Sadepisaroiden välissä

Ei ole hetkeen tullut kirjoitettua.

Tähän on useita syitä, mutta yksi on se, että syystalven pimeys vei voimia. En aluksi edes tajunnut tätä, ennen kuin kävin Turussa äitini luona ja jäin sinne muutaman päivän ajaksi. Toisin kuin kotona, äidin luona aurinko pääsi paistamaan suoraan sänkyyni aamuisin, ja huomasin että minulla oli noustessa huomattavasti parempi olo.

Hmmmmmm.

Samoin olen jo aiempina vuosina huomannut, että kevään tulolla on minuun tosi iso vaikutus. Viime keväänä kuvailin vaikutusta Facebookissa seuraavasti:

"First day of work after a week off, and then when I'm leaving for home SUDDENLY THE LAND IS NO LONGER COVERED IN DARKNESS AND THERE IS LIGHT EVERYWHERE AND I REALIZE THAT I FEEL ALIVE FOR THE FIRST TIME IN MONTHS."

Hmmmjoo, tästä voisi ehkä päätellä että sama ongelma saattaisi vaivata tänä vuonnakin. Kommentoin jo tuon statuspäivityksen yhteydessä, että voisin ehkä hankkia ensi talveksi kirkasvalolampun. No, taloudellinen tilanteeni ei juuri nyt ole ollut hirveän mairitteleva ja kirkasvalolamput ovat vähän kalliita, mutta haa! Minullahan on tuo seinään kiinnitetty suunnattava lukuvalo:

Joten sitä aloin sitten vain suuntamaan tyynyäni kohti aamuisin. Herätyskello soi, mumisen jotain unista, laitan sekä lukuvalon että kattovalon päälle, torkun sen loisteen alla noin tunnin verran. Mahdollisesti vielä tietokoneelle siirtyessäni suuntaan sen vielä itseäni kohti niin, että näen sen valon silmänurkasta.

Olo on ollut ihan erilainen. Lisäbonuksena kirkkaan valon alla ei läheskään aina saa oikeasti nukuttua, ja tuo tunnin torkkuminen menee usein jonkinlaiseksi kevyeksi meditaatioksi. Eli tulee päivän meditaatiokin tehtyä siinä samalla, mikä puolestaan myös parantaa fiilistä siinä kohtaa kun nousee ylös.

Vanhempien näkemisestä tajuaa selkeästi yllättävän tärkeitä asioita.

Minua on pitkään häirinnyt se, että kun luen mitä tahansa neurotiedettä sivuavaa tekstiä, niin en osaa sijoittaa kuin häviävän pientä osaa siinä vilisevistä aivoalueista. Ja kun puhe on kolmiulotteisesta rakenteesta kuten aivoista, on sen rakenteen opettelu kaksiulotteisista kuvista vaikeaa.

Joten, tulin hankkineeksi aivot.

Ne ovat sen verran aidontuntuiset, että aina välillä niiden käsittely tuntuu lievän epämukavalta, kuin oikean ihmisen aivoja käsittelisi. Muoviahan nämä vain ovat... ovathan?

Mutta kun painaa niille kätensä ja halkaisee ne kahtia, jotenkin ne tuntuvat kovin orgaanisilta ja... aivomaisilta koskettaa.

Kuvassa näkyvä osa numero 10 on aivokurkiainen (corpus callosum), joka yhdistää aivopuoliskot toisiinsa. Ensimmäinen asia mitä mallista opin oli se, että aivokurkiainen on tosiaan tuon muotoinen: jotenkin minulla oli ollut käsitys, että se olisi paljon pienemmällä alueella oleva ja pallomainen. Mutta käyhän se toisaalta järkeen, että sen on pakko olla leveä, ottaen huomioon että vasemman- ja oikeanpuoleisen aivokuoren kommunikaatio tapahtuu sen välityksellä.

Näiden kaikkien osien opetteluun meneekin sitten varmaan hetki. Mukana tullut vihko kertoo muun muassa, että kuvassa näkyvä kohta 33 on cerebral crus, ja 36f on superior cerebellar peduncle. Älkää kysykö, mitä nämä ovat suomeksi.

Tulin vahingossa pudottaneeksi puolet pikkuaivoistani lattialle, mutta ne eivät olleet asiasta moksiskaan.

On muuten myös joka kerta yhtä kiusallista, kun ensin on purkanut aivonsa osiin, ja sitten ei ole keksiä että miten ne pitäisi pistää takaisin kokoon.

Tässä olen melkein saanut ne koottua takaisin, mutta vasemmanpuoleinen takaraivolohko ei ole mennä paikoilleen.

Lopulta aivot ovat kuitenkin taas koossa, ja pääsevät takaisin chillailemaan kavereiden kanssa.

Olen viime aikoina alkanut saamaan sellaisia ajatuksia kuin "en mä voi mennä ulos näin, näistä vaatteista ei tule nättiä kokonaisuutta." Mikä on aika jännää, ottaen huomioon etten vielä suhteellisen tuoreeltaan jaksanut kiinnostua ulkonäöstäni yhtään.

Viimeisin kerta oli juuri tuoreeltaan. Piti käydä pikaisesti syömässä ja olin hametuulella, mutta ulkona oli sen verran kylmä etten halunnut laittaa sen kanssa pelkkää paitaa. Tarvitsin jonkun takin. Mutta mikä takeistani sopisi tämän kanssa yhteen?

Tämä olisi sopivasti vihreä... mutta myös täysin tyylitön. Miltäs tämä näyttäisi, äh, musta ja liian pitkä, ja istuu muuten surkeasti, miksen ole sitä koskaan aiemmin huomannut? Ruskeaa olen tämän kanssa jo koettanut ja todennut lähinnä hassun näköiseksi. Ehkä tuo punainen sitten, punaisesta ja vihreästä voisi saada kivaa kontrastia. Ei tämäkään kyllä mikään täydellinen ole, mutta saa kelvata, kun en nyt parempaakaan löydä.

Sitten seuraava kysymys - miten sitä takkia kannattaisi pitää? Auki vai kiinni? Kiinni, äh, näyttää nyt jotenkin hoopolta:

Auki, haa, nyt näyttää paremmalta! (Jostain syystä ainoa terävä kuva avonaisesta takista oli juuri se, jossa tuuli puhalsi hiukset kasvoilleni.)

Kokeillaan myös ilman takkia lainkaan, vaikka siihen täällä onkin ihan liian kylmä:

Hmm... ei nyt hirveä, mutta kyllä se avonaisen takin kanssa taisi silti näyttää parhaalta.

Valitettavasti vain totesin tämän jälkeen, että ulkona oli edelleen liian kylmä edes avonaiselle takille. Joten tein kompromissin, pidin sitä kiinni silloin kun näkyi vain yksittäisiä ohitsekulkijoita, ja avasin hetkellisesti kun tulin paikkoihin joissa oli enemmän väkeä.

Huomenna käyn kyllä shoppailemassa uusia takkeja.