Epävirallisten Kiasma-videoiden Top 5
Kiasmalla on YouTubessa oma kanava, jonka kautta museo voi tuutata virallista videomateriaalia pitkin nettiä.
Virallisen materiaalin ohella YouTube on onneksi täynnä myös epävirallisia Kiasma-videoita. Tässä parhaat palat!
Kivat SEMAGit!
Enpä olisi arvannut, että museon hissit voivat kiinnostaa näin paljon. Videoita on useita, minkä lisäksi näiden kautta opin, että on olemassa myös hissiharrastajille tarkoitettu nettisivu, jonne voi lähettää tiedot bongaamistaan hisseistä. Tinkimätöntä hissipornoa.
Dramaattinen taltiointi
Kiasman Järjestetty juttu -kokoelmanäyttelyssä esillä ollut Jacob Dahlgrenin nauhainstallaatio The wonderful world of abstraction sulki syleilyynsä lukemattomia museovieraita. Tämä 11 sekunnin pätkä on lakonisessa dramaattisuudessa omaa luokkaansa. Löysikö lapsi koskaan tietään ulos? Emme saa ehkä koskaan tietää!
Vitosen surffailu
Vuonna 2005 Ensin valtaamme museot -näyttelyn osana lontoolainen Side
Effects of Urethane -ryhmä muutti Kiasman 5. kerroksen kokonaisuudessaan skeitattavaksi. Taustamusana mainiota suomalaista bittipoppia soittavan Desert Planetin biisi Return of the Ninja Droids.
Motherfuckin' Kiasma!
Asennetta Kiasman liepeillä. Taustalla näkyy, että museossa on tainnut olla esillä vuoden 2009 Ars Fennica -näyttely. Lopussa hiukan kyttäkuumotusta: "That's LAPD motherfuckers. I mean Helsinki so dangerous place to live that there's like LAPD coming out of your mouth." Word.
Miitta-täti ja Anssi Kasitonni Kiasmassa
Komedienne Miitta Sorvalin esittämä Miitta Ala-Kapee Peenish-Gulligseen tapaa Anssi Kasitonnin (ei sketsihahmo :D). Kannattaa katsoa myös jatkopala.
Naamat
Kukas se siinä? Pari vuotta sitten Venetsiassa näkemäni postiluukku ja ovipuhelin, jos oikein tulkitsin.
Jotkut meistä kuulevat ääniä, toiset näkevät naamoja. Itse kuulun voittopuolisesti jälkimmäiseen joukkoon.
Ihmismäiset piirteet kirkontornissa, vessan lukossa tai vaatekoukussa lämmittävät. Esine tai rakennus saa luonteen. Huvittaa, kun torni näyttää tärkeilevältä, lukko vinksahtaneelta tai koukku innokkaalta. Joskus valokuvaan näitä kohtaamiani persoonia, useimmiten vain ihastelen.
Kaltaisiani on ilmeisesti paljon. Faces in places -blogi on jo vuodesta 2006 kerännyt silminnäkijähavaintoja naamoista. Samannimisessä Flickr-ryhmässä on yli 23 000 kuvaa.
Langat käsissä?
Onhan se varmasti mukana? Huh, onneksi vähän rypistynyt kuuteen kertaan taitettu A4-lappu löytyy takkini taskusta. Astun itsevarmoin ottein lankakauppaan muiden asiakkaiden sekaan. Osalla on lähes valmiiksi neulottuja (vai kudottuja?) käsitöitä mukanaan ja puikot sojottavat hanakasti kasseista.
Tukeudun myyjään ja kysyn: “Olisiko helmilankaa kirjontaan?” “Löytyvät tuolta nurkan takaa oikealta”, kuuluu vastaus. Katson myyjää vielä hetken ja onneksi hän ymmärtää heti ja lähtee mukaani. Viimeksi asioin eri kaupassa epävarmemmin ottein ja lopputulos oli kehno: liian säikeistä kirjontalankaa ja vääränlaista villalankaa. Väritkin olivat sinnepäin.
