Ladataan...

Alfredo Jaar, The Sound of Silence, 2006. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Helsingin Sanomat julkaisi tammikuun alussa Meeri Koutaniemen valokuvareportaasin tyttöjen ympärileikkauksesta Keniassa. Koutaniemi pääsi kameroineen poikkeuksellisen lähelle itse tapahtumia, jotka sijoittuivat hämärään savimajaan Kenian maaseudulla.

Kuvista nousi runsaasti keskustelua ja tapauksesta tehtiin myös kantelu Julkisen sanan neuvostolle.

Toimittajan ja eritoten valokuvaajan asemasta kriisialueilla on keskusteltu pitkään. Vastakkain ovat kaksi ihannetta, joita on usein vaikea sovittaa yhteen. Toisaalta kuvaaja nähdään tiedon välittäjänä: hänen tehtävänsä on taltioida tapahtumat ja tuoda ne yleisön nähtäville. Lisääntyvän tiedon myötä yhteiskunnallinen liikehdintä mahdollistuu, ja asioihin voidaan vaikuttaa. Tieto lisää työkaluja.

Toisaalta kuvaaja on ihminen, joka on konkreettisesti läsnä tilanteissa. Nuo tilanteet ovat usein sellaisia, joiden syihin tai seurauksiin hän ei voi ideologisesti sitoutua. Koutaniemi tuomitsee ympärileikkaukset, mutta pitää silti kiinni kamerastaan.

Lukijalle ristiriita on helposti sovittamaton: miksei kuvaaja tee mitään? Miksei hän puutu näihin vääryyksiin, vaan keskittyy kuvien ottamiseen? Tällöin itse kuvatkin luetaan helposti puhtaan esteettiseksi kokemukseksi, joka ei vaikuta maailmaan.

Kysymys valokuvaajan etiikasta ei ole uusi. Vakuuttavan kuvan ja sen taustalla olevien tapahtumien välistä suhdetta mietittiin esimerkiksi vuonna 1993, kun eteläafrikkalaisen Kevin Carterin ottama valokuva nälänhädästä Sudanissa julkaistiin The New York Timesissa.

Kuvassa pieni lapsi istuu uupuneena maassa, ja korppikotka seuraa sen kintereillä. Tarinan mukaan Carter seurasi tilannetta noin 20 minuutin ajan, toivoen kotkan levittävän siipensä.

Carter palkittiin kuvasta myöhemmin Pulitzerilla. Tapahtuma ei jättänyt häntä rauhaan. Mediassa käyty keskustelu ei tilannetta helpottanut. Lehteen otettiin yhteyttä ja kysyttiin, miksi kuvaaja ei auttanut lasta. Carter teki lopulta itsemurhan, ja pahoitteli jäähyväiskirjeessään tekojaan.

Chileläissyntyisen Alfredo Jaarin taiteessa valokuvan suhde todellisuuteen on yksi keskeinen juonne. Hän on kiertänyt maailman kriisialueita ja kamppaillut sen kanssa, kuinka valokuva ei tunnu koskaan kertovan tarpeeksi – tai ylipäänsä mitään. Monissa Jaarin teoksissa kuvaa ei näy, vaikka pitäisi.

The Sound of Silence (Hiljaisuuden ääni) on Jaarin vuonna 2006 toteuttama installaatio, joka kertoo Kevin Carterin tarinan. Kahdeksanminuuttinen video koostuu etupäässä tekstistä, joka on kuin runo.

Alfredo Jaarin näyttely haastaa miettimään mediakuvia. Millaisen kuvan ne maailmasta antavat, ja miksi? Jaar eli ison osan nuoruudestaan Pinochet’n hallinnon aikaisessa Chilessä. Hän tuntee kuvien mahdin, ja käyttää niitä siksi varoen. Kiasman näyttelyssä nähdään sekä hänen itse ottamiaan, että erilaisista medialähteistä koostamiaan kuvia.

Anton Vanha-Majamaa
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka työskenteli Kiasmassa korkeakouluharjoittelijana.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Tammelan koulun kuvataideluokat 5K1 ja 5K2 Tampereelta kävivät Kiasmassa katsomassa kättensä tuloksia: he nimittäin olivat keväällä auttamassa taiteilija Hanna Vihriälää jättikarkkiruusun teossa. Taiteilijan työhuoneella avustajajoukon tehtäviin kuului mm. irtokarkkien ”tikuttaminen” nuppineuloilla. Nyt vihdoin päästiin näkemään ruusu koko komeudessaan ja samalla oli hyvä hetki kokoontua epäviralliseen luokkakuvaan. Hyvää kesälomaa kaikille!

Kuva: Petri Virtanen / Suomen Kansallisgalleria
Share
Ladataan...

