70 pientä maalausta

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Tänään maalasin viimeiset osat valmiiksi. Tarkoituksena oli saada valmista viikonlopun aikana, mutta se ei vaan onnistunut. Tällä viikolla nimittäin pitää saada "tuunattua" yhdet teokset kehystyskuntoon, jolloin kerkiän saada ne kehystettyinä takaisin ennen toukokuun näyttelyä. Kyseiset teokset on aikaisemmin ripustettu suoraan seinään, mutta tulevassa näyttelyssäni ei ole seiniä. Aika outoa!!! Halusin siis saada yhden vaiheen (maalausvaihe) valmiiksi ennen seuraavaa työtehtävää- näin saavutin jonkinasteisen mielenrauhan. Viimeiset viikot ovat olleet rasittavia, koska aikataulu on tiukka. Sekin, kun on nykyään yksinhuoltaja eläimilleen, tekee arjesta hieman haastavampaa. Koiran pystyy pitämään melkein kaikkialla mukana, mutta kaiken sen aikaa kissa on yksin kotona. Kissan takia kotonakin pitää olla ja siinä on omat säätönsä liikunnan, työn ja ahkeran sosialisoinnin puitteissa. Minun kissa ei nimittäin ole mikään tavallinen kissa, jolle riittää tunnin seurustelu. Hän vaatii minut sänkyynsä jokaisena yönä. Hän vaatii silmiin katselua kohtuuttoman paljon eikä mikään antamani rakkaus ole tarpeeksi. Päivässä pitää päästä ulos kymmenen kertaa (vaikka siellä olisi kerralla kaksi sekunttia kun on liian kylmä). Joudun pitämään taskussani nenäliinaa, jolla voin pyyhkiä kissani kuolaa pois jokapuolelta. Välillä tuntuu kuin olisin kaksi vuotiaan kaikkeen tyytymättömän lapsen yksinhuoltaja. Nytkin se maukuu ja pyytää jotakin enkä yhtään tajua mitä.

Jokatapauksessa. Töitä on ollut liikaa ja se tekee minut vielä normaaliakin sairaammaksi: väsyttää kokoajan. Mikään uni ei auta. Myöskin se, kun on pakko tehdä töitä viitenä päivänä viikossa on huono juttu, kun olen taas kärsinyt parin viikon migreeniputkista. Silloin on pakko mennä työhuoneelle särkyisenä. Niskakin on kipuillut taas enemmän ja mietinkin sen johtuvan maalausasennostani (joka on kyllä mahdollisimman ergonominen). Olen kyllä ihan onnellinen, mutta voi hitto työskentely ja kaikki olisi niin kivaa ja ihanaa jos ei 70% ajasta sattuisi johonkin. Välillä mietin, että jos minulla ei olisi näitä kiputiloja, olisin varmaan aika sietämätön ihminen. Samanlainen suorittaja kuin aikoinaan, kaikessa itseään parempi ja nopeampi. Ja varmaan onnettomampikin kun yrittäisin vain olla paras kaikessa ja mikään ei riittäisi. Nyt tilanne on se, etten oikein pyri esimerkiksi urallani mihinkään. Teen ja luotan että asioita tapahtuu. Kivuttomat hetket ja se, että vielä pystyy ylipäänsä tekemään, riittää.

Päätä särkee nytkin niin teksti on taas sen mukaista. Sain kuitenkin tänään viimeiset palat tehtyä (tähän kului 2,5kk) ja olo on tosi onnellinen. Tuntuu myös hieman tyhjältä, niin on aina kun saa itselleen merkittäviä asioita tehtyä. Vielä pitää ommella loput tilkut yhteen, suunnitella teoksen ripustus-systeemi ja ommella peitto valmiiksi. 

Aikaisemmat kirjoitukset liittyen tähän teokseen:

Kuinka uusi työ ja idea siihen syntyy

Uuden työn etenemisestä ja taiteilijan työskentelystä

 

 

Share

Kommentoi

Ladataan...