Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Nukuin myöhään ja ajattelin, että tänään on ihana lauantai. Lepäilen, luen kirjaa, annan huomiota eläimille ja palautan paskat kumpparit.

Viime viikonlopun seitsemisen retken jälkeen huomasin, että alle vuosi sitten ostetuissa Tretornin kumppareissani on melkein reikä. Kuvittelin, että ne olisivat laadukkaat, koska niissä oli Suomen lippu (joka kyllä avautui minulle eilen mustavalkoiseksi ruotsin lipuksi) ja ne maksoivat vähän enemmän. Vaikka minulla ei luonnollisesti ollut kuittia tallella ajoin autolla Prismaan, josta ne ostin. Asiakaspalvelun työntekijät sanoivat, etteivät voi auttaa asiassa, koska kuitti puuttuu. Päätin kuitenkin, etten lähde liikkeestä ulos ilman korvausta ja sanoin "jahas, no tämä ei jää tähän. Kumisaappaiden vaan kuuluu kestää yli 20km kävelyä eikä keneltäkään voi vaatia kaikkien kuittien arkistointia". Sain lähetteen osastolle ja siellä minulle luvattiin vaihdossa uudet kumisaappaat. Samoihin paskoihin, en enää niitä vaihtaisi (koska minulle oli myös selvinnyt, että ainakin kahdella kaverilla on huonoja kokemuksia Tretornin kestävyyden suhteen). Valitettavasti kumisaapas valikoima oli suppea ja kaikki olivat huonoja jalassa. HALUAN  TÄYDELLISET KUMISAAPPAAT! Myyjä sanoi, ettei tuotteesta voi antaa minulle rahoja takaisin kuitin puuttuessa. Hän sanoi, että voin valita tilalle vaikka toiset kengät. Siinä vaiheessa olin jo kuolemassa nälkään kävellessäni kenkähyllyjen käytävillä. Löysin yhdet ihan kivan näköiset, mutta jotenkin tuntui vaan pahalta hommata kengät joita ei oikeasti tarvitse. Sitten minulla olisi taas uudet turhat kengät eikä vieläkään niitä helvetin kumppareita. Huomaan, että tämä vuoden ostolakko on tehnyt minusta vielä aikaisempaakin kriittisemmän kuluttajan. No! Jatkoin osastoilla kiertelyä: urheiluvaatteet, alusvaatteet jne... olin aivan tuskanhiessä ja muistin kuinka vihaankaan ostelua (etenkin talvella kun päällä on paksu takki ja selässä painava reppu+kamalin nälkä ja mukakiire). Katsoin kelloa ja tajusin, että kauppa menee kiinni 20min kuluttua, enkä ollut vielä kerinnyt ruokakauppaankaan. Rupesin jo miettimään että häivyn vaan paikalta enkä ota tilalle mitään.  Juuri kun olin melkein kuollut huomasin onnekseni Neulomon vaatteet. Ne on niitä, jotka on 100% suomessa tehtyjä ja saapuivat juuri Prismoihin myyntiin. Nappasin ekat mistä löysin omaa kokoani, paidan ja legginssit. Sovitin niitä nopeasti ja kun ne kerta istui päätin ottaa ne. Samalla ahdisti, että tässä sitä ollaan vaatteiden ostolakossa pakotettuna ns. ostamaan vaatteita. Ja kaikki ostohimoni olivat kaikonneet. En todellakaan tarvitse mitään, enkä halua mitään.

Juoksin ruokaostokset läpi, kunnes tajusin, että kauppa onkin auki vielä 4 tuntia (kestää varmaan 80-luvulla syntyneen sisäistää vapautuneet aukioloajat 20 vuotta). Maksettuani ja lunastettuani vaihtovaatteeni ryömin autooni ja mieleeni tuli seuraava: Ainiin! Oiskohan ne saappaat voinut vaihtaa ruokaan? Ja nyt sit oon ilman kumppareita kesäkuuhun saakka ja viimevuonna ostetut talvikengätkin vuotaa. On vaikeaa olla Sanni.

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

On hetkiä kun työskentely tuntuu ihan pakkopullalta. Näkee vain monta metriä paperia, pienen puuvärin minimaalisen terän ja niiden yhtälön synnyttämän epätoivon. Ja sitten hetkiä, kun joku kohta tai vaihe valmistuu ja voi siirtyä seuraavaan kohtaan ja vaihtaa esimerkiksi värejä. On hetkiä, jolloin niska on niin kipeä, ettei usko enää pystyvänsä jatkaa ja siitä taas seuraa toisenlainen hetki, kun niskaan ei satukaan yhtään. On tylsiä pintoja ja innostavia pintoja. On hitautta ja sitten yhtäkkistä nopeutta. On epäilyä sisällöllisestä ja kuvallisesta kiinnostavuudesta. Joskus kun kuvaa katsoo, ei näe mitään mielenkiintoista. 

