Ladataan...
Saippuakuplia

Elämäntapamuutos ei tule päivässä, se tiedetään. On se muutos kyllä perkeleen tiukassa, jumalauta. Meikä tässä jo viiettä vuotta koittaa saaha jotaki rotia hommaan ja silti takkuaa. Aattelin seukiksi listata issoimmat haasteet tässä elämäntapamuutoksessa, jospa se auttas mua pääsee etteenpäin ja saattasin jopa löytää kohtalon tovereita.

  • Ylenpalttinen laiskuus. Jos mua pitäis kuvata yhdellä sanalla, se olis läski kotikissa. Oho, siinä oliki kaks. No enikeis, se minä olisin. Jos mun ei tarvis koko mun loppuelämänä tehä mittää muuta ku maata ketarat levällään ja ootella ruokaa tuotavaksi, tekisin just niin. No sillon tällön voisin kyllä pestä itteni, mutta se oliski ainoa aktiviteetti. En juoksis ees minkää lelun perässä. Hah, siitä saatte ihmiset. Palvelkaa minua. Mau.
    Rakastan ommaa mukavuusaluetta ja jos mun elämään sattuu sellasia ihmisiä, jotka tekkee asioita mun puolesta, annan myös sen tapahtua. Tosin, nyt en oo ennää nii ihastunu tähän piirteeseen mussa ja aion tehä erillä tavalla. Pois mukavuusalueelta ja elämään elämää! Se on palio jännempää. Siellä mukavuusalueella ei kuitenkaan loppujen lopuksi tapahu mittää. Sinne on aina välillä kiva palata ja muistella mitä kaikkea sitä siellä ulkopuolella tapahtukkaa.
     
  • Ruokatottumukset. Minä rakastan hampurilaisia. Jos mun pitäs päättää yks ruoka mitä pitäs syyä koko loppuelämän, se olis hampurilainen. Pekonilla. Ranskalaisten kylykeen tulis vielä remoulade-dippi. Varsinki Kauppuri5:sta, ne on taivaallista. Kaikki siis, ranut, dipit ja purilaiset.
    Uskoisin, että kaikissa meissä assuu sellanen pieni läski, joka rakastaa ruokaa. Mitä rasvasempaa tai sokerisempaa se on, sitä enemmän sitä haluaa. Toiset pystyy hallitseen tätä pikku läskiä paremmin ku toiset. Meikä ei kunnolla pysty. Hampurilaisille ei sanota ei. Pyrin nyt tiedostamaan tämän pienen läskin ja laittamaan sille rajat. Saa nähä millaset nälkäraivarit se saa. Jospa se oppis diggailee parsakaalista yhtä paljo ku niistä syntisen hyvistä burgereista.
    Toinen juttu ruokatottumuksissa on säännölliset ruokailuajat. En ossaa. Pittää silti kokkeilla. Vähintään parin tunnin vällein jottain. Yritän.
    Kolmas juttu ruuassa on sopivan välipalan löytäminen. Ostin nyt Manniselta protskuvanukasta (brasilian vanilja, ai nami!) ja yritän sillä. Oon ihan sika vaikia tappaus; meikä ei tykkää banaanista, pähkinöistä enkä protskupirtelöistä. Ihmiset koittaa niitä mulle ehotella, ku tuskastelen välipalan nälkää ja haluaisin löytää sen "terveellisen" vaihtoehon. Pyrin nyt etsimään itselleni sopivat välipalavaihtoehot. Toi vanukas on minusta hyvä alku.

  • Pitkät ja hyvälaatuiset yöunet. Minä en vieläkään malta mennä aikasin nukkuu. Perkele. Torkuttaminenki on lähteny aivan käsistä. Mää en herrää siihen ennen ku vasta tunnin päästä. Mää siis torkutan tunnin ajan kymmenen minnuutin vällein ja vasta sitte mun aivot rekisteröi, että haa olis aika vissii herätä. Oon koittanu tehä itelle sääntöä ettei saa torkuttaa ollekaan: ei onnistunu. Laitan puhelimen kauas, että jouvun nousemaan sängystä: ei auta. Mää oon nyt harkinnu hankkivani ihan erillisen herätyskellon (sellasen kaamosvalollisen). Ehkä se auttais mua. Ne on vaa pirun kalliita.
     
