Ladataan...

 

 

Torstai-iltana työpäivän päätteeksi näpyttelen navigaattoriin osoitteen Turunlinnantie ja suuntaan Kulttuurikeskus Stoaan, jossa tämänvuotisen URB-festivaalin kansainvälinen vieras, ranskalainen Cie Dans6T -ryhmä esiintyy. Seuralaiseksi lupautuu pienen vastaanhangoittelun jälkeen esikoinen, jonka mielestä tanssi nyt ei ole ollenkaan poikien juttu. No tämä tanssi kyllä on, vakuutan.

Hieman tosin mietityttää, ovatko esityksen teemat – valtakulttuurin ulkopuolelle sulkeminen, vieraantuneisuuden kokemus ja käsitykset sukupuolesta ja kulttuurisesta taustasta identiteettimme rakentajina – 6-vuotiasta kiinnostavaa materiaalia, mutta koska esitys kestää alle tunnin, päätän ottaa riskin.

Alku ei ole lupaava. Saliin saapuessamme esiintyjät lämmittelevät lavalla. ”Eikö noi jätkät parempaan pysty?”, tuhahtaa 6-vuotias kriitikko ja asettautuu salin takaosaan aivan käytävän viereen.

Kun esitys alkaa, vauhti tempaa mukaansa ja hivuttaudumme vaivihkaa keskemmälle. Esityksen kohokohtia ovat seuralaiseni mielestä kakofoninen puheosuus, päälläseisonta ilman käsiä, käsilläseisonta yhdellä kädellä ja muu akrobatia, vihaista esittävä nainen, skeittaus sekä naisten kengät käsiinsä pukenut peruukkipäinen mies. Myös pimeä sali, jossa esiintyjät liikkuvat taskulamppujen valossa saa kehuja: ”olipa hyvä että noille tuli lamput mukaan”. Kritiikkiä saivat liian lyhyt skeittauskohtaus ja ”ihan lällyt taistelut, ei ne edes taistele oikeasti”. Plussan puolelle siis jäätiin reilusti ja elämys oli molemmille mieleenpainuva.

Itse ihailen kerrasta toiseen URB-festivaalilla esiintyvien tanssijoiden uskomatonta kehon hallintaa ja sitä näennäistä helppoutta, jolla fyysinen ja intensiivinen esitys viedään läpi. Jokainen lihas tietää mitä tekee.

Piia Laita

Cie Dans6T –ryhmän esitys Alterité (Toiseus) vielä perjantaina 8.8. klo 18 Kulttuurikeskus Stoassa.

Kuvat: Cie Dans6T/ Laurent Ferraglio, Gilles Vidal

 

Share

Ladataan...

Julia de Cock-Stigzelius, "Kesäpäivä Normandiassa" (1879)

Katselin Kansallisgallerian kokoelmatietokannasta teoksia hakusanalla "kesä".

Ei ehkä pitäisi yllättyä, mutta vaikuttaa siltä, että ainakin valokuvatuista teoksista selkeimmin kesäfiilistä tuottavat ovat maalauksia, jotka kuuluvat Ateneumin kokoelmiin. Werner Holmbergin Maantie Hämeessä (Helteinen kesäpäivä) vuodelta 1860 suorastaan huokuu kesäpäivän lämpöä ja maantien tomua.

Werner Holmberg "Maantie Hämeessä (Helteinen kesäpäivä)" (1860)

Olof Arboreliuksen Kesäyö Bergslagenissa (1899) puolestaan on kuin valokuva mistä tahansa mökkirannasta juhannuksena.

Olof Arborelius, "Kesäyö Bergslagenissa" (1899)

Toki Kiasmastakin löytyy kaunista kesämaisemaa, kuten vaikkapa Inari Krohnin Mäntyjä, kesätaivasta (1974).

Inari Krohn, "Mäntyjä, kesätaivasta" (1974)

Mutta eipä sille mitään mahda, että ainakin kesäisen tunnelmallisella maisemaosastolla Ateneum vetää määrällisesti pidemmän korren.

