Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Joo! Todellakin! Mutta myös aivan ihana!

KOSKA

pussailin enemmän kuin koskaan!

Näin 63 live-keikkaa,

itsenäistyin,

laiskottelin,

sekä

keskustelin ja kuuntelin vähän paremmin.

Instagramissa elämä näytti tältä:

Lue myös:

paska vuosi 2016

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Tein parhaan päätöksen tiistai-iltana: pidän melkein kolmen viikon loman. Enkä muuten ole lomaillut kohta kahteen vuoteen. Olen kyllä tehnyt lyhyitä työpäiviä ja hidastanut, mutta silti mieli on ollut työssä kiinni eikä stressi ole poissa. Olen nähnyt kesän jälkeen kuinka uupunut olen. En vain ole osannut hellittää. Tämän lisäksi minulla on toista viikkoa kokeilussa uusi mielialalääke, koska edellinen aiheuttikin vatsakipuja ja äkäisyyttä, joten olonikaan ei ole normaali. Olen tehnyt töitä ja pitänyt kiinni siitä, että viikossa valmistuu tietty määrä maalauksia. En ole antanut itselleni yhtään armoa. Olen kuvitellut parantuvani yli kolmen vuoden takaisesta työuupumuksesta lyhentämällä työpäiviäni ja työviikkojani, mutta siitä ei olekaan oikeasti ollut hyötyä. Joten nyt on tietoisen löysäämisen aika. En usko, että kerkiän edes saamaan kamalasti voimia lomallani, mutta toivottavasti edes hitusen. Uskon, että maalaaminen ei tunnu tuskalta sitten. Tottakai töitä tehdessä on myös ilon ja onnistumisen tunteita ja työ on minulle tärkeää ja sitä haluan tehdäkin. Mutta ero, sairastelut ja liika työ ovat verottaneet voimistani ja muuttaneet minua ihmisenä.

Mutta asiaan! Olen lomaillut neljä päivää. Tai siis NS lomaillut. Keskiviikkona hain maalauksiani myyjäisistä ja korjailin yhtä lehtijuttua. Olin todella väsynyt, en meinannut pystyä niihinkään. Mutta pakolliset asiat tuntuvat sellaisilta, että ne pitää tehdä (etenkin jos ne eivät koske vain itseäni). Tiesin kuitenkin, että huomenna helpottaa. No ei ole helpottanut! On ollut ihania hetkiä ystävien kanssa, hauskaa tapahtumaa ja myös rentoutumista, mutta jokaisena päivänä stressi- ja uupumustasoni nousevat ainakin kerran kattoon. Muutenkin on "pitää tehdä" olo kokoajan. On se sitten kaupassakäynti, yhteisen leivän leipominen jouluksi, uuden eteisen käyttöönotto tai auton putsaaminen lumesta, niin tuntuu siltä että ei jaksa! Olen myös ollut masentunut siitä, etten ole lukenut jo kirjaa. Lomatkin näköjään pitää suorittaa. Kun nyt minun ei kuulu tehdä mitään. Voin syödä valmisruokaa, saan nukkua viidet päikkärit jos siltä tuntuu ja mikä tämän illan suurin oivallus onkaan: mun ei tarvi siivota!!!!!!!! Ja tän tajusin vasta puhelimessa juteltuani viisaan ystäväni kanssa. Jos et jaksa, sun ei tarvi siivota! Mietimpä vaan kuinka monissa perheissä on riidelty tällä viikolla joulusiivouksesta? Kuinka monet on tehnyt sen yliväsyneenä ilman minkäänlaista iloa? Ja miksi! koska pitää! Ja miksi pitää? Etenkään Suomessa, jossa vieras aina vaatimattomasti sanoo "ei mun takia tarvi siivota...".

Lomallani haluan vain olla. Minun ei pidä mitään. Jos haluan vielä joskus päästä uupumuksestani minun pitää juuri sitä mitä juuri nyt haluan ja jaksan tehdä ja se tuntuu vielä mieluisaltakin (kuten tällähetkellä tämän tekstin kirjoittaminen!). 