  • Säännöllinen elämänrytmi ylipäätään. Jotaki perkeleen säännöllisyyttä tähän elämään! Tuntuu, että mikkään ei oo säännöllistä, turvallista ja varmaa. Kaikki asiat vaan kieppuu hurjassa kaaoksen pyörremyrskyssä ja saan vaan välillä jostain jutusta kiinni.

 

Jospa tää alakais mennä jo tuolta pääkopasta toiminnan puolelle. Onhan tää varmaan jo kolmas kerta ku tuskailen tämän muutoksen vaikeudesta. Noh, jos asiat tulis helposti, niitä ei ossais arvostaa yhtä paljon eikä niistä varmasti nauttis niin paljon.

Oon nyt huomannu, että mulla on suuri tarve haastaa itteni tässä elämässä. Oon tän elämäntavanmuutoksen lisäksi asettanu ittelleni viisvuotis tavotteita. Niistä seukissa postauksessa ;)

Millasia haasteita teillä on elämässä? Onks yhtää samanlaisia ku mulla vai onko aivan päinvastasia? :)

Ens kertaan <3

(Kaikki kuvat, paitsi Elviksen, on tökerösti otettu Pinterestistä. Hölmönä en hoksannu kattoo lähteitä ja laiskana jaksanu niitä ennää uuestaa ettiä. Tehkää kuvahaku, jos haluatta löytää lähteet. Anteeksi tekijänoikeudet. Olen pahoillani. Elekää nirhatko.)

Share

Ladataan...
Saippuakuplia

Tulin maanantaina mummon luokse Rantsilaan viettämään joulua. Täällä oli aluksi aika masentavaa, kun lunta ei oikeastaan ollut, mutta onneksi tännään sato sen verran että on nyt maa valkoisena. ^^

Tänne on ihan kiva tulla lattaan vähän akkuja. Tuntuuki, että nää pari päivää on jo teheny palio. Uusia suunnitelmia ja ajatuksia tullu jo pää täyteen.

Mummon kanssa on hassu viettää aikaa. Lapsena sitä jotenki ajatteli erillä tavalla. Oli vaan omassa maailmassaan. Nyt haluais luoda jonkinlaisen yhteyden mummoon, mutta huomaan ettei se onnistu. Mummo on ollu liian kauan yksin ja katkeroitunu, ei se taida enää osata päästää ketään lähelle. Huomaan ettei meillä oo hirveesti ees keskusteltavaa; joka kerta kun aloitan keskustelua, en oikeastaan saa vastausta. Ehkä mummon sosiaaliset taidot on vähän ruostuneet tässä vuosien varrella. En tiedä. Minun rakas mummo se silti on kaikessa höperyydessään. Tuolla se nytkin yksinään jotain jupisee olohuoneessa. Hassu nainen.

Tultiin Elviksen kanssa tänne, vaan Elvis ei taida oikein viihtyä täällä. Siitä huomaa kuinka se vähän vierastaa tätä paikkaa. Ulkona se on tosi arka ja säikkyy herkästi ja sisällä se kyllä nukkuu, mutta välillä saa sellasia outoja levottomuuskohtauksia ettei se meinaa rauhottua paikoilleen. Ruokaaki se on jättäny syömättä. Hmh. Hassu koira.

Mukava käyä täällä lapsuuden maisemissa. Kävin kattomassa vanhaa maauimalaaki, jossa tuli junnuna pulikoitua. Siellä se vieläki oli. Olis voinu käyä nytki uimassa, siellä oli avanto auki. 

