Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Tiesin, että 1.7. minulla alkaa työt. Sellaiset työt, joiden alkamista olen odottanut kauan ja joista viimeisimmät blogikirjoituksenikin ovat kertoneet. Tämän lisäksi minua kysyttiin tekemään Muuan miehen uuden levyn kannet (LP ja CD). Tunsin heti ahdistusta siitä, että ajoitus on niin huono. Kansien tulisi olla valmiit elokuun puolivälissä joten joutuisin tekemään kahta työtä päällekkäin- kansia lähinnä viikonloppuisin. Reilu vuosi sitten sairastuin burn-outtiin työskenneltyäni taidetarvikeliikkeessä myyjänä samalla valmistaen tulevaa yksityisnäyttelyäni. Taisin pitää noin kaksi vapaapäivää puolen vuoden aikana. Se oli kamalaa aikaa: aamuisin sydän hakkasi ja itkin, mutta työhuoneelle oli mentävä. Kun senaikainen kiire loppui, lupasin itselleni, että en tee töitä viikonloppuisin (kuin ihan satunnaisesti jos on ihan pakko) enkä päästä elämääni samanlaiseen tilanteeseen. Kaikkein tärkeimmäksi tuli oma terveys. Mietin levynkansiasiaa muutaman päivän ja otin kuitenkin työt vastaan. Vanha Minä nosti päätään: jos kieltäydyn, menetän jonkin mahdollisuuden, josta ehkä seuraa jotakin vielä parempaa. EI VOI SANOA EI. Ja ne muutamat kuvitustyöt, joita olen tehnyt, ovat tuoneet iloa ja rentoutta tekemiseeni. Tuli viikonloppu, menin mökille ja maalasin kissoja. Nämä kissat halusin kansiin ja asiat tuntuivat rullaavan helposti. Tein nopeat kuvaluonnokset etu- ja takakansista.

Julkaisija ja artisti pitivät kissoja hienoina, mutta eivät kansiin sopivina. He halusivat väriä, eläimiä, kasveja, lapsellisuutta. Minun oli hankala luopua kissaideasta, jota olisin halunnut viedä eteenpäin. Päätin kuitenkin kuunnella toiveita ja tein uudet ehdotukset. Nämä ideat eivät lähteneet musiikista vaan siitä, mitä minulta toivottiin.

Etukansi luonnos:

Tästä sain palautetta, no niin, nyt on hyvä meininki! Tästä on hyvä jatkaa. Mietin vähän takakanttakin:

Sekä CD:n sisäkantta:

Sain kuvistani hyvää palautetta, mutta myös kritiikkiä: tämä ja tämä ei ole hyvä. En kuitenkaan saanut kiinni siitä mitä muutoksia ehdotuksiini halutaan ja viikkojen kuluessa aloin tuntemaan liikaa ahdistusta kansista. Koin, että minulla ei nyt ole aikaa kokeiluille, vaan olisin halunnut selkeät ohjeet, joiden pohjalta olisin voinut edetä. En myöskään saanut yhtään tällaista tunnelmaa musiikkia kuunnellessani- näin vain ne hemmetin kissat! Jos tilanteeni olisi ollut erilainen ja olisin voinut keskittyä vain kansiin muutaman viikon ajan, olisin varmasti ne tehnytkin. Nyt ajatukseni ovat kuitenkin 100%sesti julkisessa taideteoksessani, enkä pysty antamaan keskittymistäni tarpeeksi Muuan Miehelle.

Maanantaina mietin, antaako vai ottaako tämä työ enemmän? Vielä vuosi sitten (ajatuksen tasolla) tiesin, että en voi ottaa kaikkia töitä vastaan, mutta silti otin. Vaikka usein tuntuu, ettei itsessä tapahdu minkäänlaista kasvua eikä virheistään tunnu oppivan, ovat tällaiset pienet merkityksettömät asiat minulle niitä suurimpia. Kädessäni voisivat olla suunnittelemani (yhden lempibändini) vinyylin kannet. Mutta mitäs sitten, jos olin sen koko ajan ihan stressaantunut enkä olisi pitänyt taas päiviin yhtäkään vapaapäivää? Tiuskisin läheisilleni, itkeskelisin stressittömien aikojen perään, selkäni kipeytyisi ja migreenit tuplaantuisivat? Ei sen arvoista. Haikein mielin luovuin töistä ja olo helpottui.

