Ladataan...

Julia de Cock-Stigzelius, "Kesäpäivä Normandiassa" (1879)

Katselin Kansallisgallerian kokoelmatietokannasta teoksia hakusanalla "kesä".

Ei ehkä pitäisi yllättyä, mutta vaikuttaa siltä, että ainakin valokuvatuista teoksista selkeimmin kesäfiilistä tuottavat ovat maalauksia, jotka kuuluvat Ateneumin kokoelmiin. Werner Holmbergin Maantie Hämeessä (Helteinen kesäpäivä) vuodelta 1860 suorastaan huokuu kesäpäivän lämpöä ja maantien tomua.

Werner Holmberg "Maantie Hämeessä (Helteinen kesäpäivä)" (1860)

Olof Arboreliuksen Kesäyö Bergslagenissa (1899) puolestaan on kuin valokuva mistä tahansa mökkirannasta juhannuksena.

Olof Arborelius, "Kesäyö Bergslagenissa" (1899)

Toki Kiasmastakin löytyy kaunista kesämaisemaa, kuten vaikkapa Inari Krohnin Mäntyjä, kesätaivasta (1974).

Inari Krohn, "Mäntyjä, kesätaivasta" (1974)

Mutta eipä sille mitään mahda, että ainakin kesäisen tunnelmallisella maisemaosastolla Ateneum vetää määrällisesti pidemmän korren.

Gunnar Pohjola, "Kesä V" (1968)

Toisaalta Ateneumin ylevistä ja romanttisista painotuksista saa ehkä hiukan turhankin kliinisen kuvan kesästä. Niin hienoja ja tunnelmallisia kuin maalaukset ovatkin, niistä puuttuvat arkisemmat ja rosoisemmat kesäkokemukset, joita taas löytyy Kiasman kokoelmista. Esimerkkinä vaikka Kalervo Palsan Toissakesäinen muisto (1973), josta kokoelmatietokanta osaa kertoa:

"Mies ja nainen rakastelevat nurmikolla, vieressä pullo. Toinen mies (Palsa?) katsoo sivummalta."

Kalervo Palsa, "Toissakesäinen muisto" (1973)

Pidän kesäkuvausten molemmista puolista. Suomen suvi – ja sitä myöten Kansallisgallerian kokoelmat – tarvitsee kumpaakin. <3

Share
Ladataan...

Ladataan...

Yksityiskohta Anu Tuomisen teoksesta Piha. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen.

Moni Kiasman Kimpassa-näyttelyn 16 tekijästä kokeili itselleen uutta tekemisen tapaa tai materiaalia. Esimerkiksi pitkään tekstiilisuunnittelijana toiminut Erja Hirvi toteutti ideansa maalaamalla suurille pinnoille. Työrupeaman tuloksena syntyi parikymmentä energistä kuvaa, joista Kiasman seinälle sommiteltiin kahdeksan maalauksen kokonaisuus.  Maalaustensa materiaalina Hirvi käytti rautakaupasta ja rakennuksilta tutumpia materiaaleja, vesipetsiä ja koivuvaneria. Käyttämissään petsiväreissä – punaista, vihreää ja mustaa - häntä kiinnosti erityisesti niiden ”perusvärimeininki”.

Ekspressiiviseen maalaamiseen verrattuna Hirven koulutukseen ja työhön kuuluva painokankaiden suunnittelutyö on luonteeltaan kurinalaisempaa: ”Tämä [maalaaminen] on pikemminkin jotain muuta, jotain vapauttavaa. Parhaat tulokset syntyvät rennosti, kun ei yritä liikaa. Suunnittelu on organisoidumpaa. Siinä täytyy pitää koko ajan mielessä esimerkiksi se, miten kuvio asettuu kankaalle ja jatkuu tästä ylös ja alas, millainen rytmi siitä muodostuu”, kertoo Hirvi näyttelyjulkaisun tekstissä. Näyttelyyn livahti mukaan sattumalta myös Erja Hirven Marimekolle vuonna 2002 suunnittelemaa Mojave-kangasta. Siitä on ommeltu Etelä-Koreassa, paikallisen sotilasunivormun malliin, Aamu Songin ja Johan Olinin ”Maailman mekot”-mallistoon kuuluva viheriänruskea housupuku.

Osa Tiina Mielosen maalaussarjasta Maassa, vedessä ja ilmassa. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen.