Gunnar Pohjola, "Kesä V" (1968)

Toisaalta Ateneumin ylevistä ja romanttisista painotuksista saa ehkä hiukan turhankin kliinisen kuvan kesästä. Niin hienoja ja tunnelmallisia kuin maalaukset ovatkin, niistä puuttuvat arkisemmat ja rosoisemmat kesäkokemukset, joita taas löytyy Kiasman kokoelmista. Esimerkkinä vaikka Kalervo Palsan Toissakesäinen muisto (1973), josta kokoelmatietokanta osaa kertoa:

"Mies ja nainen rakastelevat nurmikolla, vieressä pullo. Toinen mies (Palsa?) katsoo sivummalta."

Kalervo Palsa, "Toissakesäinen muisto" (1973)

Pidän kesäkuvausten molemmista puolista. Suomen suvi – ja sitä myöten Kansallisgallerian kokoelmat – tarvitsee kumpaakin. <3

Share
Ladataan...

Ladataan...

Yksityiskohta Anu Tuomisen teoksesta Piha. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen.

Moni Kiasman Kimpassa-näyttelyn 16 tekijästä kokeili itselleen uutta tekemisen tapaa tai materiaalia. Esimerkiksi pitkään tekstiilisuunnittelijana toiminut Erja Hirvi toteutti ideansa maalaamalla suurille pinnoille. Työrupeaman tuloksena syntyi parikymmentä energistä kuvaa, joista Kiasman seinälle sommiteltiin kahdeksan maalauksen kokonaisuus.  Maalaustensa materiaalina Hirvi käytti rautakaupasta ja rakennuksilta tutumpia materiaaleja, vesipetsiä ja koivuvaneria. Käyttämissään petsiväreissä – punaista, vihreää ja mustaa - häntä kiinnosti erityisesti niiden ”perusvärimeininki”.

Ekspressiiviseen maalaamiseen verrattuna Hirven koulutukseen ja työhön kuuluva painokankaiden suunnittelutyö on luonteeltaan kurinalaisempaa: ”Tämä [maalaaminen] on pikemminkin jotain muuta, jotain vapauttavaa. Parhaat tulokset syntyvät rennosti, kun ei yritä liikaa. Suunnittelu on organisoidumpaa. Siinä täytyy pitää koko ajan mielessä esimerkiksi se, miten kuvio asettuu kankaalle ja jatkuu tästä ylös ja alas, millainen rytmi siitä muodostuu”, kertoo Hirvi näyttelyjulkaisun tekstissä. Näyttelyyn livahti mukaan sattumalta myös Erja Hirven Marimekolle vuonna 2002 suunnittelemaa Mojave-kangasta. Siitä on ommeltu Etelä-Koreassa, paikallisen sotilasunivormun malliin, Aamu Songin ja Johan Olinin ”Maailman mekot”-mallistoon kuuluva viheriänruskea housupuku.

Osa Tiina Mielosen maalaussarjasta Maassa, vedessä ja ilmassa. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen.

Toisen Kimpassa-näyttelyssä mukana olevista maalaussarjoista teki taidemaalari Tiina Mielonen. Teknisesti hän pysytteli omimmalla alueellaan, mutta maalausten aiheen valintatapa oli uutta. Mielonen näet pyysi näyttelyyn osallistuvia kollegoitaan lähettämään hänelle sellaisen kuvan, joka on ollut heille innoituksen lähteenä. Näiden ”kantakuvien” pohjalta Mielonen toteutti sarjan pehmeistä värialueista muodostuvia maalauksia. Niiden perusväreinä ovat jäänsininen ja valkoinen eri sävyissään sekä aavistus tummaa punaista.

Väriopillisia havaintoja on nähtävissä myös Anu Tuomisen installaatiossa, jossa sadoista pyykkipojista koottu spektri kaartaa halki Kiasman aulan ilmatilan. Tämän sateenkaaren toisessa päässä on varsinainen väriaarre: ikivihreä kasvihuone. Vastavärinä naapurisalissa hohtelee Hanna Vihriälän yltäkylläisen karkkiruusun punaiset eri sävyissään aina vaaleasta vadelmasta veren tummaan rubiiniin. Varsinaisen värikylvyn näyttelyssä tarjoaa kolmen kimpassa teoksensa suunnitelleet Aino-Maija Metsola, Noora Niinikoski ja Sami Ruotsalainen. Muotikuvien malliin poseeratuissa muotokuvissa, jotka kuvasi valokuvataiteilija Kira Gluschkoff, on niin vahva värimaailma, että niiden edessä voi vaikka lämmitellä kesän kylmimpinä päivinä.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

Share
Ladataan...

Pages