Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Olen 36-vuotias, enkä usko kamalasti enää hurahtavani mihinkään. Jos mietin hurahdushistoriaani, tulee mieleeni astangajooga vuonna 2000. Silloin Tampereella oli vain yksi joogakoulu jonne ihailemani ystävä minut houkutteli. Viikonloppukurssi laittoi nupin sekaisin (tai siis järjestykseen): lopetin tupakoinnin ja alkoholinkäytön, enkä tehnyt enää mitään muuta kuin joogasin (6 kertaa viikossa). Sitä ennen en ollut koskaan oikeastaan urheillut, käytin alkoholia liikaa eikä mikään kiinnostanut. Mutta tässäkin asiassa kävi niinkuin monissa asioissa, joille antaa elämästään liikaa tilaa. Rakkaus loppui lyhyeen. Sen jälkeen joogailin aina sillointällöin kunnes muutama vuosi sitten ymmärsin, että astangajooga on keholleni liian rankka. Toinen "hurahdus" oli oikeastaan samoihin aikoihin ja se liittyi seksuaalisuuteeni. Olin aina tiennyt ettei sukupuolella ja sukupuolettomuudella ole minulle mitään merkitystä, mutta seurasi aika jolloin todellakin koin tykkääväni vain tytöistä. En itsekään muistanut tuota, kunnes ystäväni lähiaikoina muistutti minua asiasta. Rupesi jotenkin vähän hävettämään, kun nykyään ei haluaisi varmasti sanoa olevansa yhtään mitään minkään suhteen, vaan uskoo siihen, että on kokoajan muutoksessa ja kasvutilassa. Ikäänkuin olisi tyhjä taulu tai lapsi, joka etsii elämäänsä onnellisuutta tuovia asioita.

Viimeviikolla kävin tantraillassa. En tiedä tantrasta juurikaan mitään, satuin vain näkemään Maria Veitolan yökylässä-jakson, jossa emäntänä toimi Kirsi Salo. Salo toimii nykyään tantraohjaajana ja on saanut siitä suurta iloa elämäänsä. Tämä jakso ja muutamat lehtijutut ovat herättäneet mielenkiintoni tantraan. Tantran käsite on monialainen mutta itse olen ymmärtänyt sen olevan yhteydessä mindfullnesiin ja ihmisten välittömään kohtaamiseen. Juuri sellaisiin asioihin, joita elämääni haluan. Lähdin siis kokeilemaan. Kertoessani asiasta ystävilleni olivat kommentit seuraavanlaisia Eiksse oo jotain seksijuttua? Eiks siellä käy vaan hippejä, en mä tiennyt et säkin oot hippi? Ai oikeeeestiko!?!? Olin ehkä vähän hämmentynyt näistä kommenteista ja siitä kuinka stereotyyppinen suhtautuminen ihmisillä tantraan on. Ja huomaan kyllä itsekin olevani samanlainen! Tantratunnin alussa katselin ihmsiä, joista suurimmalla osalla oli rastat ja hippimäiset vaatteet, niiden perusteella sitten ajattelin että oon ulkopuolinen enkä kuulu tähän joukkoon. Että miks jotain pitää olla niin täysillä, että tantra on elämäntapa eikä siihen mahdu mitään muuta. Kaikki koetaan sen tantrisuuden kautta. Kun itse haluan vain jotakin siitä elämääni, mutta en halua olla Sairaan Ihana Tantra Sanni. Haluan koskettaa ihmistä ilman, että se kosketus luetaan seksuaaliseksi ja oppia suhtautumaan jokaiseen ihmiseen ilman ennakkoluuloja (joita minussa on paljon). Seuraavana päivänä voin olla katsomatta ketään silmiin ja välttää kaikkea fyysisyyttä. Voin olla ja olen niin monenlainen. 

Ärsyttävin kommentti mitä kasvissyöjä voi saada on sanat viherpiipertäjä tai hippi. Miksei minua ennemminkin kutsuta älyköksi? Eikö juuri tänäpäivänä kaikki tiedä sen, että eläintensyönti aiheuttaa suuria ympäristöongelmia. Pakko kyllä myöntää että olen alkujaan (vuonna 1991) ruvennut kasvissyöjäksi koska isosiskoni pakotti. Seuraavaksi tajusin rakastavani eläimiä niin paljon, että en halua tapatuttaa niitä ja lopuksi vielä pisteenä iin päälle omaan hyvyysegooni tuli nämä tiedot saastuttamisesta. Olen siltikin ihan helvetin kaukana viherpiipertäjästä. Joten voisko nään kommenttien heittäjät päivittää itsensä 2000-luvulle ettei tarvi hävetä niiden puolesta.

