Viikko 5

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Tässä viikosta viisi. Kyseessä on hyväksyvään, tietoiseen läsnäoloon perustuva kognitiivinen masennushoito-ohjelma. Sen voi tehdä kuka vain tämän kirjan ja cd:n avulla. Oikeastaan suosittelen sitä ns. terveillekin ihmisille. Täällä viikko 1, täällä 2, täällä 3 ja täällä 4.

Viikolla viisi tietoisen läsnäolon jooga jäi pois. Päivittäin tuli harjoittaa tietoista läsnäoloa hengityksessä sekä hengityksessä ja kehossa. Sitten cd-soitin sammutettiin ja tieten tahtoen tuli palauttaa mieleen jokin vaikeus tai huolenaihe. Kirjan vinkkien avulla tutkin, miten voisin suhtautua lempeämmin ja ystävällisemmin ikäviin tunteisiin ja kehon tuntemuksiin. Hengähdystaukoa jatkettiin kolmesti päivässä. Viikolla neljä laiminlöin vähän hengähdystauokoa ja tämän viikon osalta se menikin paljon paremmin kun pyrin tekemään sen aamulla heti kun herään, lounaan jälkeen ja illalla muun meditaation yhteydessä. Toisina päivinä tein sen vain kahdesti. EN OLE TÄYDELLINEN!!!! Mutta saan anteeksi.

Tämän viikon aikana meditoinnista on tullut luonnollisempaa, se ikäänkuin on muuttunut normaaliksi arkeen kuuluvaksi asiaksi. Se ei ole enää irrallinen ja pakollinen. Ja viikkoviikolta huomaan enemmän sen hyviä vaikutuksia keskittymiseeni ja tapaani stressata tulevia. Ne ovat pieniä asioita, kuten kissanhiekkalaatikon tyhjennys. En enää tee sitä ajatuksella "pitää tehdä tämä niin pääsen tekemään jotakin muuta" vaan "teen tätä ja olen tässä ja tää on kivaa". Tai koirien tassujen pyyhkiminen jokaisen lenkin jälkeen: ennen se ärsytti, ärsytti helvetisti! Mutta nyt vaan istun alas ja pyyhin tosi huolellisesti ne kahdeksan tassua ja tulee varmasti puhtaampaa kuin koskaan aikaisemmin. Ja mitä stressiin tulee niin tottakai stressaan, mutta huomattavasti vähemmän. En kamalasti mieti huomisen työhommia etukäteen. Luotan siihen, että kaikki hoituu.

Vaikeuden tai huolenaiheen palauttaminen mieleen oli hankalaa, koska päivän aikana päätin, mikä käsittelemäni aihe on. Päivällä ajatus asiasta ahdisti, mutta kun noin 20 minuutin meditoinnin jälkeen palautin sen mieleeni ja tunnustelin missä kohtaa sen tunnen kireytenä kehossani, ei asia oikein enää ahdistanutkaan. Eikä se silloin tunnukaan missään. Olen kyllä edellisen viikon aikana huomannut ahdistuksen tuntuvan eniten kaulan kohdalla sekä vatsassa. Mutta en koskaan kun otan asian tietoisesti käsittelyyni. Kuulostaa ehkä siltä että elämäni on todella huoletonta, kun kerta suurimmat tämänhetken ahdistuksen tuottajat ovat kodin sotku: autotalli joka on vain tungettu täyteen roinaa eikä suurinosa roinasta edes ole minun. Viikon viisi valmistauduin siis siihen, kun Jyri palaa kotiin (ollut poissa 7 viikkoa). Sitten ei ole enää yksin ja tämä yksin löydetty rauha rikkoutuu. Pelko, kuinka pystyn pysymään tässä ohjelmassa kun toinen on kotona? Pelko, kuinka jaksan toista ja toisen tavaroita, jotka eivät aina löydä paikoilleen? Siihen kotiinpaluuseen siis valmistauduin ja olen täyttänyt mieleni vaatekasoilla, likaisella hellalla, kahden ihmisen arjen yhdistämisellä, tavallani kontrolloida toista... eikä se ole minulle helppoa. Siinä on elämäni kompastuskivi. Minun pitää vain hyväksyä, muuttaa omaa suhtautumistani ja toivoa, että toinenkin muuttaa itsessään minun takiani jotakin, koska toista ihmistä me emme voi muuttaa. Jotenkin helpottaa, että ainakin voi yrittää muuttaa pikkuhiljaa omia pinttyneitä tapojaan olla ja ajatella... koska en voi aina vain siivoamalla poistaa ongelmaa- sen jälkeen tulee uusi roinakasa... tämä loputon kierre. Joten, minä opettelen hyväksymään. Eikä se ole helppoa 35-vuotiaana. (Huomautuksena, etä tässäkin asiassa on jo tapahtunut hyvin vähäistä muutosta)

Yksi ilta kävelin metsässä, oli vielä lunta. Katsoin edessäni olevaa tietä, jonka reunoilla kasvoi lumiset puut, katuvaloa vasten kimalteli leijuva lumi. Hetki kesti kaksi sekunttia, mutta se oli sellainen hetki, jonka olen kokenut viimeksi lapsena: näin VAIN sen ihanan maiseman, en mitään ajatuksia sen ympärillä. Se oli sellainen hetki, jolloin tajusin, miksi tätä meditaatiota teen ja kuinka kaunista elämä voi olla, kun on vain tässä hetkessä. Eikä todellisuudessa meillä ole mitään muuta, sen näkeminen vain vaatii minulta paljon työtä.

 

 

 

 

Share

Kommentit

Ronja on opettanu mulle tota tietoista läsnäoloa. Se on kai oppinu sitä Kimmolta. Se on turhan stressin välttelemisessä tosi hyvä. Just kerto mulle, että ennen aina stressas kouluun menoa, mutta ei nykyisin <3

sanninen
Sairaan Ihana Sanni

Jee hyvä Ronja!

Kommentoi

Ladataan...