Ladataan...

Elokuvia ja videoteoksia voidaan nykyään koostaa valmiina olevaa, muiden kuvaamaa materiaalia käyttämällä. Esimerkiksi jo nykytaiteen klassikkoteoksiin luettava, amerikkalaisen taiteilijan Christian Marclayn The Clock (2010) on 24 tunnin non-stop videoteos, joka koostuu lukemattomista Hollywood-elokuvista saksituista kohtauksista, joissa näkyy kello ja sen osoittama aika. Eli kun kello on videon esityspaikassa vaikkapa 12:06, niin kuvassa näkyy samaa aikaa näyttävä kello, sekunnilleen. Voi vain kuvitella mikä urakka filmipätkien etsimisessä vuorokauden kestoiseen taide-elokuvaan on ollut!

Vastaavaa tapaa on käyttänyt romanialainen ohjaaja Andrei Ujica, joka on luonut propaganda-aineistoon perustuvan elokuvaelämäkerran diktaattori Ceausescusta. Ujica keräsi elokuvaansa The Autobiography of Nicolae Ceausescu (2010) paljolti ennen näkemätöntä kuva-aineistoa Romanian television ja kansallisen elokuva-arkiston kätköistä. Aineistosta, jota löytyi yli tuhannen tunnin edestä, syntyi kolme tuntia kestävä montaasi. Se esitetään sellaisenaan, ilman kommenttiraitaa. Tapahtumat ovat surrealistisesta mielettömyydestään huolimatta dokumentteja tosielämästä, irvokkaaksi muuttuneesta valtakaudesta, jota kesti pitkät vuodet 1965-89.

http://www.youtube.com/watch?v=qd3H9X-Yl2k

Andrei Ujican mukaan diktaattorin voidaan ymmärtää olevan eräänlainen taiteilija, joka ilmaisee itseään oman egonsa kautta. Se, ilmeneekö vallastaan juopuneen narsistin itsekorostus hyvien vai pahojen tekojen kautta, onkin sitten toinen kysymys. Esteettinen liioittelu, yleinen suuruudenhulluus ja kohtuuttomuus kuuluvat joka tapauksessa diktaattorien arkeen, ainakin se käy Ujican elokuvafreskosta hyvin selville. Etenkin kuvat Ceausescun valtiovierailusta Pohjois-Koreaan saavat lopulta hymyn hyytymään diktaattorien ilmaistessa itseään mahtipontisten seremonioiden avulla. Kohtaus ei ole peräisin Hollywood-spektaakkelista, valitettavasti.

Jari-Pekka Vanhala

amanuenssi

Share

Ladataan...

Päivälehden museossa on meneillään vielä parisen viikkoa näyttely Oi aikoja, oi tapoja! - Maailma Kari Suomalaisen silmin. Näyttely kokoaa yhteen Kari Suomalaisen (1920-1999) vuosikymmenet Helsingin sanomilla, joiden aikana ärhäkän mielipidevaikuttajan nimimerkki ehtikin koristaa lehden pääkirjoitussivua yli 7500 kertaa.

Karin piirrokset ilmestyivät aikakautena, jolloin Suomi modernisoitui nopeasti. Kulttuuripuolella koettiin abstraktin modernismin esiinnousu, samalla kun suuri yleisö kääntyi massatuotetun viihteen puoleen. Näyttelyssä olevat työt kuvaavat Kari Suomalaisen tuntoja tämän historiallisen murrosvaiheen keskellä.

Kari oli sotimassa käynyt jääräpää ja ilmaisi mielipiteensä hyvinkin peittelemättömästi poliittisissa pilapiirroksissaan. Hän arvosteli esimerkiksi suomettumista ja Kekkosta, mutta paheksui myös pasifismia, ylenkatsoi YK:ta ja vihelsi piut paut vihreälle liikkeelle. Äkkiseltään ei ehkä uskoisi millaisen kulttuurikodin kasvatti oli kyseessä.

Kaikki tuskin pitävät Karin näkemyksistä, etenkään nykypäivänä, mutta mielipiteistä huolimatta piirrokset peilaavat mainiolla tavalla aikaansa. Kari onnistui ohittamaan suomalaisen itsesensuurin lukuisia kertoja ja kylmän sodan aikana hänestä tuli suorastaan kansakunnan varaventtiili suhtautumisessa Neuvostoliittoon.

