Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Viimeisen kahden vuoden aikana olen ymmärtänyt, että lomailu ei sovi minulle. En tiedä mitään ahdistavampaa kuin yli viikonlopun kestävä "tekemättömyys". Ehkä yhden päivän jaksaa lukea hyvää kirjaa tai kävellä itselleen uudessa kaupungissa. Sitten rupeaa mieli jo kaipailemaan työhuonetta. Usein mietin, millainen olisi minun helvettini? Yksi vastaus on loikoilua rannalla auringossa. En tiedä mitään tylsempää kuin auringon ottaminen! Toinen vastaus on työskentely stokkan hajuvesiosastolla. Mutta se onkin jo toinen juttu.

Etenkin nykyään lomailu tuntuu painajaiselta, koska en pysty edes tekemään niitä asioita, joita ns terve ihminen lomallaan tekee. Kuten: pihan kitkeminen (ei onnistu, koska en pysty olemaan kyykyssä tai muussa matalassa istuma-asennossa!), huoneen sinisten seinien maalaaminen valkoiseksi (ei onnistu, koska sama syy kuin edellisessä), kolmen vuoden takaisten remonttijätteiden roudaaminen pihalta pois (ei onnistu, koska en saa- enkä pysty- nostamaan mitään), matkustaminen saimaan rannalle (liian pitkät istumiset autossa vammauttaa viikoksi), matkustaminen ulkomaille (ei kiinnosta). Joten pakkolomalla mitä ilmeisimmin istun keinutuolissa (ainoa esine, jolla pystyn istumaan ilman vittumaisia kipuja) itkemässä ja katselen ikkunasta ulos, kun äitini (eläkeläinen!) kitkee pihaani. Tämän masentavan (samalla sydän täynnä kiitollisuutta) kokemuksen jälkeen päätin, että en enää koskaan lomaile, vaan elän ikuista työn ja loman harmoniaa.

Vammaisuudessani on joitakin hyviä puolia. En pysty työskentelemään tällä hetkellä kuin max 3 tuntia päivässä. Etenkin kun teen tätä suurta piirrosta jossa toistuu sama ranteen ylös-alas liike. Näin jokaisena päivänä jää myös aikaa ja energiaa lomailulle, eli minun tapauksessani uimiselle, lukemiselle, kävelylle ja ystävyydelle. Lomafiiliskin löytyy kun ei ensin turruta itseään kahdeksan tunnin työpäivällä. Näin en myöskään enää koskaan koe vuosien takaista loppuunpalamista enkä törmää lomailun tylsyyteen. En ehkä saa niin paljoa aikaiseksi töitä kuin haluaisin, mutta tällaisena rajoittuneena ihmisenä teen silti paljon enemmän kuin monet ns. terveet kollegat. Uskottelen, että ei ole hätää, vaikka oikeasti tulevasta ei tiedä.

Aloitin taas tämän suuren (3m x 2,3m) puuväripiirroksen parissa. kuvassa sitä on tehty noin 70 tuntia. Vielä ainakin 150 tuntia jäljellä.

Usein mietin, että tämä työ on täysin merkityksetöntä. Kunnes taas muistan, että se pelastaa minut päivittäin.

 

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Ensimmäinen ahdistava muistoni: kiipeän Aleksanterin kirkkopuistossa puuhun. Olen 5-vuotias. Tarttuessani ylempään oksaan murskaan vahingossa leppäkertun kuoliaaksi. Itken hoitotädilleni, kuinka leppäkertulla ei ole enää elämää. Pahinta siinä on se, että elämän katoaminen on omaa syytäni. 

Uskotko, että en ole koskaan tappanut hyttystä? Joskus astuin vahingossa hämähäkin kituvaksi ja se piti tappaa. Unessa sormeeni oli liimattu kituvia sääskiä ja lukkeja ja minut pakotettiin imemään sitä, tämä oli sen hämähäkin kosto. Ystävä nauttii puutarhassa kotiloiden hajotessa askelten alle, minä taas en kävele sateisella nurmikolla juuri tämän takia. Joku tappaa tuosta vain sisällä olevat ampiaiset ja kärpäset, minä pelastan ne ulos aina. Pienenkin elämä on elämä ja se on ainutkertainen. Minulla ei ole oikeutta lopettaa elämää.

Viimeviikolla istuessani autossa pitkällä kotimatkalla kutitti käsivarttani. Huomasin, että kädelläni käveli noin 2mm pitkä toukka. nostin sen auton konepellille ja laitoin sille sokeria. Piti olla tosi varovainen, koska sokerin muru olisi voinut taltuttaa sen. Pienelle ystävälle se ei kuitenkaan kelvannut vaan se kulki puolessa tunnissa hurjat 3cm niin että aloin jo panikoimaan sen katoamisesta. Tarkoitus oli kuitenkin saada se autosta ulos turvalliseen paikkaan. 

Rupesin olemaan jo tosi stressaantunut jos kadotankin sen. En myöskään kehdannut pyytää autoa pysähtymään, koska olimme istuneet autossa jo 6 tuntia ja olin itse hoputtanut matkantekoa. Otin toukan paperinpalaan niin en ainakaan kadottaisi sitä.

Onneksi kuski ehdotti pysähtymistä ja löysin toukalleni ihanan paikan. Tässä merkittävin tekoni vuonna 2016! Hei hei pieni ystäväni!

Seuraavana yönä kyllä murhasin kolme kirppua sängystäni. Mutta se oli itsepuolustusta!

