Kun kuuntelen

Sairaan Ihana Sanni

Olen kärsinyt pitkään siitä, että haluaisin tehdä yhä musiikkia, mutta tuntuu ettei lauluääni kulje enkä osaa oikeasti soittaa mitään soitinta. Bändini kuolema eron myötä on aiheuttanut minulle suurta surua ja uuden musiikin tekeminen on tuntunut kipeältä, toisinaan jopa mahdottomalta. Olen yrittänyt selvittää mikä olisi minulle sopiva soitin? Haluaisin, että musiikkini olisi yksinkertaista (yksi soitin ja laulu) ja olisin musatoiminnassani muista ihmisistä riippumaton. Tämä musiikkiasia on ollut yksi kipupisteeni nyt jo yli vuoden ja välillä olen yrittänyt hyväksyä, ettei musiikin tekeminen ja esiintyminen olekaan ehkä enää osa elämääni. Se on tuntunut vaikealta, koska laulaminen yleisölle on minulle sata kertaa antoisampaa kuin maalaaminen galleriaan (joka sekin on kyllä mahtavaa). Viime viikolla tämä asia sai käänteen kun facebookissa tuli vastaan ukulelen alkeet- kurssi. En ymmärrä, miten mieleeni ei ollut tullutkaan se, että voisin mennä soittotunneille itsenäisen opiskelun (josta ei selkeästi kohdallani tule yhtään mitään) sijaan. Ilmoittauduin kurssille ja se alkaa jo tällä viikolla! Nyt unelmoin omasta elektroakustisesta ukulelesta.

On taas se kausi kun pitää kirjoittaa omasta työskentelystään. On oikeastaan pakko saada apurahaa taidejuttuihin, koska ensikesän näyttelyvuokrat ovat todella kovat! Omasta työskentelystä on aika hankala kirjoittaa, koska ollessaan vielä kiinni tekemisessä ja teos vielä vaiheessaan, ei näkeminen ulkopuolelta ole kovin helppoa. Aloitin eilen lukemaan Michel Houllebecqin Maasto ja kartta- kirjaa. Kirja kertoo taiteilijasta, jonka teoksissa on jotakin samaa kuin omissani. Tai ainakin siinä, miten kirjailija taiteilijan tekemistä ja teoksia kuvaa. Sain kirjasta vastauksia ja nyt yksi hakemus on tehtynä.

Vielä kaksi kuukautta sitten kärsin myös siitä, kuinka tyhmä olen. Ajattelin, ettei minulla ole mitään sanottavaa tai mielenkiintoista annettavaa kenellekään. Nyt tilanne on ihan erilainen. En ole niin lukenut (ja älykäs) mitä haluaisin, mutta olen alkanut huomaamaan "lahjat" itsessäni. Olen keskittynyt enemmän niihin kuin itseni mollaamiseen. Varmasti masennuslääkitys on auttanut minua tässä asiassa! Ilkeä ja vaativa ääni päässäni on hiljentynyt. Ihmisetkin ympärilläni huomaavat rentoutumiseni ja parempivointisuuteni. Sinänsä mikään ei ole muuttunut elämässäni parempaan suuntaan parina viime kuukautena, mutta nyt pystyn näkemään selvemmin kaiken hyvän elämässäni. 

Sitä vain, että asiat tuntuvat hyviltä ja elämä menee parempaan suuntaan. Se johtuu ihan varmasti siitä, kun olen oppinut kuuntelemaan itseäni niin hyvin. Kun kuuntelee ja kuulee, pystyy elämäänsä pikkuhiljaa muuttamaan haluttuun suuntaan. 

 

 

 

 

Kommentit

Ihastunut (Ei varmistettu)

Olet tosiaankin ihana!

sanninen
Sairaan Ihana Sanni

No kiitos! <3 Onneksi myös vastapainoksi kamala.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.