TOIVON KAIKILLE TÄYSIN AIKAANSAAMATONTA LOMAA! 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Ihmeellinen ja kamala on elämä. Ymmärrät syntymäsi jälkeisinä vuosina olevasi tyhmä ja ruma. Kutiset sisäreisistäsi niin kovasti että itket iltaisin sitä, kuinka et koskaan pysty rakastelemaan. Ajattelet ettei kukaan rakastaisikaan. Kaikki muut ovat kauniimpia tai suositumpia. Olet kömpelö liikkeissäsi ja epävarma sanoissasi, epätyypillinen ihminen kai. Olet kuvaamataidossa hyvä ja sinulla on ystäviä. Jotkut pojat kiusaavat sinua tosi julmasti, sanoin ja nyrkein. Se on satuttavaa. Itket salaa. Tunnet itsesi ulkopuoliseksi. Kaikki muut tytöt pukeutuvat tietyllä tavalla mutta sinusta sellaiset vaatteet ovat tylsiä. Olet jengissä mutta ulkopuolella. Sinulla on päälläsi Cypress Hillin viisi kokoa liian suuri paita ja iso ketju housuissasi (jotka olet lainannut isältäsi). Isäsi ja äitisi tienaavat paremmin kuin monien muiden. Asutte keskustan pääpuistossa kerrostalon päätyhuoneistossa. Ikkunasta näkyy asvalttipiha, puisto ja ala-asteen luokkasi. Syöt 16-vuotiaaseen vain karkkia ja perunaa. Sen jälkeen syöt pitkään vain nuudelia. Sinulla on syömishäiriö. Sitten ahmit monta vuotta, syöt niinkuin bulimikko, mutta et oksenna. Olet alipainoinen eikä kukaan usko kyseessä olevan oikea ongelma. Sinun ihoosi sattuu kun painelet sitä. Mietit monta vuotta vain syömistä. Olet laiha ja sinulla on epätyypillinen ahmimishäiriö. 

Ihmeellinen ja kamala on elämä. Ymmärrän isona olevani toisten mielestä kauniimpi ja toisten mielestä rumempi kuin joku muu. Sillä ei ole elämässä mitään väliä. Pidän itseäni usein tosi tyhmänä, mutta olen myös löytänyt oman viisauteni. Kutisen jokapuolelta tai sitten en ollenkaan: riippuu siitä, kuka koskee ja miten. Minua rakastetaan, olen saanut elämässäni aivan uskomattoman paljon rakkautta. Tunnen kehoni hyvin ja minulla on hyvä tasapaino. Olen harkitsevaisempi sanoissani. Teen työkseni kuvia ja minulla on tarpeeksi ystäviä, en tunne itseäni koskaan yksinäiseksi. Ystäväni ovat kauniita ja olen heistä ylpeä. Haluan pukeutua mukavan tuntuisiin ja ajattomiin vaatteisiin, Haluan käyttää vaatteeni loppuun saakka enkä tehdä heräteostoksia. Kaikki saavat pukeutua miten haluavat. Tienaan naurettavan vähän. Oikeastaan juuri nyt en yhtään. Asun yliopistolta hautausmaalle päin ja 5 km siitä eteenpäin. Ikkunastani näkyy sumuinen pelto. Syön terveellisesti ja epäterveellisesti. Ahmin toisinaan yhä, mutta en ongelmaksi asti. Siihen asiaan täytyy kuitenkin kiinnittää pikkuisen kokoajan huomiota. Minulla ei ole syömishäiriötä. Olen normaalipainoinen. Selkääni sattuu jos en liiku. Joskus en pysty liikkumaan. Silloin menen keinutuoliini. Se on maailman ainoa esine, jonka päällä minua ei satu.

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Myös sataprosenttinen paskuus voi kasvaa, kun mielenterveytesi on jo jaksamisensa äärirajalla ja huomaat, että juuri remontoidun talosi eteisen listojen alta kasvaa sientä. Huomasin tämän elokuun lopulla lähtiessäni viemään koiraa iltalenkille. Aikaisemmin päivällä olin tuntenut helpotusta siitä, että taloni remontin suurimmat vaiheet ovat ohi: julkisivu- ja kattoremontti olivat valmistuneet. Jokainen talonrakennusprojektissa elänyt tietää mistä puhun. Kaaos, kura, paska, keskeneräisyys. Googletin paniikissa "lattiasta kasvaa sientä". Löytyi syy: lattiasieni. Eikä oikein minkäänlaista todellista  tietoa muuta kuin "polta talo!" ja mahdotonta päästä eroon. Kauhutarinoita sienestä joka lahottaa talosi hurjaa vauhtia. Homesairastuneen Sannin suurin pelko oli toteunut. Mutta oikeastaan en nyt jaksa kertoa tästä sen enempää, muuta kuin sen, että eteisen remontti valmistui tänään. Olin onnekas tuntiessani hyvän remonttimiehen, joka ei panikoitunut sienestä, otti vastuun ja osasi ottaa rauhallisesti asiasta selvää. Koko eteinen purettiin kivijalkaa myöten, joka oli täynnä sienirihmastoa (koska siinä on kalkkia, jota sieni syö). Tuli ilmi, että 5 vuotta sitten eteisemme remontoinut henkilö, joka myös oli rakennusvastaavana koko talomme remontissa oli "vähän oikaissut" ja tehnyt merkittäviä rakennusvirheitä näin mahdollistaen sienen leviämisen taloon. Hauskintahan tässä on se, että kerran saatuamme hänet kiinni (oli yhteistyöhaluinen) ei hän ole enää vastannut puheluihin tai kirjeeseen, vaikkakin olemme olleet hyvin kohtuullisia vaatimuksissamme (tai siis äitini). 