Kyllä täällä voimaantuu ihanasti. Eiköhän ens vuos oo taas toiminnan aikaa. Onhan tässä jo melkein puoli vuotta tullu ladattua akkuja. Me mennään kaveriporukalla vaihtamaan vuotta mun papan kotipaikkaan Kestilään. Siellä en oo käyny sen jälkeen ku pappa kuoli 2010. Tullee olleen aikamoista lapsuuden muistelua tämä loppu vuosi. Kiva muistella, mulla on ollu onnellinen lapsuus. :)

Lopuksi haluan vielä laittaa kuvan meijän mummon kiikkustuolista. Se on jotenki nii symppis ja aikaansa henkivä. Nariseeki sillai ihanasti ku siinä kiikaa. Minä kyllä yritän saaha tuon ittelleni jossaki vaiheessa.

Lopuksi vielä mun all time lemppari joululaulu ihanan Rajattoman esittämänä <3 Ihanaa Joulua kaikille ja upeaa Uutta Vuotta 2016!

Share

Ladataan...
Saippuakuplia

 

 

Monesti tuntuu, että ihmiset eivät taida ymmärtää miltä tuntu olla vähävarainen. Tai sitä pohtii useasti, että tajuaakohan kukaan, mitä se oikeasti tarkoittaa, kun ei ole rahaa? Kun vessasta palaa lamppu ja imurinpussi on täynnä ja ne on pakko ostaa, mutta ruokaa ei voi. Kun elämä on täynnä valintoja; pyykinpesuaine vai vessapaperi?

Ystäväni Facebookissa jakoi tämän julkaisun.

Olen aikalailla samassa jamassa kuin nuo ihmiset. En pysty ostamaan rakkaileni joululahjoja ja surettaa minun mieltä suuresti. Olen sellainen ihminen, että haluan näyttää välittämiseni myös lahjojen muodossa. Olisi ihanaa, jos nyt keksisin jonkin siistin asian antaa jouluna, johon ei tarvitsisi rahaa, mutta kun en keksi. Se harmittaa.

Ensi vuonna tulee täyteen kymmenen vuotta siitä, kun lähdin opiskelemaan itselleni ammattia peruskoulun jälkeen. Ensi keväänä minusta tulee toisen kerran ammattilainen, mutta nämä kymmenen vuotta ovat olleet kyllä raskaat. Olen lopen uupunut ainaiseen kituuttamiseen ja rahastressiin. Olen yrittänyt koko ajan tsempata itseäni ja ymmärtää, että elämä koostuu oikeasti paljon enemmästä kuin rahasta ja onnellisuutta löytyy muualtakin. Nyt on pakko myöntää, että henkiset voimat alkavat tämän asian suhteen olla melko tiukalla. Nyt kun olen asunut kohta kaksi vuotta omillani, on taloudellinen ahdinkoni ollut vieläkin kamalampi. Onneksi minulla on ollut silti Rakas, joka minua on auttanut hädän hetkellä. Silloin kun tilillä on vain 3 euroa ja neljä viikkoa pitäisi selvitä; ostaa ruokaa, ladata bussikortti, maksaa ystävän synttärilahja tai se bussireissu takaisin laivaristeilyltä (niin ja sitä käyttörahaa sinne risteilylle...). 

Oon käytännössä elänyt aivan äärirajoilla jo kaksi vuotta. Monesti minusta tuntuu, että tasapainottelen silkin ohuella langalla kahden vuoren välissä hirmuissa myrskytuulessa. On ihme, että olen pysynyt langalla. Tosin tällä hetkellä tuntuu, että roikun siitä pelkkien käsien varassa, mutta perkele! Etteenpäin minä silti meen.

Tuntuu hullulta tämä nykytilanne Suomessa. Itsenäisyyspäivän aikaan yli 700 ihmistä jonottavat leipäjonossa, koska heillä ei ole vara ruokaan ja toisella kädellä ihmiset telttailevat tällä hetkellä kaupan edessä, jotta saavat hirmuhintaiset Kanye Westin desingkengät. Tämä on aivan älytöntä.

