Peuraperjantai

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Tämä on ehkä hienoin ja suurin tekemäni maalaus. On ihmeellistä, kuinka suruni ei näy teoksissani. Työnteko on ollut muutaman viikon ajan raskasta ja jos olisin ennustanut mitä saan aikaiseksi, olisi lopputulos ollut jotakin harmaata ja ankeeta. Vaikka olisi mitä kriisejä voin aina luottaa siihen, että työni saa minusta ulos kauneimman. Minun työni pelastaa minut.

Tämä on kooltaan noin 4m x 1,7m

Peurat on pohjamaalattu kullalla ja ne kimaltelevat ihanasti, tämä ei tietenkään välity kuvasta.

Aluksi näin suuren eläimen maalaminen tuntui todella hankalalta. En yhtään tiennyt onnistuisinko. On paljon helpompaa maalata pienempiä kuvia, silloin pinta-ala on ns hallinnassa. Erittäin tyytyväinen olen peurojen kasvoihin, joissa rentouduin enkä odottanut itseltäni mitään ja näin jälki on elävä, rento ja minulle uusi. 

Pidän myös paljon turkoosista ruohosta ja sen graafisuudesta. Nyt kun olen maalannut paljon ja saanut vähän itsevarmuutta tuntuvat teoksen ensimmäiset osat (esimerkiksi tämä) vähän huonoilta. Mutta luotan siihen, että kokonaisuus lopulta toimii ja keskenään erilaiset kuvat synnyttävät mielenkiintoista tarinaa.

 

Share

Kommentit

vilinka4 (Ei varmistettu)

Varmaan tosi vaikeeta maalata tollasta isoo pintaa ja hahmottaa kokonaisuus, mutta hienosti oot onnistunu!

sanninen
Sairaan Ihana Sanni

Kiitos! Vain harjoitus tekee mestarin.

Kommentoi

Ladataan...