Tänään kuuntelin työhuoneella puolet kirjasta "Mielensäpahoittaja". Ajattelin että kai se pitää kuunnella kun oli joskus niin paljon otsikoissa. Mietin koko sen kaks tuntia että oisko mun pitänyt nauraa? Onko tää kirja hauska vai mikä tässä on se pointti? Kun mä en nyt naura niin mulla ei oo yhtään huumorintajua. Mutta sitten muistin kuinka yks mun exä on sanonut, että oon hauskin ihminen mitä se on tavannut. 

Jonkun toisen mielestä oon tosi tylsä. Itseni mielestä innostunut ja ahdistunut. Ystävän mielestä tärkeä. Suuttuneen mielestä narsistinen. Sen kaiken näkyvän olemisen alla on niin paljon, mut ei se oo koskaan vaan jotain yhtä juttua. On mahtavaa kun voi miettiä millanen sitä oikeasti on, ilman, että kukaan antaa siihen minkäänlaista valmista muottia. Poimii jotain tuolta ja jotain tuolta mut ei hurahda mihinkään yhteen juttuun. Enkä varmaan pienenä olis uskonut, että kasvan ja etsin vielä tämänkin ikäisenä, koska joku oli kertonut mulle, että aikuinen jo tuntee itsensä. Mut ei se todellakaan mee niin ja se on tosi helpottavaa ja mielenkiintoista. On kivaa että voi "vanhana" löytää uusia itseä innostavia ja parantavia juttuja ja olla vaikka kuolemaansa saakka keskeneräinen.

 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

En ole koskaan unelmoinut urasta enkä parisuhteesta. Ainoa asia, josta pikkuisena unelmoin oli oma koira. Minä ja susikoira Roi, minä ja Hopeanuoli, minä ja Lassie. Ja sitten minusta tuli iso ja muutin äidin ja isin luota pois ja sain oman koirani. Ensin yhden ja pian jo toisen. Ja meitä oli kolme: minä, Nuppu ja Tiina

Elin näiden kahden kanssa melkein 14 vuotta. Kuvittelin että me kolme olemme ikuisia. Ei ollut muunlaista todellisuutta. Ihmisiä tuli ja meni, mutta me nukkuisimme ja kävelisimme vielä huomennakin yhdessä. 

Sellaista olisi saduissa. Mutta niin nämäkin koirat kuolivat pois. Tilalle on tullut uusia eläinystäviä, joiden seurassa viihdyn, kunnes nekin taas kuolevat.

Halusin kertoa teille, kuinka aion tänään vielä kävellä läheiselle junaradalle. Olen miettinyt pitkään sopivaa paikkaa, jonne T:n ja N:n tuhkat heittäisin. Tiesin jo kaksi vuotta sitten, että tämä olisi se paikka. Junan raiteet peltojen ja tehtaiden välissä. Siellä saa juosta vapaana, aurinko kimaltaa usein ahdekaunokkien ja muiden kukkakasvien välistä. Halusin valita aurinkoisen päivän, jolloin hyvästienjättö tuntuu kauniimmalta. Mutta nyt haluankin lähteä sinne pimeän aikaan. 

Elämä on niin kamalaa ja ihanaa. Onnellista ja ahdistavaa. Surullista ja iloista. Raskasta ja kevyttä. Enkä varmastikaan tänään itke vain kuolleita eläimiäni, koska molemmat lähtivät vanhoina ja se on vain luonnollista. Itken sitä millainen minä olen ja millainen sinä olet, kuinka arjessa törmäilemme liikaa. Itken pakollista muutosta, joka tuntuu raskaalta. Ja vaikka kuvittelee, ettei meidän suhde tähän lopu ja ystävyys vielä jatkuu, niin ei asiat koskaan mene kuitenkaan ihan niin miten toivomme. Silti on uskottava, että ne menee vielä hyvin ja jonakin päivänä minä voin paremmin ja niin voit sinäkin. 

 

 

 

 

 

 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Tänään herätyskello soi 9.00, mutta nousin vasta 10.00, koska nukahdin vasta kahden jälkeen. Minulla olisi suuri tarve päästä sängystä ylös 8.00, muuten tunnen itseni huonoksi ihmiseksi. Tiedän, että tällainen ajatusmalli on tyhmä ja vain turhaan saa omaa oloa huonommaksi. Mutta en vaan pääse siitä eroon! Nouseminen myöhemmin saa itselle laiskan tunteen, että taaskaan en saanut mitään tehtyä. Minuutit, tunnit, päivät ja vuodet kulkevat pikakelauksella eteenpäin.

