Ladataan...

"Mites, tarvitaanko mitään varoituksia?" joku kysyy. 

Ars Fennica -näyttelyn teokset eivät aiheuta migreeniä eivätkä järkytä väkivallalla. Ei taida olla tarvetta varoitusteksteille.

"No miten olis sellainen, että teos saattaa masentaa syvästi?" tarjoaa Patrik Söderlund, toinen IC-98-ryhmän taiteilijoista. Ehdotus herättää naurua.

On marraskuu 2013. Joukko Ars Fennica -ehdokkaita sekä museon ihmisiä on kokoontunut Kiasmaan. Käydään läpi tulevaan näyttelyyn liittyviä käytännön asioita: mitä teoksia keneltäkin taiteilijalta tulee mukaan, milloin niitä päästään ripustamaan, mitä rakenteita tarvitaan, millaisia tekstejä näyttelyyn tulee… 

IC-98: Abendland (II: The Place That Was Promised), 2013. HD-animaatio. Animointi: Markus Lepistö.

Tässä vaiheessa IC-98:n eli Patrik Söderlundin ja Visa Suonpään teoksesta puuttuu vielä puolet. Toinen puoli on esillä Turun taidemuseon Abendland-näyttelyssä, joka esittelee ryhmän taidetta 15 vuoden varrelta. 

Muutaman päivän kuluttua Turussa näen tummanpuhuvan animaation, jossa suuri puu käy läpi hitaita muutoksia. Se näyttää elävän symbioosissa perhosten kanssa. Mukaan lisätään vielä muurahaisia ja hämähäkkejä, mutta linnut lähtevät pois, Söderlund kertoo. Videossa on jotain outoa ja pahaenteistä. Tämä ei ole tervettä. Loppu jää katsojan tulkittavaksi. 

Tuskin teos masentaa, mutta se vetää mietteliääksi. Se näyttää vievän johonkin tulevaisuuteen tai vaihtoehtoiseen maailmaan, jollaisessa en haluaisi olla mukana. Mutta eipä tarvitsekaan – tässä maailmassa ei ihmistä enää ole. 

Kiasman näyttelyyn tulee puuanimaation lisäksi toinen video. Siinä avautuu näkymä puun luota katsojan suuntaan. Max Savikangas tekee musiikkia kontrabassolle ja elektroniikalle. Syntyy kokonaisvaltainen kuva- ja äänitila, jonka keskellä katsoja on. 

Patrik Söderlund (vas.) ja Visa Suonpää Kiasmassa. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen.
Wikimedia Commons CC-BY-SA 3.0

IC-98 on tehnyt julkaisuja, piirroksia, installaatioita ja viime vuosina erityisesti animaatioita. Ehkä olet nähnyt niitä. Olet seurannut, miten Pinellan talo rappeutuu Aurajoen vastarannalla, miten hylkytavarasta kyhätyt mastot nousevat näkyviin aaltojen takaa tai miten ilmalaivat lipuvat yli metsäaukean.

Kaikki tapahtuu verkkaisesti. Syntyy tunne reaaliajasta, jonka kulkuun ei voi vaikuttaa.

Animaatiot ovat yhdistelmä käsityötä ja digitaalista kuvankäsittelyä. Ne perustuvat lyijykynäpiirroksiin, jotka on yhdistetty toisiinsa ja animoitu tietokoneella. Söderlund kertoo, että taiteilijat hakevat piirrosten pohjaksi kuvamateriaalia esimerkiksi valokuvaamalla, netistä ja arkistoista.

Teosten tunnelma on meditatiivinen, ja museossa ihmiset viipyvät niiden ääressä kauan. Ehkä he odottavat käännettä tai loppuratkaisua. Sitä ei tule. Niin kuin ei elämässä yleensäkään.

IC-98:n kotisivu

Ars Fennica 2014 -ehdokkaiden yhteisnäyttely Kiasmassa 7.2.–20.4.2014.
Tämä on Ars Fennica -ehdokkaita esittelevän blogisarjan osa 1/5.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Päiväkoti Arlan ryhmä saapuu Kiasmaan. Kun alkumuodollisuudet on hoidettu, huomioliivit ja haalarit riisuttu ja monsterinkuvalla koristetut pääsylipputarrat jaettu, alkaa Kiasma-monsterin kierros.

