Ladataan...

Mika Taanila, ”Keskeneräinen” (2013), Olkiluodon 3. ydinvoimalan pienoismallin 37 arkkia kehystettyinä (yksityiskohta).

Miten ydinvoimala rakennetaan? Siitä kertoo Kiasman viidennessä kerroksessa Mika Taanilan videoteos ”Suomen sähköisin kunta”. Se kuvaa rauhallisesti etenevällä tahdilla, kolmea kuvaa rinnastaen, maailman ensimmäisen kolmannen sukupolven EPR™ -reaktorin pitkään jatkunutta rakennusurakkaa Olkiluodossa. Aiheeseen liittyen näyttelyssä on esillä myös 37 kartongista muodostuva voimalan pienoismallin arkkisarja.  Jos kehystettyjä arkkeja pääsisi saksimaan, niistä voisi kärsivällinen askartelija rakentaa itselleen pahvisen pienoisvoimalan.

Erich Berger & Martin Howse, Geigerlaskuriin perustuva tee-se-itse-säteilymittari

Miten rakennetaan säteilymittari? Se taas selviää Erich Bergerin ja Martin Howsen oppaasta, joka esittelee helposti rakennettavan, geiger-putkeen perustuvan säteilymittarin teko-ohjeet. Se syntyi syyskuussa 2013 järjestetyssä työpajassa, joka oli osa taiteilija Mari Keski-Korsun käynnistämä projektia ”Tapaus Pyhäjoki”. Sen ”tarkoituksena on etsiä taiteen perspektiivejä Pyhäjoella tapahtuvaan suureen muutokseen, jonka ydinvoimalan mahdollinen rakentaminen aiheuttaa sekä tätä kautta pohtia myös energian tuotantoa ja kulutusta maailmassa”, kerrotaan projektin kotisivuilla.

Myös ydintuhon jäljet kiinnostavat taiteilijoita. Tsernobylin suljettua voimala-aluetta ja aavekaupunki Pripjatia on videoteoksensa aiheena käyttänyt mm. amerikkalainen Diana Thater (“Chernobyl”, 2011). Sitä – samoin kuin monia Tsernobyl-aiheisia valokuvaprojekteja - on kritisoitu liiallisesta estetisoinnista ja raunioromantiikasta, mutta ainakin eläinten ystäviä kiinnostanee, että Thaterin kuvissa esiintyy lähes sukupuuttoon kuolleita przewalskinhevosia, joita on uudelleen sijoitettu sukuaan jatkamaan ydinvoimalaonnettomuuden vuoksi autioituneelle alueella. Kuinkahan energisiä varsoja siellä tulevaisuudessa laiduntaakaan?

Norjalaisen Siri Hermansen video “Chernobyl Mon Amour” (2012) käsittelee puolestaan ydinkatastrofin vaikutuksia luontoon ja ihmisiin kahden alueella työskentelevän oppaan näkökulmasta: Tsernobyl on tosiaan nykyään myös suosittu matkailukohde.

Makoto Aida,” Monument for Nothing IV”,2012, akryyli ja paperi vanerille, puu, 570 x 750 cm. Courtesy Mizuma Art Gallery; photo by Osamu Watanabe; photo courtesy Mori Art Museum, Tokyo.

Monet taiteilijat ovat käsitelleet teoksissaan vuonna 2011 maanjäristyksen ja tsunamin aiheuttamaa Fukushiman voimalan onnettomuutta Japanissa. Aida Makoton suuri teos “Monument for Nothing IV” näyttää kauempaa katsottuna saaristoaiheiselta akvarellilta, mutta lähempää tarkasteltuna sen pinnan huomaa rakentuvan sadoista tekstikatkelmista. Ne ovat paperille tulostettuja, ydinvoimalan tuhosta viestinneitä  tweet-kommentteja.

Fukushima oli myös monen teoksen aiheena Japanissa lokakuun lopussa päättynesssä Aichin triennaalissa. Hollantilaisen Aernout Mikin installaatioon ”Cardboard Walls” kuulunut video oli kuvattu Fukushimassa paikallisten ihmisten kanssa. Samassa näyttelyssä oli mukana myös Taanilan videoteos ”Suomen sähköisin kunta”.