Itse tunnen itseni ihan irralliseksi koko kulutusyhteiskunnasta. Seuraan Snapchatissa muutamia menestyviä ihmisiä ja heidän hypetyksensä uusista tavaroista, vaatteista, asunnoista tai mistä tahansa, tuntuu niin turhalta. En kuitenkaan ole katkera tai kateellinen noille ihmisille, jotka menestyvät. Olisin varmasti itsekin samanlainen, jos olisin heidän asemassaan. On hassua huomata, miten oma suhtautuminen kulutukseen on muuttunut. Sitten sitä myös miettii, että mitähän sitten käy, kun mulla on oikeasti rahaa muuhunkin kuin ruokaan? Haluan sijoittaa itseeni, kotiini ja rakkaisiini. Haluan tehdä fiksuja valintoja ja sijoittaa rahat hyvään ja tärkeään. Toivottavasti saan joskus tehdä niin.


Tälläisessa tilanteessa sitä tuntee itsenä niin pieneksi ja mitättömäksi. Tuntuu kuin ei kuuluisi tähän yhteiskuntaan. En tunne olevani yhteiskunnan tasavertainen jäsen. Sorrun usein haaveilemaan kaikenlaisesta; uusien vaatteiden shoppailusta, kulttuuririennoista tai äkkilähdöstä ulkomaille. Olen niin kyllästynyt ajattelemaan "sitten kun", mutta tässä asiassa ei auta kuin odottaa. Toivon, että paremmat ajat olisivat tulossa. Pidän itseäni realistisena optimistina, mutta väkiselläkin sitä vähän kyynnistyy, kun näyttää siltä että tässä maailmassa köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu. Silti en luovu toivosta!

Häpeän välillä vähävaraisuuttani. On ihanaa, kun on ihmisiä ympärillä, jotka pyyttettömästi auttavat, mutta silti tieto siitä etten pärjää itsenäisesti on iso kolaus ylpeydelleni. Taloudellinen itsenäisyys ja rahallinen tasapaino on mulle yks niistä isoimmista juttuista, joita haluan saavuttaa mun elämässä, ja kun tällä hetkellä en voi elää niin, se syö sisältäpäin. Olen kyllä kiitollinen kaikesta avusta jonka saan. Haluan silti päästä tästä tilanteesta eroon ja vältän tilanteita, joissa tarvitsen apua. En halua pummata enää yhtään mitään.

Pitää ajatella positiivisesti; mulla on katto pään päällä, edes jotain ruokaa jääkaapissa etten näe nälkää, ystäviä, puhdasta vettä ja vaatteita päälle pantavaksi. Oon kuitenki paljon rikkaampi ku suurin osa tän maapallon asukeista. En mää halua valittaa, ymmärrän että onnellisuus kumpuaa ihan jostain muusta. Kyllä mä tästä selviin. Kyllä maailma vielä muuttuu.

Oon kattonu jo kolme jaksoa Takkatuli-sarjan ekaa tuottaria, erittäin lämmittävä sarja, suosittelen! Tää yhistettynä ambient musiikkiin ja hyvään kirjaan on ehkä parasta mitä voi tehdä näin joululoman alkajaisiksi (vaikka vähän kuumetta onkin). Mää sain jopa pyykättyä pari konneellista pyykkiä! Voimakäsiemoji! Huomenna lissää ja kohta sitten mummon luokse viettään joulua ^^

Tää biisi kolahti muhun kaikista eniten ja oonki kuunnellu tän jo varmasti vähintään kakskytä kertaa. Mennee suoraan sieluun. Kuunnelkaa.

 

Hyvää joulun odotusta kaikille! Ennää 6 yötä! <3

Kaikki kuvat ovat löydetty Pinterestistä.

Share

Pages