Onneksi taiteilija Hanneriina Moisseinen on varustanut minut nyt hyvin. Lapussa ei lue vain, että helmilankaa kirjontaan, vaan “pyöreähköjä rullia, joissa pahvipäädyt, esim. Anchor – muutkin merkit käyvät”. Ihanaa! Vähän emmin lankojen luona, koska kyseistä merkkiä ei löydy. Noh, eiköhän tämä kelpaa. Katson lähes ylpeänä viereen jääviä paksumpia lankoja. Hahaa, sinne jäitte hyllyyn tällä kertaa. Sykkeeni nousi ainoastaan hieman värivalintojen kohdalla (mikä on kauniin keskisininen?).
Nyt on kaikki: pellavakankaat, kirjonta- ja villalangat… Kassalla vielä muistan, että ainiin, ompelulangat! Tällä kertaa en hämmenny valtavasta värivalikoimasta, koska Hanneriina on kirjoittanut ihanasti sulkeisiin vinkin (huom! kankaitten sävyjen mukaan). Taiteilijat Hanneriina Moisseinen ja Kaija Papu ovat oivaltaneet taatusti viimekertaisen yhteistyömme jälkeen, että olen käsityönoviisi. Olihan se käsityönumero koulussa 10, mutta äitini ompelee edelleen irronneet nappini ja harsii villasukkani.
Toinen myyjä kyselee kassalla, mihin tarkoitukseen teen hankintoja. Kun kerron, että näillä välineillä kirjotaan, virkataan ja harsitaan Kiasman Naistenpäivätapahtuman Kirjokirja-pajassa omaan elämään liittyviä muistoja, hän innostuu kovasti. “Osallistun, todellakin. Onhan siellä mustaakin lankaa?” Hymyilen. Hienoa, että taiteilijoiden suunnittelema paja tuntuu heti omalta. Ja vielä leveämmin hymyilen, kun tiedän, että heiltä voi kysyä ohjeita ihan siitä alkaen, että miten se lanka kannattaa solmia sieltä päästä ja minkä pituista lankapätkää kirjontaan kannattaa käyttää.
Maria Rantamaula
tuottaja
Museokävijä näkee punaista
“If I could choose the colour of my skin it would be red. Red is the colour of love.” sanoo Piko, henkilöhahmo Ihmisen osa -näytelmästä. Myös Kiasman kävijät ovat valinneet punaisen. Kiasman kävijämittari on kerännyt tietoa Tosi kyseessä -näyttelyyn tutustuneista. Tutkimuksessa on tähän mennessä selvinnyt muun muassa, että punainen on kävijöiden vankasti suosituin lempiväri.
Lempiväriä on voinut äänestää painamalla metallisen laskurin nappia. Punainen on saanut 13 128 lempiväriääntä. Punaisen asema kävijöiden lemmen kohteena on selvä. Toiseksi suosituin väri, vaaleanpunainen, on kerännyt vain puolet punaisen äänimäärästä, 6164 ääntä. Kolmanneksi suurin yhteys Tosi kyseessä -näyttelyn kävijän ja lempivärin välillä löydettiin violetin kohdalta. Se keräsi 6139 laskurin painallusta.
Lempivärimittari Kiasman 3. kerroksessa
Punainen on perusväri. Punaisia ovat puolukat, syksypuut ja lunnin jalat. Jacques Cousteaun ja punahilkan pipot. Huskyn kieli, punaviini ja poliittiset laulut. Se on vaaran ja vihan symboli, mutta samalla iloinen ja lämmin väri. Tieteellistä tutkimusta tehdessä on kuitenkin kysyttävä, onko tulos aito? Onko punainen voinut manipuloida kävijöitä?
Talvi on ollut pimein 50 vuoteen. Valoa on vähän. Silloin värejäkin on vähän. Kun katsoo tarkkaan maiseman värejä, huomaa että välillä on melkein mustavalkoista. Valoa on kuitenkin läsnä aina, kun jotakin voi nähdä. Valo, jonka näemme, koostuu monesta väristä. Se sisältää kaikki spektrin värit, ne jotka näkyvät esimerkiksi sateenkaaressa. Väreistä voimakkain on punainen. Siis ihan oikeasti, sillä on kaikkein suurin aallonpituus, n. 630-740 nanometriä. Siitä pidemmät aallot aistitaan jo ihan konkreettisesti lämpönä.