Oletko itse kieltäytynyt unelmiesi työtarjouksesta ja jos, niin miksi?

 

 

 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Tällä viikolla työt ovat edenneet hurjasti. Niin hurjasti, että maanantain peräkärryajelusekoilut tuntuvat viimekesäisiltä! Matkaa puuliikkeestä kotiin oli onneksi vain kaksi kilometriä kaksien liikennevalojen ja viiden apua huudon kautta. Kaikista ärsyttävintä (sana jonka olen tartuttanut työharjoittelijaani) oli liinoilla rimojen sitominen kiinni. Onneksi joku setä auttoi meitä ja nyt osaan senkin. Peräkärryn irroittaminen autosta tuntui vaativan nosturia. Ei kukaan kertonut, että pitää painaa samalla sellasta metallista nappia. On hyvä, ettei Jyri ole ollut kotona koko työskentelyn alun aikana, niin olen joutunut tekemään ITSE paljon sellaista uutta ja vaikealta tuntuvaa. On hyvä tunne kun oppii ja osaakin itse.

Saimme mdf-levyt leikattua jo viimeviikolla ja nyt haimme lisää rimaa, joilla rakennamme paloihin taustatuet. Vaikka teos tuleekin sisätilaan on varauduttava pieniin kosteusmuutoksiin, joka voi laittaa levyt ajan kuluessa elämään. Palaset on tietysti myös pohjamaalattu.

Ostimme samalla ajoretkellä myös jiirisahan. kaupassa olisi ollut sandaaleihini mätsäävä yksilökin, mutta päädyin tehokkaamman oloiseen. Tuskin teen sahaushommia nämä kengät jalassa.

Ensin rimat suunnitellaan, mitataan ja leikataan, sitten liimataan paikoilleen. Kunhan liima on kuivunut pala käännetään rimat lattiaa vasten. Piirretään merkit ruuvien kohtiin ja sitten vasta ruuvataan. Ei välillä niin yksinkertaista miltä kuulostaa. Minä hoidan sahaamisen ja Senni ruuvaamisen. Yhteistyö toimii todella hyvin! Jos perustaisimme yrityksen sen nimeksi tulisi Sennin ja Sannin Saha.  Voisimme tulla kotiisi tekemään oikeastaan ihan mitä vain, lopputuloksesta ei takuita, mutta lupaamme yrittää.

Paljon valmiita paloja.

Mun Super Ruuvaaja Senni.

Ja Onnellinen Sanni!

Ruuvit loppuivat perjantain kunniaksi kesken. Ei se mitään, koska ensi viikolla vielä vähän ruuvien kantojen piiloon paklaamista, hiominen ja taustarimojen maalaaminen ja sitten pääseekin itse asiaan- kuvien maalaamiseen! Jo nyt haikea olo kun Senni lopettaa luonani ensi viikon jälkeen. Miten mä sitten selviän? Kuka löytää mun kynän, avaimet, mittanauhan, kumin tai lounaan? Kuka laittaa imurin päälle kun imuroin sillä ilman virtaa? Kuka lukitsee kuviosahan terän etten leikkaa sillä kriittisiä paikkojani? APUA! Aika itsenäistyä. Jyri tuu jo kotiin!

 

 

 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Olen tuntenut ystäväni 4-vuotiaasta saakka. Välillä olemme olleet todella läheisiä, sitten taas vähän kaukaisempia. Tuntuu, että hyvä yhteys säilyisi, vaikka ei näkisi vuosiin. 

