Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Löysin täydellisen mekon: Samujin Tetta dress. Tampereella sijaitseva liike OMB, josta sen ostin, jopa lyhensi sitä minulle kaupanpäällisiksi. Olin mekosta todella iloinen, koska minun on hankala löytää Suomalaisten suunnittelijoiden vaatteita, jotka näyttäisivät kivalta ja vielä istuisivat. Otin mekosta kämäsen kännykkäkamerakuvan kaverilleni. 

Jes! Täydellinen Jyrin avajaisiin! 72% puuvillaa, loput silkkiä. Tumma, mutta materiaaliensa puolesta kevyt kesäänkin. Huomaamaton (kun en tykkää että mua kytätään) mutta tosi uuh.

Istuin bussissa 6 tuntia, kävelin kilometrin, pönötin galleriassa 2h, istuin piknikillä. En tanssinut, en juossut, en tehnyt spagaattia, en dokannut enkä sekoillut. MUTTA masennuin aivan helvetisti kun illan päätteksi huomasin mekon revenneen helmasta!!!!!

Tein reklamaation ja sain rahani takaisin. Olisin myös voinut vaihtaa mekon uuteen, mutta en uskaltanut. Se hajoaisi ihan yhtä pian. Tällainen olisi ok jos olisin ostanut zalandolta 9e mekon, mutta ostin Samujilta 260e:n mekon. Oonko mä nyt liian kriittinen kun rupes harmittamaan vai onko nykyään ihan normaalia, ettei mikään enää ole laadukasta? Vai kuuluuko tällaista mekkoa käyttää niin, että vain seisoo paikallaan? Tämäkin mekko olisi voinut pysyä ehjänä jos edessä olevaa napitusta ei olisi ollenkaan. Miksei ammattilaiset testaa tuotteitaan ennenkuin laittavat ne myyntiin? 

Kerro, jos sulla on tämä mekko ja se on pysynyt ehjänä? Miten sen teit?

p.s tykkään Samujista yhä. 

 

 

 

 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Eilen istuin ystävän keittössä korkealla Hervannassa, katselin maailman kauneinta auringonlaskua kunnes säpsähdin ajatuksistani ja huusin JEE! Joku ihmeellinen nappi napsautettiin päässä: Aloin tuntemaan iloa pelon sijaan tulevista töistäni. Olen tottunut siihen, että suurimmat työni ovat yksityisnäyttelyitä. Vastuu 100% itsellä, mistään ei saa rahaa vaan kaiken maksaa itse-> ei huolta sitten siitäkään mitä muut ajattelevat. Tällöin myös olen oman itseni pomo ja vastuuvelvollinen vain itselleni. Nyt tilanne on erilainen: alan tekemään tilaustyötä, josta saan palkkaa. Minulla ja vain minulla on vastuu teoksen laadusta ja kestävyydestä. Olen työsuhteessa, etenemistäni seurataan, budjetissa tulee pysyä ja 10.12 on oltava valmista- niin lukee sopimuksessa. Aina tehdessäni jotakin, johon liittyy eräpäivä, olen kuitenkin "peloissani": onnistunko, kerkiänkö, osaanko? Vaikka vuosien kokemus kertoo, että olen aina selvinnyt, enkä ole inhottavimmassa kiireessääkään menettänyt täysin mielenterveyttäni, mutta taas huomaan sen kuinka huono itseluottamus minulla on. Aina kun saan jonkun projektin valmiiksi olen tyytyväinen, mutta jo pian hyvänolontunteen valtaa pelko. Tässä tämä urani huippuhetki nyt oli. Olen eilisen uutinen. Enää en tee mitään hienoa. Nuo lauseet oksettavat minua, mutta ne ovat totuus, joista pyrin pois.

Helmikuusta saakka olen ollut ahdistuneempi kuin vuosiin. Silloin lopetin mielialalääkitykseni 19 vuoden käytön jälkeen. Pystyn kyllä tuntemaan iloa, mutta lähes koko ajan kaulan ja vatsan välistä puristaa. Mielessäni on käynyt, pitäisikö lääkitystä nostaa takaisin? Sitten huomaan ajattelevani, kuinka tänäpäivänä kaikki ihmisten luonteenpiirteet tai ahdistukset luokitellaan sairauksiksi. Enää ei ole erilaisia persoonia, vaan jos sinä olet tosi innostuva ja joskus alakuloinen on sinulla kaksisuuntainen mielialahäiriö (tiedän, toisilla se on oikeasti!). Ehkä minun kuuluu olla vähän ahdistunut ja opetella elämään sen kanssa, tehdä työtä löytääkseni helpottavia keinoja, eikä taas blogata itseäni / ongelmiani pillerillä.

Työpöydälläni on pienoismalli, jonka tänään revin kappaleiksi. Niin piti tehdä, koska rakennus, johon teos tulee, on muuttanut mittasuhteitaan. Ensi viikolla tilaan MDF-levyt ja halusin varmistaa osien koot ja sen, kuinka monta niitä tarvitsen. Olen tilaamassa 2,7m x 2,8m kokoisia paloja eikä niiden kuljetus ole niin yksinkertaista, että jaksaisi tehdä sen useammin kuin kerran. Pienoismallissani 10cm vastaa metriä. Onneksi! Oli helppoa piirtää samaan suhteeseen MDF-levy ja laskea tarvitut palat. 

On tosi paljon, mitä tulee ajatella. Harvemmin nähdessään teoksen, miettii, miten suuri työ sen taustalla on ollut. Kun kyseessä on näinkin suuri teos (6m leveä, 1,5m syvä ja 3m korkea) pitää suunnitella kaikki hyvin. Kotiinpäästyni tajusin, että eihän tuon kokoinen MDF-pala edes mahdu mistään ovesta sisään! Vaikka olen onneksi saanut väliaikaisen työskentelytilan katutasosta, eikä tarvitse kuljetella portaita tms pitkin paloja, unohdin kokonaan ovet. Onneksi tajusin, että voin leikkauttaa Messupuussa paloja jo valmiiksi vähän pienemmiksi.

Tämä teksti poukkoilee enkä edes muista mistä piti kirjoittaa. On kuitenkin kivaa, että saan kirjoittaa tänne mitä vain ja kuinka sekavasti (kielioppivirheet!) vain. Tähän työhön on kerennyt uhraamaan ajatuksiaan jo niin kauan ja paljon. Teoksenhan piti olla valmiina jo Vuoreksen asuntomessuille kaksi vuotta sitten. Välistä odottelu on tylsistyttänyt ja turhauttanut. On paljon asioita (tekniset) jotka pelottaa ja sitten taas vastapainoksi en malttaisi odottaa itse maalausvaihetta. Maalaaminen kun on nykyään niin ihanaa! Jännä juttu, että vielä vuosi sitten pelkäsin sitä eniten.

Sain toisenkin aivan ihana unelmieni työtarjouksen! Mutta siitä kerron toiste. Tässä vihje:

 

 

 

 

 

Share

Pages