Teenkin tämän pohjalta tieteellisen melko varman päätelmän, että pimeä talvi ja punaisen suosio liittyvät toisiinsa. Toiseksi voidaan päätellä, että Kiasman kävijät pitävät punaisesta.
Tutkimuksesta saatiin myös muita tuloksia. Hevosenlihakeskustelu on nostanut violetin suosiota. Sen asemaa paransi myös keskustelu susista, Pohjois-Korean ydinkoe sekä Dan Perjovschin näyttelyn aukeaminen Kiasmassa. Uuden vuoden alku taas lisäsi vaaleansinisen suosiota. Kun lumi satoi maahan, lempiväri oli musta. Tosi kyseessä -näyttelyn kävijät siis rakastavat kontrasteja.
Voidaan myös päätellä, että Kiasman kävijät pitävät väreistä. Vähiten ääniä on kerännyt ruskea. Silti sitäkin on painallettu lempiväriksi melkein kaksi tuhatta kertaa.
Muita kävijätutkimuksen tieteellisiä tuloksia löytyy Kiasman Facebook-sivuilta.
Helka Heinonen
erikoisväritutkija ja punasteleva korkeakouluharjoittelija
Tosi kyseessä näyttely ja kävijätutkimus ovat auki vielä 10. maaliskuuta 2013 saakka.
Korkeajännitys vol 2 – lastenkutsut Kiasmassa
Päivä ei ala kovin hyvin. 3-vuotiaalle on valjennut että isoveljen synttäreillä lahjat menevät isoveljelle. Omasta paketista löytynyt poliisiauto ei paljon lohduta. Onneksi iltapäiväksi on luvassa jännitystä koko perheelle, 5-vuotissynttärit Kiasman työpajassa.
Vieraat kokoontuvat aulaan. Tai yrittävät kokoontua. Kun osallistujat ovat 2-5 -vuotiaita pikkupoikia, leviää pakka jo alussa. Sitten jännittää ja ujostuttaa.
Huomio 1: Seuraavalla kerralla pukeudu leveähelmaiseen hameeseen, jonka alle mahtuu kaksi poikaa.
Työpajassa kokoonnutaan kopiokoneen ääreen. ”Nyt otetaan tällä laitteella kopiot jokaisen naamasta tai vaikka käsistä,” pajaopas kannustaa. Kukaan ei halua laittaa päätään masiinaan. No, äiti on rohkea. Työnnän naamani koneeseen ja nappaan ulostyöntyvän kopion näyttääkseni sen lapsille. Kauhistus, kuvakulma oli todella epäimarteleva.
Huomio 2: Laihduta 20 kiloa ja meikkaa huolellisemmin.
Silppuan kuvan nopeasti ja työnnän päivänsankarin kopiokoneen uumeniin ennen kuin poika ehtii protestoida.
Lopulta suurin osa vieraista on kopioitu ja lapset ryhtyvät muokkaamaan kuvista sankareita tusseilla ja lehdistä leikattuja kuvia liimaamalla. Nyt onkin sopiva aika asetella tarjoilua esille. Virhe. Kun valtava kakku kannetaan pöytään, ilmiintyvät lapset pöydän viereen silmät kiiluen. Hädin tuskin saan loput ruuat pöytään.
Huomio 3: Kakku keskeyttää kaiken toiminnan. Opettele tekemään näkymätön kakku tai laita tarjoilu esille myöhemmin.
Aikuisvieraita oli houkuteltu juhliin lupaamalla tutustumiskäynti vasta-avattuun Jouko Lehtolan näyttelyyn. Kahvittelun jälkeen voisi siirtyä näyttelytiloihin. ”NYT MENNÄÄN KAIKKI KATSOMAAN TAIDENÄYTTELYÄ!”, päivänsankari kailottaa. Sekunneissa lapsijoukko on pakkautunut hissin oven eteen eikä maanitteluista huolimatta perääntynyt tuumaakaan.
Huomio 4: Älä arvioi lasten taidenälkää.
Dan Perjovschin näyttely hiljentää yleisön. Piirsikö taiteilija oikeasti tussilla suoraan seinään? Miten hän ylsi noin korkealle? Mykistyneet lapset kuuntelevat kun kerron, että taiteilija ajeli nostimella ylös ja alas, ihan mielin määrin ja piirsi seinään mitä halusi.
