Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Istuin yksi päivä bussissa henkilön viereen, joka näytti ns. kodittomalta. Hän myös haisi aika voimakkaasti juuri sellaiselta, jolta haisee jos ei hoida hygieniaansa niinkuin suurin osa meistä. Haju oli voimakas mutta ns. luonnollinen, sellainen mullan, biojätteen ja kusen sekoitus. Siinä istuessa noin 15 minuutin ajan mietin, että soisin kanssamatkustajieni tuoksuvan ennemmin juuri tuollaiselta kuin esimerkiksi voimakkaalta hajuvedeltä. Muutaman vuoden aikana olen herkistynyt monille hajuille ja minulla taitaa olla tuoksuyliherkkyys. Väestöstämme 10-40% kärsii siitä. Itselle pahimpia ovat juuri hajuvedet ja partavedet.

Oireilut alkoivat itselläni noin kolme vuotta sitten kun huomasin työskenteläväni homeisessa liiketilassa. Tämän jälkeen olen alkanut voimaan pahoin monissa kellaritiloissa sekä vanhoissa rakennuksissa. Ilmeisesti homesairastelu on herkistänyt minua myös tässä tuoksuherkkyydessä. Nykyään haistan tosi monissa tiloissa "kosteudun" ja "tunkkaisuuden" vaikka muut eivät huomaisi mitään. Kiasmassa meinaan tukehtua (enkä enää voi mennä sinne). Ihmisten hajuvedet häiritsevät elämääni lähes päivittäin. Lähes aina bussissa istuu yksi henkilö, joka saastuttaa koko tilan. Tällöin meinaan oksentaa ja lähes aina alkaa pääkipu. Suunkautta hengittäminen ei auta. Jos minulla on aikaa, jään bussista pois ja odotan seuraavaa.

Minun helvettini olisi Stockmannin meikkiosasto. En voi ymmärtää miten ihmiset pystyvät työskentelemään siellä? Muistan vielä ajat kun itsekin omistin hajuvesiä ja joskus erikoisiltana pistin vähän tuoksua korvan taakse. Jotkut ystävistäni käyttävät hajusteita, mutta he tekevät sen tarpeeksi hillitysti. En ymmärrä miksi toiset kaatavat hajuvettä päällensä? Eikö heillä ole hajuaistia? Olen huomannut, että vanhemmat naiset käyttävät usein liikaa hajusteita. ei aikaakaan kun yhdessä työtapaamisessa yksi henkilö oli niin voimakastuoksuinen, että en saanut koko loppupäivänä mitään aikaiseksi. Olin ihan väsynyt enkä pystynyt keskittymään, päässä jyskytti ja oksetti. Eikö sen parfyymin kuuluisi olla sellainen vieno tuulahdus kun kävelet ohi, eikä mikään helvetin tsunami?

Kamalinta oli vuosi sitten Turkissa. Hotellien aulat tuoksuivat Stockmannin meikkiosastolta. Matkan aikana selvisikin miksi? Siistijät suihkuttivat hajustetta mattoihin. Sielä ilmeisesti voimakas parfyymin "tuoksu" edustaa vaurautta, kauneutta, seksikkyyttä ja siisteyttä. Myös lentokoneissa istuinosien tyynyihin suihkutettiin ennen lentoa jotakin kamalaa hyttysmyrkkyä. Sieltä ei edes päässyt karkuun. En voisi koskaan olla läheisessä suhteessa henkilön kanssa, joka käyttää mitään epäluonnollista hajustetta, Jyrinkin piti lopettaa kaikkien hajusteiden käyttö. Huvittavaa oli kun viikonloppuna lakkasin kynteni ekaa kertaa vuoteen (haju on niin paha niin olen vältellyt). Päivällä minua oksetti elokuvateatterissa ja illalla huomasin, että paha oloni johtuu lakatuista kynsistäni. Jopa kuivunut lakka oli niin voimakas että kurkkua vihloi. 

