Omakotitalossa

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Olen niin onnellinen siitä, että olen selvinnyt lumitöistä. Tein sellaisen päätöksen, että teen lumityöt vaikka kolmesti päivässä, jolloin lunta ei ole liikaa kerralla ja on silloin selälle kevyempää. Jos lunta ei sada koko päivää jaan pihan kolmeen osaan tehden aamulla yhden, päivällä toisen ja illalla kolmannen osan. Yläpiha on kaikista rankin, koska se pitää tehdä sellaisella isolla lapiolla. Yläpihassa on parkkipaikka ja tie polttopuille. Keskipihaan kuuluu puiset portaat, niiltä tie ulko-ovelle ja ulko-oven edusta. Tämä hoituu helpoiten harjalla. Lumi on ollut nyt sellaista kevyttä ja puuterimaista. Kolmas osa on alapiha. Sinne vievät betoniportaat, saunan edusta ja polku kompostille. Pienessä pihassa paljon portaita, kulmia ja tasoja. 

Jos lumen antaa vain kasaantua ja lisääntyä ja vielä tallaa sitä kulkiessaan tiiviimmäksi, on sen luominen lopulta liian rankkaa. Kun murehdin syksyllä ystävälleni tulevia lumitöitä ja sitä, että en välttämättä pysty niitä tekemään hän ihmetteli miksi en vain tee kinttupolkua. Syy siihen on se, että asun rinteessä ja pihani on yhtä alamäkeä. Jos siis pakkasella sataa lunta ja alan tekemään kinttupolkua ja sitten tuleekin lämpimämmät säät ja lumi sulaa ja sitten taas pakastuu, tulee pihasta maailman vaarallisin. Vuosien takaa muistan kyllä niitä aikoja kun pihani näytti jääradalta. Ja jos kaadun, hajoan varmaan sadasta kohdasta.

Yläkerrassa on +18 astetta, ulkona -12. Kun pakkanen menee yli kymmeneen alkaa yläkertakin kylmenemään. 18 on vielä siedettävä lämpö, mutta 17 jo liian kylmä. Yläkertaa lämmittää lämpöilmapumppu, jonka tehot alkavat laskemaan pakkasen mennessä alle -15. Yläkerrassa on onneksi porinmatti jolla lämpöä saa nostettua kahdella asteella. Porinmatti ei valitettavasti varaa, mutta saa huoneen nopeasti lämpimäksi ja lämmittää noin neljä tuntia. Olin aamulla niin onnellinen pilkkoessani puita pienemmiksi (olen tässä hommassa aivan surkea! Nauran ääneen itselleni tässä puuhassa). Myös se, että aurinko paistaa ja saan lumityöt tehtyä antaa toivoa tulevaan. Tuntuu ihmeelliseltä asua 5km keskustasta ja elää tällaista maalaiselämää. Tällaiset arkiset asiat tekevät minut onnelliseksi ja etenkin se, että selviää yksin ilman muiden apua. Tietenkään en ole kivuton näiden töiden jälkeen, nytkin hermosärkyä jaloissa, mutta olen sellaisiin kipuihin jo niin tottunut. Olen kuitenkin niin paljon paremmassa kunnossa kuin kesällä.

Kun muutin tänne 8,5v sitten en todellakaan ajatellut millaista omakotitaloasuminen on. Olin vain unelmoinut pihasta koirilleni ja vapaudelle huutaa. Tiedän, että en ole omakotitaloihminen. Mutta olen kyllä päässyt kosketuksiin asioiden kanssa jotka tuottavat suurta nautintoa sekä saanut oppia käytännöllisiä asioita, joista on vain hyötyä. Usein unelmoin helpommasta asumismuodosta, niin että kun joku homma ei toimi voi vaan soittaa talonmiehelle. Koen myös huonoa omaatuntoa kun asun näin tilavasti ja hienosti yksin. Tästä talosta lähteminen ei kuitenkaan olisi niin helppoa kun se on myös kasvanut osaksi minua. Juuri nyt ahdistaa aika paljonkin kun jäin tänne Jyrin ja minun rakentamaan kotiin, meidän muistoihin. Vaikka Jyrin muutosta on jo 6 viikkoa saan välillä paniikkikohtauksia kun tajuan ettei hän asu täällä enää. Kuusi vuotta on kuitenkin pitkä aika. Pikkuhiljaa näiden seinien sisälle syntyy kuitenkin uutta elämää, ei vain sellaista, joka muistuttaa meistä.

 

Share

Kommentoi

Ladataan...