Jännä juttu, että kun olet sinä tilanteessa että et enää jaksa, tuleekin tilanne jossa on vaan jaksettava. Jos siis ei kuole, eikä kuolema tunnu omassa elämässäni olevan mikään oikea vaihtoehto. Ulkopuolisen on varmaan hankala nähdä, että mikä nyt tuossakin tilanteessa rasittaa? Enhän joudu edes itse maksamaan tai tekemään remonttia. Mutta syyni onkin totaalinen uupumus. Olisin varmasti ihan yhtä uupunut vaikka asuisin kerrostalossa ilman remonttia. Pahinta tässä on kuitenkin ollut se pelko, että koko alakerta, jossa eteinen on, on tuhoutunut sekä pelosta syntynyt psykosomaattinen oireilu. Tiedätte, miten ärsyttävää on myös imurointi: olen nyt saanut imuroida 3kk lähes päivittäin, koska remontista leviää kotiin purua ja kaikkea paskaa ja sitten ne leviää eläinten jaloissa koko kämppään. Siivosin juuri uutta eteistä, pyyhin seinien paneeleista pölyä yms kevyttä puuhaa. Valuin hikeä ja pelkkä käden nostaminen tuntui raskaalta, hermokivut säteili jalkoihin. Eteisessä on myös hylly katonrajassa, jolla säilytetään maaleja yms. Maalit ja muut ovat olleet remontin aikana toisessa huoneessa ja nyt kävin kaikki purkit läpi, että mikä on vanhentunutta ja mitä en enää tarvitse. Erossa nämä helvetin purkit siis jäivät minulle, koska "ne kuuluvat tänne taloon ja tarvitset niitä". Vituttaa aivan helvetisti nyt raahata kymmeniä kiloja jotain kuivuneita dispersioliimoja ja muita minulle TÄRKEITÄ purkkeja ongelmajätekeskukseen. Kesällä kävin jo sängyn alla olevat hyllyt läpi (joissa on kanssa kaikenlaista remonttikamaa) ja vein sieltä kaksi jätesäkillistä muinaisia ruostuneita ties mistä löytyneitä aarteita roskikseen. Suoraan vittu roskikseen, en jaksanut edes lajitella. Ottaa niin paljon päähän että joku ihminen kerää vuosia kaiken kotiinsa ja muuttaessaan jättää ne minulle todeten, ettei ne ole hänen vaan kuuluvat taloon. Ottaa päähän ihmiset, jotka jättävät käsittelemättömät ongelmansa muille. Enkä tässäkään kohdista negatiivisia tunteitani exääni, ajattelen hänestä vain hyvää ja toivon hänelle vain parasta, kunhan ärsyttää löytää menneisyys tästä ja hoitaa se yksin pois.

p.s Toivoisin vain, että kotini olisi rauhallinen paikka.

p.p.s Kumpa nyt ei ilmenisi enää mitään tällaista.

p.p.p.s Kiitos äiti ja Sampo

p.p.p.p.s paskin blogiteksti ikinä mut paskaakin pitää olla

Tässä vielä tämän päivän maalaus valmiista eteisestä ja pelastajasta:

 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Kuukausi sitten aloitin taas masennuslääkkeiden syömisen oltuani ilman melkein kolme vuotta, enkä todellakaan kadu päätöstäni! Lääke on vaikuttanut juuri siihen ongelmaan johon sen toivoinkin auttavan: en koe ahdistusta ja syyllisyyttä kaikesta ja kokoajan. Pitkästä aikaa voin sanoa ettei minulle ole ihan sama kuolenko vaikka heti! Elämä on nyt muutakin kuin päivästä selviytymistä. Näen elämäni taas rikkaana ja mielenkiintoisena, uskallan tuntea ja heittäytyä, en ole tekemättä koska pelkään epäonnistuvani. On ihmeellistä kun on tutustunut intensiivisesti itseensä jo vuosien ajan ja saavuttanut sellaista iän tuomaa tasaisuutta ja varmuutta ja tulee hetki kun pystyy seuraamaan mielenkiinnolla joidenkin pillereiden vaikutusta tähän tuttuun ihmiseen. Pystyn tarkkailemaan itseäni kuin ulkopuolelta ja näen (sekä tunnen) muutokset selvästi.