Monet ihmiset myös tuntuvat loukkaantuvan kun asiasta mainitsee. Ihankuin se mainitseminen ei olisi itselle tarpeeksi ikävää. Kokee itsensä hankalaksi kun toinen joutuu menemään suihkuun itsensä takia ja ehkä jättämään kokonaan hajusteet. En kuitenkaan ole tilannut itselleni tällaistakin oiretta. Mielelläni kestäisin nämä kaikki pahan hajuiset ihmiset ympärilläni päivittäin. Mutta koska en vaan pysty ja kun kerta tämän saman ongelman kanssa elävät niin monen muutkin, niin voisiko sitä hajustetta laittaa ees vähän vähemmän? Kiitos. Ja koska tykkään olla jotakin mieltä asioista niin olen kyllä sitä mieltä, että meistä jokaisen tulisi lopettaa kaikkien hajusteiden käyttö ja tuoksua sille mille kuuluukin: HIELLE. Se on normaalia. Epänormaalia on tukkia omat ihohuokosensa jollain syöpää aiheuttavalla alumiinilla. Ja jos kaikki haisisi hielle ei kukaan enää ees haistaisi sitä. Se olis ihanaa! Sellainen ois mun unelmien maailma! 

Mutta koska en kuitenkaan halua haista yksin hielle, niin käytän tätä ainoaa ekodödöä, joka oikeasti toimii. Suosittelen!!!!

 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Olen 36 (ihan kohta 37) vuotias ja kuvittelen olevani ymmärtäväinen ja viisas (myönnän tyhmyyteni). Kuvittelen pystyväni oppimaan jatkuvasti uusia käyttäytymistapoja, kuvittelen oppivani avartamaan tunneälyäni, kuvittelen voivani ymmärtää kaikkia, haluan olla rehellinen. Kunnes PLÄTS! Joku asia ei menekään niinkuin kuvittelin ja menneisyyden haamut nousevat pintaan. Sydän hakkaa rinnastani ulos, hyperventiloin ja itken. Menen ulos ja on ilta, kävelen tässä mielentilassa pari kilsaa ja mietin mistä tällaiset tunnereaktiot johtuvat? Koira pelkää kun tärisen vaikka yritän että en. Psyykkeeni on minulle outo, en mahda sille mitään. Menneessä elämässäni on asioita, joita en enää kestä ja jos ne näyttäytyvät ihan pikkuisenkaan minulle, sekoan totaalisesti, koska minulla on sitten kai jonkinasteiset traumat. En tiedä tajuaako tästä kukaan yhtään mitään. Ainoa asia mikä auttaisi olisi kainalo. Haluaisin olla 6-vuotias ja isin kainalossa. Muistan, että olin siellä paljon pienenä. Tänään aamulla valvottuani koko yön henkisissä tuskissani ja migreenissä yritin miettiä viimeistä kertaa kun olin isin kainalossa. En muistanut. Muistan vaan että olin siellä pienenä usein. Olin isin lempityttö ja halittiin paljon. Kunnes meistä tuli kai vihollisia. Tänään olen antanut isille kaiken anteeksi. En oikeasti tunne mistään katkeruutta. Hän oli omien vanhempiensa uhri, he taas jonkun sellaisen asian uhreja joista minä en tiedä. Me ollaan oltu  kaikki pieniä lapsia ja meitä kaikkia on kohdeltu kaltoin. Emmekä edes muista miten kaltoin? Kuka teki mitä? Olimme niin pieniä ettei voi muistaa... Ja sitten kun minä olen melkein 37 vuotias ja elän elämäni jokseenkin vapautuneinta aikaa, minä muutun taas sellaiseksi millainen en halua olla. On vittumaista huomata että tämä elämä on alusta loppuun saakka selviytymistä. Elämään mahtuu mielettömästi ihania hetkiä ja kaikkea mahtavaa, mutta jos jotakin asiaa ei ole selvittänyt terapiassa tai jossakin niin sen kyllä edestään löytää. Tajuan, että minun on joidenkin asioiden suhteen helpompi unohtaa kuin käsitellä. Mutta ei alitajunta unohda. Halaa minua.

(Kuvan piirsin 12 vuotta sitten)

 

Share