Ydinvoimala voi toimia myös taiteen esityspaikkana. Vuonna 2010 korealainen Kimsooja installoi monumentaalisen videoteoksensa Yeonggwangin ydinvoimala-alueelle. Kuvia maapallon perusenergioiden ilmentymistä, kuten hehkuvista laavavirroista ja sinisistä jäätiköistä, sisältänyttä filmiä esitettiin yli kilometrin pituisen aallonmurtajan päälle asetetuissa kahdeksassa suurnäytössä. Yleisö tuotiin paikalle tarkkojen turvallisuusmääräysten saattamina.

Pari vuotta sitten huhuttiin, että maineikas saksalainen taiteilija Anselm Kiefer olisi ostamassa itselleen suuren tilateoksen toteuttamispaikaksi Koblenzin lähellä sijaitsevan, vuonna 1998 lakkautetun Mülheim-Kärlichin ydinvoimalan. Etenkin sen jäähdytystornin kiinnosti taiteilijaa hänen verratessa sitä tilana Rooman Pantheoniin, arkkitehtuurihistorian tunnetuimpaan kupolitilaan. Ydinvoimaa Kiefer pitää energian tuottamisen upeimpana muotona, vaikka myöntääkin, että sen hallitsemisessa on vielä puutteita.

Mutta jotenkin se energia on tuotettava, muutenhan moni taideteoskin jäisi tekemättä ja kokematta. Puolalainen taiteilija Miroslaw Balka on piilottanut katsojan käsin löydettäväksi lämpöenergiaa uudessa kokemuksellisessa tilateoksessaan.  Sitä ei voi sanoin kuvailla, se pitää tulla itse kokemaan Kiasmaan.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

Ks. myös Kuvia voimasta Kiasma-blogissa

Mika Taanilan näyttely ”Aikakoneita” Kiasmassa 2.3.2014 saakka.
Miroslaw Balkan teos ”Kosketa minua/Löydä minut” Kiasman Studio K:ssa 19.1.2014 saakka.
Share

Ladataan...

Samaan aikaan kun Greenpeacen aktivistit odottivat tuomiotaan vankilassa, Murmanskin satamaan ankkuroidussa entisessä ydinkäyttöisessä jäänmurtajassa oli - ja on yhä - esillä jo päättyneen Moskovan biennaalin oheisohjelmaa jatkava nykytaiteen näyttely Lenin: Icebreaker. Mukana on parikymmentä taiteilijaa Venäjältä, Itävallasta ja Ranskasta. Nykyään museoitu Lenin-jäänmurtaja, oman aikansa teknologian huipputuote, oli käytössä pohjoisella merialueella vuosina 1957-1989. Taiteilijoiden tehtävänantona oli peilata teoksissaan laivan historiaa ja sen merkitystä suhteessa nykypäivään unohtamatta aluksen esteettistä vaikuttavuutta.

Näyttelyssä on mukana moskovalainen taiteilija Leonid Tishkov, joka esitti toisen näyttelyn yhteydessä protestin Greenpeace-aktivistien vangitsemiselle kieltämällä teostensa esittelyn Wienin Albertina-museon näyttelyssä Dreaming Russia. Se esittelee (1.12. saakka) venäläistä nykytaidetta Gazprombank-kokoelmasta. Valokuvia Tishkovin sarjasta Private Moon (2003-2005) kuuluu tähän kokoelmaan. Venäläiseen energiayhtiökonserniin kuuluvan pankin haltuun Tishkovin teokset ovat päätyneet yksityiskokoelman kautta. Taiteilijan mukaan hänellä on edelleen oikeus päättää missä yhteydessä hänen teoksiaan esitellään.

Tishkov on käsitellyt teoksissaan arktisia aiheita, kuten valaanpyyntiä jo monia vuosia ja hänen protestinsa koski myös yleisemmin Gazpromin öljynporaustoimintaa arktisella alueella. Kiasmassa Leonid Tishkovin valokuvista ja lankakeristä koostunut installaatio Taivaista sukeltajat oli esillä vuonna 2007 ryhmänäyttelyssä Tarinankertojien aika.

Guido van der Werve, “Nummer Acht, Everything is going to be alright”, 2007, 16 mm HD, 10:10 min. Courtesy the Artist and Luhring Augustine, New York.

Arktinen on ajankohtaista myös Louisianan modernin taiteen museon näyttelyssä Arctic. Runsaan 20 taiteilijan voimin siinä käsitellään (2.2.2014 asti) arktiseen alueeseen sisältyviä “unelmia, kohtaloita, seikkailuja, kauneutta, pelkoa ja hengissä selviämistä”. Silmiinpistävää on se, että nimenomaan Tanskassa järjestettävässä näyttelyssä ei näy olevan mukana yhtään grönlantilaista tekijää. Ripaus Suomea on mukana hollantilaisen Guido van der Werven videoteoksessa, jossa esiintyy jo eläköitynyt jäänmurtaja Sampo.

