Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Jos olisin kirjoittanut sunnuntaina olisi tästä tekstistä tullut surullinen päivä. Niitä on ollut vuonna 2016 liian monta. Mutta aikaisemmassa postauksessani kerroin jo surustani, enkä koe siitä lisää kirjoittamisen auttavan enää itseäni. Ystävät, äiti ja facebook saavat kyllä vielä valitustani kuulla.

Monena päivänä olen miettinyt miten onnellinen olenkaan! Joskus vain sitä on hankala huomata kivun takaa. Työ, ystävät, taloni, Jyri, Katja ja Filemon. Aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja linnut konsertoivat. Kuulostaa kliseiseltä mutta on niin hienoa ja koskettavaa, että tekisi mieli huutaa! Lopetettuani masennuslääkkeeni reilu vuosi sitten olen alkanut tuntemaan kaiken niin voimakkaasti. Itken usein surusta tai ilosta, päivittäin ja monesti ja se tuntuu siltä että elää. Tänään itkin fysiatrilla (kortisonipiikin pelkoa), bussipysäkillä sen fysiatrin ihanuutta (laittoi lähetteen niska- ja lannerangan magneettikuviin), lukiessani lehdestä jonkun elämäntarinaa, kohdatessani kivan ihmisen ravintolassa (joka kertoi kanssa itkevänsä monesti päivässä). Liikutuin kun opiskelijaryhmä kiitti minua avoimuudestani (tulivat tutustumaan tekemiseeni) ja ymmärsin kuinka uskallan taas pitkästä aikaa olla minä. Olen saanut paljon palautetta elämäni aikana suorista sanoistani ja liian kovasta äänestä ja niistä johtuen muuttunut aremmaksi ja sulkeutuneemmaksi. Viimeinen vuosi tapahtumineen on kasvattanut minua: osaan suodattaa pahimmat möläytykseni (sellaiset jotka voivat loukata toista) mutta uskallan taas olla minä. Koska en oikeastaan voi olla kukaan muu ja suurin ongelma onkin ollut se, että en itse ole hyväksynyt itseäni. Luullen, että muut eivät hyväksy. Ja jos eivät hyväksy, voivat sulkea elämästään pois. Niinkuin minäkin olen jättänyt taakseni ihmisiä joiden kanssa on liian hankalaa. 

Ihmeellisesti selviydyin siitä ahdistuksesta, joka minulle lääkkeet lopetettua tuli. Melkein huomaamatta se meni ohi, koska tilalle tuli tämä kivuista johtuva suru. Nyt taas on jonkinlaista toivoa, että tilani tästä vähän paranisi. Kuulemma vain 1% ei parane. On myös mahtavaa tajuta, että vaikka fyysinen terveys on vaakalaudalla voin pitää kiinni itsestäni. Voin yrittää olla viisaampi. Olla häpeämättä sitä mitä olen. Ja miks pitäiskään kun on näin ihana!

 

 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Taidesuunnistus Tampereella taas ensi viikonloppuna! Sinulla on mahdollisuus vierailla tapahtumaan osallistuvien taiteilijoiden työhuoneilla lauantain ja sunnuntain aikana klo: 11-17. Kohteisiin on vapaa pääsy! Meidän työhuone, Studio 6, sijaitsee osoitteessa Turtolankatu 10-12. Tervetuloa!

Tämä on minulle kolmas suunnistus johon osallistun. Vuosi sitten en jaksanut, koska sehän tarkoittaa sitä, että viikonloppu menee töissä. Nyt on vähän levänneempi olo, uusia töitä mitä esitellä ja vanhempia, joista haluaisin päästä eroon. Lisäkseni näet työhuoneellamme Teemu raudaskosken, Jyri Pitkäsen, Jani Ikosen, Matti Sampelan ja Emma Keiun tekemistä.

TERVETULOA!

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Näin kevätauringon kirkastuessa tulee hirveä siivous- ja raivausinto. Ja tietysti turhista esineistä luopuminen, vaikkakin ne olisivat kauniita. Nykyään minulle riittää muutama suloinen posliinibambi ja pehmolelukettu koristeiksi. MUTTA SITTEN KOKO IDEALTA MENEE POHJA KUN PÄÄSTÄÄN JYRIN KORISTE-ESINEISIIN!