Toukokuussa toinen ystäväni piirsi hienon kuvan ja halusin ottaa siitä tatuoinnin. Varasin ajan (VARAUS nro.1) tältä lapsuudenystävältäni, koska hän niitä  ammatikseen tekee ja on siinä hyvä. Aika sovittiin seuraavan viikon perjantaiksi. Samana päivänä hän kuitenkin peruu ajan ja kysyy käykö lauantai? Mulle se on ok (VARAUS nro.2).  Heti jo samaisena perjantaina hän ehdottaakin taas uutta aikaa- maanantaita (VARAUS nro.3). No, sekin käy. Tässä vaiheessa olen jo kuitenkin vähän hämilläni. Kysyn tatuoinnin hintaa, koska äitini on luvannut maksaa sen minulle syntymäpäivälahjaksi. Ystäväni sanoo, että hän haluaa tehdä sen minulle ilmaiseksi! Siirrän Helsinkiin lähtöäni päivällä, koska hänelle käy vain maanantai-ilta. Maanantaina saan taas viestiä, kuinka kiire on ollut ja väsyttää ja että voitaisiinko tehdä toiste? Ajattelen, että hitto, harmittaa, kun siirsin reissuanikin, mutta en kai voi valittaa kun sen ilmaiseksikin saan. Kuitenkin varmistan ystävältäni haluaako hän oikeasti tehdä sen: Sä voit sanoa jos et jaksa tehdä sitä. Mutta Joo! Joo! Hän haluaa tehdä sen. Aika varataan tiistaille (VARAUS nro. 4). Tiistaina ystäväni kuitenkin jää sairaslomalle työuupumuksesta. Tämä peruuntuminen on täysin ymmärrettävä ja päätän, etten rasita kaveriani tatuointiajallani yhtään, vaan odotan kunnes hän on levännyt tarpeeksi. Varmistan myös sen, että hän haluaa tehdä sen yhä minulle. Hei kyl mä sen sulle haluaisin tehdä! :)

Kirjoittelemme seuraavien viikkojen aikana paljon ihan muista asioista. Kesäkuussa ystävä palaa töihin ja heinäkuun alussa hän itse kysyy koska tatuointi tehdään? Sovitaan aika (VARAUS nro.5). Sovittuna päivänä tulee viestiä Heip tehääks se tatska joku toinen päivä ku oliki niin kiirupäivä tänään? Siinä vaiheessa tuntuu jo uskomattomalta, että miksi hän ehdottaa itse aikaa jos sen taas aikoo perua? Ei kiva, miks ehdotat aikoja kun kuitenkin perut. Mä haluan vaikka sit olla maksava asiakas et saan sen joskus. Voitko suositella hyvää tekijää? Must on outoo että kohtelet mua näin. Itse kysyit että koskas se tehdään? Olin jättänyt sut asian suhteen ihan rauhaan koska en halunnut sulle työahdistusta. Mua on masentanut tää tosi paljon koko päivän. Ystävä pyytää anteeksi ja on pahoillaan. Voinko jotenki saada anteeks ja hyvittää tän? Sovimme ajan tälle keskiviikolle (VARAUS nro.6). Sanon, että en yhtään luota siihen aikaan. Hän lupaa todistaa olevansa luottamukseni arvoinen. En petä tällä kertaa!

Muutamaa tuntia ennen sovittua aikaa hän pyytää vielä kuvaa tatuoinnista. Lähden töistä vähän aikaisemmin, että kerkiän syömään ja pisuttamaan hauvat sekä lähettämään kuvan. Kun kävelen bussipysäkille hän siirtää aikaa puolella tunnilla. Sekin on ok. Bussissa istuessa saankin taas viestin, jossa kerrotaan riitaantumisesta pomon kanssa ja ettei tatuointia tänään tehdäkään! Sydämmeni alkaa hakkaamaan paniikkikohtauksen omaisesti. Ei se voi tehdä taas näin! En kuitenkaan palaa kotiin vaan menen keskustaan saakka. En tiedä mitä tekisin, kun tuntuu niin pahalta. Kai olin päättänyt LUOTTAA ja uskoin saavani sen kuvankin tänään.

Haluan saada anteeksipyynnön ja selityksen sille, miksi toista voi kohdella näin? Varsinkin, kun olen monesti varmistanut haluaako ja kerkiääkö hän tehdä sen? Menen "ystäväni" oven taakse ja tiedän, että hän on kotona. Hän ei kuitenkaan avaa ovea eikä vastaa viesteihini. Lähden pois. Päässä aika helvetin monta kysymystä, lähinnä mitä just tapahtu?

Kuvassa toinen ystäväni, jolle sain itkeä tätä asiaa. Heti tuntuu paremmalta.

 

Share

Pages