Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Mitä vähemmän on tänne kirjottanut, sen kriittisemmin sitä pohtii, mikä on sellainen asia joka olisi tarpeeksi merkityksellinen päätyäkseen tänne? Näin se menee: Mikään ei ole tärkeää ja kuitenkin kaikki on tärkeää. Lähinnä puhun täällä omista oloistani ja näytän kuvia töistäni. Vuodesta toiseen kyseenalaistan ammattiani, poukkoilen onnen ja ahdistuksen välillä ja joskus olen hauska. Näin kuvailisin tätä blogia. Omassa elämässäni oma arki on tärkeintä, arki sellaisena etten meinaa kuolla suruun tai hukkua töihin. Haluan nähdä ystäviäni, käydä mahdollisimman paljon musakeikoilla, helliä karvaisia ystäviäni ja syödä herkkuja. Nyt kyllä herkkujen syöntiä tulisi vähentää, koska syön niitä monesti päivässä ja maha tulee kipeäksi. Aikaisemmin elämässäni välttelin herkkuja lihomisen takia, mutta on kyllä parasta huomata ettei sellainen elämää pilaava ajatusmalli ole enää ollut läsnä muutamaan vuoteen. Yksi ystävä on huolissaan herkuttelustani lisäaineiden ja valkoisen sokerin takia, mutta yritin selittää hänelle että herkuttelun tuoma ilo on niin suuri, että tulisin onnettomammaksi jos kieltäisin sellaisen itseltäni. Kerran kuitenkin olin vuoden ilman valkoista sokeria, eikä fyysinen tai henkinen oloni liikahtanut mihinkään suuntaan. 

Viimekesänä, jonka muistan myös elämäni kamalimpana kesänä, kissani vitutti minua todella paljon. Sanoin sille ilkeästi monta kertaa päivässä. Se valvotti minua yöt: puri nenästä, kuolasi naamalle, astui hiuksille, määki (!!!) ulko-oven luona ulos tuntikausia ja monesti yössä. Mietin tosiaan, että etsin sille paremman kodin. Tunsin tosi huonoa omaatuntoa kun olin menettänyt siihen hermoni. Ainoa asia, mikä lohdutti, oli se, ettei se ymmärtänyt rumia sanojani. Muutama päivä sitten ystäväni, joka on tietoinen tästä tilanteesta, ihmetteli kun puhuin kivasti kissasta. Silloin ymmärsin, että minulla oli ollut kissani kanssa ensimmäinen kriisi. Parisuhteissa tulee kriisejä tietyin väliajoin, niin miksipä ei kissan kanssa (asumme yhdessä, pussailemme, nukumme yhdessä). Kyseessähän on ns työtön kumppani, joka on täysin riippuvainen minun jaksamisesta ja rahoista. Enkä todellakaan ollut vahvimmillani kesällä ja kissallakin selkeesti oli joku kriisi omassa elämässään. Mutta siis ihanaa, että tunnen kisua kohtaan taas pelkkää lempeyttä emmekä olekaan eroamassa.

Maalasin meistä tällaisen:

Haluan myös kertoa sen, kuinka onnellinen olen. Kun olen parantumassa kesän sydänsuruista ja pystyn pitkästä aikaa iloitsemaan tavallisista asioista. Ihaninta on, kun ei pelkää viikonloppuja ja yksinoloa kotona. Arki läikehtii kivasti. Minä elän enkä kidu kokoajan, siitä olen kiitollinen! Pyrin myös  kohti sellaisia asioita, joita olen vältellyt ja pelännyt epävarmuuteni vuoksi. Ei ole syytä pelätäkään mitään! Olen tärkeä ja hyvä vaikka olisin ihan paska- sen kun muistaa, hyvin menee!

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Olen selvinnyt elämäni surullisimmasta kesästä. Vihdoinkin melkein kolmen kuukauden taistelun jälkeen hyväksyin, etten saa haluamaani rakkautta. On niin parasta kun ei enää taistele vastaan vaan näkee olosuhteet, jotka ovat mahdottomat. Mahdottomat ja myös sairastuttavat. En olisi koskaan uskonut pystyväni päästää irti ja jatkaa elämääni ilman ihmistä, jonka kohtaaminen on ollut minulle merkityksellisin. Olen aina uskonut siihen, että jos on rakkaus, selvitään mistä vain. Mutta nyt olen ymmärtänyt etten minä yksin voi päättää tuollaisista asioista. Vaikeinta oli se, että tunteet olivat molemminpuolisia mutta hetki elämässä liian vaikea. Kaikista tärkeintä erossa olisi aina tieto siitä, mihin suuntaan tulisi tunteensa työstää. Nyt jäin ikävään välitilaan, jossa ajattelin yrittämisen ja kärsivällisyyden auttavan. Helpointa olisi ollut kun toinen olisi sanonut ettei tunteita vain ole.  Sitten olisin aloittanut surutyön heti, mutta jäin ikävään epämääräiseen välitilaan. Tiedän, että se oli oma päätökseni ja tarvitsin kaiken tämän ajan ja kitumisen ymmärtääkseni.

Rakastan tätä syksyä. On uusi vuodenaika, ihanat lempeät pimeät illat, pitkiä kävelyitä. Hiljaisuus ei enää ahdista, katuvalot ja puiden varjot. Hengitän tätä kevyttä oloa sisääni ja olen niin kiitollinen, että selvisin. Kun on niitäkin ihmisiä, jotka kituvat rakkaudesta ikuisesti. Eivät pääse yli, eivät hyväksy.  Ovat riippuvaisia ja vajaita yksin. Sairastuvat ja sairastuttavat. Rakkaus, se tappaa ja myös onneksi sitten herättää taas henkiin.

 

Share