Ladataan...

Seuraavana perjantaina on paitsi ilmaisilta myös kevään viimeinen Musaperjantai. Vuorossa on Musavideokarkkipussi, joka sisältää tietenkin musavideoita, videotaidetta ja musiikkivideoista ammennettua inspiraatiota. Kiasman illassa on siis luvassa näyttelykierrosten ohella aimo annos audiovisuaalista videotykitystä.

Henkilökohtaiseen musavideokarkkipussiini pyytäisin kioskin tätiä ujuttamaan ainakin klassiset merkkarit, joita edustakoon tässä...

...hedelmämerkkarina Busta Rhymesin Gimme Some More...

...ja salmiakkimerkkarina Soundgardenin Black Hole Sun.

 

Share

Ladataan...

Minulta kysytään silloin tällöin, mitä hyötyä taiteesta on. Sikstuksen kappelin freskot ovat mieltäylentäviä ihan jo silkkaa historiallisuuttaan, mutta mikä – kysyvät kaverini – oikeuttaa oudon ja joskus myös hyvin pieniin piireihin vetoavan nykytaiteen tekemisen ja levittämisen?

Minä en tiedä. Minulla ei ole tuohon kysymykseen ensimmäistäkään tyhjentävää vastausta. Enkä usko, että siihen kaikkia epäilijöitä tasapuolisesti tyydyttävää vastausta edes onkaan.

Sen kuitenkin tiedän, että taiteesta voi nauttia monella tavalla. Taiteesta nauttiminen ei välttämättä vaadi päräyttävää visuaalista tykitystä tai sydänlankoja näppäilevää tunnekokemusta. Joskus pelkkä teoksen tai taiteilijan olemassaolo riittää hyvään fiiliksen.

Kuulostaako oudolta? Selitän!

Tuossa yläpuolella tekniikkarojun keskellä revittelee Adachi Tomomi. Hän on esiintyjä, runoilija, ohjaaja, soitinrakentaja ja vaikka mitä muuta. Hänen tuotantonsa koostuu suurilta osin valtavirrasta poikkeavasta musisoinnista. Hän esimerkiksi tuottaa musiikkia paidallaan.

 

En ole koskaan erityisemmin pitänyt musiikista, josta puuttuvat selkeät rytmit ja sävelkulut. Sellainen musiikki on jollakin tapaa hirveän hermostuttavaa ja vaikeasti kuunneltavaa. Enpä ajatellut sen kummemmin siis Tomominkaan tuotannosta innostuvani.

Mutta noita esiintymisvideoita katsellessani tulin silti aivan älyttömän hyvälle mielelle. Toki myönnän, etten edelleenkään pidä sinne tänne tempoilevasta kokeellisesta musiikista. Silti en voi olla hymyilemättä Tomomin touhuja katsellessani.

En voinut olla hymyilemättä, sillä tajusin, että jossain päin maailmaa on henkilö, jonka suurin intohimo on rakennella soittimia vietereistä, kauluspaidoista ja Tupperwaren muovirasioista. Tajusin, että jossain päin maailmaa tämä henkilö käyttää kaiken tarmonsa ja luovuutensa johonkin, jota rakastaa yli kaiken. Ja ennen kaikkea tajusin, että jossain päin maailmaa tämä henkilö pääsee jakamaan intoaan muille; esittämään luovuutensa tuloksia kaikille, joita vain suinkin kiinnostaa.

En ehkä välitä Adachi Tomomin soundista, mutta siitä huolimatta hänen taiteensa koskettaa minua. Se ei vastaa kysymykseen siitä, mitä hyötyä taiteesta on, mutta silti päiväni on monin verroin aurinkoisempi, kun tiedän, että jossain päin maailmaa – ehkä jopa juuri tällä hetkellä – Adachi Tomomi soittaa vieteriä. Ja on onnellinen.

Adachi Tomomi esiintyy Kiasma-teatterissa 26.4.2012 klo 19.00, osana performanssin ja uuden mediataiteen biennaali Là-Bas’n ohjelmistoa.

 

Share

Ladataan...

Missä on jalkani, mihin se on kadonnut? / Hän menetti jalkansa, mihin se katosi?/… / Pommi sen vei.

Näin keskustelevat sopraano ja kuoro Janet Cardiffin ja George Bures Millerin ääniteoksessa Korppiparvi, joka on esillä Kiasmassa 20. toukokuuta saakka. Ammattimainen oopperalaulutyyli liittyneenä absurdiin librettoon synnyttää kohtaukseen mustan huumorin sävyttämän vivahteen. Ikävä aihe esitetään oopperaparodian kautta, täysin palkein.

Irrallinen jalka mainitaan myös Korppiparven kahdessa kertomuksessa painajaisunesta, jotka kuullaan osana teosta Janet Cardiffin äänellä. Hiekkarannalla olevasta hylätystä majasta löytyy pariton ihmisen jalka, yllään sukka ja lenkkitossu. Toisessa, sotilastukikohtaan sijoittuvassa unikohtauksessa, komentaja puolestaan uhkailee karkuria jalan irti leikkaamisella. Heti sen jälkeen soi teosta varten sävelletty ”Pahan jalan marssi” (”Bad Foot March”), jota seuraa kliimaksina uhmakas venäläinen sotilasmarssi raskaine saappaaniskuineen.

Makaaberi aihe irtonaisesta jalasta sai alkunsa taiteilijoiden lukiessa kauhu-uutisia pommitusten tuhoista Irakin sodan ajalta. Kehosta irtileikkautuneet raajat olivat usein ainoita jäljelle jääneitä, tunnistettavissa olevia osia uhreista. Korppiparven käsikirjoituksen edetessä irrallisesta jalasta tuli teoksen toistuva motiivi. Jalkoihin liittyvät myös teoksessa kuultavat äänet tilan halki kulkevista kävely- ja juoksuaskelista aina marssiviin joukkoihin.

Kuten usein käy, todellisuus on tarua ihmeellisempää. Vähän ennen Korppiparvi-teoksen ensiesitystä Sydneyssä vuonna 2008 Janet Cardiff ja George Bures Miller saivat lukea kanadalaislehdistä outoja uutisia Vancouverin rannikolle huuhtoutuneista irrallisista ihmisen jaloista. Osalla niistä oli vielä tallella toinen lenkkitossu.  

Jari-Pekka Vanhala

Amanuenssi

Share

Pages