Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Joulukuusi on ollut joulun lempijuttuni viimeiset vuodet. Äiti tuo kotiovelle mökiltämme pienen kuusen. Koristelen kuusen, ihailen kuusta, nuuhkutan sen oksia ja toivon, ettei se koskaan kuole. Yleensä olen raahannut sen ulos vasta siinä vaiheessa kun oksilta roikkuu enää kaksi havua. Yhtenä vuotena Jyri sahasi sen pieniksi paloiksi ja raato makasi pihallamme ihan liian monta päivää- paloiteltu ystävä. Juolukuusen kuolema on ollut jo valmiiksi surullista. Ja sitten saatana ilmestyy aamulehden juttu kuusesta, joka kärsii joka hetki. Juuriltaan revitty kuusi kaipaa ystäviään, tietää kuolevansa ja tuntee joka hetki järkyttävää janoa.

Tieto satuttaa. Koko juttu luettavissa täällä. Ens vuonna en kyllä murhauta kuusta! Nyyh! 

Toisen murhaajan kuva täältä: http://www.huffingtonpost.ca/2014/03/24/woman-shoots-giraffe_n_5018520.html

 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Alle neljä viikkoa sitten Jyri muutti pois. Alle kolme viikkoa sitten sain valmiiksi suuren piirroksen. Nyt kun tajuan ajatella näitä kahta asiaa, niin ei yhtään ihme jos on vähän alakuloinen olo. En ole saanut aikaiseksi juuri mitään: puoleltapäivin huomaan olevani yhä kotona sormi suussa. Jos satun olemaan siinä vaiheessa työhuoneella on sormi sielläkin suussa. Kävelen (joko kotona tai työhuoneella) huoneesta tai kerroksesta toiseen, syön keksiä tai tuijotan kuollutta hämähäkkiä. Kun haen toisesta huoneesta kirjaa en muistakaan ottaa sieltä huoneesta sitä kirjaa. Otan jotakin muuta ja ajaudun takaisin lähtöpisteeseen jolloin ehkä muistan kirjan. Joskus menen takaisin, enkä muista ottaa sitä silloinkaan. Olenkohan väsynyt ja masentunut?

Yksi ystävä tekee sellaisia äänimaljahoitoja. Hän kertoi hoitaneensa kahta masentunutta ihmistä ja hoidon jälkeen molemmat olivat iloisia. Kysyin, mistä hän tietää potilaiden masennuksesta, että edeltääkö hoitoa haastattelu? Mutta hän kuulemma vain näkee sen ihmisistä. Kysyin näkeekö hän minusta miten voin, jos en kerro? Hän sanoi, että se on mahdotonta koska olen hänen mielestään niin hyvä näyttelijä. Melkein hermostuin hänen väittämästään, koska mielestäni olen aina oma itseni (etenkin nykyään kun en jaksa tuhlata yhtään energiaani mielistelyyn). Puhuimme asiasta ja lopulta ymmärsin miksi hän ajattelee niin: kun vaihdamme kuulumisia chatissa kerron lyhyesti olevani ahdistunut tms muuta kivaa ja sitten kun näemme olenkin puhelias ja energinen. Hänen maailmassaan nämä kaksi asiaa eivät sovi yhteen. Ikäänkuin minun tulisi aina meidän nähdessä itkeä, nukkua ja vetäytyä ja vain silloin voisin olla oikeasti ahdistunut. Viime kesänä etsiessäni itselleni sopivaa hermokipulääkettä (jota käytetään myös ahdistuneisuushäiriöön) aloin voimaan henkisesti vähän liiankin hyvin. Elämä oli aurinko sen muutaman kuukauden ajan. Sitten lääke alkoi aiheuttamaan pahoinvointia ja unettomuutta (eikä se auttanut kipuihin) niin lopetin sen. Mutta silloin ymmärsin kuinka ahdistunut olen ollut varmaan koko ikäni (tai 6-vuotiaasta saakka) kun tämän lääkkeen ansiosta minua ei kuristanut. Oli aika karseeta tajuta kuinka joku kuristaa minua kokoajan ja siitä on tullut normaali olotila. Kaveri tekin minullekin äänimaljahoidon- yhä ahdistaa!

Minua kiinnostaa eniten se, että voi kasvaa ja kehittyä. Mutta voiko ehkä peritystä ahdistuneisuudesta päästä pois? En haluaisi syödä enää mitään lääkkeitä. Jotenkin tuntuisi taas "helpolta ratkaisulta", oman itsensä kiertämiseltä. Mutta tosiaan... onko tämä itsessä sellainen piirre, josta en voi kasvaa pois? Olen opetellut elämän tämän kanssa kaksi vuotta (jolloin lopetin masennuslääkkeet ja oloni muuttui erilaiseksi, huonommaksi) ja yrittänyt ajatella että "kyllä tänne tällaisia ahdistuneita Sannejakin tarvitaan. Pystyn kuitenkin tekemään työni ja arjen asiat ja olen sosiaalinen". Tuohan nyt kuulostaa ihan kamalalta itsensä huijaamiselta. Tai kiduttamiselta. Tekisi vaan mieli olla koko ajan päihtyneenä, mutta en ole, koska moraalisoiva yliminä.

