Ladataan...

Aidosti hämmentävien taidemuotojen joukkoon kuuluu taiteilijapari Diego Agullón ja Dmitry Paranyushkinin performanssit sarjasta The Humping Pact. Ne voidaan toteuttaa live-esityksinä yleisön edessä tai videomuodossa näyttelyissä.

http://www.youtube.com/watch?v=KAzioMMvf4w

Kööpenhaminassa Charlottenborgin taidehallin kevätnäyttelyn avajaisissa vuonna 2012 alastomat miesesiintyjät ottivat kohteekseen itse rakennuksen ja ”humppasivat” sen seiniä, ovia ja ikkunoita vielä talvitamineisiin puetun yleisömeren katsellessa – kuin riisutumpi versio helsinkiläisestä vappurituaalista Havis Amandan patsaalla.

Helsingissäkin käyneen amerikkalaisen valokuvaajan Spencer Tunickin tempaisu kerätä yhteen satoja vapaaehtoisia poseeraamaan alastomana ihomattona julkisissa tiloissa saa Agullón ja Paranyushkinin projekteissa mukaansa mekaanisesti toistuvan liikkeen.

Alaston miesvartalo sinällään ei jaksane hämmentää, sehän on kuvataiteen klassikkoaiheita. Eri humppausversioita on katsottavissa osoitteessa humpingpact.com. Osa niistä vaikuttaa eloon heränneiltä renessanssin tai barokin ajan maalauksilta - tai paikalleen jämähtäneeltä elokuvalta.

Jari-Pekka Vanhala

Share

Ladataan...

Jottei Bruce Naumanin Göteborgin taidemuseossa esillä olevan näyttelyn elämyssato jäisi pelkäksi kidutukseksi, tässä näyttelyn ihastuttava vetonaula, Life and Death vuodelta 1983.

Neonkyltin tekstisarja "life, death, love, hate, pleasure, pain" sykkii sana kerrallaan loputtomassa ympyrässä ja palaa välillä kirkkaasti kaikella tehollaan. Värikkäitä aistiärsykkeitä tarjoavan rinkulan valossa kylpi mieluusti minuuttikaupalla erityisesti hermoja raastaneen pelleteoksen jälkeen.

Elämän neonkiertokulku kuvassa aavistuksen nopeutettuna.

Pläräsin Kiasmassa vuodenvaihteessa 1998–1999 esillä olleen Bruce Nauman -näyttelyn näyttelykatalogia löytääkseni jonkin viisauden, joka valottaisi (Hah!) taiteilijan viehtymystä neonkyltteihin. Taidepuheen siimeksestä vuolin tämän:

Nauman ei [...] ensisijaisesti tähdännyt teollisen ready-made-tekniikan tuomiseen taiteeseen, vaan sen sijaan ja ennen kaikkea todella toteuttamaan kyltin, joka sopisi saumattomasti johonkin kadunvarteen muiden merkkien joukkoon.

Totisesti. Näinä vilkkuvien mainosruutujen ja läpitunkevien valomainosten päivinä Naumanin kadunvarteen sopivat neonkyltit ovat hiukan retroja, mutta yhä täysin katu-uskottavia.

Kuva: Life and Death, 1983
Share

Ladataan...

Syksyllä 2012 Kiasmassa järjestetyssä Esityskomposti-tapahtumassa koettiin kiinnostava hetki, kun taidekentän monitoimimies Erkki Pirtola esitteli vuosien varrella kuvaamistaan performansseista tehtyä koostevideota. Pirtola katseli videota yhdessä yleisön kanssa ja kommentoi näkemäänsä.

Video oli herkullinen kurkistusikkuna performanssitaiteen laajaan kirjoon: performanssi voi tapahtua sisällä, ulkona, metsässä, missä vaan; performanssi voi kestää kaksi päivää tai kaksi minuuttia. Esityksen ytimessä voi esimerkiksi olla taiteilijan halu kommentoida jotain asiaa, tuoda esiin jokin erityinen näkökulma tai jopa julkituoda taiteen keinoin lausuttu statement.  Yksinkertaisimmillaan performanssi voi toimia kanavana itseilmaisulle. Yhteistä tälle kaikelle on ollut hetkellisyys, kokemus joka kestää aikansa ja elää sen jälkeen muistijälkenä sekä tekijän että katsojan mielessä.

Mitä sitten jos performanssi tallennetaan? Mitä sillä tehdään? Voiko performanssiesitys toimia myös dokumentoituna versiona? Muun muassa näitä kysymyksiä käsittelee Kiasma-teatterissa yhdessä MUU ry:n kanssa järjestettävä Performanssi Portfolio 2013 -tapahtuma.  Luvassa on näytteitä erilaisista, dokumentoiduista performansseista ja keskustelua niiden ympäriltä. Tilaisuus on mahdollisuus tulla kurkistamaan taiteenlajin moninaiseen maailmaan ja kuulemaan taiteilijoiden ajatuksia!

Sanni Pajula

Tuottaja, Kiasma-teatteri

Kuva: VTM/KKA, Petri Virtanen
Share

Pages