Löytyykö teidänkin hyllyn päältä kuivattuja hedelmiä, joista osa on homeessa?

Aluksi, joskus 4 vuotta sitten Jyri sanoi, että ne ovat taideprojekti ja matkalla työhuoneelle. Olen raivonnut tuosta purkista ainakin kymmenen kertaa ja viimeisen vuoden aikana nolla kertaa. Niin sitä ihminen väsyy.

Tai oppii hiljaisesti hyväksymään. Nykyään en uskalla syödä hedelmiä keittiöstämme, koska voivat olla osa jotakin projektia. Mutta kyllähän näistä voi löytää kauniita sävyjä, toisin kuin tästä herrasta.

Jyri tuo aina matkoilta tuliaisia. Eikös olekin ihanaa? Viimeksi tämä merimies löytyi kadulta. Joku on varmaan tosi surullinen kun hänet hukkasi? Tää on siis 20cm korkee eli ihan liian iso (ja ruma). Ensin se oli portaikon ikkunalaudalla (liian näkyvää), sitten makuuhuoneessa (aina näin sen matkalla nukkumaan ja zen mieleni järkkyi!) ja viimeiset kaksi kuukautta se on ollut laatikossa, joka on matkalla kierrätykseen. Laitoin sen sinne salaa (se kävi jo roskiksessakin, mutta huono omatunto alkoi painamaan) ja eilen kysyin Jyriltä "oletko kaipaillut?". Kuulemma ollut kova ikävä. En varmaan koskaan pääsee eroon tästä patsaasta joka pilaa kotini. Siis KOTIMME!

Vielä viimeisenä tällainen design suolapurkki. Tämä on kuivattu lanttu. Sain viimeviikolla kaverilta suloisen kissasirottimen, mutta sitä ei saa laittaa esille, koska tämä on niin hieno! Tätä ideaa saa muutkin käyttää!

 

 

 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Aluksi kielsin, tai en ainakaan uskonut, etteikö terveydentilani paranisi. Tunsin itseni voittamattomaksi mitä tulee työhön ja liikkumiseen. Ajattelin pääseväni molemmissa huipulle, koska rakastin molempia. Puoli vuotta sitten joutuessani selkäni takia sairaalaan olen pikkuhiljaa alkanut myöntämään, etten ehkä koskaan enää ole kivuton. En ehkä koskaan pysty nyrkkeilemään, juoksemaan tai tanssimaan nykytanssia. Tämä voi olla viimeinen suuri puuvärityöni tai ehkä en saa sitä edes valmiiksi. Tänään on ollut hyvä päivä (päätä ei ole särkenyt) mutta tätä kirjoittaessa kyyneleet valuvat poskillani. Koko alkuvuoden olen ollut äärettömän surullinen joutuessani luopumaan terveyteni menetyksen myötä niin paljosta. Ulkopuolisen on helppo sanoa:  nauti siitä mitä voit tehdä. Tajuamatta kuitenkaan, että sellaisen sanomisen koen vähätteleväksi ja satuttavaksi. Ehkä matkustaessa tuhansien kilometrien päähän maapallosta minun ongelmani näyttävät hyvin mitättömiltä. Mutta tässä kehossa ja omassa elämässäni ne ovat kuolemia.

Minun identiteettini rakentuu vahvasti työni ympärille. Jos en pystyisi tekemään kuvia olisin täysi nolla. Eikä tähän auta tieto siitä, että oikeasti en olisi ja löydän muutakin annettavaa. Jos menetän työkykyni en tiedä mitä helvettiä sitten teen? Olin niin pitkään täysin eksynyt ja sitten taide tuli ja pelasti minut ja vihdoinkin sain loistaa jossakin. Jos se viedään minulta, viedään kaikki. Eniten vituttaa, että sairaalajakson jälkeen minut lähetettiin kotiin lääkkeiden kanssa. Sairaalassa kukaan ei kertonut miten minä kuntoutan itseäni? Siellä sain vaatimalla jonkun turhan fysioterapeutin luokseni- hän kertoi kuinka vahvistan syviä vatsalihaksiani. Tätähän en vielä tiennytkään! Olen käyttänyt rahani etsiessäni ihmistä joka auttaisi, mutta kukaan ei auta. Tilani on myös huonontunut. Arjen asiat eivät onnistu.