Aulan suuren rampin yläpäässä 4–5-vuotiaiden ryhmä kohtaa valkoiseen, vähän maalitahraiseen takkiin pukeutuneen Tutkijan. Tutkija kertoo, että Kiasma on hänen työpaikkansa. "Me ollaan päiväkodista", ilmoittaa Edith vastavuoroisesti. 

Tutkija paljastaa selvittävänsä taiteen arvoitusta. Häntä kiinnostavat erityisesti pienet värikkäät pisteet, joita joku on jättänyt Kiasman lattioille. Niiden tekijäksi hän epäilee monsteria. Täplät ovat vaikeasti havaittavia, mutta Arlan tutkijaryhmä ottaa haasteen vastaan. 

"Jos mul olis mikroskooppi ja taskulamppu, mä näkisin ne pisteet", Aatu uskoo. Mutta tänään tutkimusvälineinä ovatkin paljaat silmät. 

Tutkija johdattaa joukon näyttelysaliin tekemään havaintoja, sillä hän tuntee talon parhaiten. Hän arvelee olleensa Kiasmassa ainakin sata kertaa. 

"Tää on mun eka kerta", kuuluu parijonosta. 
"Tää on mun kakkonen kerta."

Kun päästään saliin, alkaa tapahtua. 

"Me löydettiin pisteitä!" 
"Mä löysin läiskän!" 

Lattioista löytyy monenlaista muutakin – tahroja, reikiä, proppuja ­– ja yksi taideteos. Vaikka taide on toisinaan vaikeasti havaittavaa, tarkat tutkijat huomaavat kiiltävän alueen lattiassa. Tämä taideteos on siitä erikoinen, että sen päälle saa astua. Teokseen mahtuu koko 15 hengen tutkijaryhmä. 

Mutta kuka on voinut auttaa taiteilijaa tekemään tällaisen teoksen? Ei, se ei ole Tutkija eikä Kiasman opas. Paljastuu, että se on siivooja. 

Tutkija kutsuu ryhmän työhuoneeseensa. Siellä kerrataan tähänastiset tutkimustulokset. On katseltu ja keskusteltu, on löydetty monsterin jälkiä ja taideteoksia. Tutkija näyttää monsterista tehtyä pienoismallia. Tältä hän arvelee sen näyttävän.

On aika päästää nuorten tutkijoiden ryhmä jatkamaan työskentelyä omatoimisesti. Ryhmän ohjaajat Pia, Erica ja Christina kutsutaan esiin. Onkohan heillä tutkijantaitoja? "Eiiii...", ryhmä epäilee. Mutta kyllä he varmasti oppivat. Opettajille annetaan mukaan ideoita ja vihjeitä siitä, mihin teoksiin kannattaa tutustua ja mihin asioihin kiinnittää huomiota. Kierroksen lopun voi muokata ryhmän tarpeiden mukaan.

Ryhmä löytää lisää jälkiä. Niitä seuraamalla päädytään ihmettelemään suurta, mörisevää valasta ja pohtimaan kysymystä, miltä tuntuisi olla näkymätön. Kierros päättyy värikkäiden nauhojen viidakkoon, josta ryhmä kävelee läpi yhtenä joukkona. Miltä se tuntui? 

"Kutitti!" 
"Näkyi värejä."
"Oli kuin olisi autopesussa."

 

Kiasma-monsterin kierros päiväkotiryhmille
Lähde Kiasma-monsterin jäljille omatoimisesti

Kuvat: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen
Share
Ladataan...

Ladataan...

Kiasma Hits -kokoelmanäyttelyssä pyörii tutunoloinen videoteos. Jep, ja toinenkin! Näin ne parisen vuotta sitten barcelonalaisessa taidemuseossa. Soivatkohan Ange Leccian meri ja Cristina Lucasin Puhu tismalleen samoilta tallenteilta? Mieleen tulee pari muutakin kysymystä, joten parasta kääntyä asiantuntijan puoleen - puheenvuoron saa Kiasman amanuenssi Leevi Haapala (LH).

1. Montako kopiota videoteoksista pyörii maailmalla, eli voiko videotaiteilija monistaa saman teoksen vaikkapa sadalle eri museolle?

