Yleisöpalaute, tuo toiminnan suola (haavoissa)
Kiasma on saanut monenlaista yleisöpalautetta vuosien varrella. Mukaan mahtuu niin positiivisia kuin negatiivisiakin ryöpsähdyksiä, sekä kaikki osapuolet yllättäneitä näkökulmia. Museokokemustaan voi tällä hetkellä purkaa esimerkiksi tiloihimme viritetyn palauteseinän kautta. Piirrä, kirjoita tai taittele vaikka origami, kun tulet käymään!
Ihan sairas paikka, mut näkemisen arvoinen!
Mun mielestä Kiasma on kiva paikka.
HUH HUH!
Kaunista arkkitehtuuria!
Yksinkertaisesti hanurista!
PÄÄ SEKOAA…
Saako joku tästä vielä rahaa?
En kyllä ymmärtänyt kaikkia töitä, jotkut tosi vaikuttavia.
Paljastavia kuvia (hyvä), mutta ei tarpeeksi paljon.
Miten kauniissa talossa voi olla niin rumat vessat!
Jos liikut Facebookin puolella, käy äänestämässä suosikkiasi yllä olevista Kiasman saamista palautteista.
Tatuointeihin voi jäädä koukkuun
Ville Valo lepää Kämp-hotellin sviitin sohvalla vetämässä sätkää omiin ajatuksiinsa vaipuneena. Vasenta kättä peittää koristeellinen tatuointi ranteesta olkavarteen.
Katse kiinnittyy alastomaan ylävartaloon, jossa vasenta nänniä kiertää muusan etunimen ensimmäinen kirjain. Kyse oli lahjasta. Villen tapa osoittaa, kuinka paljon hän muusastaan piti.
Ville Valon ensimmäinen tatuointi oli sydän-kuvio ranteeseen, mutta kuten tiedetään, tatuointien keräämiseen jää helvetin helposti koukkuun. Koska tatuoinnit ovat esteettisesti kauniita juttuja, niitä on pakko saada lisää.
Tämän vuoden maaliskuun Demi-lehti tiesi kertoa Los Angelesissa tatuointiliikettä pyörittävästä tatuointitaiteilijasta Kat von D:stä. Hän oli tatuoinut vuonna 2002 Ville Valolle heartagrammin oikean nännin ympärille. Sama kuvio kuulemma löytyy myös Katin vasemmasta keskisormesta.
Jouko Lehtola aloitti uransa musiikin parissa ikuistaen rockbändejä keikoilla, osa kuvista päätyi rock-lehtien sivuille, osa bändien edustusmateriaaliksi. Villen ja Joukon tiet risteytyivät vuonna 1999, kun Lehtolaa pyydettiin kuvaamaan HIM:n toisen levyn kansikuvaa. Razorblade Romancestä tuli bändin myydyin levy. Samana vuonna Lehtola aloitti Merkitty iho -valokuvasarjan.
Jouko Lehtolaa kiinnosti ihmisruumis taiteen kohteena ja pintana. Sopivat mallit löytyivät tutuiksi käyneistä rock-piireistä, muusikoista, joiden elämäntyyliä tatuoinnit alleviivasivat. Toisen ryhmän muodostivat tavalliset ihmiset, joihin Lehtola törmäsi tatuointimessuilla.
Tatuoiminen tuli lailliseksi Suomessa vasta 80-luvun puolivälissä, siksi ensimmäiset tatuoinnit ja lävistykset tehtiinkin itse. Varmaankin siksi Maaseudun sivistysliitto ennakkoluulottomasti sisällytti Merkitty iho -valokuvasarjan osana ITE-taiteen näyttelyä 2000-luvun alussa.
Eija Aarnio
Jouko Lehtola, Ville sarjasta Merkitty iho, 1999
Kuva: VTM/KKA, Petri Virtanen
Angela Washko, videopelit ja feministinen performanssitaide
Osana HIAP:n keskustelusarjaa, yhdysvaltalainen taiteilija Angela Washko kävi torstaina Kiasmassa kertomassa taiteestaan, joka käsittelee videopelejä, feminismiä ja sukupuolirooleja.
Washko puhui lähinnä viimeisimmästä projektistaan, jossa hän pyysi satunnaisia pelaajia World of Warcraft -verkkopelissä kertomaan, mitä feminismi (heille) tarkoittaa.
Yleisimmät Washkon saamat vastaukset olivat:
"gb2 kitchen"
"go make me a sandwich"
Joku myös onnitteli, että hän on onnekas, kun on saanut tietokoneen keittiöönsä.
Verkkopelikulttuurissa anonyymiys ja kohtalainen vapaus vastuusta takaavat, että pelaajien on helppo käyttää roisia kieltä. Huonosta käytöksestä ei juuri ole seuraamuksia. Jos ei pelkää oman pelihahmonsa vaikuttavan sovinistis-rasistiselta mulkulta, verkossa voi huoletta käyttää ällöttävän ilkeää puheenpartta. Se mitä ei kehtaa omalla naamalla sanoa, on avatarin suojista helppo laukoa Azerothin nummilla.
