Brasilia purjehti Eurooppaan

Cildo Meireles, “Abajur”, 2010, installaatio. Taiteilijan omistuksessa.

Alkanut syksy toi Eurooppaan brasilialaisen nykytaiteen. Lähimmäs meitä, Osloon, rantautui näyttely ”Imagine Brazil”. Sen konsepti on mielenkiintoinen: kaikki 14 mukaan kutsuttua nuoremman polven taiteilijaa sai valita seurakseen itseään vanhemman brasilialaistaiteilijan. Näihin mentoreihin valikoitui myös pari tunnettua muusikkoa, kuten Caetano Veloso. Mukana on varhaisteoksillaan myös Cildo Meireles, Kiasman kokoelmissa olevan Babel-radiotornin tekijä. Hänen laaja retrospektiivinen yksityisnäyttely on paraikaa Etelä-Euroopan kiertueella (Madrid, Porto, Milano). Esillä on teoksia vuodesta 1969 alkaen aivan uusimpiin.

Brasilia oli tämän vuoden Frankfurtin kirjamessujen kunniavieraana. Sen vanavedessä kaupungissa nähdään myös kaksi brasilialaisen taiteen kokoonpanoa.  Schirnin taidehallin ”Brasiliana” koostuu kahdeksasta tilateoksesta, 1960-luvulta tähän päivään. Mukana ovat tunnetuimmat brasilialaisnimet: Lygia Clark, Maria Nepomuceno,  Hélio Oiticica & Neville D’Almeida ja Tunga sekä Kiasmassakin vuosien varrella nähdyt  Dias & Riedweg, Cildo Meireles ja Ernesto Neto.

Nuoremman polven kuvanveistäjän Henrique Oliveiran (s. 1973) teokset vaikuttavat erityisesti. Hänen materiaalinaan on São Paulon faveloissa paljon käytetty ohut vanerilevy ”tapumes”. Niistä hän rakentaa valtavia luolamaisia tiloja, joiden pehmeiden muotojen sisään voi astua. Vuonna 2009 toteutetun Oliveiran reliefiteoksen rakentamista voi seurata täällä.

Henrique Oliveira, “Parada dos Quasólitos”, 2013, installaatio. © Schirn Kunsthalle Frankfurt, 2013. Foto: Norbert Miguletz.

Samaan aikaan Frankfurtin modernin taiteen museossa on esillä Hélio Oiticican (1937–1980) retrospektiivinen näyttely. Kolme näyttelyn teosta on lisäksi esillä ulkotiloissa, Frankfurtin Palmengartenissa 27.10. saakka. Niiden ympärille on Goethe yliopiston kuraattorikoulutusohjelman oppilaat koonneet elokuvista, konserteista ja performansseista koostuvan ohjelman.

Brasilialaiselle modernismille ja sen nykyisille perillisille on pidetty yhtenä tunnusomaisena piirteenä halua päästää katsoja sisäänsä, antaa koskettaa, ottaa syleilyynsä - kaikin aistein. Toinen suuntaus ja perinne, joka vaikuttaa näkyvästi brasilialaisessa nykytaiteessa, on niukempaa ja täsmällisempää, mutta usein myös poliittisempaa ilmaisua hyödyntävä käsitetaide. Latinalaisen Amerikan modernismille on ollut ainutlaatuista myös naispuolisten taiteilijoiden merkittävä ja tunnustettu rooli.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

“Imagine Brazil”, Astrup Fearnley Museet, Oslo (-2.3.2014)
“Brasiliana – Installations from 1960 to the Present”, Schirn Kunsthalle, Frankfurt (-5.1.204).
“Hélio Oiticica: The Great Labyrinth", MMK Museum für Moderne Kunst, Frankfurt (-12.1.2014).
Cildo Meirelesin näyttely siirtyy Madridista Portoon (Fundação Serralves) 14.11.2013-26.1.2014 ja sen jälkeen Milanoon (HangarBicocca, 6.3.-1.6.2014).
Share

Kommentoi