Maailman paras päivä!

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Tämä on maailman paras päivä. 13.4 jokaisena vuotena elämässäni on ollut paras päivä. Se on päivä jolloin minä synnyin tähän maailmaan. Tämä päivä on tärkeä myös äidilleni ja isälleni, mummulleni ja kaikille, jotka minua rakastavat. Ja vaikka usein mietinkin ettei elämälläni ole merkitystä ja olen huono ja paha ja raskas taakka maapallolle, niin silti, minä rakastan tätä päivää. Syntymäpäiväni, jolloin lumenkin sataessa sisälläni paistaa aurinko, saisi jatkua ikuisesti.

On surumielistä katsoa vastasyntynyttä kuvaansa ja nähdä tuo pieni punainen avuton ihminen. Ei pysty olemaan miettimättä, mitä kaikkea tässä elämässä on kokenut. Että kuinka tuo pieni ihminen pystyi edes kasvamaan aikuiseksi? Kuinka minusta tuli jo tämän ikäinen ja kuinka kaikki tapahtumat ovat muokanneet minusta juuri tämän 37-vuotiaan Sannin? Etenkin kulunutta vuotta miettiessä tunnen ylpeyttä itsestäni. Olen niin paljon vahvempi ja kypsempi, nöyrempi, kriittisempi ja kyseenalaistavampi. Olen ensimmäisiä kertoja kysynyt itseltäni "kuka sinä olet" ja "mitä sinä haluat" kaltaisia kysymyksiä. Aikaisemmin olen ottanut vastaukset ns. opitusta. On paljon asioita/mielipiteitä, jotka ovat kulkeneet aina mukanani. Helppo esimerkkilause "olen koiraihminen" on sellainen oletus, joka kaikilla minusta on. Niin on ollut itsellänikin. Pidän kyllä lähes kaikista eläimistä mutta nykyään ymmärrän etten ole mikään koiraihminen. En minä jaksa esimerkiksi harrastaa koiran kanssa muuta kuin lenkkeilyä (ja ehkä namujen piilottelua)ja jos minulla olisi ongelmakoira, kokisin elämäni raskaaksi. Tämän hetkinen koirani on minulle juuri sopiva, koska se on helppo ja saan siitä hiljaista seuraa. Olen myös aina luullut olevani tietynlainen parisuhdeihminen. Tämä on selkeästi opittua, nähtyä ja luettua. Ja sen takia kaikki suhteet ovat loppuneet. Voi olla, että jatkossakin loppuvat, mutta se ei ainakaan johdu pakotetusta monogamiasta, yhdessä asumisesta ja liian useista jaetuista päivistä viikossa. Ihmeellistä, että vasta tässä iässä tiedostaa tilan ja itsenäisyyden tarpeen. Muutenkin eron jälkeen on muuttunut niin paljon, käytännössä ja omassa päässä, ettei ole edes vielä valmis tähän kaikkeen muutokseen. Vaikka tietää millaisen elämän haluaa ja asiat ovat alkaneet menemään haluttuun suuntaan, on tahti ollut liian nopea eikä pää ikäänkuin ole sopeutunut muutoksiin (vaikka ne ovatkin toivottuja). Ihan kuin olisi vuoristoradassa tai kuin voittaisi jatkuvasti onginnassa lempiasioitaan.

En palaisi mistään hinnasta menneeseen. Tämä hetki on paras. En ymmärrä nuoruuden ihannointia kun ainakin itsellä siihen on liittynyt niin paljon surua, sekoilua ja huonoa käytöstä. En myöskään ymmärrä sitä, kuinka vanhojen ihmisten suhteen annetaan paska käytös anteeksi: "Jos olet ollut kusipää 90 vuotta niin saat olla vastedeskin". Ja mitä epätrendikkääseen naaman vanhenemiseen tulee, niin musta on ainakin ihan helvetin hyvä etten enää näytä tolta ku kuvassa! Vanheneminen on tosi jees, kunhan ei katkeroidu liikaa ja tajuaa, että muutos itsessä on läpi elämän mahdollista. Vanha koira todellakin oppii uusia temppuja (esim mun ihana edesmennyt rasittava saksanpaimenkoirakin oppi). 

 

Share

Kommentoi

Ladataan...