Ladataan...

Tekstin epäloogisuudet pantakoon pahan pipin piikkiin.

Poden tällä hetkellä infernaalista nuhaa sängyn pohjalla. Kuumetta on (37,2!), yskittää, kurkkuun sattuu ja nenä vuotaa kuin Tapparan puolustus keväällä. Olen niin sairas, etten muista koska viimeksi olisin ollut yhtä sairas (tammikuussa vatsataudissa kuulemma). Nuha on yleismaallisen hirvittävä vitsaus, ja alan epäillä jo, että en koskaan parane.

Aina puhutaan miesflunssasta; siitä, kuinka heikkoja ja avuttomia miehet ovat räkäpisaran edessä. Olen nuoresta pitäen tiennyt olevani aika äijä, mutta erityisesti sairastaessani näitä perustauteja, kasvatan norsunkokoiset kivekset. Nuhakuume on minun maailmassani yhtä kuin hengenlähtö. Vatsatauti tarkoittaa välitöntä koomaan vaipumista. Vingun sohvalla vaatien palvelua ja horjun keittiöön tai vessaan humalaisen lailla seinistä tukea ottaen.

Hämmentävintä tässä kaikessa on "isommissa jutuissa" korkealla heiluva kipukynnykseni. Mursin olkavarteni 12-vuotiaana ja lääkäriin äitini pakotti minut viikon kuluttua, kun käsi ei alkanut kunnolla toipua ensin epäillystä lihastäräyksestä. Lääkärin kysyessä kiputilaa sanoin, että joskus vähän vihlaisee. Teini-iässä kuukautiskivut veivät välillä tajun, mutta luokittelin ne kipuasteikolla maksimissaan vitoseen. Parikymppisenä ratsastin menemään murtuneella häntäluulla, kunnes yölliset lantiokivut pakottivat röntgeniin. Lääkäri määräsi ehdottomaan liikuntakieltoon ja epäili tuntohermoissani heikkoutta. 4,5-kiloista lasta synnytin 26 tuntia ilokaasun avulla enkä kokenut oloani mitenkään inhottavan kipeäksi, korkeintaan hieman epämukavaksi.

Tämän jälkeen sitä luulisi olevansa sen verran vankkaa tekoa, ettei pienet flunssat aiheuttaisi suurempia myllerryksiä. Tulkaapa katsomaan, miltä näytän! Olen tällä hetkellä keskitysleirivangin ja spitaalipotilaan ristisiitos, jos kauniisti kuvaillaan. Kysykääpä mieheltä, miten herttainen ja mukava potilas olen! Luulen nimittäin nähneeni burana/strepsils/suklaa/nenäliina/panadol/marjasmoothie-vuoren alla hitusen avioeropapereiden kulmaa...

Share

Ladataan...

Hähähää Tappara, lauletaanko vähän Saravonpekkapekkapekkaa? Ai ei laulata? Silti olette jo melkein laulukuorossa porkkanapöksyt! 4-0 kiva olla, KalPa on paperia maagisessa finaaliputkessanne. Vai onkos se tilanne kuitenkin tänään jo 0-2, ja Savinais-Vellun hermot hajoaa kuin komposiittimaila kaukalon laitaan!

Inhoan Pekka Virtaa enemmän kuin Juha Pajuojaa ja jalkapalloa yhteensä. Tampereen Tapparaa vihaan kuitenkin vielä enemmän kuin edellämainittua kolmikkoa lisättynä kasvatusfilosofialla ja lentokoneilla. Tämän kevään Liigan finaalipari on siis haastava seurattava suosikin valinnan suhteen. Toivon, että olisi jotenkin mahdollista tuomita molemmat hopealle. Koska ei ole, niin istun KalPan bandwagonissa Virran Peksin porilaisista uroteoista huolimatta.

