Erkki Kurenniemi elää ikuisesti

Kiasmassa 2. maaliskuuta asti auki oleva Erkki Kurenniemen näyttely on monipuolinen kairaus poikkeuksellisen taiteilijan, tieteilijän ja tutkijan pään sisään. Kurenniemen liki maaninen tapa taltioida, listata ja arkistoida kaikki hänen elämäänsä kuulunut on vertaansa vailla. Tai oli ainakin aikanaan. 1970-luvulla ei ollut sosiaalista mediaa, YouTubea tai tositelevisiota.

Nykyään Kurenniemen metodeja seurailee sankka joukko ihmisiä. Keräämme sosiaaliseen mediaan mittavia arkistoja omista toimistamme. Oma FB-tilini kertoo, ainakin teoriassa, näkemäni elokuvat, lukemani kirjat, kaikki koti- ja ulkomaanmatkani, uudet ystävyydet, parisuhteet ja perheenjäsenet. Niiden lomaan kirjoitan satunnaisia huomioita ympäristöstäni samaan tapaan kuin Kurenniemi.

YouTuben myötä videoblogit, eli vlogit, ovat vakiinnuttaneet asemansa päiväkirjan korvikkeena tai sijaistuotteena. Ne on joko suunnattu tiettyä intressiryhmää varten (useimmiten shoppailua, videopelejä tai kosmetiikkaa) tai tarkoitettu yleisiksi avautumiskanaviksi.

Parhaimmillaan ne saavuttavat yhtä ihanan huuruisia sfäärejä kuin Kurenniemen monologit, joissa hän hölisee nauhuriinsa täysin sattumanvaraisia asioita samalla vaikkapa parkkiruutua kantakaupungista metsästäen. Kannattaa tsekata alkuun DJ Pate, Armoa isille sekä maailmallakin tunnustettu Markorepairs.

Kurenniemen ajatus oli koostaa itsestään arkisto, jonka perusteella hänestä voitaisiin vuonna 2048 rakentaa uusi versio. Mietin, millaisen version itsestäni saisi nykyisten kontribuutioideni pohjalta rakennettua? Jos aloittaisin vloggauksen, eläisinkö ikuisesti?

Yksi omista lemppareistani, DJ Pate, on monella tapaa saavuttanut kuolemattomuuden. Häntä ei koskaan saada hävitettyä. Olen linkannut häntä tusinalle ystävälleni, ja sana leviää.

Post-internet on termi, jota on alettu viime vuosina käyttää internetin jälkeisestä ajasta. Sillä viitataan aikaan, jossa arki on siirtynyt verkkoon tai risteytynyt sen kanssa niin, ettei selkeää rajausta internetin ja “tosielämän” välillä voida tehdä. Maksamme laskut, kuuntelemme musiikin ja keskustelemme tuttujen kanssa verkossa. Kuka muistaa tarkalleen, mitkä asiat puhuttiin Facebookin chatissa, mitkä kasvotusten?

Kun toimijuutemme on yhä enemmän verkossa, on se yhä enemmän pysyvä areena. Jos pitämäni blogi on yksi oman itseni ilmentymä, ei sen tarvitse kuolla fyysisen ruumiini mukana. Se voi jatkaa toimintaansa ikuisesti. Internetiin on sisäänkirjattuna kollektiivisuus ja interaktiivisuus. Ja se, ettei informaatio häviä. Nollat ja ykköset ovat aina.

Post-internetin yhteydessä usein mainittu räppiartisti Oukkidouppi on hyvä esimerkki siitä, kuinka tekijyys ja aikasidonnaisuus menettävät taiteessa merkitystään. Oukkidouppi “esiintyy” blogissaan, joka on täynnä internetin yhteistä omaisuutta, meemejä ja kuvamuokkauksia. Periaatteessa sitä voi päivittää kuka tahansa. Oukkidouppiin kuuluvat kaikki siitä kiinnostuneet. Ja se on ikuinen.

Tulevaisuudentutkijaksi tituleerattu Kurenniemi oli oikeilla jäljillä visioissaan. Se saattaa pelottaa. Vaikka emme aktiivisesti arkistoisi tekemisiämme, jää niistä koko ajan pysyviä jälkiä erilaisiin rekistereihin. Korttiostot, kirjastolainaukset, puhelut ja Tinder-keskustelut rekisteröityvät johonkin. Valvontakamerat kuvaavat julkisia tiloja. Meistä voidaan rakentaa tarkkoja kuluttajamalleja tapaamatta meitä kasvotusten.

Kurenniemen visiossa on kaksi puolta. Se on pelottava kuva tulevaisuudesta, jossa ihmisyyden perusta horjuu. Jossa sinut ja minut voidaan toistaa meiltä lupaa kysymättä. Toisaalta se avaa loputtomasti uusia mahdollisuuksia kehittyä, ja kehittää maailmaa ympärillä. Tieteentekijälle usko kehitykseen on olennaista.

Erkki Kurenniemi, Omakuva, 1970-luku.

Tuskin kukaan on fotorealistista Kurenniemi-kyborgia rakentamassa, mutta Kiasman näyttely osoittaa ainakin sen, että Kurenniemi (s. 1941) on enemmän elossa kuin koskaan. Ja tulee olemaan jatkossakin.

Anton Vanha-Majamaa

Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka työskentelee Kiasmassa korkeakouluharjoittelijana.

Näyttelykuvat järjestyksessä:
Kansallisgalleria / Petri Virtanen & Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen
Share

Kommentoi