Uusi suunta

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Päätäni särki vuonna 2015 noin 180 päivää. Se on vittumaista se. Olen kärsinyt migreenistä 20-vuotiaasta, mutta vasta viimeisen kahden vuoden sisällä se on kroonistunut. Olen hoitanut sitä akupunktiolla ja kokeillut erilaisia estolääkkeitä, seisonut päälläni, meditoinut, syönyt lisäravinteita, painellut akupisteitä, yrittänyt olla positiivinen... you name it. Ja kaikki tämä on ollut turhaa, koska olenkin keskittynyt väärään asiaan: migreeniin. 

Selkäni on ollut paska yli kymmenen vuotta, mutta reilun vuoden olen kokenut itseni sen kanssa invalidiksi. Olen tehnyt paljon surutyötä menetysteni kanssa (rakastamani liikuntalajit, oman fyysisyyteni "katoavaisuus", kivun kestäminen ja kaiken tämän hyväksyminen). Olen kuntouttanut selkääni kaikilla mahdollisilla tavoilla ja kokenut ettei länsimaalainen lääketiede tai vaihtoehtohoidotkaan ole pystyneet minua auttamaan. Olen rypenyt itsesäälissä. Nyt selkä on ollut noin kuukauden ajan parempi, olen pystynyt käymään jumpissa ja jopa tekemään pihahommia. En todellakaan vielä ole kivuton ja takapakkia voi tulla koska vain, mutta nyt olen ymmärtänyt sen, että kaikki hoidot selkäni suhteen ovat olleet turhia. Minun tapauksessani ainoa auttava asia on ollut aika. Ymmärrän hyvin myös sen miksi olen tehnyt kaikkeni edesauttaakseni parantumistani. Mutta nyt tiedän sen olleen turhaa.

Kolmas ikävä asia on omituinen niskakipu, joka on jatkunut melkein kaksi vuotta. Ikävintä on ollut sen vaikutus työskentelyyni ja olen pelännytkin, etten enää pysty piirtämään. Niskanikin kanssa olen tehnyt kaikkeni. Mutta nyt lopetin fysioterapeutin antamat jumpat ja päätin, etten keskity enää niskaani. Ikäänkuin työnnän sen sivuun, en anna sille huomiota. Ne jumpatkin ja niiden päivittäinen tekeminen lisäsivät kovasti stressiä eikä niska saanut koskaan olla levossa.

Ja nyt asiaan. Lopetin masennuslääkkeiden syönnin helmikuussa 2015, melkein siis kaksi vuotta sitten. Myös sen jälkeen ovat oireiluni pahentuneet radikaalisti. Tämä tuntuisi viittaavaan siihen, että lääkkeiden ns helpottavan vaikutuksen loputtua stressitasoni on noussut huomattavasti. Vihdoinkin olen ymmärtänyt ettei minun kuuluu hoitaa suoraan pääni, selkäni tai niskani oireita, vaan stressiäni, joka hidastaa parantumistani. Koen, ettei mieleni ole jaksanut enää käsitellä elämäni stressaavia asioita ja kehoni on tullut mukaan jakamaan niiden taakkaa. Olen ollut alusta saakka tietoinen, että oireiluni ovat osittain psykosomaattisia, mutta vasta nyt olen TODELLA ymmärtänyt asian. 

Tämän ymmärryksen jälkeen päätäni ei ole särkenyt kolmeen viikkoon niin paljoa, että minun olisi pitänyt ottaa täsmälääke (normaalisti olen joutunut syömään niitä viikottain). Voin kertoa, että elämä on sen ansioista lähes 100% helpompaa. Myöskin selkäni parempi tilanne, joka on mahdollistanut selviytymisen pihatöistä sekä jumppailut ovat vaikuttaneet mieleen. Niskakaan ei ole niin usein polttavan kipeä ja tähän varmasti auttaa ne jumpatkin. Kun yksi ongelma alkaa helpottamaan siitä voi alkaa mukava ketjureaktio. Kivuttomuus on nyt mulle niin pop ja sillä, että sitä on vähemmän on todella suuri vaikutus hyvinvointiin. Olen saanut niin paljon "neuvoja" kivuttomilta ihmisiltä, että, annat vaan itses olla onnellinen, ja todellakin voin sanoa että tuo neuvo on naurettavinta paskaa mitä oon kuullut!

#sannibussipysäkillä (kuvailen itseäni aina tällä samalla bussipysäkillä, siinä on ihanat heijastukset, otan kuvan ja sitten bussissa kirjoitan sen hetken ajatuksia instagramiin. Sieltä löytyy lisää samalla hashtagilla.)

 

 

Share

Kommentit

Ak0986533156899543 (Ei varmistettu)