Tiedetään, tiedetään. Pelaajat eivät ottaneet kysymystä vakavasti. Pelaajat trollasivat. Pelaajat vain vitsailivat. Vitsi, vitsi.
Pistää silti ajattelemaan, millainen anteeksiantamaton ihmisperse toivottaa hetken mielijohteesta naisen takaisin keittiöön. Luultavasti aivan tavallinen henkilö, joka kasvotusten ei ikimaailmassa käyttäytyisi noin rasvaisesti. Ajatus moisesta kaksinaamaisuudesta etoo.
Projektin jonkinlaisena huipentumana Washko kohtasi Chastity-nimisen pelaajahahmon, jonka kanssa kävi pitkän keskustelun feminismistä julkisella pelialueella. Keskustelu on tallennettu videolle ja löytyy taustatietoineen verkosta, eräänlaisena virtuaaliperformanssina. Se on mielenkiintoista katseltavaa.
Washko päätti luentonsa puhumalla varhaisemmasta projektistaan Heroines with Baggage, jossa hän pelasi nuoruutensa lempipelejä ja tarkasteli, miten ne ovat vaikuttaneet hänen varhaisiin käsityksiinsä rakkaudesta, ihmissuhteista ja sosiaalisista rooleista.
Osana projektia hän kasasi (ja näytti nyt meille) videon nuoruutensa pelien naishahmoista ja näiden rooleista. Kuten Washko sanoo: "'Don't leave me' is a popular phrase in these games."
Videolla Washko näyttää hienosti, miten pelit ja niiden ympärillä oleva kulttuuri on samaan aikaan kaunista, ongelmallista ja hyvin kiehtovaa.
Kuvat: Angela Washko
Epävakaa aine
17.3.2012 blogasin Anhavassa esillä olleesta Tommi Grönlundin ja Petteri Nisusen näyttelystä. 17.3.2013 – tasan vuotta myöhemmin – törmäsin aivan sattumalta tähän videoon:
Kyseessä on Grönlundin ja Nisusen hypnoottinen teos Unstable Matter, joka oli hiljattain esillä Berliinissä.
Se näyttäisi olevan päivitetty versio Anhavassa esillä olleesta teoksesta Wave of Matter, joka keinui vain yhdessä suunnassa puolelta toiselle, toisin kuin alati epävakaa Unstable Matter.
Wave of Matter, 2012.
Hauskaa että minulla näyttäisi olevan jonkinlainen 365 päivän Grönlundin–Nisusen kierto. Mitä lie vuosimagiaa.
Hevonen on myös taidetta
Lontoon keskustaa halkovan The Mall -paraatikadun varrella paljastettiin 5.maaliskuuta Mark Wallingerin veistos Valkoinen hevonen. Se on luonnolliseen kokoon marmorista ja hartsista toteutettu versio taiteilijan osittain omistamasta täysverisestä kilpahevosesta. Skannaamalla aikaansaatu veistos Rivera-ratsusta on taiteilijan mukaan myös muistuma 1700-luvulla vaikuttaneen brittiläisen hevosmaalarin George Stubbsin anatomisen tarkoista kuvista - ja samalla monista muista taiteen historian lukuisista valkoisista hevosista.
Veistoksessa on kyse oikeastaan vasta pienoismallista; Wallinger nimittäin voitti vuonna 2009 kilpailun, jossa etsittiin ulkotaideteosta Kentin Ebbsfleet Valleyn alueelle. Hänen ideansa oli pystyttää valkea hevosveistos 50 metrin korkuisena (vrt. Helsingin rautatieaseman kellotorni on 49 metriä) keskelle englantilaista maalaismaisemaa. Hanketta ei (vielä) ole toteutettu: alun perin noin kahden miljoonan punnan hanke on kasvanut kustannuksiltaan yli 10 miljoonaan ja nyt sille etsitään lisää sponsorirahaa. Lontoon versiossaan hevonen tulee seisomaan paikallaan seuraavat kaksi vuotta.
Jari-Pekka Vanhala
Kuvat:
George Stubbs, Mambrino (1779), öljymaalaus
Mark Wallinger, The White Horse (2009), havainnekuva veistosideasta.
© the artist, image courtesy Anthony Reynolds Gallery, London
Perhepäivän Tarinatyöpajailua
Kiasman perhepäivän Tarinatyöpajoissa tehtiin la 9.3. aikuisten ja lasten yhteisiä jatkokertomuksia kahden Tosi kyseessä -kokoelmanäyttelyn teoksen äärellä.
