Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Elän ehdottomasti elämäni parasta aikaa. Kun mielialalääkitys on poistanut kroonisen ahdistukseni (joka ei tarvinut edes alkaakseen mitään erikoisempaa syytä) pystyn murehtimisen synnyttämän lamaantumisen sijaan toimimaan ja tekemään. Olen aktiivinen ja monet asiat myös kiinnostavat. Voisin olla vaan kotona eikä tekeminen lopu koskaan. Lähiaikoina olen opetellut ukulelen soittamista, menin alkeistunneille reilu kuukausi sitten. Aloitin soittamisen, koska haluan tehdä musiikkia. Eron jälkeen olen ollut musan tekemisen suhteen ihan lukossa. Tietysti asiaa on hankaloittanut se, etten osaa oikeasti soittaa kuin vähän pianoa (kävin lapsena tunneilla ja vihasin sitä, joten en myöskään oppinut kauheasti) ja myöskään laulaminen ei suju, happi loppuu kesken ja tekniikka on selkeesti väärä. Kaulassani on myös jokin ärsyttävä vamma ja sekin voi olla osasyynä tekemättömyyteen. Olen ollut reilun kymmenen vuoden aikana kahdessa eri bändissä mutta aina kuitenkin unelmoinut yksin tekemisestä. Tuntuu, että rimani on ollut aina liian korkea. Haluan tehdä parhaan laulun, en tyydy keskinkertaiseen. Olen ymmärtänyt olevani tässä musa-asiassakin itse itseni tiellä. Vaatimassa ja haukkumassa. Nyt en ole edes yrittänyt tehdä lauluja, olen vain opetellut sointuja ja toistanut niitä satoja kertoja. Minun piti pitää taukoakin harjoittelusta kun heräsin yöllä, enkä tuntenut sormiani. Kaikki tehdään aina ns täysillä! 

Nyt on alkanut tapahtumaan, taas jokin suuri muutos aivoissani. Eilen syntyi yksi laulu yli vuoden tauon jälkeen. Siinä on neljä sointua ja se on todella alkeellinen, se kertoo viime kesän hirveästä rakkaudesta. Lauloin ja soitin ja kyyneleet valuivat- ainakin se on tehty tunteella ja on minulle aito. Tekemisessäni on rohkeutta olla "huono". Monet ovat sanoneet, että musiikissani on mielenkiintoista juuri se, ettei oikein osaa, mutta tekee koska on pakko ja sitten se onkin hienoa ja hyvää juuri siksi. On niin vaikeaa olla ylpeä itsestään, luottaa epävarmaan haparointiinsa. Mutta nyt on pakko, koska musiikin esittäminen muille on parasta, mitä olen elämässäni kokenut. Kuinka paljon syntyisikään kaikkea hienoa jos ei pelättäisi mokaamista ja oltas liian itsekriittisiä. Kun kaikki vaan tekisivät rohkeasti sitä, mistä ovat kiinnostuneita. Tärkeintä on kuitenkin tekeminen, ei lopullinen tulos. 

Mun piti tehdä apurahahakemusta mutta suunnittelinkin tulevan levynkanteni. Samalla paljastan nimen, jolla aion tulevaisuudessa esiintyä.

 

 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Alkuvuodesta päätettiin yhden kaverin kanssa, että ruvetaan kuukauden sokerittomalle.

Olen syönyt koko elämäni tosi paljon karkkia, leivonnaisia ja muita sokeriherkkuja. Minulla on syömishäiriötausta. Olen ahminut oksentamatta (sitä kesti vuosia ja ajattelin vain ruokaa, se oli tosi kamalaa). Sairauteni on ollut tuskallista ja vaikka koen parantuneeni siitä, tulee minulla aika usein ylilyöntejä. Olen se kaveri, jolta kaverit piilottaa herkut kun tulen kylään. Syön lasten karkkivarastot. Kerran söin jopa ystäväni hasmterin suklaat! Tunnen jatkuvasti huonoa omaatuntoa siitä, että herkuttelen päivittäin. Vuodessa on ehkä kaksi päivää, jolloin en syö karkkia tms.