KalPassa vituttaa mitäänsanomaton pelityyli ja jokin yleinen, vaikeasti määriteltävä tunnepuolen juttu. Ehkä sekin, että ne perhanat tuntuvat pelaavan Ässiä vastaan aina poikkeuksellisen tylsästi, mutta tehokkaasti. Pekka Virran maineteot porilaisten peräsimessä aiheuttavat lisänegaatiota nykykalakukkolaumaan.

Tapparassa tympii kaikki. Pöntöistä peliasuista (oranssi-sininen öh?) lähtien aina iankaikkiseen liaanikiekkoon asti. Tuomarit suosivat Tapparaa, kirvesrintojen valmentajat ovat vuodesta toiseen joko hassunnäköisiä (well hello Tukka-Jukka) tai ylimielisiä nokkavarttaan pitkin katselijoita (Tapola moi). Miten ihmeessä tuollaista joukkuetta voi kannattaa?

Sanoin tammikuussa, ettei Tappara voita mestaruutta. Sanoin sen täysin pelillisistä näkökohdista, vaikka yllä lukeva toisin ehkä antaa olettaa. Minulla on edelleen vahva käsitys siitä, ettei Tappara tänäkään vuonna riitä kuin hopealle. Ilves meinasi tehdä sensaatiomaisen jättiyllätyksen, mutta KalPa ratkoo Tapparan kohtalon lopullisesti. Se kohtalo on hopeinen.

Share

Ladataan...

Feminismini horjuu! En ole enää se yhteiskunnan tukipylväs ja naisten tulevaisuuden kirkastaja, joksi olen itseäni luullut. Olen kuulemma tyrkky, muovinen koriste, miesten runkkausalusta ja kaikkien todellisten naisoikeusnaisten kauhu. Identiteettini joutui tällaiselle törmäyskurssille ulkoisen olemukseni takia. Olen feministiksi liian muokattu ja meikattu. Mitä hittoa, mitä tuollainen rajoittaminen aatteen vuoksi on! Ei ainakaan minun feminismiäni.

Huuliini on pistetty kerran hyaluronihappoa. Se oli fyysisesti kerrassaan kivulias kokemus, mutta entäpä se henkinen paine sen jälkeen! Sain lyhyessä ajassa kuulla olevani idiootti, turhamainen, typerä ja ketä tommosiaki ny sit käski laittamaa. Öööh, ääni pääni sisällä sai kivan idean muhkeammista huulista, ja sitten kävin ne laitattamassa. Kukaan ei painostanut, pakottanut, medialla vaikuttanut tai rynkyllä uhkaillut, vaan täysivaltaisena-älykkäänä-itse-rahani-tienaavana-aikuisena-ihmisenä osasin ihan itse tehdä tuollaisen omaa kroppaani koskevan päätöksen. Ajatella, miten outoa! Mitä siihen miesten miellyttämiseen tulee, niin oma mieheni pitää turpeaa turpaa kornina ja hassuna. Varailin juuri vuosikorjauksen huuliin, ja sain siipaltani moitteita: Miksi haluat tehdä niistä niin oudot? Itsehän satun tykkäämmän vähän isommasta, joten vähän isompaa olen taas menossa hankkimaan.

 

Tykkään meikata vähän too much, koska se näyttää omaan silmääni kivalta (yo. kuvassa lenkkimeikki). TÄSSÄKIN asiassa saan kuulla olevani epäfeministinen ja naisten mainetta hutsuilulla pilaava tyhmeliini, koska meikkaan miesten vaatimuksesta enkä hyväksy omaa naamaani ilman maalauksia. Eipäs. Hyväksyn oman punaisenlaikukkaan ja lapsenpyöreän pärstäni oikein erinomaisesti, ja kykenen käymään postilaatikolla ilman meikkiä (mutta en juuri sen pidemmällä). Kyse on siitä, että minä haluan meikata, minulla on oikeus piirtää vaikka seepran raidat pitkin poskia, jos minä tahdon. Viihdyn kosmetiikkaosastolla uutuuksia hipelöiden, harvoin lähden ruokakaupastakaan ilman uutta huulipunaa, maalailen naamaani vapaapäivänä, koska se on niin kivaa. Vahvat kulmat ja kirkkaat huulipunat ovat niin suuri osa identiteettiäni, että olisi kerrassaan kummallista riistää tämä nautinto minulta. Tykkään myös katsella kauniisti meikattuja ihmisiä - miehiä ja naisia - mutta pieneen mieleenikään ei tulisi arvostella meikkaamatonta kamalaksi ja tyhmäksi. Minua kuitenkin katsotaan kuin halpaa makkaraa vedellessäni lähikaupassa täydet maskit naamassa.

