Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

4. Kissani Onnikki

Oih! Onnikkikin oli niin ihana. Onnikin löysin 9-vuotiaana kaverini kellarikopista, jonne se pääsi ikkunan kautta. Ruokimme sitä jonkin aikaa ja kiertelimme ovelta ovelle etsien sen oikeaa koti. Äiti sanoi, että en saa tuoda sitä kotiin. Kun äiti sitten lähti työmatkalle salakuljetin sen huoneeseeni. Isi ei tietenkään huomannut mitään. Kun äiti tuli kotiin muistan että makasin sängylläni Onnikki kainalossani ja äiti rakastui siihen heti. Onnikki oli tosi suloinen kissa, joka ei raapinut eikä purrut, vaan seurasi minua kaikkialle ja jutteli. Kesäisin se sai olla mökillä vapaana ja talvet kului keskustan kerrostaloasunnossa. Onnikki kuoli kun minä olin jo aikuinen ja opiskelin kuvataiteilijaksi. Ihana kissa jonka muisto lämmittää sydäntäni.

5. Kultakalani Pampula

Meillä oli akvaariossa muitakin kaloja, mutta Pampula oli tärkeämpi kuin muut. Taisin ostaa sen omilla rahoillani 6-vuotiaana. Pampula oli vain muutaman sentin kokoinen mutta kuulin, että se kasvaisi tosi isoksi. Siellä se uiskenteli muiden kalojen kanssa kunnes muutaman viikon kuluttua kuoli. Muistan sen surullisena tapahtumana. Äiti veti sen vessanpöntöstä alas enkä voinut ymmärtää miten joku voi tehdä niin.  

Aikaisemmat kuolleet eläimet:

Koirani Nuppu

Undulaattini Tipi ja marsuni Kaneli

 

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Tänään maalasin kolme kuollutta eläintäni (kiireellinen aikataulu teoksen valmistumisen suhteen!), mutta haluan kirjoittaa nyt vain Nupusta. 

3. Koirani Nuppu

Nuppu-rakas oli ensimmäinen oma koirani. Olihan minulla ollut jo aikasemmin koko perheen yhteiset sekarotuiset koirat, mutta kun muutin 19-vuotiaana kotoa pois, ei äiti antanut niitä mukaani. 21-vuotiaana ostin Nupun ylioppilasrahoillani. Ostin myös pesukoneen- se elää vieläkin. Nuppu eli yhdessä marsun ja pupun kanssa, eikä se oikein hyväksynytkään muita eläimiä kuin jyrsijät. Se puolusti maanisesti häkkiään, jakoi ruoat jyrisöiden kanssa samasta kupista. Kaikki tykkäsivät porkkanasta. Mietin usein, miksi Nuppu on niin tärkeä? Ehkä se johtui saksanpaimenkoiruudesta, sen tavasta lukea kaikki ajatukseni sekä siitä, että kasvoin tytöstä vähän isommaksi tytöksi hänen elinaikanaan. Hän oli vieressä kun olin hullu, masentunut, rakastunut, ahdistunut, eksynyt, en yhtään mitään ja kun sitten osasinkin jotain, riemuitsin ja ehkä sekosin taas. Pitkään identifioiduin tämän koiran kautta: en nähnyt elämääni tai itseäni ilman sitä. Jos joku puhui pahaa Nupusta loukkaannuin. Nuppu oli maailman rakastavin mutta myös hankala koira, joka valvotti minua ajatuksissani monet yöt. Aggressiivisuutta muita koiria kohtaan ja eroahdistusta. Ei mikään ideaali ensimmäinen oma koira, mutta myös kasvattava ja vielä rakkaampi juuri vaikeutensa vuoksi. Nuppu oli aina kuin pentu eikä koskaan elänyt vanhan koiran elämää. 11-vuotiaana se ei vaan noussut yhtenä aamuna ulos. Eläinlääkäri antoi jotakin lääkettä ja vähän piristyttiin- ehkä sydämmessä oli vikaa? Viikon kuluttua tila huononi, syke oli kolme kertaa korkeampi mitä pitäisi, eikä hän jaksanut nousta. Soitin eläinlääkärille ja vein Nupun piikille. Se jaksoi vielä kävellä autosta lääkärille. Makasin Nupun kanssa lattialla ja kuuntelin kun hengitys pysähtyi. Tunsin helpotusta kun kipu ei kerinnyt kestämään kauaa ja koira sai elää vanhaksi. Tätä kuvaa maalatessa tunsin tosi kovaa ikävää enkä koskaan ohita saksanpaimenkoiraa ilman suurta rakkauden tunnetta.