LH: Yleensä taiteilijat tekevät videoinstallaatioita 1-3 kappaletta, joskus jopa 6 editiota samasta teoksesta. Lisäksi taiteilijalle jää yksi kopio itselleen. Sen hän voi halutessaan myydä viimeisenä. Jotkut taiteilijat tekevät samasta videomateriaalista pidemmän elokuvaversion, joka on tarkoitettu esitettäväksi kankaalla videofestivaaleilla tai osana screening-esitystä.

2. Ange Leccian teos oli pistetty esille varsin erilaiseen tilaan nähdessäni sen aikaisemmin. Saako videotaideteoksen toistaa matkatelevisiosta, jos jättikangasta ei ole saatavilla?

LH: Videoteosten tekniikka ei ole vapaasti päätettävissä. Teoksen hankintavaiheessa taiteilija tekee ripustussuunitelman teokselle, josta käy ilmi esitetäänkö teos monitorilta, laajakulmanäytöltä vai projisointina. Lisäksi siinä kerrotaan tilan valaistuksesta, huoneen värityksestä, äänen voimakkuudesta ja mahdollisista teokseen kuuluvista esineistä ja jopa katsojille tarkoitetuista penkeistä. Toisinaan esitysohjeena toimii ensimmäinen esityskerta museossa, jolloin taiteilija on paikalla asentamassa teosta. Tällöin museon henkilökunta auttaa ohjeiden laadinnassa ja teknisten ratkaisujen löytymisessä. Toisinaan taiteilijat antavat hyvin väljät ohjeet, jolloin esitystilanne muokkautuu näyttelyn, esityspaikan ja saatavilla olevan tekniikan mukaan.

3. Kuinka videotaidetta säilytetään kokoelmissa? Miten esimerkiksi VHS-aikakauden videota varjellaan ja saako sen vaikkapa digitoida (onko kyseessä sen jälkeen enää sama teos)?

LH: Taiteilija tai galleria toimittaa teoksen parhaassa mahdollisessa muodossa museolle joko digitaalisena nauhana tai tiedostona. Teostiedostosta otetaan digitaalinen varmuuskopio pitkäaikaissäilytykseen. Lisäksi siitä tehdään kevyempi näyttökopio, jota museon henkilökunta ja tutkijat voivat katsella mediataidetietokannasta. Sinne tallennetaan myös tekijä- ja teostiedot. Hankintavaiheessa tehdään tekijänoikeudellinen sopimus, jossa sovitaan, että teosta voidaan myös kopioida uusiin tuleviin formaatteihin. Esitystilanteessa pyritään noudattamaan alkuperäistä esitystapaa. VHS-kaseteista on jo luovuttu ja teokset esitetään mediasoittimilla. Toki eri aikojen monitoreja ja esityskalustoa pyritään pitämään kunnossa. Joissakin teoksissa esitystapa on osa teoksen sisältöä.

Kiasma hits -Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

PS. Jos ja kun mieleenne hiipii vielä lisää kysyttävää, kommenttikenttä löytyy tuosta alapuolelta.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Joel Shapiron nimetön teos Kiasma Hits -näyttelyssä.

Kiasmankin teoslapuissa tulee usein nimen kohdalla vastaan nimetön/untitled. Teosten nimeäminen lienee hankalaa puuhaa, joten ei mikään ihme, että joskus teos jää ilman juhlavaa nimimuodostelmaa. Toisaalta tämä on myös tietoinen valinta - taide ei tarvitse keinotekoisia lisämääritelmiä ja taideteos puhuu kyllä puolestaan.

Kansallisgallerian kokoelmien avointa metadataa penkomalla asiaan saatiin hieman lisävalaistusta:
A) Nimettömäksi "nimeäminen" on ollut selkeä hitti-ilmiö 1970-luvulla.
B) Kansallisgallerian kokoelmissa on kaikkiaan aivan hillitön määrä nimetöntä taidetta.

Itse olisin veikannut nimettömille isompaa edustusta aivan viime ajoille, mutta data on puhunut!

Teoskuva: Kansallisgalleria
Share
Ladataan...

Ladataan...

Taiteilija Tomás Saraceno, jonka näyttely nähtiin Taidehallissa viime vuonna Juhlaviikkojen aikaan, on rakentanut tähän mennessä suurimman tilateoksensa Düsseldorfiin.

