Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Olen selvinnyt elämäni surullisimmasta kesästä. Vihdoinkin melkein kolmen kuukauden taistelun jälkeen hyväksyin, etten saa haluamaani rakkautta. On niin parasta kun ei enää taistele vastaan vaan näkee olosuhteet, jotka ovat mahdottomat. Mahdottomat ja myös sairastuttavat. En olisi koskaan uskonut pystyväni päästää irti ja jatkaa elämääni ilman ihmistä, jonka kohtaaminen on ollut minulle merkityksellisin. Olen aina uskonut siihen, että jos on rakkaus, selvitään mistä vain. Mutta nyt olen ymmärtänyt etten minä yksin voi päättää tuollaisista asioista. Vaikeinta oli se, että tunteet olivat molemminpuolisia mutta hetki elämässä liian vaikea. Kaikista tärkeintä erossa olisi aina tieto siitä, mihin suuntaan tulisi tunteensa työstää. Nyt jäin ikävään välitilaan, jossa ajattelin yrittämisen ja kärsivällisyyden auttavan. Helpointa olisi ollut kun toinen olisi sanonut ettei tunteita vain ole.  Sitten olisin aloittanut surutyön heti, mutta jäin ikävään epämääräiseen välitilaan. Tiedän, että se oli oma päätökseni ja tarvitsin kaiken tämän ajan ja kitumisen ymmärtääkseni.

Rakastan tätä syksyä. On uusi vuodenaika, ihanat lempeät pimeät illat, pitkiä kävelyitä. Hiljaisuus ei enää ahdista, katuvalot ja puiden varjot. Hengitän tätä kevyttä oloa sisääni ja olen niin kiitollinen, että selvisin. Kun on niitäkin ihmisiä, jotka kituvat rakkaudesta ikuisesti. Eivät pääse yli, eivät hyväksy.  Ovat riippuvaisia ja vajaita yksin. Sairastuvat ja sairastuttavat. Rakkaus, se tappaa ja myös onneksi sitten herättää taas henkiin.

 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Olen ollut hiljaa, koska en ole pystynyt kirjoittamaan ja kertomaan. Ajattelin, että voin hyvin. Viimeisen kahden vuoden aikana tapahtuneet asiat (fyysiset vammat, homesairaus, migreeni, ero) tuntuivat olevan ns hallinnassa. Olin menettänyt, surrut, kohdannut ja hyväksynyt. En vältellyt asioiden käsittelyä. Siis ajattelin: voin olosuhteisiin nähden ihan hyvin. 

Silti minuun kai on pakkautunut joitakin asioita, joita en ole edes huomannut. Olen ehkä kohdistanut huomioni vääriin asioihin? Mistä helvetistä näitä ihmisen mielen juttuja koskaan ihan tajuaa? Ja nyt kun olen 37-vuotias ja todellakin ajattelin pahimman olevan takana, tapahtuu muutama todella ikävä asia lyhyen ajan sisällä ja huomaan, että en jaksa. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen ollut romahtamispisteessä. Olen tuntenut ja ajatellut "tässä on liikaa, minulla ei ole voimia, tarvitsen apua". Olen toivonut kuolemaa kohdalleni (vaikka en koskaan pystyisi tappamaan itseäni) ja ihmiset kauhistelevat kun kirjoitan sen tänne, mutta tuskimpa olen yksin ajatusteni kanssa. On olemassa kahdenlaisia mielenterveysongelmaisia, heitä jotka ovat toimintakyvyttömiä ja heitä, jotka toimivat. Minä kuuluun niihin toimiviin. Jos en kertoisi täällä ongelmistani ihmiset varmaankin näkisivät vain sen, kuinka tuottelias ja ahkera olen. Nauran myös usein, urheilen paljon, olen sosiaalinen, käyn usein keikoilla ja erilaisissa tapahtumissa, huolehdin hygieniastani, jaksan laittaa (joskus) huulipunaa.  Ulkoiset asiat eivät kerro ihmisestä yhtään mitään. Yritän vain kuluttaa aikaani ja elämänhän on jatkuttava. 

Mutta koska nyt kirjoitan tästä, voin ehkä (ainakin juuri tällä hetkellä) vähän paremmin. Jotakin on tapahtunut alitajunnassani ja yhdestä asiasta olen vain päättänyt päästää irti. Se ei ole helppoa ja toimin sydämeni vastaisesti, mutta se on ainoa järkevä ratkaisu jos haluan tilani paranevan. Olen myös saanut ajan mielenterveystoimistosta, koska tarvitsen uusien ajatusmallien sisäistämiseen ulkopuolista apua. Aluksi olin kauhuissani löytäessäni itsestäni sellaisia piirteitä, joita muissa ihmisissä olen ns halveksunut ja pelotti huomata olevansa näin fucked up. Mutta sitten ymmärsin, että monet ihmiset eivät koskaan edes löydä itsestään niitä "vikoja" ja vaan jatkavat sokeina itsensä ja muiden tuhoamista. Viimeisten vuosien aikana kaikista tärkeimmältä on kuitenkin tuntunut se, että voi kasvaa ja olla siedettävämpi itselleen ja muille. 

Sitten on tietysti niitäkin asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Asioita, joista ei voi päästää irti. Sellaisia, jotka kasvaa talon rakenteissa. Pitää luottaa, että remonttimiehet ratkaisee ja ettei rahat lopu kesken. Voi vaan hengittää ulos ja sisään, silloin ei kuole (paitsi jos on hometta niin tulee helvetin sairaaksi). 

Tässä vielä elokuun maalauksia. Tykkään näistä! Jokaista on ollut tosi raskas maalata ja keskittymiskyky on ollut kateissa. Oon kuitenkin onnellinen ja kiitollinen kuvien hetkistä, koska ilman ystäviä kaikki olisi tuhansia kertoja kamalampaa!

Katso myös teossarjan aikaisemmat kuvat:

Ympärillä on hiljaisuus

Pelastaja

Iloiset maalaukset

 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Tässä loput heinäkuun maalaukset.

Kumpa voisin tuntea vähemmän. Joskus sydän ei meinaa kestää onnea ja seuraavana sekunttina surua. Tämän kuun maalaukset tuntuvat harmailta, vaikka sinä et sitä näe. Kesäkuun maalauksissa on samat värit, mutta minulle niissä näyttäytyvät iloisemmat sävyt. Taiteeni on ollut aina omaelämäkerrallista, tämä teos on sitä eniten. Mietin, voiko teos muuttua itselle epämieluisaksi? Kotona ollessa työ on nyt aina läsnä, koska koti on tämän teoksen ainoa raja. Tulee aamu ja mietin, mitä tänään maalaisin? Mistä otan kuvan? Kuinka teos säilyttää mielenkiinnon myös katsojalle? On mietittävä koko tarinaa. Eläimet ja ystävät ja esineet. Silti yksi ihminen on jokaisessa kuvassa. Jos ympärillä on hiljaisuus, en kestä. 

Katso myös teossarjan aikaisemmat kuvat:

Pelastaja

Iloiset maalaukset

 

Share

Pages