Tunnettuja karikatyyrejä olivat päivän poliitikkojen lisäksi eri puolueita luonnehtivat hahmot, kuten Kokoomusta kuvaava sotilaskypärään pukeutunut pastori tai lihava Keskustan isäntä. Poliitikkovalikoiman lisäksi muita klassisia hahmoja olivat mm. lehtimiessopulit, pultsarikaksikko Kustu & Arska sekä Karin oma hahmo, joka myös seikkaili tapahtumissa mukana.

Nyky-Suomessa tuskin syntyy yhtä pitkäaikaista ja laajalti tunnettua pilapiirtäjää kuin Kari, sillä ilmiön edellyttämää yhtenäiskulttuuria ei ole enää olemassa. Sen jälkihehkuna on nähtävissä lähinnä Aku Ankka ja TV-ohjelma Putous - kenties seuraava koko kansan suosikki onkin Karim Suomalainen.

Karin ura Sanomilla päättyi erimielisyyksiin vuonna 1991, kun hänen maahanmuuttokriittistä pilapiirrostaan ei julkaistu. Alkuperäisen Karin piirroksiin perehtymällä voi yrittää myös arvailla, olisiko Kari piirtänyt myöhemmin Muhammed-pilakuvan ja millaisen (kovan) kohtelun olisi saanut puolestaan Nykytaiteen museo Kiasma käänteineen.

Tieteen ja taiteen ero on siinä, että edellisen tuloksista saattaa nauttia, vaikkei ymmärtäisi tiedettä -- kun sen sijaan taiteesta voi nauttia vain sen verran kuin sitä ymmärtää.
- Kari

Päivälähden museo on Helsingin Sanomain Säätiön ylläpitämä erikoismuseo, joka esittelee Helsingin sanomien historiaa ja suomalaista uutistyötä pysyvän perusnäyttelynsä kautta.

Kuvat:
Näyttelykuva: Laura Oja
Pilapiirroskuva: © Kari Suomalaisen perikunta
Kokoomusfiguurin kuva: Janne Heinonen
 
Share

Ladataan...

Helsingissä voi juuri nyt tehdä vertailevaa taidehistoriaa tutustumalla kahteen eri näyttelyyn, joita yhdistää aiheena suoraan seinäpintoihin toteutetut kuvasarjat. Ajallisesti ja tilallisesti suuremman luokan maalausurakkaa käsittelee Sinebrychoffin taidemuseon Michelangelo-näyttely. Siinä on esillä luonnoksia ja muuta materiaalia liittyen Vatikaanin Sikstuksen kappelin freskoihin. Kiasmassa on puolestaan esillä suoraan seinäpintoihin maalitussilla piirtävän Dan Perjovschin tilateos.

Michelangelon maalausurakka kesti kymmenisen vuotta, Perjovschi teki omaa tilaustyötään runsaan viikon päivät.  Molemmat ovat taiteilijoina mitä ilmeisimpiä oman aikakautensa tuotteita. Michelangelo edustaa antiikista ihanteensa ammentanutta renessanssitaiteilijaa, joka ilmensi itseään annetun uskonnollisen aihepiirin puitteissa. Perjovschi taas noudattaa oman aikamme muodollisesti sallivampaa itseilmaisua ja piirtämisen teknistä vapautta. Oman aikansa nykytaide ei kuitenkaan ole koskaan itsestäänselvyys: Michelangelon maalauksia arvosteltiin pian niiden valmistumisen jälkeen liiasta alastomuudesta ja hahmojen paljaimpia paikkoja peiteltiin maalilla.

 

Tarkkojen anatomisten tutkielmien jälkeen Michelangelo osoittaa Sinebrychoffin taidemuseon näyttelyssä lennokkaamman, ”perjovschilaisen” puolensa kirjaamalla tekstein ja kuvin ylös leipää, viiniä, kalaa ja vähän muuta suuhunpantavaa, nopeasti musteella paperille ikuistettuna: renessanssinkin aikana elettiin arkea. Perjovschi taas käyttää kanankoipiaihetta maailman taloudellisen epätasa-arvon kuvaamiseen.

Jari-Pekka Vanhala

Kuvat:

Dan Perjovschi piirtää Kiasmassa 2013. Kuva: VTM/KKA, Petri Virtanen

Michelangelo, Kolme ruokalistaa, 1518. Casa Buonarroti

Dan Perjovschi, Rikas/Köyhä, 2013. Kuva: VTM/KKA, Petri Virtanen
Share

Pages