Kunstsammlung Nordrhein-Westfalenin K21 Ständehausin atriumiin, 20 metrin korkeuteen avoimen tilan ylle on viritetty kaikkiaan 2500 neliötä verkkoja, joiden päällä kävijät voivat kävellä, istua tai maata - jos uskaltavat. Verkot on jaettu kolmeen kerrokseen ja niiden välissä on hopeisia tai läpinäkyviä ilmalla täytettyjä palloja. Hämähäkkien verkonrakennustaidoista kiinnostunut taiteilija antaa ihmisille mahdollisuuden testata miltä tuntuisi itse seikkailla verkoissa, jalan alla joustavalla pinnalla.

Teos on esillä ensi vuoden syksyyn saakka. Tosin silloin tällöin se on suljettu muutaman päivän ajaksi huoltotöiden ja turvatarkastusten johdosta. Muutenkin kävijöiden turvallisuudesta on huolehdittu hyvin: teokseen päästetään enimmillään 10 ihmistä kerralla ja vain tasapohjaisissa kengissä. Ja ikää pitää olla vähintään 12-vuotta.

Jari-Pekka Vanhala
Amanuenssi

Kuva: Tomás Saraceno: ”In Orbit”. Courtesy of the artist. Photo: Studio Saraceno. ©Art Collection NRW.
Share
Ladataan...

Ladataan...

Tate Liverpoolin uusi näyttely ”Art Turning Left” esittelee kuvataidetta ja muita kulttuurihankkeita, jotka ovat saaneet innoituksensa ns. vasemmistolaisista arvoista, Ranskan vallankumouksen ajoista alkaen. Yhteisiä piirteitä eri aikoina ilmenneelle vasemmistokulttuurille ovat jonkin sortin idealismi, toimiminen yhteisöissä, tasa-arvokysymykset sekä vaihtoehtoisten talous– ja yhteiskuntamallien etsiminen.

Näyttelyssä on mukana entisiä ja nykyisiä taiteilijakollektiiveja, kuten brittiläinen The Hackney Flashers, yhteiskunnallisista asioista ja feminismistä kiinnostunut naisryhmä. Se toimi vuodesta 1975 alkaen muutaman vuoden ajan. Alkuperäisenä missiona oli tehdä ”näkymätön näkyväksi” eli kuvata ja dokumentoida naisten arkea kotona ja työssä sekä osoittaa heidän panoksensa talouteen. Myös vaatimus samasta palkasta sukupuolesta riippumatta oli tapetilla jo silloin.

Arkistomateriaalin kautta näyttelyssä esitellään tanskalaisen Palle Nielsenin projekti ”Modellen. En modell för ett kvalitativ samhälle.”, joka vuonna 1968 muutti Moderna Museetin näyttelytilan lasten muodostamaksi yhteisöksi.

Yksittäisiä mielenkiintoisia löytöjä historiasta näyttelyssä edustavat Iwao Yamawaki (k. 1987), Bauhausissa koulutuksensa saanut japanilainen valokuvaaja, sekä italialainen Giuseppe Pinot-Gallizio (k. 1964), ”teollisen maalauksen” luoja. Hän keksi levittää maalia mekaanisesti rullalla olevalle kankaalle ja sen jälkeen leikata siitä ostajille sopivia paloja. Ideaa sovellettiin myös kokonaisissa maalausympäristöissä, ”luolissa”, joissa kankaat peittivät seinät, lattian ja katon. Taiteilijan iskulauseena uuden ajan teolliselle, mekaanisuuden demokratisoimalle kulttuurille oli “Made by the People”.

Nykyään toimivista taiteilijoista näyttelyssä ovat edustettuina mm. Jeremy Deller ja Alan Kane, joiden yhteinen hanke “Folk Archive” dokumentoi ja kommentoi nykybrittien arkea ja juhlaa. Näyttely paljastaa, että Englannissa tällekin kansanelämän arkistohankkeelle oli edeltäjänsä, 1930-1950 –luvulla toiminut Mass Observation –liike. Se oli yhteiskunnallinen tutkimushanke, joka perustui vapaaehtoisten tarkkailijoiden tekemiin havainnointeihin ja raportteihin ihmisten arkielämästä. Liike herätettiin eloon uudelleen vuonna 1981.

Jari-Pekka Vanhala
Amanuenssi

Art Turning Left: How Values Changed Making 1789–2013
Tate Liverpool 8.11.2013 – 2.2.2014
Share
Ladataan...

Pages