 

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Kun olin pieni, veivät mummu ja vaari minua ja siskoani asuntovaunulla ympäri Suomea ja jopa Norjaa. Norja oli harmaa ja hiljainen. Ikkunasta näkyivät siniset vuoret. Suomessa parasta olivat leirintäalueet ja erilaiset puuhamaat. Aina löysi uusia ystäviä. Oli ääretön vapaus leirintäalueen aitojen sisällä. Mummu ja vaari tuntuivat vain istuvan asuntoautossa ja sen pihalla katoksen alla, pelkkä oleminen riitti. 

Joskus 30 vuotta sitten asuntovaunu muutti meidän mökille. Sen näkee mökin ikkunasta. Mummu istutti kauniita kukkia sen ympärille ja vaari rakensi varaston ja huussin, sekä korjasi kaiken. Kesäisin "assari" oli mummun ja vaarin mökki. Mummu on aina ollut maailman rauhallisin ja kiltein, joskus vaari joi piilopullostaan varastossa viinaa. Aluksi hassuteltiin, sitten alkoi puhe sodasta ja lopulta vaari hermostui kun mummu kuulemma haastoi riitaa. Olen perinyt paljon luonnettani vaarilta, joskus mietin, miksei se mummun rauhallisuus tullut minuun?

Nyt vuosikymmeniä myöhemmin katselen liikkuvan auton ikkunasta vastaantulevia autoja ja aina nähdessäni vanhan asuntoauton huudahdan voi kun olis tollanen! Eiks ois Jyri ihanaa! Palaan niihin tapahtumiin, joita sain kokea pikkutyttönä. Kun vaan voisi mennä kauas kotoa niin, että koti olisikin mukana. 

Muutama viikko sitten Jyri tuli kotiin yllätyksen kanssa. Minut vietiin pihalle silmät kiinni. Kurkin vähän salaa ja näin ison peräkärryn, mietin vaan että voi helvetti onko se mennyt ostaan jonkun ruman peräkärryn! Nyt on vaan pakko esittää että ompas ihanaa kun ostit meille TOISEN peräkärryn! Kunnes saan katsoa ja se yllätys onkin ASUNTOAUTO! Vuoden -78 ihanuus, joka on aikaisemmin toiminut sairaala-autona. Se on niin täydellinen, etten muista nipottaa yhtään rahankäytöstä!

Ja vaikka kesä tuntuukin menevän liian nopeasti ohi, eikä kaikkea kivaa kerkiä tehdä, voi tällä autolla ajaa vaikka vain 500 metriä kotoa pois ja yöpyä siinä.  Miniloma keskellä viikkoa. Jyri on ehkä vähän liiankin rakastunut tähän kun joka aamu pitäisi mennä asuntoautoon juomaan aamukahvit!

Saan taas olla karavaanari. Voin ottaa perheeni (kissa, koira ja Jyri) ja vaan lähteä. Leirintäalueille tuskin haluan, minulle sopii paremmin parkkipaikat ja epämääräiset pusikot. Ja voikin olla, ettei leirintäalue olisi enää 36-vuotiaan Sannin mielestä niin ihana. 

Vaarin viimeinen kesä mökillä oli vuonna 2009. Sen jälkeen mummukaan ei tullut takaisin. Joskus pimeänä iltana seison mökin pihalla ja katson asuntovaunun suuntaan. Kuvittelen mummun keittämässä perunoita pienessä keittiössä. Vaarilla oli aina sinisiä mynthoneita pöydällä, saisinkohan taas yhden? Mutta vaarin kumara siluetti kulkeekin polkua pitkin minusta poispäin. Kesät eivät ole enää samanlaisia kuin ennen.

 

 

 

 

 

 

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Siitä on jo melkein seitsemän vuotta kun rakastuin Jyriin. Jyri nukkui silloin työhuoneellaan Annikilla, koska oli juuri saapunut kodittomana Tampereelle. Siellä oli tosi kylmää ja koleaa ja ajankuluksemme aloitimme yhteisen projektin. Jyri sahasi ja minä väritin. Olen myös täällä blogissani joskus esitellyt meidän ihania My little pet- tuotteita (vanerista tehtyjä eläinkoruja, -magneetteja, -naulakoita yms). Niitä näet klikkaamalla tästä. Jaksoimme ahertaa näiden korujen parissa muutaman vuoden, kunnes muut työt veivät mukanaan.

Tänään siivosin yhtä yläkaappia, jonne aina tungen kaikenlaista epämääräistä roinaa. Kaapin perältä löytyi ylläripussi! Pussissa oli nämä UPEAT kikkelikaulakorut, jotka on Jyri ihan yksinään suunnitellut ja toteuttanut My little pettien ohessa! Tänään kysyessäni Jyriltä lupaa näiden esittelyyn blogissani, sain kyllä kuulla, että nämä ovat kyykkiviä avaruusmiehiä. Että mitenkä mun mieleen nyt onkaan tullut, että nää olis joitain sukupuolielimiä!?! IHMETTELEN! 

Aika iisiltä tuntuu tää mun vuoden ostolakko kun ei tarvi kun vähän penkoa kaappeja niin löytyy upeet uudet tuotteet! Ja nää avaruusmiehet on myös myynnissä. Seuraavassa kuvassa kaulassani on koruista suurin. Tässä siis todella varteenotettava lahjaidis tyylikkäälle ihmiselle. TAI HESAN PRIDE KULKUEESEEN. Jyri jo jouluna 2009 antoi isälleni yhden.

Voi tietysti olla, että isäni työnsi sen siihen kaappiin, johon päätyy kaikki "roinat". Joku kaunis päivä äitini ehkä sitä kaappia siivoilee ja löytää itselleen avaruusmiehen jonkun hienon leningin kaveriksi. HOT OR NOT?