Läheinen ihmettelee usein että miksi kerron täällä julkisesti näitä asioita kaikille. Mä en tajua miksi en kertoisi, jos se auttaa minua tai edes yhtä lukijaa. Miksi se mitä on, pitää piilottaa? Nytkin toivon, että kaikki maailman ahdistuneet jakaisi kokemuksiaan ja sitten kaikki tulisivat häpeän kaapeistaan ulos ja enää ei tarvitsisi hävetä yhtään mitään ikinä. Että jos menee julkisessa puistossa psykoosissa ja näyttelee persettään ohikulkijoille tai vetää viinaa ja pillereitä sekasin kun haluaa huomiota rakkaaltaan. Ehkä tällaisiakaan asioita ei tapahtuisi niin usein jos ongelmista puhuttaisiin, haettaisiin ja saataisiin apua ajoissa. Ei myöskään tuomittaisi ketään heikkoudesta, tyhmyydestä tai sairaudesta. 

Tämä teksti taas elää omiaan. Näin se on parasta. Ajattelin, että selkäni tila on nyt siinä jamassa että voisin taas aloittaa aktiivisen urheilun. Himourheilukausinani olin aika hyvinvoiva. Ei minusta enää sellaista tule kun kaikki liian raju liikunta invalidisoi tai aiheuttaa migreenin, mutta sellaisia lempeitä lajeja ja kuntosalia. Eilen minusta otettiin tällainen aika iloinen kuva kun liityin liikuntakeskuksen jäseneksi. Jotenkin ihan helvetin sympaattista.

 

 

 

 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Kuluu 30 päivää. Jokaisena aamuna mietin mitä haluan maalata? Kissoja, ihmisiä, maisemaa. Toiset kuvat ovat mielestäni epäonnistuneita ja toiset tosi kivoja. Pari kuvaa ihan sama. Silti tuntuu hyvältä kun heti pimeässä aamussa voimakkaat värit imeytyvät paperiin enkä pysty hallitsemaan niitä. Lopputulos ei ole koskaan sellainen millaiseksi kuvan tyhjälle paperille kuvittelin.

Omituista kuinka ihmiset kokoajan jokainen sekunnin miljoonasosa eroaa eikä se tunnu missään ja sitten kun itse eroaa se ravistelee koko elämän ja kaikki sisäelimet liikkuvat ikävästi. Nahka pitää kuitenkin ihmisen koossa ja ns normaalin näköisenä ja mallisena, vaikkei sitä oikeasti ole. Ja yhdessä pakataan ja jaetaan tavaroita, juodaan viiniä ystävien seurassa, huudetaan itkua ja halitaan, käydään jollain vitun käsityömessuilla ja on niin ihanaa kun toinen on niin läheinen ja ostaa kaulakorun ketjun. Minä syön vaan liikaa karkkia koska tässä tilanteessa saan ja kyllä muutenkin. Talo täynnä vieraita, ei yhtään yksinäistä ja silti aivan yksinäistä. Sellaista on mun ero. Mennään saunaan. Tuijotetaan jotain tavaraa tunti eikä sitä pysty siirtämään koska sen mukana katoaa liikaa tai siinä on jotakin liikaa. Tää on kamalinta mitä on ennen kuolemaa. Ja silti, tätä tapahtuu kokoajan. Hullua.

Ensimmäisiä kuvia minä näytän sinulle, viimeisien valmistuessa heräät jo muualta. Olen käynyt jokaisen kaapin läpi, jakanut vinyylit, pyyhkeet, vittu aivan kaiken. Ja vaikka ajattelin yli kolmen kuukauden ajan, että vielä tulee päivä kun kaikki tavarasi ovat täältä pois, ei siihen voinut oikeasti valmistautua. Kun työpöytäsi kohdassa ei ole enää mitään ja seinällä nuppineuloin kiinnitetyt valokuvasi jättävät vain tilalleen tyhjän. Silloin tuntee sellaista surua, mitä kuvittelen toisen tuntevan, kun läheinen rakas kuolee. 

Kun päätimme erosta ja tulevina viikkoina kävelin kaduilla, olin aivan tyhjä. Minun kehostani puuttui suuri osa enkä kokenut olevani juuri mitään. Sinun luonteenpiirteesi paikkasivat omiani ja toisinpäin. Olimme olleet niin kauan me. Mietin, voisinko olla tärkeä ja arvokas ilman sinua?

Kun mietin muuttoasi kaikista pahimmalta tuntui vaatekaappisi tyhjentyminen. Olin käynyt sen mielessäni läpi monia kertoja. Pystyisinkö enää koskaan avaamaan sitä ilman kuristavaa tunnetta? Kun parittelin kymmeniä mustia sukkiasi en enää tuntenut ärsytystä vaan kipua siitä, etten enää kohta parittele niitä. Jokainen arkinen asia muistuttaa toisesta, merkityksetön teko ei ole enää merkityksetön. Ostan uuden pressokeittimen, siitä tulee kahvi vain yhdelle ihmiselle.

Maalaamani kuvat ovat iloisia. Minäkin olen aina jokatoinen sekuntti. Olohuone on nyt siisti ja kaikille tavaroille löytyy paikat, sitähän olen aina halunnut. Meillä on tosi ihanat välit eikä välillämme oikein ole mikään muuttunut kuin ehkä vähän paremmaksi. On helpottavaa kun tietää ainakin tehneensä oikean ratkaisun. Jos on hyviä eroja niin tämä on sellainen. Mietin millaista olisi joutua käymään läpi huono ero, sitä ei varmaankin kestäisi, kun on tämäkin ihan hirveetä.

Share

Pages