Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Olen tehnyt mielestäni hyvää eroa viimeiset 9 kuukautta. Tänään avioero tuli voimaan.

Hyväksi eroni on tehnyt se, että päätös on ollut yhteinen, kumpikaan ei halunnut väkisin enää yrittää. Oli yritetty alusta saakka (ehkä vähän liikaakin ja liian kauan). Mutta vaikka ero olisi kuinka paljon yhteinen päätös ja hyvä, ei se silti ole ollut helppoa (se on ollut välillä kamalinta). Hyvässä erossakin unelmat ja suunnitelmat muuttuvat, turvallinen, välittävä ja rakas ihminen ei enää voi olla yhtä läheinen kuin ennen. Elämänikään ei ole muuttunut yhtään helpommaksi, mutta riidat ovat loppuneet kotona ja arki on rauhallisempaa. Toisaalta tunnen itseni välillä epäonnistuneeksi, ehkä siksi että ylipäänsä menin naimisiin, vaikka en missään nimessä väitä, että kuluneet 7 vuotta olisivat jotakin, mitä katuisin. Olen varmasti oppinut itsestäni (ja kasvanut niin paljon) enemmän, mitä ilman tätä suhdetta olisin.

Hyväksi eroni tekee myös se, etten syyllistä toista ja annan hänelle tilaa luoda uutta elämäänsä. Osana eroa on hyväksyttävä tosiasiat, kuten se, ettei tämä ero voi mennä juuri niinkuin minä haluan (vaikka se olisikin raskaampaa niin). Kuitenkin tiedän, että meidän suhde oli ainutlaatuinen, koska kukaan muu ei voi kokea samoja hetkiä.

Suhde oli myös molempia sairastuttava. Minä sairastutin varmasti käytökselläni toista. Toisinaan tunnen sanoistani ja teoistani tosi huonoa omaatuntoa, enkä voi kuin oppia virheistäni. Jos en opi ja toistan samanlaista toimintaa tulevaisuudessa, silloin en saa itseltäni anteeksi. Oman itsen on aina helpompi unohtaa toisen satuttavat teot, koska itseensä suhtautuu niin epäinhimillisen kriittisesti. Tärkeintä on se, että olen katsonut peiliin ja nähnyt siellä itseni.

Suhteen aikana aloin uskomaan, että olen paha ihminen ja uskon tuollaisten itsesyytösten olleen myös osasyyllisenä moniin kroonisiin kipuihini. Se, että yritin kuunnella itseäni ja olla rehellinen, satuttikin toista. Ja vasta eron jälkeen olen ymmärtänyt, etten minä olekaan paha. Meillä oli vain niin eriävät näkemykset, eivätkä ne tehneet keskenään rauhaa. Ikäänkuin olen vapautunut kamalasta syyllisyydestä. Se mitä olenkin nyt oppinut on rehellisyys ennenkaikkea itseäni kohtaan (ja sen avulla muitakin kohtaan). On niin tärkeätä kuunnella omaa itseään, vaikkei sekään ole aina helppoa. Ympäristön opitut mallit ja mielipiteet sekoittavat myös niitä itselle oikeita ajatuksia ja asioita. Minulle on ollut tärkeätä se, että kyseenalaistan myös itseni. Minä haluan olla itsenäinen, en niinkuin tilkkutäkistä puolet ihan rikkinäisenä ja vajaana. Niin, ettei koko maailmani romahda yhden ihmisen mukana. 

(kuvassa keskeneräinen tilkkutäkkimaalaukseni)

Lue myös:

Yksi ero miljardeista

Tuhkaa

 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Olen ollut niin syvissä mietteissä viimeiset viikot ja kohta vuoden tässä hemmetin vaatteiden ostolakossa, että nyt sitten vähän muunlaista. Ostin kaksi uutta huulipunaa Ruohonjuuresta. Molemmat ovat merkiltä Zuii. Eipä noissa kuvissa paljon eroa huomaa, mutta toinen (Classic Red) on enemmän pinkkiin menevä ja toinen (Fire) oranssiin menevä punainen. Viimeisen vuoden aikana olen siirtynyt aikalailla kokonaan luonnonkosmetiikkaan. Meikkiä ei juuri tule käytettyä, mutta ihmeesti huulipunaa on alkanut nyt kulumaan (äitini sanoi, että se on vanhan naisen keino näyttää nuoremmalta!).