Sovittuamme tuosta herkuttomasta kuukaudesta aloin miettimään asiaa. Tulin siihen tulokseen, että en halua olla syömättä herkkuja yhtä kuukautta. Mietin, miksi olisin ilman herkkuja kun päivittäinen herkkuhetki (tai hetket) saa oloni niin onnelliseksi! Ainoa vastaus minkä keksin, oli se, että pelkään lihomista. Olen pelännyt koko elämäni lihomista ja tämän vuoksi tuominnut itseäni päivittäin. Kymmenen vuoden aikana on kyllä tullut melkein 10kg lisää. Niin käy kun tulee ikää (aineenvaihdunta hidastuu) ja kun urheilee (lihakset kasvavat ja painavat). Ymmärsin, että vaikka olen pyrkinyt jo vuosia kehopositiiviseen ajatteluun ja arvostan kaikkien muiden kehoja, en hyväksykään sitä tosiasiaa, että omakin kehoni vanhenee ja muuttuu. Takaraivossani joku muistuttaa minua jatkuvasti siitä, miten paljon hoikempi olisinkaan jos en herkuttelisi ja muka onnellisempi ja plaaplaa. Minutkin on aivopesty siihen, että lihavuus on pahaa. Olen ymmärtänyt, että rakastan herkkuja ja kunhan pystyn pitämään päivittäiset annokseni ns. kohtuudessa, tulen niitä varmaan lopunikääni syömäänkin. Tämän takia minun on ennenkaikkea hyväksyttävä kehoni sellaisena millainen se on. Ja tämä on se syy, miksi päätin sittenkin viettää sokerillisen helmikuun. Siinä on yksi sääntö: herkuttele päivittäin. Vaikka mikään ei periaatteessa ole muuttunut (herkuttelinhan tammikuussakin päivittäin) on jokin napsahtanut päässäni eri ajatusraiteille. Nyt se on hyväksyttävää! Ja juuri tällä ajatusmallilla haluan jatkaa helmikuunkin jälkeen. Nyt on taas saatu vaimennettua yhtä vaativaa ja tuomitsevaa ääntä päästäni! Ja kun masu kasvaa, pitää ostaa uudet housut ja heittää liian pienet menemään: sellainen on todellista onnellisuutta. (Hei minua pienemmät kaverini, olisi muutamat upeet korkeavyötäröiset pillifarkut tarjolla!)

Tänään leivoin Runoja ja leivontaa fitnessin tilalle- reseptizinestä Sitruuna-rosmariinikakun (vaihdoin vaan vehnäjauhot gluteenittomiin). Super hyvää! Syötiin kaverin kanssa se kokonaan kaksin!

Lue myös:

Runoja ja leivontaa fitnessin tilalle

Ilkeä ja vaativa ääni

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Alkanut vuosi on ollut ihana. Luulen, että keskitalvi on aina minulle ikäänkuin helpointa aikaa. Silloin tulee pilkottua puita (tulehduskipulääkekuurien ansiosta tämä on onnistunut) ja lämmitettyä talon porinmattia ja leivinuunia. Mahdollisuus olisi täysin sähköiseen lämmitykseenkin, mutta puun lämpö on ihan erilainen ja nautin sellaisista arjen askareista jotka tuntuvat urbaanin ihmisen arjessa jonkinlaiselta selviytymistarinalta. Vasemmassa kädessäni on kolme palovammaa, olen huolimaton lämmittelijä ja aina kun pistävä kuumuus polttaa ihoani, mietin yhtä rakastani, joka saa ehkä juuri samalla hetkellä käteensä myös palovamman. Miettiiköhän hän minua silloin? Oikeastaan maailmassa parasta on tuli, palavan puun rätinä, sen levittämä lämpö. Se pysäyttää älypuhelimen ja työn uuvuttaman ihmisen, juurruttaa ja palauttaa. 

