Valinnat ja masennus

Sairaan Ihana Sanni

Perjantai-iltana kävelin kotikatuani ja näin naapurin pariskunnan tekemässä pihatöitä. Yhdessä mutta erikseen he siellä kyykkivät ja puuhastelivat omiaan. Tunsin vihlaisun sydämessäni! Itse olin matkalla keskustaan kuuntelemaan yhtä keikkaa, minulla oli pirteää huulipunaa ja olen vapaa tekemään mitä haluan. Ei sekään huono juttu! Ehkä tämä esimerkki kuvastaa hyvin valinnat, joita me elämässämme teemme. Oma kokemukseni on kertonut minulle sen, ettei minun kuulu asua yhdessä kumppanini kanssa, koska en ole sellaiseen nyt tai ehkä koskaan tarpeeksi joustava. Silti kadehdin ihmisiä, jotka voivat jakaa niin intensiivisesti arkensa. Kun olen valinnut tällaisen ns itsenäisen/vapaan elämän, joudun myös luopumaan paljosta. Jokaisen vain tulee itse miettiä mikä on elämässä ehdotonta ja minkä asian kanssa pystyy joustamaan. Vaikka valitsen oikein itselleni, joudun luopumaan jostakin turvallisesta ja seurauksena on kaipuu. 

Tiedostan kaipaavani läheistä parisuhdetta. Etenkin masennuskausina kaipaan kainaloa ja rakkautta. Vaikka ympärillä onkin monta hyvää ystävää, eivät ne vastaa romanttista suhdetta. Kaukosuhteeni uuteen ihmiseen on ihana ja merkittävä, mutta myös samalla surullinen ja haastava. Erostani on nyt 21 kuukautta ja miettiessäni elämääni hahmotan uuden ajan alkavan siitä. Tässä uudessa elämässäni minulla on ollut kolme masennusta. Jokainen on lauennut silloin, kun tunnetasolla on tapahtunut jotakin voimakasta ja arkeani heilauttavaa. Tämä viestii minulle siitä, että elämäni olisi hyvä olla mahdollsimman tasapainoista. 

Sana tasapainoinen ei ole ehkä ensimmäinen joka tulee mieleeni miettiessäni elämääni. Ammattini olen kokenut etenkin viimeisen vuoden aikana stressaavaksi. Tähän tietysti vaikuttaa myös fyysinen/henkinen kuntoni. Kun on tulossa näyttelyitä on pakko tehdä (vaikka tiedän, että minulla on kaikki perusteet tällä hetkellä sairaslomaan). Sopimus on allekirjoitettu ja jos perun joudun kuitenkin maksamaan galleriavuokrat. Tällöin kaikki olisi vielä turhempaa! Vain taiteilija voi ymmärtää mitä on tehdä ammattitaitoisesti töitä vuodesta toiseen ilman palkkaa. Rahattomuus stressaa, jaksaminen stressaa, omien ideoiden kiinnostavuus ehkä kanssa. Myöskään tapani olla suhteissa ei ole helpoin, mutta ymmärrettyäni etten voi jakaa elämääni vain yhden ihmisen kanssa, ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Monisuhteisuudessa tulee aika usein yllättäviä käänteitä ja mukana on niin monen ihmisen tunteet ja toiveet ja kaikkia niitä tulee kuunnella ja pyrkiä ymmärtämään, unohtamatta ystävällisyyttä ja 100% rehellisyyttä (nämä kaikki tulisi tietysti olla mukana ihan kaikissa ihmissuhteissa, ei vain polyamorisissa).

Ilman tätä perinnöllistä geneettistä sairautta elämä olisi usein varmasti helpompaa, mutta varmasti myös usein vaikeaa! En itseasiassa koe elämän haasteita mitenkään negatiivisina, koska ihminen voi aina opetella uusia tapoja olla ja suhtautua, voi aina oppia ja muuttua (sekin on valinta!). Ja kun selviää haasteista saa siitä selviytymisestä taas luottamusta ja voimia. 

 

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.