Kiitos tästä tekstistä todella!. Mulla aloitetaan estolääkitys vuodenvaihteessa. Sitä ennen kitkutan fyssarin antamilla jumppaohjeilla päivittäin, ja voi että se on ankeaa, mutta haluaisin edes yrittää, josko jumppa auttaisikin, enkä tarvitsis sitä lääkitystä.. nyt on mennyt noin 10 täsmää ja 10 ibumaxia kuukaudessa, että varmaan toisaalta parempi se esto kuin tuo määrä. Tajusin tuon lääkkeiden runsauden vasta tyyliin eilen, kun luin migreenipäiväkirjastani. Mulla kans selkä vaivaa ja usein aiheuttaa migreenin, menee jumpasta, jännittämisestä, nukkumisesta, istumisesta, vääristä joogaliikkeistä jne niin jumiin että hengittäminen sattuu ja lopulta päähän sattuu myös. Onneksi ei kuitenkaan ihan päivittäistä ole. Tiedostan kyllä selän jumiutumisen stressistä johtuvat syyt, mutta aina vaan ajattelen, että kunnon yöunilla poistan päivän stressin. On vaikeaa alkaa vähentää päivän tekemisiä, kun kaikki muut ihmiset tuntuvat tekevän niin paljon, ja minä vaan pötkötän kotona iltaisin sohvalla, koska en jaksa tehdä mitään, koska olen päivällä jo touhunnut. Perheestä en haaveile, mutta jos haaveilisin, niin oisin kyllä katkera, kun tuntuu, että sitä olisi todella vaikea yhdistää tällaiseen elämään, tai sitten olisin vielä särkyisempi ja kuolleempi kuin nykyään. Ymmärrän myös todella hyvin sen katkeruuden urheilemaan kekeneviä ihmisiä kohtaan, mistä oot aiemmin kirjoittanut. toivon vaan, että pystyn pitämään nämä lajit, koska nyt jo olen joutunut karsimaan liikuntalajeja tosi paljon; esim ei juoksua kuumalla säällä, vain alle +10 asteessa, pakkanen paras. ei yin-joogaa eikä hot joogaa, mutta flow-tyyppiset ja astanga ok. ei jumppaa, joka nostaa sykettä, mutta rauhallinen lihaskuntojumppa ok(paitsi ulkona viileässä sykettäkin voi nostaa). Uidessa pää aina veden alla, jotta vesi viilentää päätä ja näin ehkäisee migreeniä. ei missään nimessä saunaa uinnin tai jumpan päälle. Onneksi on paljon asioita, joita pystyn tekemään, mutta kieltämättä pelkään, että tilanne pahenee. Mulla todettiin juuri skolioosi, jota ei oikein voi parantaa, mutta joka on yksi migreenieni syistä. Ehkä pitää kuitenkin yrittää vielä vähentää elämästä niitä stressaavia tekijöitä. Pitkä avautuminen, sori jos ei kiinnostanut, mutta halusin tämän kaiken sanoa :)

sanninen
Sairaan Ihana Sanni

Hei!

Vasta nyt huomasin kommenttisi, toivottavasti vielä joskus näet tämän. Ihanaa jos tekstistäni oli jotakin hyötyä sinulle, se on se syykin kirjotella, että joku voisi samaistua tai saisi apua. Mulla ei nyt tosiaan ole yhtäkään estolääkettä tähän päähän kun en koskaan löytänyt sopivaa. Toimivan lääkkenkin etsiminen on niin raskasta, kun voi tulla ikäviä sivuoireita eikä se auta siihen mihin pitäisi. Jouduin pahimpina aikoina syömään 18 triptaania (täsmä) kuussa. Teidän, että monilla on asiat vielä pahemmin- mutta kyllä on ollut masentavaa. Mun päänsäryt on nyt voinut paljon paremmin jo 3kk, särkee ehkä parina päivänä kuussa kuukautisten aikana ja silloinkin voi mennä ilman lääkettä ohi. Syynä voi olla eropäätös (tietynlainen pitkään jatkunut stressi loppunut) tai se, kun aloitin ruokasoodan syömisen (yksi luontaistuotetyyppi vinkkasi: tyhjään mahaan aamulla vesilasi, jossa 1/2 tl soodaa ja pikkuisen suolaa). Tai molemmat yhdessä. Ihan sama mikä, kunhan on auttanut :) Voi kun sulle löytyisi sopiva lääke heti ekalla yrittämällä!

Urheiluista luopuminen sucks. Me se tiedetään. Olin juuri yhdellä työväenopiston jumppatunnilla ja neljän tunnin jälkeen ohjaaja muutti ohjelmaa eikä se käynytkään mun selälle. Meni nekin rahat siis hukkaan. Tajusin, ettei mun kannata harrastaa mitään, mikä maksetaan etukäteen kun ei tosiaan tiedä onko osallsitumiskunnossa miten kauan. Oon nyt ollut kohtuuttoman paljon flunssassakin. Jotenkin on niin vitun herkkä nykyään kaikelle. Mikä rampauttaa, mikä laukaisee migreenin, mikä vie kaikki voimat. Nyt mietin, kun vähän olen tutustunut siihen mitä pää ja kroppa kestää, että voisin aloittaa kuntosalin. Masentaa sekin kun on kaikki lihakset ns. kadonnut ja keho sen myötä muuttunut. Pinnallisia juttuja nää on, mutta ihan ymmärrettäviä. Kuntosali siksi, että siellä voisi tehdä kaiken varovasti tuttuja liikeratoja pitkin. Ja vielä kun palkkaisi ekoille kerroille PT:n ja saisi itselle omine vaatimuksine sopivan ohjelman. Eikä nyt tulee muutakaan mieleen, kaikki oikeesti itseä kiinnostavat liikunnat ei nyt sovi.

Tuo stressi on paha. Tänäänkin päätin että en tee töitä ja oon sitten ihan paskana siitä. Tietää että tämä on itselle hyvästä mutta miettii tätä suorittavaa yhteiskuntaa ja näkee vain itsensä turhuuden. Eli loikoilupävätkin menee hukkaan kun stressaa laiskuuttaan. Mun pitäs lähteä retriittiin. Ainoo vaan että pitäs raahata sinne oma sänky ja jos olis meditaatiota niin myös keinutuoli (en voi meditoida istuvalteen ja maaten kipujen takia). Vittu kun on vaikeeta :) Mutta tsemppiä sulle! Olen iloinen kun kirjotit ja tekstisi auttoi minua. Tajuaa taas että ei oo yksin tän kaiken kanssa, kohtalotovereita löytyy. Hali.

Kommentoi

Ladataan...