Tarinatyöpaja Kiasman Tosi kyseessä. Dokumentti nykytaiteessa -kokoelmanäyttelyn 5. kerroksessa Tuomo Rainion Murtuva katse (2008) -teoksen luona.
Mies jolla on punainen kravatti ja kiinalainen tyttö nimeltään Eva
Eva osaa sanoa vain yhden sanan: Saisinko maitoa? Punakravattinen mies lipoo kielellä huuliaan. Molemmat ovat menossa Mellunmäkeen metrolla. He menevät jätskille. Eva tykkää kaikista jätskeistä, punakravattinen mies tykkää vain suklaasta. Eva päättää otta mansikkajäätelöä. He syövät jäätelöt terassilla. On talvi ja on kylmä. On pilvistä. Jäätelö maistuu hyvältä, mutta on liian kylmää. Siksi he laulavat Kylmä-laulun. Kylmä-laulu on surullinen.
Punakravattinen mies ja Eva päättävät ottaa lämmintä ruokaa. He tilaavat kanarisottoa ja makkarakeittoa. Punakravattinen mies syö makkarakeiton ja Eva syö haarukalla kanarisottoa.
Punakravattinen mies ja Eva lähtevät kauppaan Itäkeskukseen, tällä kertaa he kävelät. He tapaavat kauniin naisen, jolla on vaaleanpunainen silkkihuivi. Hänen nimensä on Tengja. Tengja sanoo “moi moi” ja punakravattinen mies sanoo “näkemiin”, sitten he lähtevät kukin yksin omiin koteihinsa. He asuvat eri taloissa. Tengja asuu Suvilahdenkadulla. Punakravattinen mies asuu Hyvinkäällä. Myös Eva asuu Suvilahdenkadulla.
Hammaslääkäri tulee Tengjan kotiin. Hänellä on hammassärkyä, koska hän oli kolauttanut päänsä asfalttin. Onneksi hammaslääkäri pystyy auttamaan häntä.
Tengjan mies tulee kotiin. Hänen nimensä on Metsästäjä. Hän riisuu pihavaatteet ja sanoo “heippa”. Metsästäjä käy käsienpesulla.
Ulkona alkaa sataa. On ruoka-aika ja hammaslääkärikin kutsutaan pöytään. He syövät nuudeleita ja salaattia. Juotavana on vettä. Ruoka on hyvää.
Sade loppuu ja tulee sisälle. Ovi oli jäänyt auki niin tulva tuli sisään.
Tulva aiheutti vesivahingon. Tengja, Metsästäjä ja Hammaslääkäri kiipeävät katolle. Talossa on kymmenen kerrosta, katolta näkyy hieno maisema. Näkyy vettä ja talojen kattoja.
Katolla on nainen. Metsäjä kysyy hänen nimeään. "Minun nimeni on Helmi", nainen vastaa.
Paloautot eivät pääse apuun, koska ne kelluvat vedessä. Norsutkin kylpevät vedessä.
Aurinko tulee esiin ja kuivattaa tulvan.
Tengja, Metsästäjä, Hammaslääkäri ja Helmi laittavat aurinkolasit silmilleen ja ottavat aurinkovarjon ja -tuolit esille. Norsujen nahka jo kärähtää. Kun aurinko on kuivattanut veden he kiipeävät takaisin koteihinsa tutkimaan vanhinkoja. Hammaslääkäri lähtee takaisin kotiinsa.
Tarinatyöpaja Kiasman Tosi kyseessä. Dokumentti nykytaiteessa -kokoelmanäyttelyn 4. kerroksessa Janne Nabbin ja Maria Teerin, Sisällysluettelo-sarjan (2011) luona.
Tikku-ukko, viiva ja kilpikonna
Tikku-ukko asui tavallisessa talossa, ulkona kaupungissa. Hänellä oli lemmikkinään tavallinen, kiemurteleva viiva sekä kilpikonna. Viiva tykkäsi syödä juustoa ja teeskennellä kuollutta. Tikku-ukko oli poliisi.
Sadepäivänä Tikku-ukko lähti töihin. Hän nousi poliisiautoon, jossa oli poliisitarvikkeita, kuten painepesuri. Sillä hän karkotti rosvoja ja otti kiinni varkaita ja suuren joukon taskuvarkaita, jotka varastivat puhelimia. Viiva ja kilpikonna auttoivat häntä.
Tikku-ukko pesi painepesurilla myös mattoja töissä, sillä niihin meni helposti ötököitä ja likaa, koska ne raahautuivat maata pitkin. Tikku-ukko oli siis myös mattopoliisi!
Päivän päätteeksi hän lähti junalla takaisin kotiin.
Teoskuvat:
Rainio, Tuomo, Murtuva katse, 2008 (yksityiskohta).
Kuva: VTM/KKA, Petri Virtanen
Janne Nabb & Maria Teeri, Sisällysluettelo, 2011.
Kuva: VTM/KKA, Pirje Mykkänen