Ladataan...

Oletko jo kuullut, miten venäläinen nykypoppi soi Kiasmassa taukoamatta? Zveri-yhtyeen hitti Dlya Tebya (”Sinulle”) toimii ääniraitana Sergei Bratkovin videolle. Roman Bilykin tulkitsema laulu julkaistiin yhtyeen debyyttialbumilla vuonna 2003. Se on nykypäivään tuotu versio rosvoromanttisesta Bonnie & Clyde -teemasta. Laulun sanat kertovat nuoresta parista, jolle kaikki näyttää olevan mahdollista ja sallittua:

”Neljä asetta, kaksi pistoolia, kaksi kranaattia. / Vielä viimeinen suukko, ja on aika paeta.”

Bratkovin videon Balaklava Drive kuva-aiheena ovat satama-altaaseen hyppäävät kaitaluiset pojat, täynnä nuoruuden intoa, vailla pelkoa tulevaisuudesta tai veden pinnan alla vaanivista vaaroista. Niihin viittaavat, konkreettisena installaation osana, videokuvan eteen lattialle - ”veden pinnan alle” - sijoitettu betoni- ja rautaromu.

Mustavalkoiselle videolle taltioidut pojat härnäävät kohtaloaan sukeltelemalla Balaklavan satamassa, jonka pohjalla väijyy Krimin sodan aikaista laivaromua. Nämä historian jäänteet eivät ole näkyvissä, mutta ne saattavat yhä vahingoittaa. Teoksen nimi viittaa kuolemaa halveksivaan hurmokseen, johon venäläisen upseerin kerrotaan lietsoneen miehistöään. Myöhemmin Balaklavan satama oli Neuvostoliiton salainen sukellusvenetukikohta: menneisyys elää teoksessa pinnan alla.

Kappaleen alkuperäinen musiikkivideo: 

Teos on esillä osana näyttelyä Tosi kyseessä: Dokumentti nykytaiteessa Kiasman kolmannessa kerroksessa 10.3. saakka.

Jari-Pekka Vanhala

amanuenssi

Kuva: VTM/KKA, Pirje Mykkänen
Share

Ladataan...

"The  British Board of Film Classification would not permit the general release of a film or video if it depicted a phallus erect to the point that the angle it made from the vertical (the "angle of the dangle", as it was often known) was larger than that of the Mull of Kintyre, Argyll and Bute, on maps of Scotland."
Wikipedia

Museotyöllä, brittien (väitetyillä) televisiorajoituksilla ja skotlantilaisella niemellä on jotakin yhteistä.

Muistan nimittäin elävästi kokouksen, jossa suunniteltiin Kiasmaan esille tulevaa Pipilotti Ristin näyttelyä. Kokouksessa yhtenä keskeisenä mietinnän aiheena oli eräs museon aulaan kaavailtu videoteos, jossa vilahtaa penis. Keskustelu pyöri lähinnä sen ympärillä, miten jähmeä videolla vilahtava pensseli on ja kehtaako sen vuoksi videota laittaa ollenkaan aulaan pyörimään.

Pohdimme (emme aivan vakavissamme), pitääkö kulmamitalla ruudulta arpoa, missä asteessa fallos jötköttää, että tiedetään, onko se liian hävytön kaikille avoimeen tilaan.

Olisimmepa silloin tienneet, että heppiä ja sen mahdollista shokkiefektiä voi näppärästi arvioida  Skotlannin jylhää rantaviivaa tihrustamalla! Oiva työkalu vastaisuuden varalle.

Kuva: Mull of Kintyre
Share

Ladataan...

 

Oletko joskus eronnut? 

Niin, eivätköhän useimmat meistä ole. Se tuntuu pahalta aina, olipa sitten paskiaisen uhri tai itse paskiainen. Joskus tietysti ollaan suhteen viimeisestä käyttöpäivästä yhtä mieltä, mutta ei sekään kai kivutonta ole.

Kroatiassa on ymmärretty, että tämä liki yleisinhimillinen ankeuden syöveri ansaitsee oman museon. 

Kariutuneiden suhteiden museo, Museum of Broken Relationships, kertoo menetetystä onnesta ja koruttomista lopuista yli 700 esineen kokoelmalla. Kaikki esineet ja dokumentit ovat eron kokeneiden ihmisten lahjoittamia. Niiden mukana seuraa lahjoittajan anonyymisti kertoma tarina sekä tieto suhteen ajankohdasta ja tapahtumapaikasta. 

Museon pysyvä kokoelma sijaitsee Kroatian Zagrebissa, mutta se järjestää myös kiertäviä näyttelyitä. Jos olet lähiaikoina Pariisissa, kokoelmaan voi tutustua siellä 6.2. asti

Jos aihe on sinulle akuutti ja koko asia kirvelee, tee kuten hän, joka pilkkoi kirveellä päreiksi ex-kumppaninsa huonekalut: tee lahjoitus museoon. Nettisivuilta löytyy lomake, jolla kuka tahansa voi tarjota menneistä ikävästi muistuttavalle esineelle uuden kodin. Museo ottaa vastaan käytännössä kaikki lahjoitukset. 

Mistä tämä museo sai alkunsa? Erosta tietenkin. BBC:n uutisklippi esittelee museon ja sen perustajat: 

http://www.bbc.co.uk/news/world-europe-11971134

Valokuva: An Ex Axe, Museum of Broken Relationships

Share

Pages