Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

On ollut haastavaa aikaa. Masennus, pelot, kipeät jäljet menneestä. Mutta myös ihmeellistä aikaa, koska tämä kaikki pahan tuntuinen vie lopulta parempaan. Minulla on ollut jonkinlainen kriisi liittyen ammattiini. Olen varmaan ollut jo vuosia väsähtänyt työni äärellä. Lähiaikoina olen miettinyt, mitä tekisin jos lopettaisin kuvataiteilijana. Mikä olisi luovaa, mutta myös sellaista, mikä ei polta näin helposti loppuun? Mihin kehoni rajoitteineen pystyy? Tai sitten minun tulisi tehdä kuvataiteilijana jotakin ihan muuta, ihan erilailla. Mutta ennenkaikkea muuttaa suhtautumistani siihen, koska tapani tehdä kuvaa ammattilaisena on stressaava ja jäykkä (liian vaativa). 

Väsymyksen ja uupumuksen seurauksena päätin kuukausi sitten, ettei minun tarvitse mennä työhuoneelle ja maalata kolmea maalausta viikossa. Ensimmäistä kertaa elämässäni pystyin tällaiseen tuntematta siitä huonoa omaatuntoa. Tulin jonkin tien päähän. Ihmiset varmaankin muuttuvat juuri silloin kun kyllästyvät johonkin hallitsevaan olotilaan: silloin on muututtava, jotta olotila muuttuu. En päättänyt lomalleni aikaa. Se saisi kestää viikon tai vuoden. Kahden viikon aikana tein pikkaisen kotona pakollisia paperitöitä sekä kävin lopputyökriittikona. Minulla ei ollut kertaakaan kiireinen olo (paitsi kerran kun jouduin juoksemaan bussiin), en myöskään ollut pitkästynyt. Sain myös pihahommia sekä kirjaa etenemään. Lepäsin paljon, urheilin. Näin ystäviä ja pussailin. Oloni parani huomattavasti. Kolmannella viikolla maalasin kolme taulua koska halusin. Viikon lopulla tunsin, kuinka seuraava viikko pitää taas mennä kevyemmin. Sen jälkeen en olekaan maalannut pariin viikkoon. Huomenna taas aion, koska haluan.

En siis ennen tätä "lomaanikaan" tehnyt mitenkään paljoa töitä. Tunnen paljon taiteilijoita, jotka tekevät paljon enemmän töitä kuin minä. Sekin on ahdistanut, koska määrittelen selvästi yhä itseäni paljon työnteon kautta. Näen itseni laiskana ja huonona. Nämä tunteet ja ajatukset ovat estänet minua luopumasta vieläkin enemmän työnteosta. Paitsi nyt, kun tämän rennomman kuukauden aikana olen alkanut voimaan paremmin. Selkein syy tälle on se, ettei minulla ole ollut kiire (tai tunnetta siitä). Kiire tekee minut todella huonovointiseksi. Jos esimerkiksi menen työhuoneelle ja tiedän, että minun pitää olla muualla muutaman tunnin kuluttua, maalaan stressaantuneena sen koko ajan. Nyt olen tiedostanut sen, etten saa tehdä saman päivän aikana liian monia asioita. Jos maalaan (tai teen mitään muutakaan), minulla pitää olla kunnolla aikaa niin pystyn olemaan rennompi ja enemmän läsnä. 

Olen kokenut sen, kuinka työnteon vähentäminen tekee minulle hyvää. Selkä on terveempi eikä päätä särje niin paljoa. Pystyy keskittymään paremmin hetkiin, kun ei tarvi miettiä jo seuraavaa siirtoa ja silloin saa paljon enemmän nautintoa elämästä. Odotan kyllä tosi paljon sitä päivää, kun en näe enää itseäni huonompana vaikka teenkin vähemmän töitä. Kuitenkin tunnistan jo nyt omat voimavarani ja niiden kuunteleminen on minulle ainoa oikea tapa elää. Miksi yrittäisin täyttää nyky-yhteiskunnan työelämän vaatimukset kun ne kerta eivät ole minulle sopivat? 

 

Lue myös:

Uskomaton asia, jonka pystyn vihdoinkin toteuttamaan