Toisen Kimpassa-näyttelyssä mukana olevista maalaussarjoista teki taidemaalari Tiina Mielonen. Teknisesti hän pysytteli omimmalla alueellaan, mutta maalausten aiheen valintatapa oli uutta. Mielonen näet pyysi näyttelyyn osallistuvia kollegoitaan lähettämään hänelle sellaisen kuvan, joka on ollut heille innoituksen lähteenä. Näiden ”kantakuvien” pohjalta Mielonen toteutti sarjan pehmeistä värialueista muodostuvia maalauksia. Niiden perusväreinä ovat jäänsininen ja valkoinen eri sävyissään sekä aavistus tummaa punaista.

Väriopillisia havaintoja on nähtävissä myös Anu Tuomisen installaatiossa, jossa sadoista pyykkipojista koottu spektri kaartaa halki Kiasman aulan ilmatilan. Tämän sateenkaaren toisessa päässä on varsinainen väriaarre: ikivihreä kasvihuone. Vastavärinä naapurisalissa hohtelee Hanna Vihriälän yltäkylläisen karkkiruusun punaiset eri sävyissään aina vaaleasta vadelmasta veren tummaan rubiiniin. Varsinaisen värikylvyn näyttelyssä tarjoaa kolmen kimpassa teoksensa suunnitelleet Aino-Maija Metsola, Noora Niinikoski ja Sami Ruotsalainen. Muotikuvien malliin poseeratuissa muotokuvissa, jotka kuvasi valokuvataiteilija Kira Gluschkoff, on niin vahva värimaailma, että niiden edessä voi vaikka lämmitellä kesän kylmimpinä päivinä.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

Share
Ladataan...

Ladataan...

Alfredo Jaarin elokuvasta ”Pasolinin tuhkat”.

Italialainen runoilija, kirjailija, elokuvaohjaaja ja yhteiskuntakriitikko Pier Paolo Pasolini (1922-1975) on taas ajankohtainen. Alfredo Jaarin näyttelyssä Kun runous ei riitä Kiasmassa on mukana elokuvamontaasi, joka on taiteilijan kunnianosoitus Pasolinille. 38-minuuttinen elokuva Pasoliniin tuhkat (2009) koostuu pääosin otteista Pasolinin omista elokuvista sekä hänen televisioesiintymisistään 1970-luvulla. Myös hänen kuolemansa oli aikanaan mediatapahtuma.

Aika ajoin kiinnostus Pasolinin ajatteluun ja taiteellisen tuotantoon herää henkiin. Esimerkiksi vuonna 2012 New Yorkin Modernin taiteen museo järjesti Pasolinin elokuvien retrospektiivin ja vuonna 2013 Barcelonan nykykulttuurin keskuksessa oli esillä Pasolinin ja Rooman suhdetta käsittelevä näyttely. Samana vuonna New Yorkissa gallerianäyttelyssä Location Onessa esiteltiin Pasolinin omia piirustuksia ja maalauksia, lähinnä omakuvia ja muotokuvia 1940-luvulta lähtien. Malleihin kuului Pasoliniin läheinen ystävä, oopperalaulajatar Maria Callas. Hänet nähdään myös Jaarin Pasolini-lyhytelokuvassa traagisen Medeian roolissa, Pasolinin samannimisestä elokuvasta leikatussa otoksessa.

Pasolini on innoittanut myös kuvataiteilijoita. Toukokuussa 1975, viisi kuukautta ennen kuolemaansa, Pasolini esiintyi Bolognassa Galleria Comunale d’Arte Modernassa Fabio Maurin performanssissa Intellektuelli. Siinä Pasolini istui tuolilla yleisön edessä ja hänen rintakehäänsä, valkean paidan päälle, projisoitiin hänen elokuvaansa Evankeliumi Matteuksen mukaan

Myöhempinä aikoina Pasolinille on nimennyt teoksiaan useampikin nykytaiteilija, kuten Richard Serra, Cerith Wyn Evans, Adrian Paci ja Berlinde de Bruyckere samoin kuin hänen maanmiehensä Elisabetta Benassi ja Francesco Vezzoli. Monille heistä Pasolini edustaa radikaalia intellektuellia, pelkäämätöntä yhteiskuntakriitikkoa ja ennen kaikkea kulttuurin merkityksen puolestapuhujaa. Hänen mysteerinen kuolema Ostian hiekkarannalla jaksaa myös kiinnostaa.

Willem Dafoe Abel Ferraran tulevassa elokuvassa ”Pasolini”.