 

Harrastan myös volyymiripsiä ja tissivaon paljastelua. Volyymiripset avaavat kivasti pieniä silmiäni, ja tissit nyt tuntuvat olevan vähän julkisuudenkipeitä ja aina esillä. Volyymiripsetkin ovat oma valintani ja kustannuseräni eikä niiden laittoa mies tunnu edes huomaavan. Siksi en jotenkin koe, että niitä erityisesti miehiä varten laitattaisin. Tisseissä mottoni on yhteen ja ylös kaikki mitä sinulle on annettu, koska -yllätysyllätys- rakastan muodokkaita naisia, pyöreitä rintoja, sitä jumalaista estetiikkaa, joka niissä on. En tarkoita, että nainen ilman tissejä on huono nainen, koska jokainen näyttää juuri siltä, miltä itse tykkää. En silti pidä myöskään siitä, että minua halvennetaan ominaisuuksieni ja mieltymyksieni vuoksi.

Olen osallistunut kauneuskilpailuihin, ja edelleen seuraan sitä rintamaa aktiivisesti ajatuksena joskus harrastuksen vuoksi taas lähteä lavalle keikuttamaan perää. Yllättäen tämä on vienyt ihmisten mielissä lopullisesti pohjan naisasianajoltani, koska eihän vakavasti otettava nainen nyt itseään arvosteluta missään perähikiän junttimarkkinoilla. Kilpailuissa rakastan sitä itsensävoittamisen tunnetta, kun uskallat raahata raskausarpesi bikineissä näytille, kun saat esiintymällä tuoda muille iloa, kun voit haastattelukierroksella heittää tuomaristolle pientä ajateltavaa koko älykkyysosamääräsi ja maailmanparantamishalusi voimalla. Rakastan tietysti myös huomiota; sitä kun kaikki katsovat minua ja kamera laulaa. Olen itsekeskeinen ihminen, ja aplodit esiintymiselle tuntuvat varvaskarvoissa asti hyvältä.  

 

En ymmärrä, miksi ulkonäön parantelu tekee minusta vähemmän viisaan tai enemmän turhakkeen, koska eihän se sinun ulkonäkösi ole vaan minun. On aina yhtä huvittavaa saada paikalle tullessani useampi katse, jotka muuttuvat hämmennykseksi avatessani suuni ja alkaessani kertoa asiantuntevia ajatuksiani koulutuspolitiikasta tai globaalista maahanmuutto-ongelmasta. Minun feminismini on jokaisen oikeutta olla sellainen kuin on, jokaisen oikeutta omiin ulkonäkövalintoihin, jokaisen vapautta toteuttaa sukupuoltaan haluamallaan tavalla. Minun feminismini on rauhaa ja rakkautta, tasa-arvoa, iloa ja spontaania hupsuttelua. Minun feminismini on älykästä, haastavaa, vaativaa, äänekästä ja jokapäiväistä. Toivon kaikille samoja mahdollisuuksia ja samanarvoista kohtelua missä tahansa asiassa - ei vain ulkonäössä, mutta erityisesti myös siinä. Silikonit eivät tee ihmisestä huoraa (ja huorakaan ei ole haukkumasana vaan ammatti)!

Share
Ladataan...

Pages