Kultu tapaa ARS 11 -taiteilijan: Abraham Oghobase

Ladataan...

Abraham Oghobase (s. 1979) on Nigeriassa syntynyt ja työskentelevä valokuvataiteilija. Kansainvälinen taiteilija on opiskellut ja työskennellyt myös mm. Berliinissä. Teoksissaan Oghobase käsittelee usein ulkopuolisuuden, ulkomaalaisuuden ja muukalaisuuden tunteita. ARS 11 -näyttelyn avajaisten alla hän on työskennellyt taiteilijaresidenssissä Suomenlinnassa.

Kertoisitko aluksi omasta taustastasi: mistä olet kotoisin ja mikä oli ensimmäinen kosketuksesi nykytaiteeseen?

Olen Nigerian Lagosissa asuva taiteilija. Olen ollut lapsesta asti kiinnostunut kaikenlaisesta taiteesta: rakastan musiikkia, kirjallisuutta ja kuvataiteita. Nuorempana ajattelin, että minusta tulisi aikuisena muusikko tai kirjoittaja, mutta ajan myötä huomasin, etten ollut niillä aloilla niin lahjakas kuin olisin ehkä itse halunnut.

Aloin opiskella kuvataiteita ensin muutaman nigerialaisen taiteilijan assistenttina ja opin paljon taiteen eri tekniikoista ja käytännön tekemisestä. Myöhemmin aloitin opintoni Lagosissa olevan Yaban yliopiston taiteen ja muotoilun osastolla, missä valokuvaus oli pääaineeni. Tuolloin opin paljon erityisesti taidehistoriasta ja tutustuin eri taiteilijoiden tuotantoon.

Oliko taiteilijan ura aina sinulle selkeä ammatinvalinta?

Taiteilijan ammatti oli minulle oikeastaan aina selkeä tavoite, mutta oman työskentelyni väline oli aluksi pitkään epäselvä. Opiskeluaikoinani kokeilin monia eri taiteen tekemisen välineitä. Kun aikoinaan otin ensimmäiset valokuvani, se tuntui heti oikealta välineeltä juuri minulle.

Miten päädyit mukaan ARS 11 -näyttelyn taiteilijaksi?

Teossarjani Lost in Transit oli esillä vuoden 2009 Malissa järjestettävässä Bamakon biennaalissa, jossa esitellään erityisesti nykyvalokuvaa. ARS 11 -näyttelyn kuraattorit Arja Miller ja museonjohtaja Pirkko Siitari olivat samaan aikaan tapahtumassa tutustumassa afrikkalaiseen nykyvalokuvaan ja etsimässä mahdollisia taiteilijoita tulevaan näyttelyyn. Tapasimme aluksi nigerialaisen kuraattorin Bisi Silvan kautta. Järjestimme tapaamisen, ja kun esittelin Arjalle ja Pirkolle portfoliotani, he tykästyivät heti Ekstaattiset-sarjan kuviin ja valitsivat sarjasta muutamia kuvia mukaan näyttelyyn.

ARS 11:ssa esillä olevassa valokuvasarjassasi Ekstaattiset olet kuvauttanut itseäsi kotikaupunkisi Lagosin maisemissa. Millaisia tunteita liität omaan kotikaupunkiisi ja toimiiko paikka sinulle edelleen inspiraation lähteenä?

Lagos itsessään on toki kaikessa runsaudessaan hyvin inspiroiva paikka. Koen, että samoin tavoin kuin kaikki muutkin ihmiset, kannan mukanani omia kokemuksiani kaikessa mitä teen. Näin myös kotikaupunkini ja nigerialainen kulttuuri näkyvät aina teoksissani jollain tavalla, vaikka en toisi sitä esiin tietoisesti.

Lost in Transit-sarjassa kuvasit itseäsi Berliinin ihmisvilinässä. Kuvista välittyy vahva ulkopuolisuuden tunne ja vieraantuneisuus. Tällaiset aiheet tuntuvat olevan läsnä monissa teoksissasi.

Lost in Transitsekä teossarja, jota olen alkanut työstämään täällä Helsingissä ollessani käsittelevät molemmat eri tavoin ulkopuolisuuden tunteita: millaista on olla ulkopuolinen ja ulkomaalainen vieraassa ympäristössä.  Monille nykytaiteilijoille nämä tunteet ovat yhteisiä. Nykytaiteen maailma on kansainvälinen ja useat taiteilijat asuvat ympäri maailmaa ja matkustavat työkseen. Varmasti nämä asiat myös vaikuttavat heidän työskentelyynsä eri tavoin.

