Fiktiivistä valoa tunnelin päässä

Suljen silmäni. Kuulen mielessäni kolahtelevia askeleita tyhjässä luonnontieteen museossa. Avainnippu kilisee ja loisteputket surisevat. Ehkä yksi on rikki ja päästelee epämääräistä plink-plink -ääntä.  Vartija nousee jakkaralle ja vaihtaa lampun.

Tällaiseksi kuvittelen hetken, jolloin yhdysvaltalainen taiteilija Dan Flavin saa vuonna 1961 inspiraation ensimmäisiin loisteputkista koostuviin installaatioihinsa. Kiasma goes Taidehalli -näyttelyssä esillä olevat Flavinin teokset rakentuvat pystysuorassa olevista vaaleanpunaisista, keltaisista ja vihreistä neonvaloputkista. Taiteilija on  kuvannut teostensa olevan huomaamattomia ja yhtä mitäänsanomattomia kuin arkkitehtuurimme kulku. Hänen mukaansa ne ylistävät tavallisuutta.

Minimalismi on minulle vaikeaa. Ei siten, ettenkö ymmärtäisi vaan siten, että tarinallistan kuitenkin näkemäni. Taidehallin juhlavassa arkkitehtuurissa neonvaloa tulviva kapea näyttelytila ei jää huomaamatta. Syksyn pimeydessä valo melkein sattuu silmiin. Teosten ohi käveleminen on ylevä kokemus – uskonnollinen jopa uskonnottomalle.

Kävelen Taidehallin rappusia alas. Neonvalorivistöstä jää yllättävän lämmin jälkikuva. Heleästi kaikuva, ei mykkä.

Maria Rantamaula

Kiasma goes Taidehalli -näyttely on auki su 16.11. asti.

Dan Flavin opiskeli pappisseminaarissa 1947-1952 ja työskenteli useissa New Yorkin museoissa 1950- ja -60-luvuilla muun muassa vartijana ja hissinkäyttäjänä.

Kuva: Dan Flavinin teokset Nimetön (Annamarielle ja Gianfrancolle) 3, 4 ja 5. Kansallisgalleria/Pirje Mykkänen.
Share

Kommentoi