Kauneudenhoito

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Kauneudenhoitotuote. Sellainen tuote, jonka kanssa suhteeni on aina ollut olematon. Nuorena osasin hienosti rumentaa ja tukehduttaa ihoani meikeillä ja joillakin myrkyllisillä meikinpoistoaineilla. Noin 20-vuotiaana meikkaaminen jäi, koska en enää jaksanut. Kun sitten muutaman vuoden kuluttua yritin tehdä kauniin ja luonnollisen meikin, naurahti poikaystävä: pese naamas! 

Ihoni olen aina hoitanut pesemällä sen ainoastaan vedellä kolmen päivän välein, samalla kun pesen hiukseni. Ystävä ostaa kolmea eri ainetta, jota kuuluu hieroa naamaan iltaisin. En tajua yhtään mistä se puhuu? En ole koskaan käyttänyt mitään ihorasvoja, paitsi kasvoihini jotka ovat kuivat. Tietysti olen hyvässä asemassa kun en omaa atooppista ongelmaihoa ja aknestakin pääsin 21-vuotiaana. En kuitenkaan usko, että "ulkoapäin hoitamisella" on juurikaan merkitystä. Itse uskon sen vaikuttavan, mitä laitat suustasi sisään. Olen syönyt jo tosi monta vuotta ns. terveellisesti. Kaiken sen kuitenkin kumoaa lähes jokailtainen karkkipussi. Riippuvuus, josta voisi kirjoittaa enemmänkin.

Mutta nyt on tapahtunut muutos. Sain ystävältä Madaran Sos Moisture Creamin. Nyt pesen kasvojani ainakin kerran päivässä ja hukuttaudun ihanaan ruohontuoksuun! Tuntuu, että haluaisin tilata kaikki Madaran tuotteet ja kylpeä niissä! Viimeisten vuosien aikana olen tullut tosi hajuherkäksi enkä kestä oikein mitään keinotekoisia hajusteita. On ihanaa löytää tuoksu joka ei laukaise pääkipua ja pahoinvointia. 

Toinen muutos on deodorantti. Olen jo pitkän aikaa etsinyt luonnollista tuotetta, joka pitäisi hienhajun kurissa- mutta sellaista ei ole löytynyt. Muutama päivä sitten sain vinkin kookosrasvasta kainalossa. Nyt on jo kolmas päivä kokeilussa ja on toiminut. En kyllä ihan vielä pysty uskomaan tätä ihmettä. Mutta esimerkiksi eilen tuli hikoiltua pariinkiin otteeseen ja tänä aamuna kainaloni ei tuoksunut yhtään miltään muulta kuin puhtaudelta. Jyrikin pakotettiin haistamaan! Kookosrasvaa on levittäytynyt myös käsivarsiin ja oon ihan koukussa.

Nyt vasta ymmärrän vähän, miksi niin monet tykkäävät erilaisista ihonhoitotuotteista. Tuntuu pieneltä luxukselta aamuisin. Itsellä siihen liittyy kai vanheneminen. Minulla on sellainen olo kuin olisin vanhentunut viimeisen vuoden aikana enemmän kuin aiempina vuosina. En tiedä onko tunteessa totuutta mutta uskoisin fyysisten kipujeni ja sen tuomien rajoitteiden olevan osasyy. Minua ei haittaa lisääntyvät rypyt naamassa, ne kertovat paljosta naurusta ja geeniperimästä (mummuni on yhtä ryppyä). Mutta kun keho kipuilee kuin 90-vuotiaalla, se onkin jo masentavampi juttu. Kun vielä siihen löytyisi toimiva mömmö!

 

 

Share

Kommentit

SeidiMansnerus

Moi! Kiinnostava teksti! :) Itsekin uskon juuri syömisen suureen vaikutukseen ihonhoidossa, vaikka käytänkin tuotteita ihoni hoitoon. Kaunis iho on puhdas ja luonnollinen, itselläni kuitenkin luonnostaan liian kuiva, että pärjäisin ilman mitään tuotteita. 

Kookosöljy on ihan mahtavaa kauneudenhoidossa. Minulla tuo saman näköien purkki löytyy kylppäristä, koska kookosöljyllä saa tehtyä mitä ihanimman hiushoidon. Sivelee siis öljyllä koko pään, tai ainakin latvat ja sen jälkeen kevyt shampoopesu. Shampoolla rasvaisuus lähtee, mutta kookos tuo ihananpehmeän silkkisen lopputuloksen. Pitää vielä kokeilla tuota deodorantti-ideaa. 

sanninen
Sairaan Ihana Sanni

Moi!

Pitääkin kokeilla kookosta hiuksiin. Blondaaminen on tehnyt hiuksista vähän kuivemmat ja eko-hoitoaineet ovat aika turhia. Kiitos vinkistä! Kävin tutustumassa sun blogiin, kiva!

kookoskokemus (Ei varmistettu)

Minä vaidoin joitain kuukausia sitten vartalovoiteista kookosöljyyn. Kokemukseni oli kaikinpuolin mahtava - öljy levittyi hyvin ja jätti ihon entistä pehmeämmäksi -, kunnes eräänä päivänä poikaystäväni haistoi yöpaidassani todella vahvan, ällöttävän hajun. Ajattelin, että haju oli ehkä tarttunut pesukoneesta tai kaapin perältä, mutta pian myös muissa yöpuvuissa, alusvaatteissa ja lakanoissakin alkoi esiintyä samaa hajua. Pian hoksasimme, että syy täytyi olla eltaantuneessa kookosöljyssä. Kävin nimittäin suihkussa aina iltaisin, ja voitelin itseni ennen sänkyynmenoa, minkä jälkeen öljy tietysti imeytyi osittain myös yöpaitaani jne. Ehkä tuo sinun kookosöljysi on toista laatua, mutta kannattaa olla vähän varuillaan, ettei sitä ainakaan liiaksi pääsisi imeytymään vaatteiden kuituihin. :) Hajusta kylläkin pääsi eroon, kun pesi 60 asteessa ja kuivatti raikkaassa ilmassa, joten no major hätä!

sanninen
Sairaan Ihana Sanni

Hupsista! Huomasin vasta nyt tämän kommentin! Itsekin huomasin saman ja tuntuu, että kookos tuoksuu yhä vaatteissani tuon kookoskokeilun vuoksi. Eikä se lopulta edes toiminut deodoranttina :)

Kommentoi

Ladataan...