Aikaisemmat kuolleet eläimet:

Undulaattini Tipi ja marsuni Kaneli

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Tänään aloitin uuden teoksen, jossa maalaan kaikista kuolleista eläimistäni muotokuvat pahvilautasille. Eläimiä on yhteensä 11. En maalaa eläimiä todellisessa kuolemisjärjestyksessä.

1. Undulaattini Tipi:

Ihan alkuunsa: häkkilintujen pitäminen on kamalaa eläinrääkkäystä (etenkin kerrostalossa häkissä huonojen hoitajien ja viihdyttäjien vuoksi). MUTTA mitäpäs eläinrakas Sanni 80-90 luvun taitteessa siitä olisi tajunnut. Saatiin isovanhemmilta lahjarahaa ja omassa pihassa sattui olemaan eläinkauppa. Kaksi undulaattia ja häkki ja vielä kissatalouteen. Siskolle toinen ja mulle toinen. Tipi oli siskon. Tipi oli rohkeampi, mutta ei siltikään uskaltanut koskaan häkistä ulos. Siskon kanssa oli kamalat jatkuvat lintuhäkinsiivousriidat. Häkki oli paskainen ja vesi likaista, siemenet joskus melkein loppu. En tajua mikä siinä oli niin vaikeata? Omasta mielestäni hoidin hyvin osuuteni mutta sisko ei! (voi olla että HALUAN muistaa väärin älä sisko siis masennu). Ja muutenkin miksi vanhemmat opettaa lapsilleen vastuuta ja hoitamista elävillä eläimillä? Tai ylipäänsä ostavat lintuja kakaroille? (Älä äiti hermostu en syyllistä!)

Sitten vanhempien ystävien kissa tuli kylään, hyppäsi lintuhäkin katosta alas ja sai tipin suuhunsa. Tipi saatiin pelastettua ennen puraisua ja se näytti ehjältä. Seuraavana päivänä se löytyi kuolleena lintuhäkin pohjalta. Huh! Ihan surullinen olo tulee kun miettii miten ankea Tipin elämä oli. Anteeksi.

2. Marsuni Kaneli

Vuonna 99, 19-vuotiaana, siivosin hämeenkadun H&M:llä arkiaamuisin. Siellä oli toinenkin siivooja, jonka nimeä en muista. Hänellä oli ylimääräinen marsu, jonka sain. Kaneli oli todella arka ja sen aikainen tyttöystäväni huomautti, että sillähän on krapula. Kanelin silmät olivat nimittäin punaiset (oho! maalasin ne vahingossa mustiksi). Häkinovi oli aina auki olohuoneen nurkassa, mutta ei se tullut sieltä ikinä ulos. Ajattelin, että kaveri voisi piristää ja aivokääpiönä otin kääpiöluppakorvan sen seuraksi. Miksi? Kyselen sitä yhä joskus huonoina hetkinäni? No ihan hyvin niillä toisinaan meni, nukkuivat päällekkäin, mutta usein luppis alisti marsua purren ja nylkyttäen sitä. Olikohan Kaneli minulla reilun vuoden kunnes annoin sen eteenpäin ihanaan marsuperheeseen, jossa se eli sata vuotiaaksi ja kuoli todennäköisesti onneen.

 

 

 

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Joitakin viikkoja sitten aloitin kahdeksan viikon meditaatio-ohjelman. Kyseessä on hyväksyvään, tietoiseen läsnäoloon perustuva kognitiivinen masennushoito-ohjelma. Sen voi tehdä kuka vain tämän kirjan ja cd:n avulla. Oikeastaan suosittelen sitä ns. terveillekin ihmisille. Täällä viikko 1, täällä 2 ja täällä 3. 

Viikko 4 vaati paljon ponnistuksia, koska jouduin heräämään töihin aikaisin, niin aikaisin, että en pystynyt meditoimaan yhtään aamulla. Marraskuu on tehnyt musta ihan voimattoman eikä sata kertaa yössä herättävä kissa helpota yhtään! Väsyneenä meditointi on huono, koska silloin nukahtelee liikaa. Työpäivän ja arkiaskareiden jälkeen olin tositosi väsynyt, mutta silti onnistuin. Yhtenä päivänä en kerinnyt hengähtämään hetkeäkään, jolloin suoritin meditaatioista vain 50 % (senkin magneettikuvattavana ontossa putkessa ja kamalassa metelissä. Meditaatio myös pelasti siellä minut klaustrofobiselta kohtaukselta). Mutta ei se mitään, siitä en jäänyt suremaan tai syyttelemään itseäni: sekin on jo suurta edistymistä ja todiste muutoksesta.