Tämän valokuvan otin tänään. Työtä on nyt tehty 131 tuntia. Luulin aloittaessani sen olevan jo tässä vaiheessa pian valmis, koska edelliseen saman kokoiseen teokseen meni aikaa n. 130 tuntia. Se oli tosi yksityiskohtainen teos ja tämän vuoksi kuvittelinkin tämän valmistuvan nopeammin. Tässä teoksessa tulee olemaan monta kerrosta (2-4 kohdasta riippuen). Luulen, että kuvassa ainoat tähän mennessä valmiit kohdat ovat ihmishahmo ja oikean alanurkan sininen.

Jos en olisi vuosi sitten saanut ihanaa suurta kallistettavaa piirustuspöytää, en olisi selviytynyt tästä työstä. Viime kesänä tuskaillessani sitä, kuinka raskasta teoksen työstäminen on seinää vasten, keksin vihdoinkin pöydälle parasta käyttöä! Nostin teoksen alareunasta pöydän päälle, jolloin käsi saa levättyä paremmin eikä se puudu hetkessä. Ensin työstin teosta toisinpäin ja muutama viikko sitten käänsin sen ylösalaisin. En vielä tiedä kumminpäin teoksen laitan esille. Olen myös suunnitellut teokseen sellaista hienoa installointia, josta en vielä kerro mitään. Nyt pitäisi pyytää puusepiltä tarjouksia idealleni.

Tällä viikolla työt on tuntunut pitkästä aikaa aika kivoilta. Voin fyysisesti vähän paremmin ja sain kivan kuvitushomman, joka on ollut ihanaa vastapainoa tälle orjatyöskentelylle. Mulla on tavotteena saada tämä teos valmiiksi ennen vuoden vaihtumista. Onnistun, jos ei tule terveydellistä takapakkia.

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Lempparini Asikaine haastoi minut. 

3 asiaa, joista pidän...

- Se hetki kun väsyttää ja menee nukkumaan. Lähiaikoina elämä on tuntunut aikamoiselta taistelulta ja iltaisin on kivaa kun selvisi taas yhdestä päivästä.

- Irtokarkit. Sekoon jos joku laittaa käden taskuunsa tai laukkuunsa ja sieltä kuuluu rapinaa. 

- Koirani Katja! Katja on 100% lempeyttä ja rakkautta. Me tehdään kaikkee kivaa yhdessä. Eilen käytiin taidenäyttelyssä ja kirjastossa. 

 3 asiaa, joista en pidä…

- Tehotuotanto ja kaikki muukin vapauden riisto ja hyväkskäyttö.

- Kiire. Vihaan sitä nykyään niin paljon, että mulla ei oo koskaan enää kiire. 

- Muiden neuvominen. Sellainen neuvominen jossa neuvoja ei oikeasti tiedä mikä neuvottavalle on parhaaksi. Kunhan vaan puuttuu ja neuvoo.

3 asiaa, joita tein viikonloppuna…

- Matkustin junalla ja taxilla.

- Kävin taidenäyttelyissä ja ajattelin, että tykkään tosi harvoin taiteesta. 

- Kiertelin vaatekauppoja ja sovittelin vaatteita. Olen siis vuoden ostolakossa, joka loppuu 31.5.2017. 

3 asiaa, jotka osaan…

- Olla ihana.

- Olla hirvee.

- Piirtää.

3 asiaa, joita en osaa…

- Mä uskon et kaikki osaa mitä vaan ees paskasti kunhan yrittää.

3 asiaa, jotka haluaisin osata…

- Kutoa.

- Olla hermostumatta niin usein.

- Olla ilman vihaa.

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä…

- Matkustaa yksin.

- Matkustaa katsomaan mummua.

- Olla matkustamatta.

3 asiaa, joista stressaan… 

- Terveyteni

- Arki

- Ruoanlaitto. Kokoajan pitää olla laittamassa ruokaa.

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan…

- Pussailu

- Eläimet nukkumassa päälläni.

- Urheilu

3 asiaa, joista puhun usein…

- Fyysiset kipuni

- Henkinen kasvaminen

- Ero

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle…

- Mustat legginssit

- Pipo

- Urheiluvaatteet

3 asiaa, joita en pue päälleni…

- Keinokuituvaatteet

- Matalavyötäröiset farkut

- Goottityyliset 

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia…

- Syntikka.

- VAATTEITA!

- Jyrille pienen mökin pihalle.

3 asiaa, joista unelmoin…

- Iloisista hetkistä ystävien seurassa.

- Soolourasta.

- Hyväksymisestä.

3 asiaa, joita pelkään…

- Yksinäisyys.