Mitä ajattelit, kun kuulit ensimmäisen kerran näyttelyn Afrikka-teemasta?

Mielestäni näyttelyn teema on mielenkiintoinen, mutta myös samaan aikaan vaikea ymmärtää. Ymmärrän, että näyttelyssä on kyse Afrikasta ja afrikkalaisesta kulttuurista maailmanlaajuisena ilmiönä, ei niinkään siitä, että näyttelyssä esiteltäisiin vain nykytaidetta, joka on afrikkalaisten taiteilijoiden tekemää.

Tällaiset identiteettiin liittyvät kysymykset ovat hyvin hankalia! En usko, että yksikään nykytaiteilija ajattelee olevansa ennen kaikkea oman kotimaansa edustaja, vaan yksilö, joka tekee taidetta. Mitä on ”afrikkalainen nykytaide”? Mitä taas olisi vastaavasti ”eurooppalainen nykytaide”? Tällaiset kysymykset ovat aika päättömiä ja eivät edes oikeastaan erityisen kiinnostavia.

Olet nyt viettänyt muutaman viikon Helsingissä Suomenlinnassa sijaitsevassa taiteilijaresidenssissä. Mitä olet puuhaillut tänä aikana?

Olen tehnyt kahta valokuvasarjaa. Ensimmäinen on sarja omakuvia erilaisissa Suomenlinnan ja Helsingin maisemissa. Toisessa sarjassa olen taas kuvannut helsinkiläisten ihmisten koteja. Tästä tulee toivottavasti jatkuva projekti, tarkoitus oli päästä kuvaamaan ympäri maailmaa erilaisia koteja ja lopulta koostamaan kuvista installaation.

Useat ihmiset, joiden koteja olen päässyt kuvaamaan, ovat jo vanhoja tuttujani tai henkilöitä, joita olen tavannut täällä Kiasmalla ollessani. Joitain henkilöitä olen myös sattumalta tavannut kaupungilla ja pyytänyt heitä mukaan projektiini. Esimerkiksi kun kerran matkustin maihin Suomenlinnan lautalla istuin erään pelottavan näköisen miehen vieressä, joka oli siellä ilmeisesti tyttöystävänsä seurassa. Hän oli todella isokokoinen, hänellä oli lyhyt siilitukka ja aika rujo ulkomuoto. Aluksi ajattelin, että hän saattaisi olla skinhead ja siksi aluksi vähän arastelin olla hänen lähellään. Tilanne oli kuitenkin hieman hankala, koska minulle tuli matkan aikana hirveä vessahätä, eikä lähimailla ollut ketään muita. Jouduin siis lopulta keräämään rohkeuteni ja kysymään häneltä, tiesikö hän, missä ovat vessat! Kun sain alkujännitykseltä puhuttua hänelle, kerroin myös, minkälaisen ensivaikutelman olin saanut hänestä ja että olin todella pelännyt aluksi hänelle puhumista. Kun kerroin tämän, hän nauroi vain makeasti ja oli todella yllättynyt mielikuvastani. Loppujen lopuksi hän osoittautui tosi mukavaksi tyypiksi!

Minkälaisia neuvoja antaisit nuorille taiteilijoille tai nuorille, jotka olisivat tulevaisuudessa kiinnostuneita suuntautumaan taiteellisille aloille?

Taiteilijan ura on aina vaikea ja sen päätöksen tekeminen, että ryhtyy itse taiteilijaksi on aluksi hyvin hankalaa. Kuitenkin kun alat työskentelemään säännöllisesti ja tuottamaan taidetta alat vähitellen löytämään omaa tietäsi.

Minun mielestäni mitä vähemmän puhut taiteestasi ja mitä enemmän oikeasti teet taidetta, sen parempi. Kun työskentelet säännöllisesti tietty päämäärä mielessäsi, oma tyylisi ja tekniikkasi kehittyy luontaisesti ajan myötä. Älä analysoi liikaa omia tekemisiäsi, vaan tee mitä haluat ja luota omaan vaistoosi. Muiden taiteilijoiden töihin tutustuminen ja monipuolinen opiskeleminen ovat myös mielestäni hyvin tärkeitä asioita.

www.aboghobase.blogspot.com

Jaakko Uoti
Kuva: VTM/KKA, Pirje Mykkänen

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...