Populaarikulttuurissakin Pasolini on saanut tribuuttinsa. Morrissey samaistuu häneen laulussaan You Have Killed Me (2006) ja brittibändi Coilin musiikkivideolla Ostia - The Death of Pasolini (1986) nähdään Pasolinin roolissa tunnettu elokuvantekijä Derek Jarman. Paraikaa Pasolinin elämän viimeisistä päivistä kuvataan fiktioelokuvaa, jonka ohjaajana on Abel Ferrara ja jonka nimiosassa tullaan näkemään tunnettu amerikkalaisnäyttelijä Willem Dafoe. Elokuvan pitäisi valmistua ensi vuonna, jolloin tulee kuluneeksi 40-vuotta Pasolinin kuolemasta.

Pier Paolo Pasolini oli tunnettu tyylikkäästä pukeutumisestaan, italialaiseen tyyliin. Se näkyy myös Jaarin elokuvaan leikatuissa kohtauksissa Pasolinin esiintymisistä Italian televisiossa ajan muodille ominaisissa kapeissa puvuissa ja näyttävissä silmälasikehyksissä. Muotitalo Hugo Boss onkin nimennyt yhden miesten kapealinjaisen, ”eurooppalaisen” pukumallinsa Pasolinille. Saa nähdä, milloin markkinoille tulee Pasolinille nimetty vintage-kehysmallisto?

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

Share
Ladataan...

Ladataan...

Uusi museo Mäntässä, Serlachius-säätiön rakennuttama Göstan paviljonki avattiin viime perjantaina ja se on ehtinyt herättää jo paljon ihastusta, eikä syyttä. Puinen rakennus myötäilee maisemaa ja niveltyy luontevaksi osaksi sekä Joenniemen kartanoa, puutarhaa että metsää.

Kokonaisuuteen liittyy myös silta, kartanorakennuksen toisella puolella.

Silta on elämys. Sen kaide muuttuu sillan puolivälissä penkiksi. Puu on miellyttävän sileää ja mukava materiaali istua. Alla solisee vesi.

Silta on säänkestävää, patinoituvaa cor-ten terästä ja samaa kuusipuuta kuin Göstan paviljonki. Molemmat materiaalit muuttuvat ajan mittaan: nyt vaalea kuusi tummuu ja harmaantuu, cor-ten teräs saa ruskeanoranssin ruostepinnan.

Silta vie Taavetinsaareen, jossa on parhaillaan esillä Mäntän kuvataideviikkojen teoksia. Tulevaisuudessa Taaventinsaaressa nähdään lisää taidetta, suunnitteilla on mm. taidepaviljonkeja, eli luvassa lisää kiinnostavaa arkkitehtuuria ja taidetta.

Gösta paviljongin ja sillan ovat suunnitelleet barcelonalaisen arkkitehtitoimiston MX_SI:n arkkitehdit Boris Bezan, Héctor Mendoza ja Mara Partida.

Arja Miller

Share
Ladataan...

Ladataan...

Tiilipino ostoskärryissä, palava palmu lastenrattaissa, puistonpenkki rullaluistimilla. Yhdysvaltalaisen Brad Downeyn videoteosta This is How We Roll (2011) katsoessa silmien eteen vyöryy odottamattomia tapahtumia. Tuttuja esineitä yllätyksellisellä tavalla yhdisteltyinä.

Downeyn leikkisässä kaupunkitaiteessa ei välttämättä luoda mitään uutta vaan päivitetään ja muokataan olemassa olevia elementtejä. Esimerkiksi mainittu This is How We Roll kommentoi humoristisesti skeittausta, tuota kaupunkilaisille tuttua urbaanin liikkumisen muotoa. Tukholmalaisen katutaitelija AKAY:n kanssa toteutettu video näyttää, mitä tapahtuu, kun kadulta löytyneet esineet siirtyvät vuorostaan renkaille.

Elokuvaa ja maalausta opiskellut Brad Downey on julkisen tilan taiteilija, jonka hyppysissä katukivet, lyhtypylväät, puistonpenkit ja työmaa-aidat muuttavat muotoaan. Julkisen tilan arkkitehtuurin ja kalusteiden hyödyntäminen ja toisaalta väärinkäyttö ovat tyypillisiä Downeyn työskentelylle. Hänen teoksissaan katutilan ja taiteen raja on liukuva.

Paitsi visuaalista mielihyvää, Downeyn kaupunkitaideteokset synnyttävät katsojassa tai ohikulkijassa myös oivalluksen hetkiä. Leikkisyydestä ja huumorista huolimatta teoksissa on usein kriittinen sävy. Ne haastavat katsomaan arkisia asioita ja tuttua ympäristöä uusin tavoin, kiinnittämään huomiota kaupunkitilan epäkohtiin ja muuttumiseen.