Klo 10-12.00 Jumppasin niskaa ja söin aamupalan. Samalla luin hyvää kirjaa: Irwine Welshin mestarikokkien sänkykamarisalaisuudet. Nykyään luen usein aamuisin. Vielä muutamia vuosia sitten aamutoimenpiteeni vaativat muutaman minuutin, mutta nykyään teen kaiken todella hitaasti ja aamuihin menee parikin tuntia. Lähdin Katjan kanssa ulos ja kävelimme pienessä metsässä. Naapurin mummu ja vaari tekivät pihahommia ja pääsin näkemään ensimmäistä kertaa heidän puutarhansa. Mummun ja vaarin tosi lihava koira oli mielestäni laihtunut muutaman kilon. Kehuin koiraa ja heitä siitä! Sain mukaani pussillisen omenoita.

Klo 12.00-15.30: Jani tuli kylään. Kuuntelimme kasettiimme tulevia nauhoituksia ja kirjasimme ylös, mitä pitää miksata erilailla. Bassoa alas, Jyrin laulua ylös, tuplalaulut tästä pois.... muuttelimme vielä vähän kansiakin. Aikataulu on tosi tiukka ja huomaan pinnani olevan kireällä. En tykkää kiireen tunnusta. Jani lähti työhuoneelle ja Jyri kuvauskeikalle. Minä kuuntelin ensimmäistä kertaa (proto) Torvisen kasettia ja se oli todella hyvä. Pilkoin samalla pari kiloa kasviksia joista tein kaalikeittoa. Ärsytti tehdä ruokaa, siihen menee niin kauan "tärkeätä aikaani"! Siivosin myös keittiön. Sitten söin. 

15.30-19.00 Lähdin työhuoneelle. Kävelen sinne aina Katjan kanssa, matkaa on metsän läpi 1,5km. Oli tosi lämmintä ja aurinko häikäisi. Se pieni metsä on parasta tällä suht ankealla asuinalueella. Piirsin yhteensä kaksi tuntia ja pidin pienen välipalatauon. Keskittyminen ei meinannut onnistua niskakivun, auringon ja ystävältä tulleen "nähdäänkö?" viestin takia. Päätin lyhentää jo nyt lyhyttä työhuoneiluani ja lähteä kotiin, niin kerkiäisin vielä kaupunkiin syömään ystävän kanssa.

19.00-22.00 Menen bussilla keskustaan. Näemme ystävän kanssa Telakalla. Syömme ja kuulemme Trio Alaskan soundchekin. Emme kuitenkaan jaksa jäädä Maailmantangon kuvataideviikon avajaisiin. Niskani ja pääni alkavat olla tukalan kipeät, otan migreenilääkkeen ja lähdemme ulos kävelemään. Iltainen kaupunki on ihana ja eksoottinen, sitä tunnelmaa kokee niin harvoin. Haemme kahvit lämmittämään käsiä, naureskelemme sivukatujen näyteikkunoille ja kuvittelemme olevamme kaupunkilomalla. Löydämme itsepalvelu kukkakaupan, tosi ihmeellistä. Ihana idea, mutta tosi vähän kukkia ja paljon rumia tavaroita (eipä ainakaan tee mieli varastaa). Kun ei asu keskustassa ja käy siellä muutenkin tosi harvoin, on tällainen jollekin toiselle ihan huomaaamaton ja arkinen asia tosi piristävää vaihtelua. Molempia alkaa väsyttämään. Istumme keskustorilla ja toivoisin, että ihmisiä olisi liikkeelä enemmän. On kiva katsella ja miettiä, että tuossa tuo tyyppi avaa tuon vaunugrillin klo:21.00 ja sen työt alkaa. Millaistakohan on tehdä tuollaista työtä? Hiukset haisee aina makkaralle ja muuta mukavaa. Joku on just repinyt kaikki julisteet pois. On siinä yksi: meidän ensi tiistain Telakan keikka (jossa myös kasetti julkaistaan). Hyppään bussiin ja saan tiedoston, jossa on levyllemme uusia versioita. Pian kotiin kuuntelemaan, en malta oottaa vaikka en kyllä yhtään jaksaisi enää tehdä töitä. Usein mietin, että teen töitä ihan liian vähän mutta tällaisen päivän jälkeen tajuaa tehneensä sitä lähes kokoajan.

22.00- Tulen kotiin. Kuuntelen kappaleet kerran mutta aivoni eivät enää välitä mielipiteitä. Keskityn tähän huomenna. Nyt kirjotan tän, sit siirryn keinutuoliin ja luen sitä hyvää kirjaa tai katon jonkun leffan (kunnes tajuan, että Katja! Katja pitää vielä ulkoiluttaa). Arvioin, että nukahdan tänään aikaisintaan klo: 01:00.

Kauniita unia. Tämä oli kiva päivä, huominen on taas arkipäivä. Ihan erilainen taas.

 

Share