Kun lopetin lääkityksen ja jätin viimeiset pienet millit pois, iski aivan kamala ahdistus. Silloin kirjoitin tännekin, kuinka odotan muutaman kuukauden ja jos oloni ei tasaannu aloitan lääkityksen uudelleen. Mutta hitto, minä olin tyhmä ja itsepäinen ja sinnittelin melkein kolme vuotta. Ajattelin, etten ole oma itseni jos syön mielialalääkkeitä. Halusin kohdata tämän maailman sellaisena millainen olen. Halusin tuntea itseni ja tutkia itseäni. Huomasin olevani äärettömän herkkä (ja herkistyin kokoajan lisää). Tietyllä tavalla näin herkkyyteni suurena lahjana, mutta se johti myös siihen kuinka aloin riisumaan elämästäni pikkuhiljaa aivan kaikkea mikä ahdistaa (ja minuahan ahdistaa kaikki). En ymmärtänyt "pelkistämisen" olevan osa mielenterveysongelmiani, vaan kuvittelin sen kuuluvan toipumiseen jota loppuunpalaminen vaatii. Se oli pelkoa. Elämän pelkoa. Pelkoa että uuvun taas. Lopulta luoden sen tunteen, että jään kivoista asioista paitsi, tuntien kateutta kun muut tekevät sellaista jota en itse kykene sairauteni takia tekemään. Lopulta siitä ahdistavasta epävarmasta olosta tuli normaali tunne ja tila. Niin ihmiselle käy: tottuu sille annettuun osaan.

Olen tehnyt kaikkeni ettei lääkitystä pitäisi aloittaa. Olisin halunnut jaksaa ilman, mutta en enää jaksanut- niin yksinkertaista. Lääkkeettömässä arjessani on oikeasti kaikki asiat hyvin, mutta tapani suhtautua elämään ja normaaleihin haasteisiin on raskas. Kehoni on yhä kroonisessa tekemisen ja stressin tilassa. Sen olen huomannut nyt kun suhtautuu lääkkeiden ansiosta asioihin kevyemmin eikä pyörittele jotakin turhia kahden viikon kuluttua ehkä tapahtuvia mahdollisia vastoinkäymisiä päässään jatkuvasti, niin silti keho on yhä sellaisessa "ahdistustilassa" vaikka mieli on rento. Tämänkin asian huomaaminen on vakuuttanut minut siitä, että tarvitsen tässä elämäni vaiheessa lääkkeitä joko tilapäiseksi avuksi tai sitten syön niitä lopun elämääni. Molemmat vaihtoehdot käyvät minulle.

(kuva ei liity mihinkään)

Aiheesta lisää:

Surullinen kevät

Harmaan alla

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Ihmeellistä, miten nopeasti aika kuluu. Kirjoitan aina uuden maalauksen taakse päivämäärän ja ensimmäisestä on jo kohta puoli vuotta. Näissä uusimmissa olen tavoittanut sellaista tekemistä, jota olen kaivannut. Teen nopeasti enkä nyhvää, jälki on paikoittain haluamallani tavalla maalauksellista. Olen päässyt enemmän irti pikkutarkkuudesta ja arastelusta. Silti työskentely on usein hyvinkin tuskaisaa, suorastaan väkipakolla suoritettua. Tämä varmasti liittyy fyysisiin kipuihini, joita tunnen paikallaan ollessani (=maalatessa) sekä synkkään ja väsyneeseen mieleeni. Tämä ei tietenkään tarkoita, että voisin kokoajan huonosti. Osittain olen hyvinkin iloinen ja koen elämäni mielenkiintoiseksi. Viimeksi kirjoitin siitä, kuinka sisälläni myllertää. Olo on ehkä hieman tasaantunut kun aloitin masennuslääkityksen pian kolme viikkoa sitten. Tuntuu, että lääke auttaa juuri siihen mihin siitä apua hainkin! Parina päivänä ei ole ollut jatkuvasti huono omatunto. Tänään kävellessäni työhuoneelta kotiin olin aivan rento ja suorastaan onnellinen.

Viimeviikkoina olen miettinyt paljon mitä elämältäni haluan? Joskus on hyvin vaikeaa kuulla ja tuntea sellaisia asioita. Sitä miettii, mikä on opittua ja mikä omaa itseä? Olen aina ajatellut olevani itsetuntemuksessa hyvä, mutta lähiaikoina kyseenalaistanut senkin ja pyrkinytkin kärsivällisemmin kuuntelemaan itseäni. Onneksi jotakin on selvinnyt. On jonkinlaisen muutoksen aika.

Mutta tosiaan, tässä nämä maalaukset katsottavaksi:

Teossarjan aikaisemmat maalaukset löydät seuraavista linkeistä:

Maalauksissa

Jaksan laittaa joskus huulipunaa

Ympärillä on hiljaisuus

Pelastaja

Iloiset maalaukset

Share

Pages