Jari-Pekka Vanhala
Amanuenssi

Share
Ladataan...

Ladataan...

Mirosław Bałkan teos Touch me / Find me Kiasman Studio K:ssa

Kirjoitin aiemmin kutkuttavasta taiteesta ja ovelasti viritetyistä taide-elämyksistä. Kyse on pohjimmiltaan kiusoittelevasta taiteesta. Se on ikään kuin kaveri, joka kertoo tietävänsä salaisuuden, mutta antaa vain vihjeitä. Ehkä se on vain hämäystä… Ärsyttävää!

TNS Gallupin laatiman tuoreen tutkimuksen mukaan (HS 19.11.2013) 15 prosenttia kansasta pitää tärkeänä tai melko tärkeänä taiteessa sitä, että se ärsyttää yleisöä tai osaa siitä. Kenties on mukavaa ajatella, että taiteen kautta saa arvostella ja haastaa riitaa vapaasti, ja vielä mukavampaa on, kun sitä ei tarvitse tehdä itse. Taide toimii narrin roolissa. “Heh heh, jos vain naapurin Pena näkisi tämän…” Ärsytyskynnys ylittyy usein myös raflaavilla aiheilla, jotka eivät sovi omaan maailmankatsomukseen.

Peräti 46 prosenttia pitää tärkeänä tai melko tärkeänä sitä, että taide uskaltaa rikkoa rajoja ja pyhinä pidettyjä asioita. Se on tietysti eri asia, mihin itse kukin piirtää rajansa ja mitä pitää pyhänä. Ehkä kyse on näkemysten ja arvojen haastamisesta. Vastaavasti aika moni ärsyyntyy rajojen koettelemisesta. Ja tästä taas iloitsee paljon tai melko paljon aiemmin mainittu 14 prosentin joukkio. Kiasma Hits -näyttelyssä onkin rajoja rikkovaa taidetta mukavasti tarjolla. Tai oikeastaan rajat on usein häivytetty niin, että taiteesta on ärsyttävän vaikea saada otetta.

Esimerkiksi Mirosław Bałkan teos Touch me / Find me on teos avarassa tilassa, jossa tilaan ei ole kuitenkaan lisätty yhtään (näkyvää) esinettä. Ainoastaan lämpökamera voi paljastaa teoksen olemuksen silmälle. “Täällä ei ole mitään nähtävää, miten pääsen eteenpäin ja ulos?” lienee yleinen kohtaamiskokemus. Taiteen rajat on häivytetty niin hyvin, että teoksen löytää vain seiniä hiplaamalla. Rajoja rikkovaa sekin - yleensähän taidetta ei saa näpelöidä.

Ebba Bohlinin teos 1.5 x 2.1573733... kulkee pitkin samoja rajoja häivyttäviä latuja. Teos on taiteilijan ohjeiden mukaisesti näyttelytilan lattiaan vahattu tarkkarajainen suorakulmio. Moni ohittaa teoksen parilla askeleella, tai oikeastaan kävelee sen ylitse. Kiiltävä lattia on toki esteettinen ihanne monille, jollaisen esittämistä taiteessa pitää tärkeänä tai melko tärkeänä 29 prosenttia tutkimukseen osallistuneista. Teoksen juju on kuitenkin parhaimmillaan jälkikäteen kerrottuna: “Lankaan menit!”

Varsin viihdyttävää, kun asiaa ajattelee tarkemmin. 83 prosenttia tutkimukseen osallistuneista pitikin tärkeänä tai melko tärkeänä, että taide tuo viihdytystä (tai lohtua arkeen). Viihdearvo saattaa tosin kärsiä, kun toteaa olleensa itse osallisena pienessä kepposessa. Kenties tämä saa miettimään omaa suhtautumista ja ärsyyntymistä. Taidehallin uuden johtajan Jan Försterin sanoin: "Suomessa on hirveän suuri rakenteellinen kusetetuksi tulemisen pelko." (HS 10.10.2013)

Koettele sinäkin pelkojasi Kiasma Hits -näyttelyssä (27.9.2013 - 7.9.2014).

Kuvat: VTM/KKA, Pirje Mykkänen ja Petri Virtanen

 

Share

Pages