Olen kertonut siitä, kuinka olen pyrkinyt kuuntelemaan itseäni ja elämä on lähtenyt muotoutumaan sellaiseksi, millainen juuri minun elämäni kuuluu olla. Olen aika itsenäinen (siihen pyrin ja sellainen haluan olla), mutta myönnän, että vastapainoksi omalle ajalle ystävyys- ja rakkaussuhteet ovat tärkeitä. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen olevani vapaa. Tämä vapaus on minulle onnellisuutta. Olen jo pidemmän aikaa tiennyt, etten pysty sitoutumaan vain yhteen ihmiseen, mutta silti jonkin asian tajuamisesta on aika pitkä matka siihen, kun asian saa toteutumaan käytännössä. Myöskään ajattelu ei vielä kerro kenellekään, miten asiat toimivat tai millaisilta ne tuntuvat. Nyt olen tapaillut useampia ihmisiä yhtä aikaa, niin, että kaikki ovat toisistaan tietoisia. Voisin sanoa rakastavani kahta ihmistä romanttisesti. Tämän lisäksi on myös monenlaista muuta rakkautta, kohtaamista ja leikkimistä, monenlaista fyysistä läheisyyttä. Olen onnellinen siitä, että tämä maailma muuttuu ja ettei esitetä enää vain sitä yhtä oikeaa tapaa muodostaa parisuhdetta (korjaan: ei edes ole mikään oletus, että pitäisi haluta olla parisuhteessa). Uskon, että elämässäni on ollut todella paljon kärsimystä juuri siksi, kun olen yrittänyt olla niin monta vuotta ympäristön mallien ja hyväksynnän mukaan. Nähden itseni pahana ja epäonnistuneena, itsekkäänä, kevytkenkäisenä ja heikkona. Vaikka olenkin vain kipuillut sitä, kun olen elänyt itseäni vastaan.

Teossarjan aikaisemmat maalaukset (niitä on jo sata!) löydät seuraavista linkeistä:

Uusimmat maalaukset (ja lomanjälkeinen elämä)

Maalauksissa

Jaksan laittaa joskus huulipunaa

Ympärillä on hiljaisuus

Pelastaja

Iloiset maalaukset

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Olen kärsinyt pitkään siitä, että haluaisin tehdä yhä musiikkia, mutta tuntuu ettei lauluääni kulje enkä osaa oikeasti soittaa mitään soitinta. Bändini kuolema eron myötä on aiheuttanut minulle suurta surua ja uuden musiikin tekeminen on tuntunut kipeältä, toisinaan jopa mahdottomalta. Olen yrittänyt selvittää mikä olisi minulle sopiva soitin? Haluaisin, että musiikkini olisi yksinkertaista (yksi soitin ja laulu) ja olisin musatoiminnassani muista ihmisistä riippumaton. Tämä musiikkiasia on ollut yksi kipupisteeni nyt jo yli vuoden ja välillä olen yrittänyt hyväksyä, ettei musiikin tekeminen ja esiintyminen olekaan ehkä enää osa elämääni. Se on tuntunut vaikealta, koska laulaminen yleisölle on minulle sata kertaa antoisampaa kuin maalaaminen galleriaan (joka sekin on kyllä mahtavaa). Viime viikolla tämä asia sai käänteen kun facebookissa tuli vastaan ukulelen alkeet- kurssi. En ymmärrä, miten mieleeni ei ollut tullutkaan se, että voisin mennä soittotunneille itsenäisen opiskelun (josta ei selkeästi kohdallani tule yhtään mitään) sijaan. Ilmoittauduin kurssille ja se alkaa jo tällä viikolla! Nyt unelmoin omasta elektroakustisesta ukulelesta.

On taas se kausi kun pitää kirjoittaa omasta työskentelystään. On oikeastaan pakko saada apurahaa taidejuttuihin, koska ensikesän näyttelyvuokrat ovat todella kovat! Omasta työskentelystä on aika hankala kirjoittaa, koska ollessaan vielä kiinni tekemisessä ja teos vielä vaiheessaan, ei näkeminen ulkopuolelta ole kovin helppoa. Aloitin eilen lukemaan Michel Houllebecqin Maasto ja kartta- kirjaa. Kirja kertoo taiteilijasta, jonka teoksissa on jotakin samaa kuin omissani. Tai ainakin siinä, miten kirjailija taiteilijan tekemistä ja teoksia kuvaa. Sain kirjasta vastauksia ja nyt yksi hakemus on tehtynä.