Sanoin parhaalle ystävälleni, ettei kertoisi minulle urheilusuorituksistaan, koska tunnen niin suurta kateutta, suorastaan vihaa. En kestä kun toinen ystävä lähettää viestin jossa kertoo, kuinka nyrkkeily vei taas kaiken ahdistuksen pois. S_____ aloitti kuntosalilla käynnin ja treenaa puolimaratooniin. Tiedän, etten voi kieltää muita puhumasta ja välittämästä liikunnan iloaa. Mutta annan itselleni luvan nyt tuntea tätä vihaakin. Koska seuraavaksi tulee hyväksyntä. Tuleehan?

 

 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

"Uusi" työhuone alkaa olemaan valmis. Muutama viikko sitten ystävät rakensivat minulle piirustusseinän. En enää jaksa olla nolona siitä, kun joudun pyytämään kaikkeen fyysisempään muilta apua. En pysty enää vaikuttamaan fyysiseen tilaani ja ilman muiden apua eivät asiat etene koskaan. Muutamaa kuukautta aikaisemmin ystävät maalasivat tilani valkoiseksi. Huoneen ilme muuttui uskomattomasti kun musta katto peitettiin. Samalla rakentui teoksille säilytyshylly. Tätä parempaa työtilaa ei ole!

Tänään aloitin suuren piirustuksen työstämisen. Siitä on jo kohta kaksi vuotta kun sain edellisen valmiiksi. Silloin mietin, että en enää koskaan tee näitä! Olin ihan ylityöllistetty, burn-outin ovella ja päätä särki. Nyt tilanteeni on siinä mielessä parempi, että en huku töihin. Päätin silloin, etten aio tappaa itseäni työnteolla. Fyysinen kuntoni on kyllä huomattavasti huonompi. Ei ole yhtään normaalista poikkeavaa jos päätäni särkee kaksi viikkoa putkeen. Selkä on kokojan tosi kipeä ja niskassa jokin ihana vamma jota tutkitaan. En varmasti helpota niskani tilannetta värittämällä puuvärillä monen metrin paperia. Olen kuitenkin miettinyt, että työnteko ja siitä syntyvä ilo voittaa! 

Sain heijastettua kuvan paperille ja piirsin suurimmat linjat.

Muutama kuukausi sitten kuulin uusista puuvärikynistä, Caran d'Ache Luminance, joita mainostettiin pehmeällä piirustustuntumalla ja valonkestolla. Odottelin niitä taidetarvikeliikkeeseen ja eilen kävin ostamassa muutaman kokeeksi. Hintaa on yli kaksi kertaa enemmän kuin käyttämilläni puuväreillä Derwent Artists (jotka ovat myös taiteilijalaatuiset). No! Onneksi en ostanut 40 kpl laatikkoa, koska piirtäminen ei ole yhtään erkonomisempaa. Kynä vaan kuluu nopeammin. Ärsyttää tällaiset kusetuskynät! 

Värittäessäni polvillani tai risti-istunnassa maassa, huomaan, kuinka paskassa kunnossa olen. Ei se aikaisemminkaan mitään herkkua ole ollut. Onneksi asentoa pystyy vaihtamaan vaihtamalla työstettävää kohtaa. Helppoa tämä ei tule olemaan. Seistessä värittäminen on ihan ok ja yritän tehdä kevyesti niin, että teen sitten vaikka viisi värikerrosta päällekkäin. Se vie aikaa, mutta lopputuloskin on varmasti hienompi. Eikä tässä onneksi ole mikään kiire. Haluan keskittyä nyt vähintään puolitoista vuotta työskentelyyn ja esittää uudet teokset aikaisintaan kesällä 2017. 

Vaikka olenkin piirtänyt koko alkuvuoden uusia teoksia ja ollut niistä tosi onnellinen, tuntuu silti vasta tämän ison paperin äärellä siltä ,että nyt teen just sitä mitä mun pitääkin! Suuren paperin värittäminen pienellä puuvärillä muistuttaa myös tosi paljon maalaamista, on hienoa kun kaksi tekniikka sekoittuvat: piirtämiseni itsevarmuus ja maalauksen yllätyksellisyys ja kerroksellisuus. Tosi hieno juttu!

 

Share