This is How We Rollin lisäksi Kiasmassa on tällä hetkellä esillä toinenkin Downeyn teos. Scars-niminen installaatio (2012–13) sai alkunsa Düsseldorfissa työmaa-aidasta leikatusta suojapeitteestä. Pressuun oli painettu kuva sen suojaamasta tiiliseinästä. Aitaan vähitellen kertyneet reiät, viilletyt tekstit ja palkeenkielet oli kursittu umpeen ruosteisella rautalangalla.

Tästä inspiroituneena taiteilija viritti rautalangalla kolme pressua rullattaviin sermeihin. Installaatioon kuuluu myös kolmen valokuvan sarja, jossa työmaa-aita näkyy alkuperäisessä ympäristössään. Downeyn käsittelyssä arvottomatkin materiaalit muuttuvat taiteeksi.

Brad Downeyn teokset ovat esillä Huone X:ssä 13.6.–7.9. osana Kiasma Hitsiä. Teokset hankittiin Kiasman kokoelmiin keväällä 2014.

Noora Happonen

Kirjoitus perustuu Leevi Haapalan tekstiin.

KUVAT: Brad Downey
Share
Ladataan...

Ladataan...

Lastenkasvatus on mukavaa. Ei tule aika pitkäksi ja harrastusmahdollisuuksia on loputtomasti. Uusia haasteita löytyy ja vanhoja taitoja voi aina kerrata. Oma lajinsa on taidemuseossa käyttäytyminen, sitä voi treenata vaikka Kiasmassa. Tässä muutama ohje matkan varrelle.

 

1. SOPIKAA ETUKÄTEEN YHTEISISTÄ TAVOITTEISTA JA AIKATAULUSTA.

4-vuotias: Äiti, voidaanko mennä taas Kiasmaan?
Minä: Voidaan me joskus mennä, miksi sinä sinne haluaisit?
4-vuotias: No kun siellä on se ihana pusikko.
Minä: ???
6-vuotias: Se tarkoittaa sitä, jossa on niitä nauhoja.
Minä: Selvä, lähdetään vain. Katsotaan ensi taidetta ja mennään sitten iltapalalle kahvilaan.

Jacob Dahlgrenin teos Wonderful World of Abstraction on yksi Kiasma Hits –näyttelyn suosikeista.

 

2. KESKUSTELKAA KOHTEEN SÄÄNNÖISTÄ .  

Minä: Kiasmassa ei sitten mekasteta, juosta EIKÄ kosketa taiteeseen.
6-vuotias: Mutta meidän taiteeseen saa koskea.
Minä: Ei meidän taidetta ole Kiasmassa.
4-vuotias: Niin, kun sinä et antanut ottaa sitä mukaan.

3. KAIKKEA EI VOI KIELTÄÄ.

4- ja 6-vuotias: KKKKAAIIIIKUUUUU!!!!
Minä: shhhh….
6-vuotias: Yy, kaa, koo, kisataan…
Minä: STOP!!!

Kiasman aula kaikuu upeasti ja rampit on kuin tehty kilpajuoksua varten. Pitäkää kuitenkin huolta että muut museovieraat eivät liikaa häiriinny.

4. NOUDATA MUSEON OHJEITA. HENKILÖKUNTA OPASTAA TARVITTAESSA.

4-vuotias: Miksi lattiaan ei saa koskea?
6-vuotias: Miksi tähän ei saa laittaa keilaa?
4-vuotias: Vauvatkaan ei saa koskea lattiaan. Se voi olla likainen, hyi hyi.
6-vuotias: Äiti, sulla on kaksi lasta vaikka saisi olla vain yksi.

 

5. TEOKSIA VOI KATSOA JA TULKITA OMASTA NÄKÖKULMASTA.

4-vuotias: Kun minä olin pieni vauva, niin minä tykkäsin pupuista.
6-vuotias: Sinä olet vieläkin pieni.
4-vuotias: Enkä ole. Itse oot.

Teresa Moorhousen Puput leikkii –teos tulee vastaan jo Kiasman aulassa.  Se on osa Kiasman ja Marimekon yhdessä toteuttamaa Kimpassa-näyttelyä.

6. TAIDE HERÄTTÄÄ KYSYMYKSIÄ, JOISTA JOIHINKIN LÖYTYY MYÖS VASTAUS. 

6-vuotias: Mitä täällä on? Menkää katsomaan.
6-vuotias: Olenko minä nyt näkymätön? Et.
4-vuotias: Mikä tämä on? Kimmo Schroderuksen Laajentuja.
4-vuotias: Niin, mutta mikä OTUS se on?  

Matkalla Alfredo Jaarin teokseen Kuvien suru.

 

p.s. Ohjeet sopivat myös aikuisille Kiasman kävijöille.

 

Share
Ladataan...

Pages