Viikko 2

Sairaan Ihana Sanni

Kaksi viikkoa sitten maanantaina aloitin kahdeksan viikon meditaatio-ohjelman. Kyseessä on hyväksyvään, tietoiseen läsnäoloon perustuva kognitiivinen masennushoito-ohjelma. Sen voi tehdä kuka vain tämän kirjan ja cd:n avulla. Oikeastaan suosittelen sitä ns. terveillekin ihmisille. Täällä viikko 1.

Toisella viikolla 30 minuutin kehomeditaation lisäksi tuli tehdä päivittäin 10 minuutin tietoinen läsnäolo hengityksessä. Lisäksi piti koettaa tulla tietoiseksi yhdestä miellyttävästä tapahtumasta päivässä juuri silloin kun se tapahtuu. Piti kirjoittaa muistiin, mikä tuo kokemus oli, olinko todella tietoinen siitä silloin kun se tapahtui, miltä kehoni tuntui, mitä ajatuksia ja tunteita koin silloin? Pyrin myös keskittymään hampaiden harjauksen lisäksi portaiden kävelyyn. 

Tämä viikko on ollut haastava, koska tiistain ja keskiviikon välisenä yönä alkoi kamala selkäkipu, joka säteili oikeeseen jalkaan hermokipuna. Olen joutunut kaksi kertaa Acutaan eivätkä kivut tunnu hellittävän. Yöt ovat ollet katkonaisia, koska missää asennossa ei pysty olemaan ja lähinnä olen joutunut kävelemään öisinkin. Kummasti kävely helpottaa joskus. Silti olen pystynyt meditoimaan kaikkina, paitsi yhtenä päivänä, jolloin en vaan kivultani pystynyt. Olen tehnyt kehomeditaation makaamisen sijaan kävellen edestakaisin huonetta. Portaisiin ja hampaiden harjaamiseen unohdan usein keskittyä. Kuljen kuitenkin päivässä kotini portaat monia kymmeniä kertoja ja niistä kaikista ehkä kahtena keskityn siihen tekemiseen. Kipu pitää aika hyvin kiinni kivussa ja huomaankin vielä olevani meditaation alkutaipaleella, koska luovutan kaiken tilan kivulle. Kaikista hankalimpia ovat olleet tietoiset miellyttävät tapahtumat. Usein on käynyt niin, että vasta miellyttävän tapahtuman jälkeen olen alkanut miettimään, että olipas paras aamukahvihetki, mutta siinä hetkessä en ole pysähtynyt miettimään asiaa. Illalla löytää päivästään monia miellyttäviä tapahtumia, mutta ne ovat jo menneet ohi. Ehkä kerran illalla kävellessäni bussipysäkiltä kotiin tajusin olevani tosi onnellinen: kohta kotona koirien luona ja pääsee nukkumaan ihanaa! Eli tässä tehtävässä en vain ole onnistunut niin hyvin mitä voisi eikä se pakottamallakaan onnistu. Varmaan tulee tulevinakin viikkoina pitää tämä mielessä jos saisi itsensä kiinni tietoisesti hyvästä hetkestä.

Tämä kipu ja kotona makaaminen/seisominen (töiden kasaantuminen ja pelko ettei parannukaan) on ollut haastavaa. Kuitenkin tuntuu siltä, että meditaatio on auttanut sen kestämisessä. En ole kertaakaan joutunut kauhean masennuksen valtaan. En oikeastaan edes ajattele tekemättömiä töitä, koska en nyt vaan mahda asialle mitään. En siis vatvo asioita liikaa ja se on jo iso edistys!

Tällä viikolla äiti ja ystävät ovat auttaneet tosi paljon. Aina joku soittaa, tulee käymään, vie koirat ulos, nostaa lattialta tavaran, pukee mulle kengät tai lähettää ihanan kuvan. Parasta huomata ettei todellakaan ole yksin eikä yhtään yksinäinen!

 

Share

Kommentoi