Ladataan...

Yksi taiteen tehtävistä on haastaa ihmiset kohtaamaan omat ennakkoluulonsa. Niin tekee myös Youth Art Interchange -ohjelma, joka on viimeisen puolentoista vuoden aikana liittänyt Kultun yhteen kolmen eurooppalaisen nuortenryhmän kanssa.

Euroopan komission rahoittama ohjelma on antanut nuorille mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin eurooppalaisissa taidemuseoissa. Olemme saaneet järjestää museoissa tapahtumia ja näyttelyitä nuorten ehdoilla.

Kultun ohella hankkeeseen ovat osallistuneet ryhmät Lontoon Tate Britainista, Tate Liverpoolista sekä Pariisin Pompidou-keskuksesta. On ollut ilo ja kunnia saada uusia ystäviä kaikista näistä kaupungeista. Vappuna YAI vei Kultut Pariisiin.

Jotkut mielikuvani saivat vahvistusta:

Pariisi on kaunis.

Pariisissa syödään paljon patonkia.

Pariisi huutaa romantiikkaa. Jokaisella sillalla ja aukiolla voi nähdä suutelevan pariskunnan.

Pariisissa tupakoidaan ja juodaan viiniä. Missään muualla se ei vaikuta yhtä tyylikkäältä.

Mutta:

Pariisilaiset eivät olleet koppavia tai epäkohteliaita. Päin vastoin. Ranskalaiset auttoivat, kun kysyin neuvoa. Tuntemattomat neuvoivat reitin, kun olin eksyksissä. Nuori herrasmies jopa saattoi oikealle kadulle.

Kukaan ei katsonut arvioivasti, kun puhuin englantia. Kukaan ei nauranut, kun yritin sopertaa ranskaa kulmat kurtussa.

Kun meillä oli tapaaminen Pompidou-keskuksessa, ranskalaiset tulivat ajoissa.

Kesäkuussa Kultu osallistuu Pompidoussa Jeudi’s-tapahtumaan koulutuskeskus Salpauksen sirkustaiteen opiskelijoiden kanssa. Tapahtuman järjestäjää Pompidou-keskuksen nuortenryhmä Art Session. Mukana ovat myös Young Tate Liverpoolista sekä Tate Forum Lontoosta.

Yhteistyö huipentuu Pompidoussa 25.6. järjestettävään YAI-hankkeen päättäjäisjuhlaan, jossa iloitaan projektin hedelmistä.

Petra Vuolanen

Share

Ladataan...

ARS 11:een liittyy paitsi Kiasman ARS-näyttely, myös Kiasma-teatterissa vuoden aikana tapahtuva ohjelmisto. Kiasma-teatterin ARS-vuoden esitykset liittyvät samoihin teemoihin kuin itse näyttelykin, Afrikkaan.

Lähdin itse ystäväni kanssa torstai-iltana katsomaan kahden tanssitaiteilijan, Kettly Noëlin ja Nelisiwe Xaban yhteisteosta Correspondance. Kettly on alun perin haitilainen tanssija-koreografi, joka on viime vuosina asunut Malissa. Nelisiwe taas on eteläafrikkalaienn tanssija, joka on opiskellut mm. Johannesburgissa ja Lontoossa. Varsin globaaleja maailmannaisia siis molemmat. Heidän yhteinen teoksensa heijastelee myös eri tavoin naisia ja naiseutta globaalissa maailmassa.

Luen käsiohjelman sivuilta, että teoksessa muun muassa ” pohditaan globaalin ja lokaalin suhdetta; mobilisaatiota, immigraatiota ja kodin käsitettä ja sitä mitä tarkoitetaan kehitys-käsitteellä: voisiko se merkitä muuta kuin länsimaista mallia, evoluutiota kohti ’valmista’?”. Kääks, aika paljon asiaa viidessäkymmenessä minuutissa tanssittuna.

Teos alkaa näyttämöltä, johon on aseteltu maahan siisteihin riveihin erilaisia korkokenkiä, vaaterekillä taas lepäävät pukupusseissa erilaiset asut. Nelisiwe astelee yksin tyhjälle lavalle ja aloittaa kertomaan katsojille tanssien ja puhuen omasta aamurutiinistaan. Miten hän noustessaan aamulla sängystä katsoo ensimmäisenä pieneen käsipeiliin. Sitten suurempaan kylpyhuoneen kasvopeiliin. Sitten suurempaan peiliin, ja vielä suurempaan ja lopuksi, ennen ulkomaailmaan lähtöä, pitkään kokovartalopeiliin, josta voi vielä tarkistaa, miten hänet nähdään ja mitä tuntemattomat hänestä mahdollisesti ajattelevat.