- Itsekeskeisyys.

- Katkeroituminen.

3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa…

- Että en tulisi kipeämmäksi.

- Hyväksyminen.

- Pussailu. 

En haasta ketään! 

Ladataan...

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Docventuresin viimeisessä dokumentissa nähtiin kotimainen New Run. Leffa kertoo Pekka Hyysalon, nuoren freestylelaskijan, uskomattoman selviytymistarinan sekä valaa uskoa toivoon, tahdonvoimaan ja parempaan huomiseen. Hyysalo vammautui onnettomuudessa vakavasti.

Dokumentti oli ihan mielettömän positiivinen. Tai siis Hyysalo on mielettömän positiivinen. Omien sanojensa mukaan hän oli onnettomuuden jälkeen masentuneena yhden viikon. Siis yhden viikon! Tilanteessa jossa aivan kaikki pitää opetella uudelleen, eikä ole mitään takuita siitä pystyykö enää kävelemään? Tilanteessa, jossa et pysty enää koskaan tekemään sitä mikä sinulle on ollut rakkainta. Hyysalon asenne ja tapa mennä eteenpäin tuntuu uskomattomalta. Katsoessani dokumenttia pystyn samaistumaan, koska olen itse selkäkipuni vuoksi joutunut luopumaan itselleni tärkeistä urheilulajeista. On pitänyt yrittää hyväksyä se, ettei keho enää pysty liikkumaan niinkuin se haluaisi. Sain dokumentista toivoa siihen, kuinka voin löytää elämääni uusia asioita joihin suhtautua intohimoisesti. 

Dokumentissa ei mainita ollenkaan kipua. Mietin, onko se jätetty tarkoituksella pois vai onko tosiaan niin, ettei Hyysalolla ole onnettomuudesta johtuvaa kipua? Hän kuntouttaa itseään yli rajojensa eikä todellakaan mene sieltä missä aita on matalin. Itse olen tehnyt vaikka mitä kuntouttavaa, mutta valitettavasti kiputilani ovat usein esteenä. Tosi monet jumpat jäävät tekemättä vääränlaisen kivun takia. Kroonistunut migreenini estää minua tekemästä monia asioita noin puolet vuodesta. Kaksi viikkoa sitten päätin lopettaa fysioterapeutin ohjeistamat niskajumpat, koska kaulani lihaksia särki kokoajan ja ne tuntuivat ihan jännittyneiltä. Kipukausinani olen masentunut ja kateellinen kaikille, jotka pystyvät tekemään. Jos kipuja ei olisi, kuntouttaisin itseäni kokoajan ja olisi varmasti helpompaa olla positiivisempi.

Vaikka New Run on mahtava dokumentti ja Hyysalo ihastuttava ihminen, näen myös ongelmallisena sen herättämät "yritä, älä luovuta, keskity hetkeen, ole onnellinen"- ajatukset. Olen törmännyt netissä kirjoituksiin, joissa kaikesta selviää positiivisuudella ja yrittämisellä koska Hyysalokin selvisi. Jos ei itse ole kamalan positiivinen ihminen, voi sellainen yrittäminen olla jotakin jota ei oikeasti ole, tässä tapauksessa ylipositiivinen, vain yksi lisää masentava tekijä. Itse yritän usein keskittyä juuri hetkeen ja elämän iloisiin asioihin, mutta kun olet maannut sängyssä viikon pääkipusi hallitessa jokaista hetkeä, ei siinä paljon positiivisuudet auta. Siinä hetkessä on se helvetin kipu. Sitten kun särkyputki taas loppuu ja saat nauttia kivuttomana muutaman viikon on elämä todellakin mahtavaa! Eikä tällaisissa onnenhetkissä ole mitään epäaitoa. Näet ystäviä, jumppaat varovasti, teet työtä päivässä muutaman tunnin. Muuta en tarvitse.