Ladataan...

Lasten vuoro -näyttelyn ovat kuratoineet 3–6-vuotiaat lapset päiväkoti Vironniemestä. He valitsivat näyttelyn teokset Kiasman kokoelmista ja suunnittelivat kiasmalaisten avustuksella, millainen näyttelytilan pitäisi olla.

Vironniemen päiväkodin viisivuotiaat Viskarit olivat jo aikaisemmin äänessä Leena Nion teoksen äärellä. Nyt ihmettelyn kohteena on Kari Cavénin Auto-sarja, mutta lasten mielestä osuvampi nimi olisi Kiemura-Kiasma.

Pyörät vievät ajatukset helposti liikeeseen ja lapset pursuilevatkin vauhdikkaita tuotekehitysideoita ja käyttötapauksia. Kiemura-Kiasmasta voi hahmottaa myös suuren määrän erilaisia kirjaimia. Mitä siinä lopulta lukeekaan?

Lasten vuoro -näyttely on osa Kiasma Hits -kokonaisuutta ja nähtävillä vielä 1.6. saakka.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kiasman uudessa näyttelyssä Kimpassa on mukana kuvanveistäjä Hanna Vihriälän yli kuusi metriä halkaisijaltaan oleva, irtokarkeista muodostuva kuva ruususta. Se lienee tämän kesän hehkein ja ainakin suurin ruusu Suomessa. Teoksessa yhdistyy kirjaimellisesti Kiasman ja Marimekon yhteistyössä toteuttaman 16 tekijän näyttelyn kaksi punaisinta lankaa: jonkinlaisen idea-, materiaali- tai esinekokoelman käyttö ja käsin vaivalla tehty työ.

Kimpassa-teeman innoittamia minikokoelmia näyttelyssä edustavat mm. Aamu Songin & Johan Olinin monikulttuurinen vaatemallisto Maailman mekot, Metsola-Niinikoski-Ruotsalainen -trion valokuvien käsinmaalatut uniikkitekstiilit sekä Tuula Pöyhösen ja Jenni Hiltusen eri menetelmin muokkaamat Marimekon kankaat. Taidemaalari Tiina Mielosen keräsi kollegoiltaan heitä inspiroineita kuvia ja teki niiden pohjalta sarjan maalauksellisia tulkintoja.

Kokoelma erilaisia mielikuvitushahmoja ilmaantui puolestaan Erja Hirven, Jenni Tuomisen ja Tommi Musturin uusiin teoksiin. Anu Tuomisen teoksessa keräilyn tuloksena syntyneen kokoelman muodostaa joukko erivihreitä esineitä ja Kiasman aulan yli väriviivaa piirtävä pyykkipoikien armeija. Nimenmukaisesti yhdessä ollaan Maija Louekarin näyttelyä varten suunnittelemassa graafisessa kuvastossa, joka näkyy suuressa koossa Kiasman pihalla.

Jari-Pekka Vanhala

PS. Aina kaiken ei tarvitse olla Suomen suurinta tehdäkseen vaikutuksen: Hanna Vihriälän teos 10 vuoden takaa, pieni alumiiniveistos Terveen koiran kuono löytyy 1.6. saakka Kiasman kolmannesta kerroksesta, osana Kiasma Hits-kokoelmanäyttelyn vaihtuvaa osaa, johon teokset ovat valinneet päiväkoti-ikäiset kansalaiset.

Kuvat: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kimpassa-näyttely avautuu yleisölle huomenna perjantaina 16.5, ja sen avajaisia vietetään tunnin päästä. Kuten näyttelyiden kanssa yleensäkin, viilausta riitti aivan loppumetreille asti, mutta nyt kaikki on valmista.

Aika varteenotettava saavutus, kun ottaa huomioon, että esimerkiksi kuvassa näkyvässä Hanna Vihriälän Ruusussa on 200000 neulalla seinään kiinnitettyä karkkia. Melkoinen savotta!

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kiasman ja Marimekon yhteistyönä syntynyt Kimpassa-näyttely aukeaa perjantaina 16.5. Tässä valittuja making of -makupaloja näyttelyn ripustuksesta!

Anu Tuominen kirjaimellisesti ripustamassa osaa Piha-teoksestaan.

Hanna Vihriälä varmistaa, että nallekarkit menevät tasan Ruusu-teoksessa, joka koostuu lähes yksinomaan karkeista.

Erja Hirvi ja pääjalkaiset.

Metsola–Niinikoski–Ruotsalainen–Gluschkoff -työryhmän jäseniä signeeraamassa teostaan.

Jenni Tuomisen keraamiset kaverit kimpassa.

Varma kevään merkki: Piha vihertää kauniisti.

Kuvat: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen
Share
Ladataan...

Pages