Taidekyytiä äideille

“Äitisi on aina isompi kuin sinä.” Näin lakonisesti on brittitaiteilija Martin Creed perustellut teoksensa Numero 1092 suurta kokoa. Juoksevalla numeroinnilla teoksensa nimeävän taiteilijan kyseinen luomus on yli viiden metrin korkuinen neonvalokylttiteksti MOTHERS. Teokseen kuuluu liike ja kaikki maailman äidit saavatkin kieppuvaa kyytiä tekstin pyöriessä akselinsa ympäri.

Teos oli ensi kerran esillä Lontoossa keväällä 2011 Hauser & Wirth -galleriassa. Sisätiloissa katsojien pään yllä tarkoituksellisen vaarallisen näköisesti pyörivä teos leppyy hapekkaammassa ympäristössä.

Elokuussa 2012 teoksen uusi versio pystytettiin Chicagon nykytaiteen museon edustalle. Ulkotilassa teoksen valovoima hiipuu ja neonteksti maisemoituu kaupunkitilaan, eikä teos vaikuta enää yhtä uhkaavalta. Mutta vaikuttavuutensa ja voimansa se säilyttää, kuten rakkaus ja etenkin äidinrakkaus, kuten taiteilija on todennut.

Jari-Pekka Vanhala

Share

Kommentoi