Viikolla 4 jatkettiin tietoisen läsnäolon joogaa (30min), tietoista läsnäoloa hengityksessä (10min) sekä tietoista läsnäoloa hengityksessä ja kehossa (10min). Yleensä teen ensin nuo kaksi lyhyempää putkeen ja sitten illemmalla kehomeditaation. Näiden lisäksi tuli tehdä hengähdystauko (3min) kolmesti päivässä. Täytyy myöntää että tässä olen lipsunut ja tätä on tullut tehtyä yleensä vain kahdesti. Toisinaan yritän tehdä hengähdystauon esimerkiksi koirien kanssa kävellessä ja siitä ei kyllä tule mitään! Häiriötekijöitä on vain liikaa ja jo ensimmäisen kysymyksen Mitä ajattelen? vastausta etsiessä ajaudun ajatuksiini ja taas sitä kautta ajatuksesta toiseen ja mitähän sitä söisi kohta jne? Sitten ärsyttää enkä pysty enää aloittamaan alusta. Ehkä tämän meditaation lyhyys antaa sellaisen vaikutelman minulle, ettei se olisikaan niin tärkeä. Vaikka kirjassa on mainittu, että se on juuri tärkein. Siinä ikäänkuin yhdistyy kaikki opittu. Lyhyt ja haastava helvetin hengähdystauko johon lupaan panostaa ensiviikolla!

Kaikista haastavin näistä harjotuksista minulle on tuo tietoista läsnäoloa hengityksessä ja kehossa. Kehon tuntemusten kuunteleminen on minulle hankalaa. Hengitykseen keskittyminen onnistuu paljon paremmin, vaikka harvemmin pää pysyy tyhjänä ajatuksista kauemmin kuin 20 sekunttia. Onneksi en syyllistä itseäni ajatuksista enkä yhtään pyri irti niistä. Se tietysti helpottaa mielen tyhjentymistä. Olen kyllä vihdoinkin löytänyt missä kohtaa kehossani tuntuu ahdistavat ajatukset ja suunnatessa hengitystä niihin saan kiristävän tunteen joskus pois: ihan vain sillä että ei yritä työntää sitä pois, vaan hyväksyy tunteen ja suuntaa hengityksensä siihen kohtaan. Tietoinen hengittäminenkin on hankalaa, koska mielestäni vaikutan hengitykseeni kun keskityn siihen. En vaan pysty antamaan sen virrata luonnollisesti ja rennosti vaan vaikutan sen kulkuun. Onkohan tämä yleine ongelma vai opinko senkin pikkuhiljaa? Tarvitsisin jonkun vertaistukiryhmän :) .

Tällä viikolla virittäydyttiin kuuntelemaan myös epämiellyttäviä ja miellyttäviä tunteita. Harmi vaan, että kymmenen miellyttävää tunnetta musertuu yhdenkin epämiellyttävän alle.

Juttelin eilen ystäväni kanssa. Hän on meditoinut yli 20 vuotta. Hänellä ei ole ole ongelmia häiritsevien ajatustensa kanssa ja nuorempana meditoinnit kestivät toisinaan kuusikin tuntia. Hän pystyy irtautumaan täysin kehostaan, niin ettei päässyt helposti takaisin. Kamala ajatus kun yrittää avata silmiään ja ne eivät aukea tai käden liikuttaminen ei onnistu. On niinkuin vankina jossakin omassa mielessään. Tajusin, että itse olen kyllä ihan alussa tässä enkä minä koskaan pääsisi tuollaisiin "suorituksiin". Itse olen vasta sillä tasolla, että pystyn hidastamaan itseäni ja rauhoittumaan näiden harjoitusten avulla. Enkä usko, että pystyn koskaan irtautumaan kehostani, sen verran hektinen ja "hengetön" olen.

Tällä viikolla läsnäolo on vahvistunut entisestään. Sosiaalisissa tilanteissa olen paljon paremmin läsnä, kuuntelen intensiivisemmin enkä mieti esimerkiksi kesken toisen puhumisen, mitä itse nyt haluaisin siihen sanoa. Tai kahvilassa istuessa kaverin kanssa en tunne kiirettä vaikka tiedostankin, että on aika kiire. Luotan siihen että aika riittää, enkä ainakaan murehdi sitä etukäteen niin kuin ennen. SILTI olen yhä aika ahdistunut enkä todellakaan koe elämää helpoksi, pelkään tätä alakuloa vaikka ihaniakin hetkiä on tosi paljon!