Myyjä kehui, että tämän merkin väri pysyisi huulissa pidempäänkin. Itsellä on niin ankea kokemus luonnonkosmetiikka huulipunasta kymmenen vuoden takaa (huulet kuivuivat rusinaksi eikä väri pysynyt), että siitä on hankala päästä eroon. Mutta tosiaan meikitkin ovat siitä kehittyneet ja merkkejäkin on nykyään niin monia. Ainakin omistamani Laveran huulipuna on ihan ok. Itse käytän luonnonkosmetiikkaa, koska en halua itseeni/ympäristöön synteettisiä aineita. Luonnonkosmetiikka ei tarkoita myöskään aina vegaanista tai taetta eläinkokeettomuudesta (tämän tajusin itse vasta hiljattain). Ainakin netti sanoo, että Zuiin meikit olisivat eläinkokeettomia, mutta ainakaan purkissa ei ole Leaping Bunny merkkiä. Olen kyllä ymmärtänyt että voi hyvinkin olla eläinkokeetonta ilman tuota merkkiäkin. En tiedä! Älkää kuunnelko minua!

p.s Huulipunan laittamisesta tunti ja tilanne se, ettei tarvetta vielä lisätä! Muisk!

Lue myös:

Pahan hajuiset ihmiset

Luontaiskosmetiikka helvetistä

Kauneudenhoito

 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Tämä on maailman paras päivä. 13.4 jokaisena vuotena elämässäni on ollut paras päivä. Se on päivä jolloin minä synnyin tähän maailmaan. Tämä päivä on tärkeä myös äidilleni ja isälleni, mummulleni ja kaikille, jotka minua rakastavat. Ja vaikka usein mietinkin ettei elämälläni ole merkitystä ja olen huono ja paha ja raskas taakka maapallolle, niin silti, minä rakastan tätä päivää. Syntymäpäiväni, jolloin lumenkin sataessa sisälläni paistaa aurinko, saisi jatkua ikuisesti.

On surumielistä katsoa vastasyntynyttä kuvaansa ja nähdä tuo pieni punainen avuton ihminen. Ei pysty olemaan miettimättä, mitä kaikkea tässä elämässä on kokenut. Että kuinka tuo pieni ihminen pystyi edes kasvamaan aikuiseksi? Kuinka minusta tuli jo tämän ikäinen ja kuinka kaikki tapahtumat ovat muokanneet minusta juuri tämän 37-vuotiaan Sannin? Etenkin kulunutta vuotta miettiessä tunnen ylpeyttä itsestäni. Olen niin paljon vahvempi ja kypsempi, nöyrempi, kriittisempi ja kyseenalaistavampi. Olen ensimmäisiä kertoja kysynyt itseltäni "kuka sinä olet" ja "mitä sinä haluat" kaltaisia kysymyksiä. Aikaisemmin olen ottanut vastaukset ns. opitusta. On paljon asioita/mielipiteitä, jotka ovat kulkeneet aina mukanani. Helppo esimerkkilause "olen koiraihminen" on sellainen oletus, joka kaikilla minusta on. Niin on ollut itsellänikin. Pidän kyllä lähes kaikista eläimistä mutta nykyään ymmärrän etten ole mikään koiraihminen. En minä jaksa esimerkiksi harrastaa koiran kanssa muuta kuin lenkkeilyä (ja ehkä namujen piilottelua)ja jos minulla olisi ongelmakoira, kokisin elämäni raskaaksi. Tämän hetkinen koirani on minulle juuri sopiva, koska se on helppo ja saan siitä hiljaista seuraa. Olen myös aina luullut olevani tietynlainen parisuhdeihminen. Tämä on selkeästi opittua, nähtyä ja luettua. Ja sen takia kaikki suhteet ovat loppuneet. Voi olla, että jatkossakin loppuvat, mutta se ei ainakaan johdu pakotetusta monogamiasta, yhdessä asumisesta ja liian useista jaetuista päivistä viikossa. Ihmeellistä, että vasta tässä iässä tiedostaa tilan ja itsenäisyyden tarpeen. Muutenkin eron jälkeen on muuttunut niin paljon, käytännössä ja omassa päässä, ettei ole edes vielä valmis tähän kaikkeen muutokseen. Vaikka tietää millaisen elämän haluaa ja asiat ovat alkaneet menemään haluttuun suuntaan, on tahti ollut liian nopea eikä pää ikäänkuin ole sopeutunut muutoksiin (vaikka ne ovatkin toivottuja). Ihan kuin olisi vuoristoradassa tai kuin voittaisi jatkuvasti onginnassa lempiasioitaan.

En palaisi mistään hinnasta menneeseen. Tämä hetki on paras. En ymmärrä nuoruuden ihannointia kun ainakin itsellä siihen on liittynyt niin paljon surua, sekoilua ja huonoa käytöstä. En myöskään ymmärrä sitä, kuinka vanhojen ihmisten suhteen annetaan paska käytös anteeksi: "Jos olet ollut kusipää 90 vuotta niin saat olla vastedeskin". Ja mitä epätrendikkääseen naaman vanhenemiseen tulee, niin musta on ainakin ihan helvetin hyvä etten enää näytä tolta ku kuvassa! Vanheneminen on tosi jees, kunhan ei katkeroidu liikaa ja tajuaa, että muutos itsessä on läpi elämän mahdollista. Vanha koira todellakin oppii uusia temppuja (esim mun ihana edesmennyt rasittava saksanpaimenkoirakin oppi). 

 

Share

Pages