on tunnistanut ihosta kolme mielestään tärkeintä solutyyppiä, jotka vaikuttavat ihon sileyteen, pigmenttimuutoksiin ja ihon kuulauteen.

Ajan ja ulkoisten vaurioiden takia näiden solujen pinnalla sijaitsevien reseptorien määrä vähenee ja iho alkaa menettää hyviä ominaisuuksiaan. Forever Light Creatorin kautta ihoon levitettyjen spesifioitujen glykaanien eli Glycanactif WT -aktiiviaineen avulla ihosolujen välistä kommunikaatiota parannetaan ja jo vaurioituneet ja lukkiutuneet reseptorit elpyvät. Lopputuloksena on tasaisempi, paremman sävyinen ja kuulas iho!

Kuulostaa hienolta, mutta niin kuulostaa moni muukin myyntipuhe.. Tai no eivät ehkä ihan näin hienoilta ;)

 

seerumi.jpg

Tuotesarjassa on kolme tuotetta: hoitoneste, seerumi ja kosteusvoide. En juurikaan pidä kosteusvoiteen käytöstä, mutta erilaiset seerumit ovat olleet tarpeeksi kevyitä ihoni hoitamiseen. Otin siis hoitonesteen ja seerumin osaksi aamuista ja iltaista ihonhoitoani.

Hoitonestettä voi teoriassa verrata kasvoveteen, vaikka sen tarkoitus ei ole puhdistuksen viimeistely. Itse en kasvovesistä piittaa, mutta herkällekin iholle sopivalla kevyellä hapolla pintakerrosta kuorivaa ja pigmenttimuutoksia vaalentavaa nestettä levitin iholleni tyytyväisenä. Tarkoitus ei siis ole pyyhkiä ja puhidstaa kasvoja nesteen kanssa, vaan levittää sitä ihon pinnalle.

Hoitonesteen päälle levitettynä seerumia kuluu reilusti vähemmän ja kuukauden päivittäisellä käytöllä molempia tuotteita on edelleen jäljellä yli puoli pullollista.

Seerumi jättää jälkeensä todella sileän, jopa hieman silikonisen pinnan, minkä päälle on loistava levittää meikkipohja. Myös tuotteiden tuoksu on sopivan ylellinen, mutta mieto.

Yksi sarjan parhaista puolista on varmasti sen universaalius. Näitä kun voi käyttää kuka tahansa ihon sävystä, iästä tai herkkyydestä riippumatta. 

 

iho3.jpg

iho1.jpg

Ihoni ei ole kuukaudessa kokenut mitään jumalallista uudistumista, eivätkä esim. ikuisena geneettisenä riesanani olevat ihohuokoset ole kadonneet minnekään. Samalla voin kuitenkin todeta, että ihoni tuntuu selkeästi tasapainoisemmalta, kimmoisammalta ja kuulaalta. 

Huomaankin monesti kaipaavani kasvoilleni vain todella ohuen, hieman T-alueen sävyä tasoittavan kerroksen meikkivoidetta tai sävyttävää päivävoidetta, sillä sen läpi ihon kuulaus on edelleen selkeä.

Epäpuhtauksille tuotesarja ei luvannut mitään muutosta, mutta ihoni ei ole muutamaan viikkoon kukkinut kertaakaan. 

Nuo hieman kalman sävyiset silmäpussit eivät ole kuukauden tehokuurista nauttineet.. Seuraavaksi tehotestiin voisi ottaa jonkun silmänympärystuotteen ;)

 

fl1.jpg

Seerumi 30ml 92€, Hoitoneste 200ml 57€

Jos ihonhoitobudjettiisi mahtuu välillä tyyriimpiä kokeiluja, Forever Light Creator kannattaa pistää mietintämyssyyn. 

Katsotaan, joudunko kuukauden kuluttua sijoittamaan uuteen seerumipulloon, vai putoaako postilaatikostani jotain vielä ihmeellisempää testattavaa...