Kunnioittavaa hiljaisuutta kestää noin kymmenen sekuntia ja sitten joukko suunnistaa Jouko Lehtolan näyttelyyn. Pienet kakuntahmaamat kädet ojentuvat kohti valokuvateosten kiiltäviä pintoja ja vanhemmat tekevät supersankarimaisia syöksyjä estääkseen tarkemman tutustumisen kansallisomaisuuteemme. Sivusilmällä näen kun salivalvoja hälyttää radiopuhelimella paikalle apujoukkoja. Onneksi nopeimmat ovat nähneet näyttelyn noin 30 sekunnissa ja tiukassa pihtiotteessa marssivat takaisin Pajaan.
Huomio 5: Opettele liikkumaan valon nopeudella.
Pajassa juostaan vielä muutama kierros pöytien ympäri. Pajaopas hymyilee rauhallisena ja jakaa halukkaille taustapahveja teosten viimeistelyyn. Kun viimeisetkin vieraat saapuvat näyttelystä on kiitosten aika. Kaikki saavat mukaansa oman sankarikuvansa.
Illalla nukkumaan mennessä juttelen päivänsankarin kanssa päivästä. Juhla oli hieno, Kiasmassa kivaa ja vieraat mukavia. Ainoa puute löytyi lahjoista: kukaan ei tuonut mitään metallista.
Huomio 6: ”Kirjoita äiti ylös ensi vuotta varten: metallinen Volvo-merkkinen maastopoliisiauto, jossa on pystyperä ja samanlaiset takavalot kuin pikkuveljen autossa. Yläosa on sininen ja alaosa valkoinen, jossa lukee Poliisi.”
Näyttelykuva: VTM/KKA, Petri Virtanen
Todellista, ikävä kyllä
Elokuvia ja videoteoksia voidaan nykyään koostaa valmiina olevaa, muiden kuvaamaa materiaalia käyttämällä. Esimerkiksi jo nykytaiteen klassikkoteoksiin luettava, amerikkalaisen taiteilijan Christian Marclayn The Clock (2010) on 24 tunnin non-stop videoteos, joka koostuu lukemattomista Hollywood-elokuvista saksituista kohtauksista, joissa näkyy kello ja sen osoittama aika. Eli kun kello on videon esityspaikassa vaikkapa 12:06, niin kuvassa näkyy samaa aikaa näyttävä kello, sekunnilleen. Voi vain kuvitella mikä urakka filmipätkien etsimisessä vuorokauden kestoiseen taide-elokuvaan on ollut!
Vastaavaa tapaa on käyttänyt romanialainen ohjaaja Andrei Ujica, joka on luonut propaganda-aineistoon perustuvan elokuvaelämäkerran diktaattori Ceausescusta. Ujica keräsi elokuvaansa The Autobiography of Nicolae Ceausescu (2010) paljolti ennen näkemätöntä kuva-aineistoa Romanian television ja kansallisen elokuva-arkiston kätköistä. Aineistosta, jota löytyi yli tuhannen tunnin edestä, syntyi kolme tuntia kestävä montaasi. Se esitetään sellaisenaan, ilman kommenttiraitaa. Tapahtumat ovat surrealistisesta mielettömyydestään huolimatta dokumentteja tosielämästä, irvokkaaksi muuttuneesta valtakaudesta, jota kesti pitkät vuodet 1965-89.
Andrei Ujican mukaan diktaattorin voidaan ymmärtää olevan eräänlainen taiteilija, joka ilmaisee itseään oman egonsa kautta. Se, ilmeneekö vallastaan juopuneen narsistin itsekorostus hyvien vai pahojen tekojen kautta, onkin sitten toinen kysymys. Esteettinen liioittelu, yleinen suuruudenhulluus ja kohtuuttomuus kuuluvat joka tapauksessa diktaattorien arkeen, ainakin se käy Ujican elokuvafreskosta hyvin selville. Etenkin kuvat Ceausescun valtiovierailusta Pohjois-Koreaan saavat lopulta hymyn hyytymään diktaattorien ilmaistessa itseään mahtipontisten seremonioiden avulla. Kohtaus ei ole peräisin Hollywood-spektaakkelista, valitettavasti.
Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi