Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Olen kärsinyt pitkään siitä, että haluaisin tehdä yhä musiikkia, mutta tuntuu ettei lauluääni kulje enkä osaa oikeasti soittaa mitään soitinta. Bändini kuolema eron myötä on aiheuttanut minulle suurta surua ja uuden musiikin tekeminen on tuntunut kipeältä, toisinaan jopa mahdottomalta. Olen yrittänyt selvittää mikä olisi minulle sopiva soitin? Haluaisin, että musiikkini olisi yksinkertaista (yksi soitin ja laulu) ja olisin musatoiminnassani muista ihmisistä riippumaton. Tämä musiikkiasia on ollut yksi kipupisteeni nyt jo yli vuoden ja välillä olen yrittänyt hyväksyä, ettei musiikin tekeminen ja esiintyminen olekaan ehkä enää osa elämääni. Se on tuntunut vaikealta, koska laulaminen yleisölle on minulle sata kertaa antoisampaa kuin maalaaminen galleriaan (joka sekin on kyllä mahtavaa). Viime viikolla tämä asia sai käänteen kun facebookissa tuli vastaan ukulelen alkeet- kurssi. En ymmärrä, miten mieleeni ei ollut tullutkaan se, että voisin mennä soittotunneille itsenäisen opiskelun (josta ei selkeästi kohdallani tule yhtään mitään) sijaan. Ilmoittauduin kurssille ja se alkaa jo tällä viikolla! Nyt unelmoin omasta elektroakustisesta ukulelesta.

On taas se kausi kun pitää kirjoittaa omasta työskentelystään. On oikeastaan pakko saada apurahaa taidejuttuihin, koska ensikesän näyttelyvuokrat ovat todella kovat! Omasta työskentelystä on aika hankala kirjoittaa, koska ollessaan vielä kiinni tekemisessä ja teos vielä vaiheessaan, ei näkeminen ulkopuolelta ole kovin helppoa. Aloitin eilen lukemaan Michel Houllebecqin Maasto ja kartta- kirjaa. Kirja kertoo taiteilijasta, jonka teoksissa on jotakin samaa kuin omissani. Tai ainakin siinä, miten kirjailija taiteilijan tekemistä ja teoksia kuvaa. Sain kirjasta vastauksia ja nyt yksi hakemus on tehtynä.

Vielä kaksi kuukautta sitten kärsin myös siitä, kuinka tyhmä olen. Ajattelin, ettei minulla ole mitään sanottavaa tai mielenkiintoista annettavaa kenellekään. Nyt tilanne on ihan erilainen. En ole niin lukenut (ja älykäs) mitä haluaisin, mutta olen alkanut huomaamaan "lahjat" itsessäni. Olen keskittynyt enemmän niihin kuin itseni mollaamiseen. Varmasti masennuslääkitys on auttanut minua tässä asiassa! Ilkeä ja vaativa ääni päässäni on hiljentynyt. Ihmisetkin ympärilläni huomaavat rentoutumiseni ja parempivointisuuteni. Sinänsä mikään ei ole muuttunut elämässäni parempaan suuntaan parina viime kuukautena, mutta nyt pystyn näkemään selvemmin kaiken hyvän elämässäni. 

Sitä vain, että asiat tuntuvat hyviltä ja elämä menee parempaan suuntaan. Se johtuu ihan varmasti siitä, kun olen oppinut kuuntelemaan itseäni niin hyvin. Kun kuuntelee ja kuulee, pystyy elämäänsä pikkuhiljaa muuttamaan haluttuun suuntaan. 

 

 

 

 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Olen niin onnellinen siitä, että eteisestä löytyneen lattiasienen aika on ohi. Ensimmäisen kuvan akkulaturi muistuttaa minua remontista, joka aiheutti ahdistusta. Nurkissa haisi home ja tarkkailin talon listoja kauhuissani (eteisen sieni kasvoi listojen alta), flunssa kertoi muka siitä, ettei talo ole terve. Pelko oli viholliseni. Nyt kun aikaa on kulunut ei koti enää ahdista minua. Tämä on taas lempipaikkani ja mielessä on rauha (ainakin talon suhteen).

Lomapäätökseni oli paras. En tehnyt mitään ns järkevää. En edes suorittanut lomaa (siivonnut kotona tai lukenut kirjaa). Ahmin sarjoja netflixistä, nukuin todella paljon, valvoin myös paljon, näin ystäviä, söin ja pussailin. Aika ei käynyt yhtään tylsäksi. Viimeisenä lomaviikkonani huomasin olevani työhuoneella: oli pakko maalata taulu! Työt tulivat ja kutsuivat ja se kertoi minulle- on lomailtu tarpeeksi! Viimeiset neljä kuvaa ovat loman jälkeen maalattuja. Niitä on ollut ihana tehdä! Työ on kulkenut eteenpäin helpommin, vaikkakin pää- ja selkäkivut ovat piinanneet ahkerasti. 

Ennen lomaa en nähnyt tekemiselläni merkitystä. Nyt loman jälkeen näen sen. Täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle on ihan totta. Lomani aikana Helsingin sanomissa ilmestyi minusta ja teoksistani juttu. Saamani palaute tuntemattomilta oli uskomatonta. Väheksyn aina itseäni ja näen ympärilläni olevat ihmiset niin ahkerina ja lahjakkaina. Huomaan vain sen, mitä en pysty tai osaa tehdä, enkä pysty näkemään sitä, mitä kokoajan tässä teen. Nämä maalaukset, jotkut ihmiset oikeasti saavat niistä iloa (itseni lisäksi!). Ja tämä blogi, lukijat palaavat tänne ja parhaassa tapauksessa pystyvät samaistumaan. Se, mitä minä olen, avautuu kokoajan itselleni lisää ja se myös mitä minun tässä elämässä kuuluu tehdä. Olen niin kiitollinen elämästäni ja kaikesta siitä, mitä saan ja olen saanut kokea. 

Teossarjan aikaisemmat maalaukset löydät seuraavista linkeistä:

Maalauksissa

Jaksan laittaa joskus huulipunaa

Ympärillä on hiljaisuus

Pelastaja

Iloiset maalaukset

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Kun tapaa ihmisen, jonka silmät näkyvät edessäsi täysin selkeinä, vaikka hän on ollut muualla jo monta päivää. Niistä heijastuu valonsäteet. Silmäluomet ja ripset, rypyt jotka nauru synnyttää. Olet niin lähellä että kuva sumenee, sekoittuu omiin silmiisi ja huomaat, ne ovat omat silmäsi. Etsin ihmisestä itseäni. Etsin samanlaisia kokemuksia, lapsuuden kipuja ja aikuisuuden kipuja, ymmärrystä. Leikkimielisyyttä. Toisen iho on jatkumoa omalle ihollesi. Kosketat itseäsi ja samalla toista, et erota kumman nahka on sormiesi alla. Kahden ihmisen pehmeät ja lämpimät nahat ovatkin yksi nahka. Nauramme. Kerrot lapsuudestasi, kaikesta siitä vääryydestä mitä sait kokea ja minä ymmärrän koska koin saman. Saman mutta erin. Ulkopuolelle työntäminen ja tajuaminen, kuinka monta vuotta vielä pitää elää, vaikka on vasta yhdeksän. Kun tapaa ihmisen jonka kanssa on samaa sukupuolta, vaikka henkilöturvatunnuksen numerot sanoisivat muuta. Sellainen on aivan ihanaa. Ihminen samasta maailmasta. Sanojen heittelyä, lauseiden syntymistä, omituista tarinaa rakentuu, eikä kukaan muu tajua yhtään mistä puhumme (tai niin haluamme uskoa).

Elämäni perustuu vahvimmin ihmissuhteisiin ja rakkauteen. Vuosi on ollut siinä mielessä ihmeellinen, että olen tavannut kolme todella merkittävää ihmistä. Ensimmäinen särki sydämeni, toisen kanssa emme välttämättä kohtaa toiveinemme, kolmas on ihan uusi ja ihmeellinen, me näemme vielä. Eron jälkeen olen tietoisesti muuttanut käsitystäni perinteisistä parisuhteista ja altistanut itseni näkemään muut ennakkoluulottomammin. Silloin tapahtuu niin, että ihmiset ja kohtaamiset näyttäytyvät ainutkertaisina ja rakkautta onkin ihan jokapuolella. Vuodet, jotka olen elänyt, ovat tehneet minusta luottavaisen, heittäydyn uuden ihmisen eteen täysin ilman pelkoa tai muuria, juuri sellaisena mitä olen. Vain se, mitä olen, on oikea tapa olla. Vain olla minä, antaa toisen olla sinä. 

 

 

Share