Oman aikansa Kullervot

Ladataan...

Juuri avatussa Jouko Lehtolan näyttelyssä Viattomuuden loppu Kiasmassa on yksi erityisen mieleenpainuva valokuva: ”Tommi” sarjasta ”Merkitty iho”. Koivuun nojaileva paidaton hahmo paljastaa tatuointimusteella kuvioidun ihonsa ja kasvonsa. Itse tehdyt tatuoinnit eivät näytä kovin onnistuneilta ja onnettomuudekseen Tommi oli saanut maksaa tuhoavan tartunnan likaisesta tatuointineulasta: ”Tommi tiesi kuolevansa pian, hän asui pienessä mökissään syrjässä ihmisten katseilta”, on valokuvaaja kertonut.

Tommi on kuin nykysuomalainen Kullervo, se kalevalainen hahmo, jonka Akseli Gallen-Kallela 100 vuotta aiemmin maalauksessaan ja grafiikanlehdissään kuvasi. Kumpikin on traaginen outsider, oman kohtalonsa vanki. Maalauksessa orpo Kullervo kiroaa kohtaloaan ja vannoo kostoa kiven leipään kätkeneelle emännälle. Molemmat nuoret miehet, kumpikin aikakautensa housumuodissa, ovat vetäytyneet syksyn värejä hehkuvaan luonnonmaisemaan. Kaikesta toivosta jo luopuneen Kullervon ikuisti omalla synkällä tavallaan myös Kalervo Palsa maalausversioissaan 1970- ja 1980-luvulla.

Mikähän voisi olla 2010-luvun kuva Kullervosta, vai onko nyt aika ja halu kuvata vain voittajia?

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

 
Akseli Gallen-Kallela (1865-1931)
Kullervon kirous, 1899
Kuva: Valtion taidemuseo, Kuvataiteen keskusarkisto, Pirje Mykkänen

Jouko Lehtola (1963-2010)
Tommi sarjasta Merkitty iho, 1999
Kuva: Valtion taidemuseo, Kuvataiteen keskusarkisto, Petri Virtanen

Kalervo Palsa (1947-1987)
Kullervo, 1983
Kuva: Valtion taidemuseo, Kuvataiteen keskusarkisto, Pirje Mykkänen

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...