Share

Kommentit

Vierailija(Ei varmistettu)

Hei!
Haluaisin kovasti käyttää poskipunaa tai aurinkopuuteria, mutta ihoni sattuu olemaan erittäin arpinen aknen jäljiltä juurikin poskien kohdalta!
Eli siis, miten menettelen? Poskipuna näyttää yhdeltä sekasotkulta eikä aurinkopuuterikaan varsinaisesti asetu kauniisti kasvoille..
Niin ja toinen, onko jokin peiteaine mitä suosittelisit? Tuntuu, että olen testannut jo kaiken eikä mikään peitä edes sen vertaa kuin Wet'n Wildin paletti, mutta senkään teho ei hirveän suuri ole..:D

Vierailija(Ei varmistettu)

Moi! Reseptoreja ja ynnämuuta opiskelleena, voin sanoa että aikamoiselta höpönpöpöltä kuulostaa toi mainospuhe :D Ei se ihan noin toimi... Mut tietty muuten varmaan voi olla kiva tuote :)

Saara Sarvas

Vierailija, Mitä tasaisemman pohjan saat aikaiseksi, sitä kivemmalta poskipuna näyttää hieman arpisellakin iholla! Kannattaa kokeilla kirkkaita ja puuterimaisia sävyjä, joita tarvitsee levittää vain todella kevyesti ihon pinnalle. Millaista sivellintä käytät? Karhealla ja huonolaatuisella siveltimellä värit painuvat liian kovasti iholle, kun taas pehmeällä ja hieman "lötköllä" siveltimellä voit työstää ihon pintaa eri suunnista ilman että levität väriä liikaa.

Itse tykkään peitetuotteena hurjasti M.A.C.:in Pro Longwearista, mikä muuttuu kätevästi myös meikkivoiteeksi, kun siihen sekoittaa hieman kosteusvoidetta :)

 

Vierailija, Hahaha, en tosiaan tiedä kuinka kunnossa termistöni on (reseptori oli siis oma tulkintani ;)), mutta kovasti heillä oli tieteellistä näyttöä ja painotusta siitä, että tuota glykobiologiaa ja toimintaperiaatteita on kovin hankalaa kansankielisesti selittää. Hyvä siis, että yritin.... Vai mitenkä :D Saatoin ehkä vesittää koko lanseerauksen omilla tulkinnoillani? :D Nojaa, tärkeintä tosiaan lienee, että käyttöfiilis on hyvä ^_^

Vierailija(Ei varmistettu)

mulla kans aina menee hippasen maku noista supertieteellisen kuulosista mainospuheista: kun se kosmetiikka ei kuitenkaan saa imeytyä sinne ihoon niin syvälle et se oikeesti tekis niitä juttuja mitä joissain mainoksissa väitetään... mut ei sillä ettei kosmetiikka ois kivaa, se on! joskus vaan tulee semmonen mieleen et miksei sitä vois kaupitella sellasena kun se on, ilman mitään överilupailuja... se on se mainonta mitä mä inhoon, ei ne tuotteet!:)

Vierailija(Ei varmistettu)

Samoilla linjoilla viimeisen (10:13) vierailijan kanssa, miksi pitää väkisin vääntää jotain hienon kuuloista myyntipuhetta, jos asiaa vähänkään tuntevat näkevät heti että se on pelkkää höpöhöpöä. Sitä vaan toivoo että kuluttajat olisivat niin fiksuja että tietäisivät enemmän ja luulisivat vähemmän.

Ja tuohan nyt on vaan taas markkinointipuhetta että tätä nyt on vähän vaikea selittää kansankielisesti. Vetoan edelleen siihen sanontaan, että jos et osaa selittää asiaa suhtkoht selkeästi, et ole sitä alunperinkään ymmärtänyt. Ja tämä siis ei ollut mitenkään moite Saaraa kohtaan, tuo kirjoittamasi sepustus oli varmasti ihan hyvä perustuen saamaasi infoon.

Mutta toki tuote voi olla kiva ja sopiva vaikka ei välittäisikään mainospuheista :)

Vierailija(Ei varmistettu)

Peruskuluttaja tietää asioista just niin paljon että ymmärtää väärin, tai ei ymmärrä mitään ja siksi ei usko :D Mieluummin minä kuitenkin teknologista höpöhöpöä, kuin luomuhuttua... Jotenkin vaan on uskottavampaa joku reseptori kun hedelmämehut :) Jokaiselle jotain.

Suolasaippua kokeilija(Ei varmistettu)

Hei Saara! Kaytatko viela suolasaippuaa? Olit aiemmin kertonut etta se on auttanut iho-ongelmissa mutta nyt mainitset etta nama tuotteet ovat auttaneet tai etta ainakaan sinulla ei nyt ole naitten tuotteiden kanssa ollut ongelmia. Olisi kiva tietaa....

Keskustele

Ladataan...
CAPTCHA
Todista että olet ihminen