Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

On kevät ja työasiat kulminoituvat päällekkäin ja peräkkäin (=4 näyttelyä). Vaikka olen ollut tarkkana kalenterini, aikatauluttamisen ja sen suhteen, ettei tulisi koskaan liian kiire, ei näihin asioihin vaan pysty aina itse vaikuttamaan. Kolmen vuoden takainen loppuunpalaminen on vaikuttanut siihen, että teen kaikkeni välttääkseni ylikuormittumisen. Minulla on oltava aikaa urheilulle (kuntoutus), seinään tuijotteluun ja ystävien näkemiselle. Muuten sairastun. Onneksi olin suunnitellut teosteni valmistumisen ajoissa, niin ettei yllättävät lehdistötiedotteiden laatimiset, julisteiden ja kutsujen tekemiset tai alkavaan taloremonttiin liittyvät suunnittelut ja raivailut ihan tappaneet minua. En yksinkertaisesti kestä jos minulla on päivässä monta hoidettavaa asiaa. Selkeintä on niin, että tänään teen yhden asian ja huomenna toisen. Ihmeellisesti olen onnistunut tällä toivomallani tavalla työskentelyssä lähes vuoden. Nyt tilanne kuitenkin meni noin kuukaudeksi sellaiseksi, että piti miettiä montaakin asiaa yhden päivän aikana. Kaikista pahinta minulle on tietokoneella istuminen (100% varmuudella migreeni alkaa) ja lattialla tehtävät askartelut selkävammani takia (tätä en myöskään pystynyt välttämään teosten niin vaatiessa). Ihan oikeasti minuutti lattiatasossa kurotellen jotakin hommaa tekee minut todella sairaaksi. Sitten kun ei edes kerkiä urheilemaan (mikä onkin minulle elinehto, jos haluan pysyä työkuntoisena) on huonovointisuus taattu. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että olen selvinnyt tästä ja tilanne alkaa helpottumaan.

Olen ehdottomasti tekijä. Minä haluaisin piirtää seinän kokoisia puuväritöitä jatkossakin, mutta nyt olen joutunut hyväksymään, ettei se ole mahdollista. Tällä hetkellä mietin, mikä tulee olemaan uusi tekniikkani? Joku sellainen, joka mahdollistaa työskentelyni vielä vuosien ajan. Tampere-talossa nähtävä suuri puuväripiirrokseni "Ehkä huomenna" saattaa olla viimeinen puuvärityöni. 

Vaikka en kestäkään enää liiallista kaaosta työelämässäni, olen selkeästi tekijä. Tekeminen parantaa minut kaikesta. Selkävammani estää monenlaisen tekemisen ja se masentaa toisinaan. Nyt keväällä olen ollut enemmänkin vihainen, kun en pysty esim leikkaamaan pihani suurta pensasta. Katselen rehahtanutta puskaa ja tunnen kateutta kun joku muu auttaa minua hommassa. Haluaisin olla apuna ystäville muutossa tai muunlaisissa fyysisissä toimissa, mutta olenkin se, joka joutuu pyytämään kaikkeen itse apua. Uskon myös sen, että oppisin tekemään ihan mitä vain. Etenkin kaikenlainen fyysinen tekeminen olisi ihanaa. 

Kaikista tärkeintä elämässäni on työ, terveys ja rakkaus (en taida olla yksin näiden asioiden kanssa!). Ihan terve en ole enkä varmaan koskaan tule olemaankaan ja tämänhetkinen suurin innoittaja liikunnalle onkin oma terveyteni. On ihana huomata kuinka ulkonäkökeskeinen korkea sykkeinen liikunta on muuttunut rauhalliseksi ja kuntouttavaksi. Käyn pilateksessa ja bodybalancessa vain voidakseni fyysisesti paremmin (ja samalla se tietysti vaikuttaa päähänkin) koska haluan olla työkuntoinen ja ehkä tulevaisuudessa pystyä jopa puutarhahommiin. Rakkaus taas, sitä on jokapuolella melkein liikaa. Kun taas töitä monet tekee ihan liikaa, eikä sitten ehkä osaa rakastaa tai olla rakastettuja. Sillä alueella ainakin minulla on työtä lopuksi elämää.

 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Talossani alkaa katto- ja julkisivurempat (kuvan mineriittilevyt poistetaan ja tilalle tulee laudoitus, vasemmalla oleva homeinen autolli puretaan). Nyt on valittu paras tarjous+tekijät ja on aika löytää omakotitaloon oikea vaaleanpunainen sävy. EI TODELLAKAAN MIKÄÄN HELPPO HOMMA. Remonttifirmojen värikartoista löytyy vain ihan vääränlaisia: liikaa beigeä, liian äklö, liian tumma, liian lämmin/kylmä, ihan väärä, ei yhtään sopivaa. Ja vaikka löytyisikin "ehkä aikalailla oikea sävy" on värikartasta löytyvän pienen alueen suhteen hankala kuvitella miltä väri näyttää suuremmalla alueella. Olisi nimttäin kamalaa saada väärän värinen vaaleanpunainen talo! Tajusimme, että helpoiten saa oikeanlaisen sävyn löytämällä oikean värisen talon ja kysymällä asukkailta sen sävyn. Omalla asuinalueellani on kaksi vaaleanpunaista taloa, mutta niistä toinen on liian marjapuuromainen ja toinen lähes valkoinen. Seuraavana päivänä äitini ajeli Nekalassa ja löysi omasta mielestään hyvän värisen talon ja myös selvitti maalin sävyn. Kun kävin katsomassa taloa, totesin senkin sävyn vääräksi (liian possu!). Vaaleanpunaisia taloja on alueella kymmeniä ja kaikki vääränlaisia! PAITSI YKSI. Ajaessamme ystäväni Asikaisen talon ohi, kolahti sävy: siinä se on! Olimme kuitenkin jutelleet edellisenä päivänä puhelimessa talon sävystä mutta heillä ei ollut tiedossa käytettyä maalia. Kävin kuitenkin (luvalla) repimässä maalia seinästä ja vertailin maalia K-raudan valikoimiin. (Tämä valokuva ei kerro sävystä yhtään mitään)

