Onnellinen päivä

Sairaan Ihana Sanni

Jos olisin kirjoittanut sunnuntaina olisi tästä tekstistä tullut surullinen päivä. Niitä on ollut vuonna 2016 liian monta. Mutta aikaisemmassa postauksessani kerroin jo surustani, enkä koe siitä lisää kirjoittamisen auttavan enää itseäni. Ystävät, äiti ja facebook saavat kyllä vielä valitustani kuulla.

Monena päivänä olen miettinyt miten onnellinen olenkaan! Joskus vain sitä on hankala huomata kivun takaa. Työ, ystävät, taloni, Jyri, Katja ja Filemon. Aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja linnut konsertoivat. Kuulostaa kliseiseltä mutta on niin hienoa ja koskettavaa, että tekisi mieli huutaa! Lopetettuani masennuslääkkeeni reilu vuosi sitten olen alkanut tuntemaan kaiken niin voimakkaasti. Itken usein surusta tai ilosta, päivittäin ja monesti ja se tuntuu siltä että elää. Tänään itkin fysiatrilla (kortisonipiikin pelkoa), bussipysäkillä sen fysiatrin ihanuutta (laittoi lähetteen niska- ja lannerangan magneettikuviin), lukiessani lehdestä jonkun elämäntarinaa, kohdatessani kivan ihmisen ravintolassa (joka kertoi kanssa itkevänsä monesti päivässä). Liikutuin kun opiskelijaryhmä kiitti minua avoimuudestani (tulivat tutustumaan tekemiseeni) ja ymmärsin kuinka uskallan taas pitkästä aikaa olla minä. Olen saanut paljon palautetta elämäni aikana suorista sanoistani ja liian kovasta äänestä ja niistä johtuen muuttunut aremmaksi ja sulkeutuneemmaksi. Viimeinen vuosi tapahtumineen on kasvattanut minua: osaan suodattaa pahimmat möläytykseni (sellaiset jotka voivat loukata toista) mutta uskallan taas olla minä. Koska en oikeastaan voi olla kukaan muu ja suurin ongelma onkin ollut se, että en itse ole hyväksynyt itseäni. Luullen, että muut eivät hyväksy. Ja jos eivät hyväksy, voivat sulkea elämästään pois. Niinkuin minäkin olen jättänyt taakseni ihmisiä joiden kanssa on liian hankalaa. 

Ihmeellisesti selviydyin siitä ahdistuksesta, joka minulle lääkkeet lopetettua tuli. Melkein huomaamatta se meni ohi, koska tilalle tuli tämä kivuista johtuva suru. Nyt taas on jonkinlaista toivoa, että tilani tästä vähän paranisi. Kuulemma vain 1% ei parane. On myös mahtavaa tajuta, että vaikka fyysinen terveys on vaakalaudalla voin pitää kiinni itsestäni. Voin yrittää olla viisaampi. Olla häpeämättä sitä mitä olen. Ja miks pitäiskään kun on näin ihana!

 

 

Share

Kommentoi