 

 

 

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Tänään aloitimme julkisen teokseni seinämaalaus osion. Ette uskoisi miten paljon tarvitaan säätöä ja selvittelyä, että ylipäänsä pääsee rakennustyömaalle hommiin. Huh! Nyt minulla on työturvallisuuskortti, rakennustyömaalle vaadittava kuvallinen henkilökortti, turvakengät, kypärä, heijastinliivi ja kulkukortti. Tää kulkukorttijuttu on niin ihana! Saan elää raksafantasiaani ja leimata kortin aamuisin saapuessani töihin ja illalla lähtiessäni töistä. Ruokatunnilla ruokaillaan mikroruokaa kontissa täysien pöytien äärellä kertakäyttöhaarukoilla ja juodaan Presidentti kahvia. Kukaan ei morjesta tai kommunikoi, räplää vaan puhelintaan. Pääsen naisten pukuhuoneeseen joka on yhden neliön kokoinen ja siellä sitten ollaan melkein päällekkäin ja huikataan päivänpäätteksi "huomiseen!". Kädet saa pestä punaisella saippualla joka tuntuu hiekalta: olin siitäkin niin innoissani että pesin kädet aina kun kävelin vessan ohi ja silloinkin kahdesti. Oi, oi kuinka rakastankaan fyysistä työtä, kun päivän jälkeen on oikeasti väsynyt ja tuntee käsissä ja jaloissa että tehty on. Työharjoittelija Sennillä meni varmaan hermot kun huusin kymmenen kertaa päivässä: MÄ OON NIIN ONNELLINEN!

Tässä mun teokselle tehty näyteikkuna:

Toi upee paperikuusi, roudari, lyijykynä ja vatupassi mahdollisti kuvion "heijastamisen" seinälle:

Onnelliset taukotilassa:

Teipillä rajaukset ja maalausta:

Mäkin tein välillä jotain:

Huomenna jatkuu unelmien duuni!

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Viisi viikkoa sitten aloitin kahdeksan viikon meditaatio-ohjelman. Kyseessä on hyväksyvään, tietoiseen läsnäoloon perustuva kognitiivinen masennushoito-ohjelma. Sen voi tehdä kuka vain tämän kirjan ja cd:n avulla. Oikeastaan suosittelen sitä ns. terveillekin ihmisille. Täällä viikko 1 ja täällä viikko 2. Tällä viikolla tein vasta viikon 3, koska oikea viikko kolmonen meni kivuissa ja lääkepöllyissä sairaalassa ja viikolla neljä jatkoin viikon 2 ohjelmaa (koska se tuntui hyvältä). 

Viikolla 3 kehomeditaatio jää tauolle ja se korvataan pitemmillä päivittäisillä istunnoilla, joita edeltää aina kymmenen minuutin lempeä tietoisen läsnäolon jooga. Ensin cd:ltä jooga seisten ja sitten istuma-asennossa tietoinen läsnäolo hengityksessä ja tietoinen läsnäolo hengityksessä ja kehossa. Yhteensä nämä kestävät 30 minuuttia. Viikolla 3 aloitetaan myös kolmen minuutin hengähdystauko. Hengähdystaukoa tehdään kolme kertaa päivässä tiettyinä kellonaikoina. Aluksi noudatetaan cd:n ohjeita kunnes saa juonesta kiinni ja pystyy antamaan itselleen ohjeet samalla tavalla.

Tämä viikko on tuntunut haastavalta. En ole osannut määritellä aikoja meditoinnilleni, niinkuin viikoilla 1 ja 2. Pidemmän meditaation olen pyrkinyt tekemään aamuisin, mutta usein en ole pystynyt kun on ollut muka kiire jonnekin. Teen sen kuitenkin aina. Jooga meditaatio on auttanut tajuamaan hengityksen ja kehon jännityksien yhteyden, sekä ehkä opettanut lukemaan omaa ahdistusta kehon tuntemuksien kautta. Mieli on yhä tekemisen tilassa mutta ei niin hallitsevasti. Etenkin alkuviikosta tapahtui stressaavia asioita ja kuristuksen tunne kaulassani meinasi viedä järjen. Aina tehdessäni kolmen minuutin hengähdystaukoa vain itkin. Lyhyesti meditaatiossa kysytään itseltä mitä ajattelee, mitä tuntee ja mitä kehon tuntemuksia kokee juuri nyt? Nämä tunteet tulee hyväksyä ja ottaa vastaan. "Tämä tunne on jo tässä... Oli mtä oli, se on jo tässä: otan sen vastaan". Vaikka hengähdystauko on lyhyt se on tuntunut merkityksellisimmältä tekemistäni meditaatioista. Siihen voi käyttää vain yhden minuutin tai kymmenen, tilanteesta riippuen, mutta se yleensä helpottaa keskittymistä jos ahdistaa ja kaikki tuntuu kaatuvan päälle.

Ajattelin, että tästä viikosta minulla olisi paljon kerrottavaa, koska niin paljon on muuttunut omassa olemisessa. Ehkä kuitenkin olen niin alussa, että en vaan vielä pysty. Kuitenkin olemiseni on hidastunut huomattavasti ja keskityn paljon paremmin hetkiin. Ihankuin omien aivojeni aktiivisuus olisi vähentynyt. Se on todella omituinen tunne... 

 

 

 

Pages