Vaikka kyseessä oli jokin vuosikymmeniä sitten seinään laitettu väri, löysimme lähes ellei täydellisesti saman sävyn Tikkurilan vanhan ajan väreistä.(Tämäkään näyttökuva ei kerro teille minkälainen valitsemani sävy oikeasti on)

Ostin pienen purkin maalia ja aion vielä testata sitä puulle, mutta olen kyllä aikasta varma, että tämä on se sävy johon päädyn. Jos teitäkin kiinnostaa, voitte lähteä kevätretkelle Nekalaan ja yrittää arvata mikä on se täydellisen vaaleanpunainen talo, jossa ystäväni asuu.

 

 

 

Share

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Olen tehnyt mielestäni hyvää eroa viimeiset 9 kuukautta. Tänään avioero tuli voimaan.

Hyväksi eroni on tehnyt se, että päätös on ollut yhteinen, kumpikaan ei halunnut väkisin enää yrittää. Oli yritetty alusta saakka (ehkä vähän liikaakin ja liian kauan). Mutta vaikka ero olisi kuinka paljon yhteinen päätös ja hyvä, ei se silti ole ollut helppoa (se on ollut välillä kamalinta). Hyvässä erossakin unelmat ja suunnitelmat muuttuvat, turvallinen, välittävä ja rakas ihminen ei enää voi olla yhtä läheinen kuin ennen. Elämänikään ei ole muuttunut yhtään helpommaksi, mutta riidat ovat loppuneet kotona ja arki on rauhallisempaa. Toisaalta tunnen itseni välillä epäonnistuneeksi, ehkä siksi että ylipäänsä menin naimisiin, vaikka en missään nimessä väitä, että kuluneet 7 vuotta olisivat jotakin, mitä katuisin. Olen varmasti oppinut itsestäni (ja kasvanut niin paljon) enemmän, mitä ilman tätä suhdetta olisin.

Hyväksi eroni tekee myös se, etten syyllistä toista ja annan hänelle tilaa luoda uutta elämäänsä. Osana eroa on hyväksyttävä tosiasiat, kuten se, ettei tämä ero voi mennä juuri niinkuin minä haluan (vaikka se olisikin raskaampaa niin). Kuitenkin tiedän, että meidän suhde oli ainutlaatuinen, koska kukaan muu ei voi kokea samoja hetkiä.

Suhde oli myös molempia sairastuttava. Minä sairastutin varmasti käytökselläni toista. Toisinaan tunnen sanoistani ja teoistani tosi huonoa omaatuntoa, enkä voi kuin oppia virheistäni. Jos en opi ja toistan samanlaista toimintaa tulevaisuudessa, silloin en saa itseltäni anteeksi. Oman itsen on aina helpompi unohtaa toisen satuttavat teot, koska itseensä suhtautuu niin epäinhimillisen kriittisesti. Tärkeintä on se, että olen katsonut peiliin ja nähnyt siellä itseni.

Suhteen aikana aloin uskomaan, että olen paha ihminen ja uskon tuollaisten itsesyytösten olleen myös osasyyllisenä moniin kroonisiin kipuihini. Se, että yritin kuunnella itseäni ja olla rehellinen, satuttikin toista. Ja vasta eron jälkeen olen ymmärtänyt, etten minä olekaan paha. Meillä oli vain niin eriävät näkemykset, eivätkä ne tehneet keskenään rauhaa. Ikäänkuin olen vapautunut kamalasta syyllisyydestä. Se mitä olenkin nyt oppinut on rehellisyys ennenkaikkea itseäni kohtaan (ja sen avulla muitakin kohtaan). On niin tärkeätä kuunnella omaa itseään, vaikkei sekään ole aina helppoa. Ympäristön opitut mallit ja mielipiteet sekoittavat myös niitä itselle oikeita ajatuksia ja asioita. Minulle on ollut tärkeätä se, että kyseenalaistan myös itseni. Minä haluan olla itsenäinen, en niinkuin tilkkutäkistä puolet ihan rikkinäisenä ja vajaana. Niin, ettei koko maailmani romahda yhden ihmisen mukana. 

(kuvassa keskeneräinen tilkkutäkkimaalaukseni)

Lue myös:

Yksi ero miljardeista

Tuhkaa

 

Share

Pages