En ole itsekään viaton mitä lauseeseen Yritä vähän enemmän! tulee. Ilman yrittämistä minä en olisi yhtään mitään. Olen perinyt ahdistuksen. Pelkään uusia asioita. Itsetuntoni oli joskus nolla. Asiat voisivat olla paljon huonommin jos en olisi yrittänyt, vaan olisin hyväksynyt vallitsevan olotilani. Minulla on monia aamuja (yhä) kun en pystyisi nousemaan: sydän hakkaa ja kuristaa, en halua kohdata elämääni. Koskaan en ole jäänyt sänkyyni ja antanut oloni voittaa. Nousen vaikka väkisin, syön aamupalan ja lähden koiran kanssa ulos. Sitten jo rupeaa vähän helpottamaan. Aina ei, mutta menen päivän läpi ja illalla tunnen ainakin tyytyväisyyttä siitä että yritin! Tiedän, että minulla on vain kokemus omasta itsestäni enkä todellakaan väitä, että jokainen pääsee sängystä ylös kunhan vain yrittää. Omasta kokemuksestani tiedän, että asiat jotka pelottavat kannattaa kohdata, koska silloin tulee parempi olo. Mitä pidemmän aikaa olen näkemättä ystäviäni ja vellon vain omissa negatiivisissa ajatuksissani oman napani ympärillä, sitä hullummaksi tulen. Sitten kun väkisin pakottaudun ihmisten luokse mieleni voi muuttua onnelliseksi ja jakamalla omia tuntemuksiani muiden kanssa, ymmärrän, kuinka muilla on ihan samanlaisia tuntemuksia ja ajatuksia, pelkoja ja neurooseja. On tosi ihanaa kun ei olekaan yksin hullu. Lopulta ei olekaan yhtään hullu, vaan ihan kuin monet muutkin. Kaikista eniten haluan voittaa itseni enkä antaa omassa mielessäni olevalle viholliselle liikaa valtaa.

Mikäköhän tässä taas olikaan se juttu mikä piti selittää? Ehkä vain se, että on tosi ok että et ole vieläkään hyväksynyt menetyksiäsi. On ok että olet negatiivinen. On myös ok että et osaa ja pelkäät uutta. Hyväksyt sen, että et hyväksy. Hyväksyt, että olet ahdistunut mutta huomaat olevasi paljon muutakin. Joskus et jaksa yrittää ja sitten et jaksa piste.

 

 

 

 

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Siis tarkoitin ajatuksia persereikä vaatteiden ostolakossa numero 2. Tiesin kyllä, että käytän suht vähäisistä vaatteistani vain murto-osaa, mutta en tajunnut että jo 4kk jälkeen tuntisin itseni rupsahtaneeksi ryysyläiseksi. Jos en olisi tässä lakossa, olisin tuolla kaupoilla. Ihan sama missä kaupassa! JA OSTAISIN. Ostaisin sadat pikkuhousut ja liikaa mustia sukkia. Ostaisin värikkäitä paitoja (vaikka olen ajatellut jo pitkään mustan olevan ainoa väri), turhia epämukavia paitoja, joita käyttäisin max kerran: enkä olisi asiasta yhtään harmissani! 

Toissailtana sovitin äitini vaatekaapista mekkoja. Tajusin, että minua 32 vuotta vanhemmalla äidilläni on enemmän ja hienompia mekkoja kuin itselläni. Tajusin, kuinka pelkään nykyään värejä ja haluan hukuttautua massaan. Tajusin, kuinka yritän kieltää itseältäni monia asioita, jotta muka kasvaisin henkisesti eheämmäksi ja viisaammaksi. Mutta ehkä en haluakaan saatana!?! Ehkä minun olisi aika alkaa meikkaamaan, ostamaan hiustuotteita, syödä joskus ilman paskaa oloa juustoa ja ostaa myös sellaisia vaatteita joista en ole varma, onko se lempparini vielä 10v kuluttua. Että pitäisikö vähän löysätä vaatimuksia itseä kohtaan. Voisi vaikka hetkeksi luovuttaa maailman pelastamisen suhteen ja siinä sivussa pelastua itse vähän. Relata. Olla bimbo.

Elämä ei oo helppoo. Se on saatana huomattu.

Etenkin tässä mun lakon säännöissä on yksi iso virhe! Ei voi ostaa pienen tuottajan käsintehtyjä luomuksia ja olla tukemassa itsensätyöllistäjää. Muutaman kerran on todella ottanut päästä ja on ollut kieltämättä aika tyhmä olo. Ekan kerran kaverin suunnittelemat paidat Kuuma Linja festareilla ja tokan kerran Kirnupiimä-festeillä. Mulla on nyt tää tosi ekologinen ja viksu projekti että en osta vaatteita enkä asusteita vuoteen, en yhtään, en ees kirppareilta, enkä ees todellakaan sulta! Ei tässä oo mitään järkee mutta voisitko säästää mulle tota yhtä paitaa kesälle 2017?

Kuvan piirsi Noora Federley.

Muutamia vaatteita olen saanut. Ne on kyllä tehnyt tosi iloiseksi! Tämän villatakin sain siskolta.

Tämän villapaidan löysin mökiltä asuntoautosta, jossa mummu ja vaari asuivat lapsuuteni ja nuoruuteni kesät. Villapaita on varmaan mummun vanha. 

Vielä 8 kuukautta jaksamista ilman ostelua. Katsotaan onko tästä projektista sitten ollut mitään hyötyä. Silti nyt- onnea minä!

Lue myös:

Ajatuksia vaatteiden ostolakossa

Vuoden ostolakko (vaatteet ja asusteet)