Vielä kaksi kuukautta sitten kärsin myös siitä, kuinka tyhmä olen. Ajattelin, ettei minulla ole mitään sanottavaa tai mielenkiintoista annettavaa kenellekään. Nyt tilanne on ihan erilainen. En ole niin lukenut (ja älykäs) mitä haluaisin, mutta olen alkanut huomaamaan "lahjat" itsessäni. Olen keskittynyt enemmän niihin kuin itseni mollaamiseen. Varmasti masennuslääkitys on auttanut minua tässä asiassa! Ilkeä ja vaativa ääni päässäni on hiljentynyt. Ihmisetkin ympärilläni huomaavat rentoutumiseni ja parempivointisuuteni. Sinänsä mikään ei ole muuttunut elämässäni parempaan suuntaan parina viime kuukautena, mutta nyt pystyn näkemään selvemmin kaiken hyvän elämässäni. 

Sitä vain, että asiat tuntuvat hyviltä ja elämä menee parempaan suuntaan. Se johtuu ihan varmasti siitä, kun olen oppinut kuuntelemaan itseäni niin hyvin. Kun kuuntelee ja kuulee, pystyy elämäänsä pikkuhiljaa muuttamaan haluttuun suuntaan. 

 

 

 

 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Olen niin onnellinen siitä, että eteisestä löytyneen lattiasienen aika on ohi. Ensimmäisen kuvan akkulaturi muistuttaa minua remontista, joka aiheutti ahdistusta. Nurkissa haisi home ja tarkkailin talon listoja kauhuissani (eteisen sieni kasvoi listojen alta), flunssa kertoi muka siitä, ettei talo ole terve. Pelko oli viholliseni. Nyt kun aikaa on kulunut ei koti enää ahdista minua. Tämä on taas lempipaikkani ja mielessä on rauha (ainakin talon suhteen).

Lomapäätökseni oli paras. En tehnyt mitään ns järkevää. En edes suorittanut lomaa (siivonnut kotona tai lukenut kirjaa). Ahmin sarjoja netflixistä, nukuin todella paljon, valvoin myös paljon, näin ystäviä, söin ja pussailin. Aika ei käynyt yhtään tylsäksi. Viimeisenä lomaviikkonani huomasin olevani työhuoneella: oli pakko maalata taulu! Työt tulivat ja kutsuivat ja se kertoi minulle- on lomailtu tarpeeksi! Viimeiset neljä kuvaa ovat loman jälkeen maalattuja. Niitä on ollut ihana tehdä! Työ on kulkenut eteenpäin helpommin, vaikkakin pää- ja selkäkivut ovat piinanneet ahkerasti. 

Ennen lomaa en nähnyt tekemiselläni merkitystä. Nyt loman jälkeen näen sen. Täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle on ihan totta. Lomani aikana Helsingin sanomissa ilmestyi minusta ja teoksistani juttu. Saamani palaute tuntemattomilta oli uskomatonta. Väheksyn aina itseäni ja näen ympärilläni olevat ihmiset niin ahkerina ja lahjakkaina. Huomaan vain sen, mitä en pysty tai osaa tehdä, enkä pysty näkemään sitä, mitä kokoajan tässä teen. Nämä maalaukset, jotkut ihmiset oikeasti saavat niistä iloa (itseni lisäksi!). Ja tämä blogi, lukijat palaavat tänne ja parhaassa tapauksessa pystyvät samaistumaan. Se, mitä minä olen, avautuu kokoajan itselleni lisää ja se myös mitä minun tässä elämässä kuuluu tehdä. Olen niin kiitollinen elämästäni ja kaikesta siitä, mitä saan ja olen saanut kokea. 

Teossarjan aikaisemmat maalaukset löydät seuraavista linkeistä:

Maalauksissa

Jaksan laittaa joskus huulipunaa

Ympärillä on hiljaisuus

Pelastaja

Iloiset maalaukset

Share

Pages