Peilejä, pousaamista ja eri roolien peilaamista teoksessa riittääkin monessa muodossa. Naiset kohtaavat toisensa lavalla ensimmäistä kertaa sanattomassa duetossa, jossa keimaillen ja flirttaillen toisilleen ja yleisölle he ottavat kontaktia toisiinsa, ensin ystävällisen arasti ja naisellisen vienosti. Loppujen lopuksi tanssi päätyy rajuun kaksintaisteluun, jossa pylly-vasten-pyllyä-pumpum-diskoliikkein naiset ottavat mittaa toisistaan ajoittain kaatuillen ja huojuen stilettikorkojen päällä.

Teatteriseurani kuiskaa korvaani, että tanssijoiden asut, ihonväriset bodyt ja huimat mustat kiiltonahkakorkkarit, ovat kuin karanneet Beyoncén Single Ladies -videolta. Hieman beyoncémaisesti alkanut asetelma muuttuu kuitenkin nopeasti enemmänkin vinksahtaneeksi tanssilliseksi katutappeluksi kuin perinteiseksi r’n’b-tepasteluksi.

Läpi koko esityksen molemmat naiset ottavat vaihtuvilla asuillaan erilaisia rooleja. Myös liikekieli viestii identiteettien sekamelskaa: sulokkaan viettelevät liikkeet voivat vaihtua silmänräpäyksessä kömpelöksi hapuiluksi ja takaisin. Tanssijaksoja katkovissa puheosuuksissa naiset pohtivat suorasanaisesti ja useilla kielillä (ainakin ranskaksi ja englanniksi) identiteettiään naisina ja, afrikkalaisina ja ihmisinä. Suoraan muistiinpanoista luetuissa puheissakin tärkein viesti syntyy kuitenkin vasta rivien välistä ja olemisen ja sanomisen ristiriidoista, vaikkapa kun naisellisuuden ylistyslaulua värittävät esiintyjien samanaikainen äänekäs röyhtäily.

Teos sekoitteli villisti nykytanssia sekä klassista eurooppalaista ja afrikkalaista tanssiperinnettä, höystäen show’ta performanssia lähentelevillä jaksoilla sekä musiikin ja videokuvan yhteistyöllä.

Teatterista lähtiessä juttelemme seuralaiseni kanssa vielä hetken, miten kivaa olisi esiintyjien tapaan kylpeä maidossa ja siitä, olisiko teoksen subteksti ollut sittenkin kertoa juuri niiden kahden Single Ladies -tanssijan arkielämän ongelmista ja glamourin kääntöpuolista. Kiasmasta lähtiessämme peilailemme vielä nopeasti pyöröovien pinnoilta omia kuontalojamme ja poistumme takaisin arkimaailmaan.

 

Jaakko Uoti

Kuva: Eric Boudet

Share

Ladataan...

Juomavesi on loppunut monista maailman maista, Suomessa on sota ja koko Eurooppa on kaaoksessa. Meidän on päästävä pois. Maksettuamme koko jäljellä olevan omaisuutemme salakuljettajat auttavat meidät Euroopan halki. Matka on kamala.

Olemme saaneet viestejä ystäviltämme ja Kamerun on huhujen mukaan hyvä kohde. Suuntaamme sinne. Perillä meitä kuulustellaan ja kovistellaan. Mukanamme ei ole henkilöpapereita eikä juuri mitään tavaroita. Olemme nälkäisiä, köyhiä ja väsyneitä. Näimme kotimaassamme kauheuksia ja samat näyt jatkuvat unissamme.

Meidät sijoitetaan pakolaisten säilöön, jonka täyttävät ahtaat kerrossängyt. Oma punkka on turva ja vihdoin voimme levätä ilman jatkuvaa kuolemanpelkoa. Nyt pelkäämme turvatonta tulevaisuutta. Olemme vieraassa maassa, jossa emme tunne oloamme tervetulleiksi. Onko meillä lupa olla täällä ja pyrkiä parempaan elämään?


---

Kultut saivat Arsin avajaisissa mahdollisuuden osallistua Barthélémy Toguon Kiivetä alas -teokseen. Kerrossänky muistuttaa Toguon ranskalaisessa pakolaisten vastaanottokeskuksessa näkemää sänkytornia.

Myös kamerunilainen taiteilija pötkötteli neljännessä kerroksessa muutaman tunnin ja söi performanssin aikana laatikollisen Brunbergin suukkoja. Avajaistilanteessa sängyssä oli kotoisaa ja kameralle oli helppo hymyillä. Suojaisassa ja turvallisessa pesässä paikantaju hämärtyi. Silti performanssi sai kuvittelemaan, kuinka käy, jos pakolaisvirran suunta muuttuu? Kuinka toivoisimme meitä kohdeltavan?
 



Ida Kukkapuro
Kuvat: VTM/KKA, Pirje Mykkänen

Share